Voi nolous! Elämäsi NOLOIN kokemus?

Miks opettaja jättäis sut yksin luokkaan kun oksensit lattialle?

Kun olin kolmosella ja juttelin luokalla kaverin kanssa, minua nauratti ihan sairaasti, että pissasin housuun. Mutta onneksi kukaan ei huomannut;)

Kun olin 1kkösellä ja 2kkosella

Olin terassilla kaverin kanssa ja istuin jalat allani, tietenkin ne puutuivat pökkelöiksi ja noustessani kaaduin . Kaveri hätäili että sattuiko? ja joku vieraasta pöydästä räkättää että tuolle punapäälle ei enää tarjota.

Olimme rakennuttaneet talon uudenkarhealle asuinalueelle, jossa asuu  jonkin verran hienompaa väkeä.

Pidimme ihan sivistyneet ja onnistuneet tuparit, mutta yökerhossa vetämäni shotit yhdistettynä kotona nautittuun viiniin aiheuttivat järkyttävän krapulan!  Oli aamupäivä, lähes kaikki naapurit ulkona nauttimassa elokuun auringosta kun kävelin polvimittainen mekko päällä, ilman alusvaatteita postilaatikolle ja aloin samassa oksentaa siihen oikein huutaen " GHAAYH". Oksennuksen tahdissa peräpuoli lauloi ja kun rävelsin kotiovea auki, tunsin miten ripuli turskahti säärille.   Onneksi   selitys äkillisesti alkaneesta vatsataudista upposi naapureihin.

Tapasin mun puolison isän ensimmäistä kertaa kun hän kävi hakemassa pihaltamme lainaksi nokkakärryt. Mua jännitti niin paljon että jalat tärisi ja ääni värisi. Myöhemmin mies kertoi että isänsäkin oli huomannut jännitykseni tilanteessa.

Nolottaa edelleen!

Vierailija kirjoitti:

Koska ketään ei voi tarinasta nimeltä/tuntomerkeistä tunnistaa. Myös eri asia kertoa netissä anonyymisti kuin kotona itse kavereille tms, koska netissä edes kirjoittajan henkilöllisyys ei paljastu.

Juttuhan oli herkullinen ja naurettavakin, mutta jos henkilö on tunnistettavissa kertomuksesta (moni muukin voi olla tapauksen nähnyt kuin itse sh) vaitiolovelvollisuutta on rikottu. Missä on ihmisen ammattietiikka jos tällaisia tarinoita pitää jakaa netissä?

Aina löytyy teitä, jotka että ymmärrä mitä vaitiolovelvollisuus tarkoittaa ja jaksatte tulla valittamaan! Selvittäkää itsellenne, idiootit. Tapauksista saa puhua ja niistä puhutaan esim. opetusmielessä opintojenkin yhteydessä. Ja se, että joku paikalla ollut voi tunnistaa, mitä sitten? Paikalla on voinut olla vaikka naapurin kumminkaima joka kertoo juttua eteenpäin "ette arvaa kenet näin päivystyksessä".

Vierailija kirjoitti:

asiakkaaksi tuli keski-ikäinen mies. Vilkaisi ympärilleen ja pyysi matalalla äänellä: "punainen ob." mä katoi ulos, että onko tankilla punainen opel, ku toisilla oli tapana ilmoittaa tankkauksensa niinkin. Mä katoin miestä ja kysyin, että anteeksi mitä. Mies sanoo, taas että punainen ob, enkä minä vieläkään tajua. Ja minä vieläkin ihan pihalla: "anteeks mitä?" No, mies sitten osoittaa hyllyyn: "Tuo punainen ob tuolta." Sillon vasta tajusin, pyysin anteeksi aika monta kertaa, jos tilanne olikin nolo miehelle, niin oli se sitä kyllä mullekin. En vaan osannu ajatella, että mies tulee huoltoasemalta ostamaan tampooneja..

Ai kauhea 😀!!

Tapahtui 2010-luvun alussa. Kutsuin synttäreilleni itseäni paljon iäkkäämmän pitkäaikaisen tuttavan. Äitini ja siskoni olivat myös kotona. Saunoimme kahdestaan päivän päätteeksi talomme kellarikerroksessa. Peseydyin ja pukeuduin, tuttavani jäi vielä yksin saunomaan. Iäkkäämpänä häneltä tietenkin kesti tällaiset normaalirutiinit kauemmin. Odottelimme aikamme yläkerrassa vierastamme ja kun hänestä ei kuulunut mitään, äitini epäili "onko se _jo_ kuollut?" Menin katsomaan alakertaan ja hänellä oli pukeutuminen menossa, jolloin huikkasin äänekkäästi yläkertaan " ei se ole _vielä_ kuollut!" Kyllä talon väki oli hävetä silmät päästään ja valmiina vajoamaan maan rakoon häpeästä. Kuulin vieraaltani kyllä useaan otteeseen kuittailua kommentistani, onneksi humoristista kuitenkin. Yksi pieni ajattelematon sana... Nyttemmin on kyllä jo manan majoilla.

Muistan kun lapsena joutui odottaa koulun jälkeen pari kaksi tuntia kyytiä kotiin. Ei siis ollut koulukyytiä. Varsinkaan nyt kaatosateessa, sateenvarjo jäänyt kotiin.

Kerran en jaksanut odottaa, niinpä soitin isoäidiltä kyydin. Kiireessä kävelin pari kilsaa kaupalle, josta hän sitten minut nouti. 

Sitten kyytiin päästessäni oli vastassa hirveät syyllistämiset ja tuli heti kauhea omatunto, kun häiritsin häntä taas. 

Siinä sitten itku kurkussa monen kilsan ajan kyydissä istuessani välttelin puhumista, koska en halunnut suututtaa enempää.

Pyytelin anteeksi monta kertaa ja vakuutin, etten enää pyydä uudestaan. Isoäiti antoi anteeksi, ainakin sanoi niin. Ei ollut koskaan sellainen henkilö, joka helposti unohtaa huonoja kokemuksia.

Hieman pelotti sen jälkeen olla tekemisissä. 

Ymmärrän, kuinka tyhmä olin, ja hävettää edelleen, kuinka tuhlasin isoäidin aikaa sen takia, etten joutunut odottamaan kotiinpääsyä. Tähän mennessä noloin asia ikinä. 

Kuulostaa ehkä ylidramaattiselta, mutta luottakaa. 10-vuotiaalle, jolla oli muutenkin huono omatunto ja oli kiusattu, oli suuttumus liikaa. En edelleenkään tykkää jos joku suuttuu minulle, se on.. pelottavaa, vaikkei koskaan ole lyöty.

Ihan oikeasti. Olen aina yrittänyt miellyttää muita, en sanoa asioita miettimättä, mitä he reagoivat. Tämä oli myös isoäidin kanssa. 

Siitä on jo parikymmentä vuotta, mutta jäänyt mielen syövereihin.