Minkälaista käytöstä/kieltä sallitte lapsisltanne?

Joita mulla siis 3 kpl... ;o)



Satuitkos katsomaan tänä iltana " Pikkutyrannit" TV" :lta. Vähä kuin Julmurit, mutta tämä siis se ekaks meilläkin näytetty sarja, jossa lastenhoitaja Jo ratkoo pulmia. Tänään oli vuorossa 4lapsinen perhe, jossa nuorin eli 4v oli joukon " vetäjänä" esikoisen eli 10v:n kanssa. Kielenkäyttö oli uskomatonta!! V sitä ja V tätä ja äidilleen puhuivat tyyliin " V:n hu**a" ... :-O Vanhemmat olivat ihan tavallisia ihmisiä, äiti kotiäiti ja iskä jokin paikallisen leipomon päällikkö, ja aivan uupuneita lastensa edessä - äiti etenkin rakasti lapsiaan rutkasti, mutta pelkäsi, että lapset eivät rakasta takaisin, jos pitää komentoa...



Nooh, nyt vähän syrjähti, mutta anyway, Nanny Jo tuli jälleen paikalle ja tehtiin kotiin uudet Säännöt, jotka oikein kirjattiin ylös. Vanhemmat eivät jälleen saaneet lupaa huutaa jälkikasvulleen, vaan sääntöjä rikottaessa piti antaa ensin varoitus ja kerrata " auktoriteettiäänellä" , ettei kotisäännöissä sallita esim. rumien puhumista, ja seuraavasta rikkomuksesta " heitettiin" arestipaikkaan=jäähylle. Minuutteja jäähyllä yhtä monta kuin oli ikävuosia, ja pois pääsi vasta kun oli pyytänyt anteeksi. Tosi rankasta rikkomuksesta saatettiin nakata jäähylle ilman varoitustakin - ainakin siltä näytti. Lisäksi - ja nyt tulee se, mikä teillä saattaisi toimiakin etenkin nyt juuri joulunaikaan uusien lelujen kanssa - joka rikkomuksesta otettiin jokin erityisen rakas lelu takavarikkoon, ja sen sai takaisin vasta kun sen oli ansainnut hyvällä käytöksellä! Eli: kun alkaa lällättely ja vertailu, niin ehkäpä lällättelyt vähenee, jos se uusi hieno nukee joutuukin kirjahyllyn päälle istuskelemaan. Ja pikkusisko jos onnistuu pitämään malttinsa (voipi ollaa liikaa vaadittu 3v:ltä - näin tod.näk. meillä ainakin! ;o)), niin päätyy istumaan uusien lelujensa keskellä kun isosiskon uutuudet katselevat hyllyn päällä... ;o) Mutta vastatakseni kysymykseesi, että miten paljon siedetään, niin multa kyllä palaa pinna, jos mulle puhutaan tosi alentavaan sävyyn... Eli, en kyllä tule teini-ikäisenäkään suvaitsemaan päin näköä kiroilua ym. Nyt jo mun isommat pojat " valittelevat" sitä, että " kaikki muut, äiti, kiroilee" - mutta mä en sitä hyväksy. Kotona ainakaan, niin se oli ennenkin (ja saa ollakin!), että jotkut jutut saavat pysyä kaveriporukassa... ;-/



Ok-ok, itsekin katselen ihmetyksellä ko. ohjelmia ja haaveilen siitä, miten olisi pinnaa ja taitoa osata soveltaa noita oppeja oman katon alla. *huoh* Ei taida onnistua, ei. Totta tosiaan, miksei meillä voisi olla jotain MLL:n kustantamaa hätäapujoukkoa?! Edes jäsenille... ;-)) Että onnea vaan matkaan ja pitkää pinnaa. Omieni kanssa olen havainnut, että tuo 5-6v taival on aika hankala, joten teidän ongelmat johtunee pitkälti myös iästä? Mutta itse ainakin toivoisin, että olisin jotenkin osannut kitkeä tuota kilpailuhenkisyyttä pois, edes näin veljesten keskuudesta - jossain määrin se kai lienee luonnollistakin? Mutta että ihan kaikkea vertaillaan ja mitataan, se on rasittavaa!! Meillä on ihan sama juttu... (Kaiken huipuksi mun 7v pitää itseään 3v:n kanssa lähes vertaisena ja vetoaa mm. siihen, että jos 3v:n ei tarvitse tehdä jotain, niin ei hänenkään...!)



