Vauva ei rajoita elämää mitenkään...

että olen nähnyt liian monta äitiä, jotka masentuvat vauvansa kanssa kotona. Olen kehoittanut hakeutumaan ihmisten ilmoille, koska kotiin on niin paljon helpompi jäädä, ja kyllähän ne seinät rupeavat jossain vaiheessa kaatumaan päälle. Mielestäni on hienoa, että ihmiset jaksavat lähteä liikenteeseen ja jatkaa normaalia elämää, johon vauavkin kuuluu.

En oikeasti tiennyt, että tällainen kirjoitus tulisi vastaan. Siis ihan oikeastiko puolivuotiaasi ei ole käynyt missään muualla kuin neuvolassa? Niin ja ne pari vierailua? Vai onko tämä provoyritys?



Minä en varmasti olisi jaksanut. Emme mekään koko aikaa suhaa kylässä tai reissun päällä. Mutta on meidän puolivuotiaamme käynyt pari kolme kertaa mummolassa, n. 250 kilsan päässä. Minun kanssa kaupungilla ja jopa poliisikuulustelussa (todistajana olin). Ja tietenkin vierailulla muissa lapsiperheissä täällä kotipaikkakunnalla.



Miten ihmeessä minä olisinkaan voinut lastani jättää kotiin isänsä kanssa, kun täysimetän. Eli minä olisin se, joka olisin ollut sidottu kotiin lapsen kanssa vuodeksi? Pumppaamalla en saa maitoa irti enkä halua antaa korvikkeita. Kyllä minä ymmärrän, että ihan pienen kanssa varotaan pahimpaan flunssa-aikaan, mutta että nyt vuoden pitäisi pysyä kotona...



Kyllä minun mielestä vauvan kanssa pitää pystyä elämään normaalia arkea. Arkeen kuuluu kauppareissut ja kyläilyt. Kunhan vain ottaa huomioon vauvan rytmin ja tarpeet.

onko se normaalieläminen sitten tarve näyttää kellekään yhtään mitään,ei itsellä ainakaan ole. Ja ihan voin allekirjoittaa edellisten äitien kirjoitukset,että useamman lapsen kanssa ei kertakaikkiaan voi elää pelkästään vauvan ehdoilla vaan niin,että kaikilla on hyvä olla. Niin itsellä,kuin lapsilla kuin myös miehellä.



Jos olet onnellinen,niin mikä siinä,mutta älä tuomitse toisin ajattelevia/tekeviä.



Terkuin onnellinen viiden TERVEEN lapsen äitee,joka on käynyt kylässä jopa 3:n vuorokauden ikäisen lapsen kanssa... *ylittäjä* :DDDDDDDDDDDDD

Tuollaisia ihmisiä siis todellakin on olemassa. Monesti olenkin ihmetellyt, mistä niitä neljän seinän sisällä kasvaneita ihmisiä oikein tulee...



Meidän puolivuotias tyttö on käynyt ihan pienestä asti viikoittain kaupoissa, kahviloissa ja kyläilemässä. On kuolannut samoja leluja kuin ystäviemme vauvat ja onpa jopa tehnyt läheistä tuttavuutta ystäviemme koirien kanssa. Hui kauhistus. Ja uskallanpa vielä mainita, että tulipa käytyä ulkomaillakin lentäen. Voin suositella, matkailu todellakin avartaa jopa 5kk vauvaa.



Yhden pienen nuhan on neiti sairastanut ja muuten on mahdottoman hyväntuulinen, sosiaalinen ja terve tyttö. Eipä tulisi mieleenikään jäädä neljän seinän sisälle. Vähemmästäkin sekoaa, kun vaan äitiä tuijottelisi päivät pitkät..;) Ja tytöstä näkee, kuinka hän nauttii, kun pääsee tarkkailemaan uusia kasvoja ja maisemia. Ja onpa sitten ihana nauttia kotonaolostakin välillä ihan rauhassa, kun ei aina tarvi siellä möllöttää.



Mukavaa kotielämää teille. Me jatketaan omalla tavallamme! :)

Puolivuotias prinsessani on käynyt kanssani kaupassa ( harvemmin tosin mutta on kuitenkin), kirjastossa, omalla työpaikallani, useita kertoja kaupungilla ja viimeiset 4 kk kerran viikossa kahvilassa tapaamassa hieman vaihdellen 2-7 samanikäistä vauvaa ja tietysti äitejä kanssa. Kyläreissujakin on tehty useita, yleensä ainakin kerran viikossa ja vauvajumpassa käyty. Olen myös ollut ns. viihteellä muutamia kertoja vauvan ollessa isän kanssa onnellisesti kotona. Pisteeksi vielä iin päälle lähdemme tammikuun lopussa Kanarialle tytön olessa himpun vajaa 8 kuukautta.