Seesteisempää uutta vuotta teille! :o)

Rähjäät lapsille naama punaisena? Ja sitten ihmettelet miksi lapset rähjää. (Tämä neuvo on saatu Nanny 911:lta)



Kokeilkaa (tämä ei toimi meilläkään aina, koska minulla taitaa olla liikaa " luonnetta" ), että puhutte aikuisista alkaen kunnioittavasti ja ystävällisesti toisillenne. Lapset matkivat aikuisia, olkaa te hyviä esimerkkejä.



Tiukka kieltäminen perusteluineen ja jos ei totella, jäähylle hetkeksi.



Minä pelästyin kun oma muksuni huusi naama punaisena nukelleen täysillä, että " lapsi, lapsi" . Hirveän kuuloista ja nyt yritän minäkin parantaa tapani. Tai edes räjähdykseen jälkeen selitellä ja pyytää anteeksi.

On kohta meidänkin poika ja kyllähän nuo lapset aikuisia matkivat.



En osaa itse johdonmukaisesti noita kurinpitojuttuja, mutta tavaroiden kanitus ja joskus jäähykin on meillä. Ja huutamista naama punaisena. Mutta myös rauhallista puhetta.



Kyllä viisivuotiaan voi ottaa välillä syliin ihan vauvaotteella ja hellitellä. Samoin voi ottaa ja näyttää malliksi, kuinka kohdella pienempää ja kuinka leikkiä.



Mitäs sitä, valtavan ylpeitä ollaan teräväkielisistä lapsistamme :-ö) ja yritetään näyttää positiivista esimerkkiä _aina_.

jos tenavat kiroavat, taisi viisivuotias sanoa s-tana tässä yksi päivä, niin katseet kääntyy äitiin, joka sadattaa kunnolla jos jotain puotoaa tms. Tosin olen oppinut hillitsemään itseäni, ainakin joskus.



Kiroiluun ei ole kiinnitetty huomiota. Mutta nyt lasten isä (ei kiroa koskaan) saattaa sanoa, ettei noin saa sanoa. Huutamisesta olen lapsille sanonut, että riittää, kun äiti huutaa tai pitääkö aina huutaa :-(

sotkut ihan rauhallisesti puhuen mutta toisinaan sitten räjähdän niin että lapset pelästyvät (tätä seuraa kamalan huono omatunto). Jotenkin tuntuu että meillä ainakin tyttö kokeilee verbaaliaia rajojaan eli mitä kaikkea voi sanoa ja kenellekkin. Saattaa sanoa meille aikuisille että ollaan ihan tyhmiä tai että pikkuveljen lelut on vauvamaisia. näitä komenntteja seuraa keskustelu siitä voiko noin sanoa toisille ja jos ei puhe tehoa mennään huoneeseen jäähylle ja miettimään mitä puhutaan ja mitä ei ja sitten taas jutellaan. Minä itse sanon pahasti suuttuessani ja tyttö selvästi matkii minun puheita eli tunnistan itseni joten jos olen sanonut rumasti niin rauhoituttuani yritän puhua lasten aknssa ja kertoa että vaikka käyttäydyin kuten käyttäydyin ei se ole kaunista ja hyväksyttävää. Tytär on myös vihdoin alkanut ymmärtämään millaiselta haukkuminen tuntuu toisesta (haukkuu siis usein veljeään) kun on joutunut pihassa toisen tytön haukkumaksi. Ikävää oppia kantapään kautta mutta tuntuu että saman ikäisiltä tullut malli on kaikkein tehokkain ja meillä saatiin tuo huono malli ja paha mieli käännettyä onneksi hyväksi.