Jos joku haluaa neljän seinän sisällä olla vauvan kanssa ensimmäisen vuoden, se sopii minulle mainiosti, koska se on kyseisen vauvaperheen oma päätös ja kukin tekee kuten hyvältä tuntuu. Itsestäni se ei tuntuisi hyvältä mutta en silti taivastele jos jokin perhe sen valinnnan tekee. Eli jospa annettaisiin kaikkien toimia niin kuin hyvältä tuntuu eikä lähdettäisi arvostelemaan toisten tekemiä ratkaisuja vaikka ne kuinka poikkeaisi omista mielipiteistä.

Me ollaan aina oltu hyvin liikkuvaista porukkaa ja ollaan vauvankin kanssa. En yritä väittää etteikö vauva olisi hankaloittanut menemisiä, on toki, eikä vauvan kanssa eläminen voi olla muuttamatta elämää.

Itse pidän omaa mielenvireyttä yllä menemällä kävelylle ja kahville. Mieheni on viikot pois kotoa, joten vauva kulkee mukana, muutenhan en liikkuisi kotoa mihinkään.

En ymmärrä miksi vauvan kanssa pitäs eka elinvuosi rauhottua. Elämä jatkuu vauvasta hulomatta.

Luulenpa kyllä että joku yrittää vain kuumentaa taas meidän mammojen tunteita ja hykertelee lukiessaan vastauksia.

Samaa mieltä olen siinä että ei vauvan kanssa voi eikä pidä linnoittautua kotiin. Me ollaan oltu edellisten vauva-aikana perhekerhossa alle viikon ikäisen kanssa, matkustettu mummolaan 400 km/suunta kolmen päivän ikäisen kanssa, matkustettu etelään lomalle 3 kk:n ikäisen kanssa .....jne.



Kun meiltä puuttuu nimittäin kokonaan kaitsijat lapsiltamme ja " joudumme" (saamme) heidät itse kasvattaa ja hoitaa. Siitä taas johtuu se että enpä vauvan kanssa edes ajattele jääväni kotiin isompien lasten joulujuhlista, kevätjuhlista, vanhempainilloista ja jopa harvinaista herkkua olevista hampurilaisravintolareissuista ;o).



Olisin varmaan itse ollut todella masentunut isompien ollessa pieniä koska koko suku asui 400 km:n päässä eikä minulla ollut mitään kyläpaikkaa tms. enkä tuntenut ketään kuka olisi taas meillä vuorostaan kyläillyt. Joten kyllä ne perhekerhot ja jopa kauppareissut olivat sellaisia kontakteja ulkomaailmaan =).



Mutta kukin taaplatkoon tyylillään. 5 lasta olen saanut kasvatettavakseni ja en takuulla tekisi mitään mikä vaarantaisi heidän kasvunsa. Ja ovatpahan oppineet käyttäytymään kaupoissa (en häpeä lähtä viiden kanssa), olemaan kylässä asiallisesti jne.



Taas kerran nähtiin miten meitä ihmisiä on erilaisia =).



Rapuäiti ja katras.

Viimeisellä kappaleella tarkoitin lähinnä näitä " tuomitsijoita" joiden mielestä pitäisi lähestulkoon lopettaa normaali eläminen kun vauva tulee. Harvemmin olen tällä palstalla törmännyt aloituksiin, joissa päivitellään näitä neljän seinän sisällä olevia äitejä. Kyllä yleensä arvostelu kohdistuu niihin perheisiin, joissa eletään suurinpiirtein kuten ennen vauvaakin.

nauttii useimmiten olosta ihmisten ilmoilla. Tänäänkin kävimme ulkona syömässä. Hänen suuret silmänsä seurasivat muita ihmisiä. Hänestä oli mukava istua sylissänipöydän ääressä ja tutkailla värikästä tarjotintani porkkanaraasteineen.



Olemme olleet yhdessä hyvin meluisissakin paikoissa, ostoskeskuksissa ja esim messuilla. Tälläisissä paikoissa hän nukkuu yleensä useita tunteja putkeen kantoliinassa (kotona " vapaana" ei ole ikinä niin pitkään rauhallinen). Ulkona liikkuminen ei ole koskaan vaikuttanut esim. vauvan yöuniin tms



..Pitäisi varoa taudinaiheuttajia...Kuulun niihin, jotka käyttävät maalaisjärkeä. Vauvaa ei viedä yskivän mummelin lähelle mutta ei myöskään pidetä ensimmäisiä vuosiaan liian " steriilissä" ympäritössä. Tutustuminen ympäristöön, taudunaiheuttajiin, parantaa lapsen vastustuskykyä.

kuten joku epäili. Vähän kärjekkäästi silti kirjoitin, koska ympäripyöreillä viesteillä ei yleensä saa keskustelua aikaan ;-)



Todellakaan en ymmärrä koko perheen + vauvan raahaamista esimerkiksi jouluruuhkassa ympäri Prismaa tms, enkä lähtisi ajeluttamaan vauvaa tuntikausien matkaa turvakaukalossa. Eihän normaalielämä ole kiellettyä, mutta minusta tulisi kaikki valinnat ainakin alussa tehdä lapsen parasta ajatellen.



Aloitin keskustelun koska me tällä valinnallamme olemme saaneet sukulaisilta ja tutuilta arvosteluryöpyn osaksemme. Kun olisi pitänyt alusta lähtien resuta vauvan kanssa pitkin maailmaa. Miksi emme siis ole reissanneet? Siksi, koska:



* ensimmäistä kertaa 10 vuoteen minulla on mahdollisuus kalenterittomaan/kellottomaan elämään ja vaikka kokopäiväyöpaitailuun - nautin siis suunnattomasti kotona olemisesta

* asumme maatilalla, mieheni on siis kotona töissä ja tilalla asuvat lisäksi lapsemme isovanhemmat. Väkeä täällä lappaa enemmän kuin rautatieasemalla, joten ihmisiä näkee enemmän kuin tahtoisikaan...

* Kotona on eläimiä pitkä liuta, joten paikka peittoaa esimerkiksi puuhamaat ja kotieläinpihat mennen tullen

* eläinten myötä myös harrastukseni ovat täällä kotona

* lapsen syöminen on ollut alusta asti todella hankalaa. Normaali imettäminen ei onnistunut, rintakumin kanssa kitkuttelimme pari kuukautta ja sittemmin pullottelimme. Syömisvaikeuksien syyksi paljastui lopulta refluksiesofagiitti joka alkaa tosin nyt lääkityksellä helpottaa. Ei siis paljon tehnyt mieli lähteä kylään miettimään kuinka paljon teatteritoimia syöminen tällä kertaa vaatii. Pahimmillaan vauva söi vain 4 desiä päivässä ja niidenkin upottaminen oli kokopäiväduuni. Lähde siinä sitten kylään

* lähimpään kaupunkiin (siis sinne kahvilaan...) on matkaa yli 40 kilometria - no ei paljon tee mieli lähteä



Tämän selitysosan myötä toivottavasti joku ymmärtää miksi kaikki eivät halua reissata vauvan kanssa. ..

joka sattui soittamaan kun olin aiemmin koneella. Hän sanoikin, että kirjoittaja taitaa asua maalla, jossa ainoaa huvitusta on kyläkauppa=)



Kyllä meillä täällä helsingissä on vaan sitten toisenlaista. Tämä tekeminen ja meininki on arkipäivää meille useimmille.



Eiköhän se sunkin tenavas sitä vastustuskykyä kerää sieltä elukoiden parista.

Minä ymmärrän aloittajaa sikäli, että olen maatilan kasvatti ja siten viettänyt ensimmäiset 7 vuotta elämästäni hyvin tiiviisti kotona, ennen kuin koulu pakostakin vei " ihmisten ilmoille" . Maatilan elämä vain on sellaista jos on eläimiä, ettei sieltä oikein mihinkään lähdetä. Maatilan työt pitävät kotona kellon ympäri jokaisena viikonpäivänä, myös juhlapyhinä ja perinteisinä loma-aikoina. Maatilat sijaitsevat sitä paitsi usein kaukana kaikesta, ei ole kauppoja missä pyöriä eikä teattereita/kahviloita/ravintoloita mihin mennä vaikka lomittajan saisikin. Maatilan ihmiset harrastavat usein asioita, joita voi tehdä kotona tai lähellä kotia. Maalla toimii myöskin kyläilykulttuuri yhä edelleen, naapureissa ja sukulaisissa kyläillään usein ja ihmisiä siis näkee ihan rasittavuuteen asti.