Vanhin 6v poika ja keskimmäinen 4v tyttö ja varsinkin viime aikoina olen huomannut kuinka paljon vanhin tarkkailee ja vetoaa siihen että saa kaiken saman kuin tuo seuraava. On pojalle tärkeää tuo tasapuolisuus (tosi rasittavuuteen asti) ja aika monesta asiasta " vedetään herne nenään" , esim. siitä kun vauvamme katsoo siskoa eikä häntä ym. yhtä kehittävää. Tuntuu siis että koko ajan tuo vanhempi on vertailemassa ettei hän jää vahingossakaan vähemmälle ja jos tuntee jäävänsä vähemmälle, niin muistuttaa siitä kyllä kovaäänisesti " epistä" ja sitten keskustellaankin siitä oliko joku juttu epistä ja miten tasapuolisuus toteutuu... Meillä siis tuohon ei oikein muuta lääkettä ole kuin keskustelu, jossa lasta kuullaan ja jutellaan oliko asia oikeasti epäreilua ja mitä asian suhteen tehdään (joskus kun lapsen valitus on oikeutettua lupaan tasapuolisuuden nimeksi hänelle myös jotain=usein aikaa yhdessä ja jos ei ole kovin oikeutettua, niin muistutan mitä hän on saanut tai hänen kanssaan on tehty ja lahjojen suhteen olen keskustellut määrän lisäksi myös niihin käytetystä rahamäärästä).



Puheesta mitä poika käyttää huomaa helposti toisten lasten ja aikuisten vaikutuksen. Tuntuu että poika ja kyllä tuo tyttökin imee toisten käyttämiä sanontoja, äänen painoja ja muita helposti itseensä. Tässä saa siis ympäristö olla tarkkana. Kiroilujen ja lällättelyjen osalta meillä yleensä riittää että muistutan ettei niin saa sanoa, niin poika itsekin huomaa että " ups" ja lopettaa. Jossei uskoisi niin varoittaisin että joutuu jäähylle huoneeseensa ja jossei sittenkään lopettaisi, niin todella joutuisi. Tämä selkeä toimintamalli vähentää äidin omaa kiukkua ja homma hoituu ilman huutoa. Lisäksi meillä lällättelyjen ja muiden toisia loukkaavien puheiden osalta kiellon lisäksi yritetään keskustella miltä se toisesta tuntuu (usein tosin nykyään kun tietää jo nuo keskustelut muistutan vaan ettei se tunnu toisesta kivalta ja käsken lopettaa).

meillä jos vajaa kaksivuotias käyttäytyy sopimattomasti tai saa uhmakohtauksen, niin aluksi kun en itse älynnyt mistä on kyse, niin saatoin suuttua lapselle ja huutaa. Nyt olen (ihme kyllä) oppinut hillitsemään hermoni, ja jos lapsi kiukkuilee, niin otan syliin ja selitän rauhallisesti miksi hän nyt käyttäytyy sopimattomasti tai miksi jotain asiaa ei saa tehdä.



Täähän ei nyt auttanu teitä useamman ja vanhemman tappelevan lapsen kanssa taiteilevia, mutta olen ajatellut, että se että itse pysyy rauhallisena vie jo pitkälle. Monesti tulee mentyä toiseen huoneeseen hyppiin tasajalkaa ja kiroaan hiljaa tai käännettyä selkä lapselle ja jupistua itsekseen pahaa mieltä pois, mutta lapsen nähden olen itse rauhallisuus (useimmiten ;I) konfliktitilanteessa.



Varmasti tulee vielä aika, jolloin omatkin hermot pettää (mulla on todella lyhyt pinna), mutta koitan vaan muistaa pysyä rauhallisena, ja se rauhallinen puhuminen rauhottaa usein myös lapsen. Toisaalta se että puhuu lapselle rauhallisesti, rauhoittaa itseäkin ja pystyy toimimaan taas tilanteen vaatimalla tavalla (esimerkiksi sanomaan rauhallisella äänellä, " nyt tämä nalle menee jäähylle koska olit tuhma" eikä räyhäämään " NYT TÄMÄ NALLE LENTÄÄ NURKKAAN JA SINÄ LENNÄT TOISEEN NURKKAAN!!!" ).



Kiroilusta: tehokkain keino kitkeä se lienee olla huomioimatta sitä. Lapsi saattaa kiroilla koska tietää, että se on väärin, ja käyttää sitä saadkseen huomiota osakseen.



Eggis