Ajatuksena voisin kuitenkin heittää, että eipä ole taidettu ennenkään linnottautua kotiin vauvan kanssa. Vanhempiemme ja isovanhempiemme ikäpolvesta on suurin osa tainnut viettää tovin jos toisenkin pärekorissa navetan heinäkasassa, pellon pientareella ja pyykkituvan nurkassa, koska vauvan on pitänyt sopeutua perheen muun elämän mukaan. Nykyisin sopeutuminen tarkoittaa näitä kauppa- ym. reissuja. Esikoisen kanssa on varmasti mahdollista olla vain kotona vauva kaiken keskipisteenä, mutta harva tätä haluaa. Ja voi tietysti miettiä, että tästä kehittyy helposti tilanne jossa lapsen mukaan sorvataan koko perheen tekemiset ja menemiset myöhemminkin (ja tästä lapsityranni -aiheesta ei sen enempää...).



Ja pitää ottaa huomioon, että kaupungissa tilanne on usein aivan eri kuin maalla. Mies on päivät töissä myöhään iltaan asti, äiti kotona aivan ypöyksin tämän ajan. Monilla ei ole sukulaisia kuin satojen kilometrien päässä, läheisiä ystäviä ei myöskään aina ole. Silloin kotona oleminen on todella ahdistavaa, ja mahdollisuus lähteä miehen kanssa kauppaan tai ravintolaan syömään on todella, todella, TODELLA tervetullutta vaihtelua!

eiköhän tuosta ap:n jatkosta jo tullutkin selväksi, mistä siellä päässä kenkä puristaa. Meillä kaikki valinnat tehdään aivan varmasti vauvan parasta ajatellen (voimme niin tehdä, koska muita lapsia ei vielä ole). Minä ja puolivuotias vauvani olemme käyneet ruokakaupassa (nälkä tulisi ellemme kävisi), jumpassa, kahviloissa, ravintoloissa, ystävien luona ja herra paratkoon jopa vauvateatterissa! Koska vauvamme on " helppo" , imetys on onnistunut hyvin, vauvakin selvästi nauttii virikkeistä (minusta puhumattakaan) ja ennen kaikkea minusta lapsen parasta ei ole kotiin linnoittautuminen. Miltähän vuoden verran neljää seinää tuijottaneesta lapsesta tuntuisi joutua ensimmäistä kertaa markettiin? Tai mitähän tauteja se heti saisi olemattomasta vastustuskyvystään johtuen?



Jatkamme siis edelleen " normaalia" elämää vauvan ehdoilla, käymme kylässä ja kahviloissa, koska se on meistä molemmista mukavaa ja pystymme siihen (meidän lähellä ko. paikkoja on) ja tapaamme ihmisiä, koska meillä niitä ei kotona kiusaksi asti onneksi juokse eikä kotimme muutenkaan vedä vertoja puuhamaalle vaan on enemmänkin rauhoittumisen paikka;-)

...niin sinunkin tulisi hyväksyä muiden tavat, eikös näin? Kaikilla on syynsä, toisilla todelliset ja toisilla " itsekkäät" .



Meidän 3kk vauvamme on elämänsä aikana ollut jo 3 kertaa laivassa, 4 kertaa lentokoneessa, käynyt kolmessa maassa ja istunut yli 2000 km autossa. Tämä siksi, että meidän perheemme elämä nyt vain sattuu olemaan tämmöistä - ei siis tehdä tätä muita ärsyttääksemme tai " näyttääksemme" (jo vain olisikin kummallinen syy...) - ja silti me kaikki (äiti, isä, esikoinen 4v ja tämä vauva) voimme mainiosti ja olemme onnellisia.



Toki jos vauva (tai esikoinen) olisi oireillut tästä reissaamisesta tai osoittanut olevansa stressaantunut (tai jos myöhemmässä vaiheessa niin tekee), niin tottakai asioita pitää silloin tarkastella uudessa valossa. Mutta toistaiseksi mennään näin :)



Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja niin edelleen =)

Ystävyydellä k.

oli kurjaa, kun mun vauva ei ensimmäiseen 4 kuukauteen viihtynyt vaunuissa ollenkaan ja tarvitsi muutenkin tosi paljon syliä, syliä ja syliä. Olen tottunut myös itse liikkumaan enkä hengailemaan neljän seinän sisällä ja lisäksi minulla on koira joka on pakkokin viedä ulos. Onneksi rintareppu oli keksitty!!!

Olenkin tässä miettinyt että mitä jos minulla olisi ollut muita lapsia? Olisinko sitten vaan mennyt ihmisten ilmoille tosi pahoista ilmavaivoista kärsivän vauvani kanssa (joka lisäksi halusi koko ajan imeä rintaakin)vai vuorotellut isin kanssa vai mitä... Nykyään vauvan ollessa puoli vuotias tilanne on onneksi toinen. Vaunuissa viihdytään ja nukataankin kunnon päiväunet ja käytiin jopa yhdessä kaupassa ihan kahdestaan! (yleensä on isi ollut mukana autolla).

Mitenhän seuraavan lapsen kanssa mahtaa olla ja mitenhän elämä on helpointa järjestää..? Että mukaanko vaan ja kanssa ihmisille tulpat korviin=)

Taaperopuolelta kurkkailen tänne... Kukin tehköön niin kuin hyvältä tuntuu ja mikä vauvalle sopii. Tyttömme vauva-aikana tuntui usein tosi pahalta, kun asioista tietämättömät ihmiset kommentoivat vauva-arkeamme. Ehkä olin yliherkkä, mutta vallalla tuntui olevan asenne, että vauva " ei siis ihan oikeesti estä mitään" ja että elämän tilapäinen rauhoittaminen ei olisi äidin tai vauvan kannalta hyväksi.



Meillä tilanne oli sellainen, että lääkärin ohjeiden mukaan vältimme ihmispaljouksia muutaman kuukauden ajan, meille ei saanut tulla kipeänä ja ennen vauvan koskettamista piti pestä kädet. Eihän se kuitenkaan sitä tarkoittanut, että olisi pitänyt neljän seinän sisälle jäädä.



Tytöllämme oli lievää aistiyliherkkyyttä ja hän säikkyi outoja ihmisiä ja tilanteita hyvin voimakkaasti. Seurauksena oli suoraa huutoa, jota tyttö ei osannut lopettaa, huuto jäi ikään kuin päälle. Tämä rajoitti niin omaa liikkumistamme kuin kavereiden vierailuja meillä. En voi liiemmin sanoa nauttineeni tilanteesta, mutta sen kesti, kun tiesi, että joskus se on ohi. Tärkeintä oli vauvan hyvinvointi.



Mielestäni lapsen kannalta on paras, että hänet otetaan mahdollisuuksien mukaan perheen normaaliin arkeen. Vanhempien ei tarvitse yrittää olla muuta kuin ovat.

Minä neljän lapsen äitinä todella PELKÄÄN tauteja. Tokihan sisarukset niitä pöpöjä kotiin tuovat, mutta loppusyksyisen, pienikokoisen vauvan kanssa ei olla tällä neljännellä kerralla ole paljon ylimääräistä liikuttu.

Kaksi muutakin lasta ovat syntyneet loka-marraskussa ja he molemmat ovat saaneet kuin ihmeen kaupalla rs -viruksen elämänsä ensiviikoina juuri näin joulun alla. Pelkäsin ja pelkään vieläkin sitä kyseistä tautia niin paljon, että olen pyrkinyt pysyttelemään tän vauvan kanssa mahdollisimman paljon pois ihmismassoista. Vielä on vauva säästynyt taudilta *KOP KOP* ja toivottavasti säästyykin! Pelkään tautia senkin takia kovasti, että meillä vauvan tulo järkytti melko pahasti 2 -vuotiaamme elämää ja nyt alamme vasta päästä normalielämään hänen kanssaan. Jos hän joutuisi taas olemaan erossa äidistä esim. minä vauvan kanssa sairaalassa, saattaisi kaikki taas alkaa alusta.

Tämän kotonapysyttelemisen olen siis tehnyt myös paljolti itseäni ajatellen, elämä normaalirutiineissa ainakin meillä on huomattavasti helpompaa. Kokonaan tällä porukalla kuitenkin on mahdotonta pysytellä pelkästään kotona ja vauva on jonkun verran toki mukana kulkenut, mutta meillä onneksi on mahdollisuus lapsenvahtiin aina silloin tällöin eli olen ite päässyt täältä hiukan pois, kauppaan siis jopa naapurikaupunkiin useaksi tunniksi.

Nyt kun vuodenvaihde tulee ja rs -virustartunnoilta pahin aika menee ohi ja vauva hiukan kasvaa, lähdemme kyllä kyläilemään ja liikenteeseen. Alan kaipaamaan itse jo seuraa ja ulkomaailmaa, pelko ko. sairaudesta on tähän asti kuitenkin voittanut omat tarpeeni tällä tasolla.

Jokainen todellakin eläköön tyylillään, en tuomitse ketään missään tapauksessa. Itse olen tänä syksynä valinnut tämän tien, vaikka tiedän, että vauva saattaa taudin saada sittenkin.

Onnellisia ja terveitä päiviä vauvojen kanssa kaikille toivottelee

vaimo75 ja poika 2kk

Mutta voi jestas sentään, vauva joutuu tottumaan perheen rytmiin eikä toisin päin. Tottakai aika paljon tehdään vauvan ehdoilla ja me ainakin yritämme parhaamme ettei vauva joudu kärsimään tai kestämään liikaa. Liika on minustakin liikaa ja pieni vauva ei tykkää liioista ärsykkeistä.



Mutta pitäisikö minun sanoa esim isommille lapsilleni että sori meidän elämä päättyy nyt vuodeksi vauvan takia, mihinkään ei mennä, mitään ei tehdä. Niin ja äiti ei nyt valitettavasti voi tulla teidän kanssa mihinkään kun on vauva.



Asumme ulkomailla ja olemme vielä mieheni kanssa eri maista kotosin ja nyt kun lentomatkailu euroopan sisällä on tullut niin halvaksi niin kyllä, paljon lennämme. Lentäminen ei ole meille mikään eksoottinen juttu vaan ihan kun mikä tahansa tapa siirtyä paikasta a paikkaan b. Kaikki lapsemme ovat lentäneet pienestä pitäen ja tulevat näin tekemään jatkossakin.



Vauva määrää paljon mutta silti elämme normaalin elämämme raameissa (ei tarkota että synnäriltä suoraan lähdemme ravintolaan koko perheen voimin mutta kuitenkin).

Hyvä, sinun ja teidän tilanteessa tuo on mahdollista mutta ei esim meidän tilanteessa. Minun mieheni on valitettavasti töissä pitkään joka päivä, täällä ei ole mitään isyyslomia tai vastaavia ja minun on kertakaikkiaan ihan alusta asti ollut pakko " raahata" ne kaikki lapset mukanani kauppaan (ja kun kaupungissa asumme niin kaupoissa ja ulkona yleensäkin on aika paljon porukkaa), samoin kun vauva on täytynyt ottaa mukaan lasten harrastuksiin, enhän mä VOI pysäyttää elämää. Silti olen mielestäni lapsilleni paras äiti ja rakastan heitä yli kaiken. Ja joo ehkä minun sitten olisi pitänyt pysyä lapsettomana koska en voi tarjota lapsilleni sitä idyllistä maalaiselämää. Kuitenkin luulen ja heidän viesteistään päätellen he ovat onnellisia juuri tällaisessa elämässä.

...laidasta toiseen!



Muistelkaapas omaa lapsuuttanne (60- ja 70-luvulla syntyneet) - ei silloin ollut kahviloita, puuhamaita, ostoskeskuksia, elokuvateattereita tai mitään näistä virikkeistä joita jotkut kirjoittajat pitävät tarpeellisina nykylasten kehityksen kannalta. Ihan täyspäisiä meistäkin tuli, eikä pieni lapsi todellakaan osaa kaivata ostoskeskuksia ainakaan alle vuoden ikäisenä.



Vaikka kuinka leimaudun tiukkapipoksi, mielestäni pienelle lapselle parasta on normaali arkirutiini (pääasiassa kotona, omalla porukalla). Lisäksi näin syksyisin rs-virusvaara on todellinen. Vaikka meidän lapsemme on täysiaikaisena syntynyt ja terve, ei lasta " klähmi" kukaan käymättä ensin käsien pesulla. Tarha- ja alakouluikäiset naapurin ja sukulaisten lapset eivät pitele tyttöä ollenkaan. Vastustuskykyä voi kasvattaa pikkuhiljaa ja ennen täyttä rokotussuojaa on turha ottaa hölmöjä riskejä.