Lue keskustelun säännöt.
Erilainen lapsi -ilman diagnoosia. Ystävä loukkasi :(
23.08.2010 |
Meillä on 6-vuotias eskaripoika, joka on aika omalaatuinen ollut aina. Elää hirveän voimakkaassa mielikuvitusmaailmassa, on kehittänyt eräänlaisen voimahahmon, jonka seikkailuista aina kertoo. Voisi puhua siitä loputtomiin. Tämän hahmon lapsi kehitti alkaessaan päivähoidossa kolmevuotiaana. Nyt eskarin alettua tarinointi on tosin vähentynyt selvästi.
Päiväkodissa on leikkinyt mielellään hieman nuorempien lasten kanssa ja on tullut hyvin toimeen, koska he jaksavat kuunnella näitä mielikuvitusleikkejä. Sen sijaan rajumpien oman ikäisten poikien kanssa eivät oikein leikit suju.
Pienempänä puheen kehitys oli mielestäni hieman poikkeavaa ja puheääni on ollut aina aika kova. Nyt puhuu ihan normaalisti, joskin välillä tulee joitain huvittavia sanontoja.Päiväkodin KEHU-testistä sai täydet pisteet eikä päiväkoti ole ollut mistään huolissaan. On hyvin käyttäytyvä ja vähän arkakin lapsi, josta ei ole mitään vaivaa hoitajille.
On lisäksi erittäin hyväntahtoinen, ei koskaan kiusaa ketään ja on melkein aina hyväntuulinen. Silti pelottaa, että miten tulee pärjäämään muiden lasten kanssa, koska on vähän omalaatuinen. Pelkään hieman että jos muut lapset alkavat syrjiä, koska lapsella on näitä hassuja juttuja. Toistaiseksi on onneksi pärjännyt eskarissa hyvin, siis noin viikon mitä sitä on kestänyt.
Tämä asia painaa minua nyt sillä kun olimme ystäväpariskunnan luona vierailemassa kiinnitin huomiota siihen, että poikamme ei oikein tullut toimeen heidän samanikäisen poikansa kanssa. Tämä poika on liikunnallinen ja sellainen pieni "kovis". Meidän poika taas hassu höpöttäjä. Eihän siitä oikein mitään tullut. Heidän poikansa alkoi sitten selvästi kiusaamaan meidän"erilaista" poikaa koska turhautui :( Lisäksi tämän perheen äiti sanoi myöhemmin hieman viinipäissään, että meidän poikamme on niin "hämärä tyyppi", ettei siitä ota selvää. Tämä loukkasi aika paljon, vaikka oli puolittain huumorilla sanottu :(
Tulipahan sepustus, aika sekava sellainen. Mutta pääpointti on että tulevaisuus huolestuttaa. Onko teillä muilla "erilaisia" lapsi, joita ei ole diagnosoitu mitenkään? Millaisia heistä on tullut kasvaessaan? Jäävätkö nuo omituisuudet pois iän myötä?
Kommentit (84)
On olemassa myös pasifistilapsia jotka mielummin kärsivät kiusaamisesta koko kouluajan kuin lyövät ketään.
Eli uhria läpsitään jatkuvalla syötöllä tietty aika. Jokailen on jossain vaiheessa raivostunut läpsimisestä.
On yksilöllistä missä ajassa testattava henkilö murtuu ja menettää hillintänsä. Jokainen silti menetti hillintänsä, se on eläimellistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On olemassa myös pasifistilapsia jotka mielummin kärsivät kiusaamisesta koko kouluajan kuin lyövät ketään.
sitten masentuvat itse ja tekevät itsarin. Minusta on parempi kerran pari antaa takaisin kiusaajille, monesti kiusaaminen loppuu siihen.
milloin toinen hiiltyy. Tosin useammalla palsta mamalla taitaa olla näitä läpsijälapsia kotona. Liekö kotona oppineet läpsimään?
yksilöllistä missä ajassa testattava henkilö murtuu ja menettää hillintänsä. Jokainen silti menetti hillintänsä, se on eläimellistä.
Tämä tiedoksi sille luokanopelle, olitkohan nro22. Psykiatri sen sijaan voi diagnosoida mutta nämä "oudot lapset" kai useimmiten viedään neurologin vastaanotolle.
milloin toinen hiiltyy. Tosin useammalla palsta mamalla taitaa olla näitä läpsijälapsia kotona. Liekö kotona oppineet läpsimään?
yksilöllistä missä ajassa testattava henkilö murtuu ja menettää hillintänsä. Jokainen silti menetti hillintänsä, se on eläimellistä.
Minulla ei ole lapsia. Olen itse hyvin pidättyväinen kaikessa, mutta kyllä minäkin mojautan, kun ärsytyskynnykseni on ylitetty.
Teimme testin aikoinaan opiskelukavereiden kesken erään illanvieton yhteydessä.
Tarvittin 2 pitämään käsistä kiinni ja kolmas läpsimään. Minä itse suutuin 13 minuutin kohdalla.
Kaikki muut suuttuivat alle kahdessa minuutissa. Voitte varmasti arvata mitä tuo 13 minuuttia minusta kertoo?
No jokainen ärsyyntyy lopulta. Se on testin tarkoitus. Enkä edes ollut niin tukevassa humalassa kuin opiskelutoverini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän joutui ongelmiin jo ensimmäisenä koulupäivänä. 3 vanhempaa poikaa oli tullut nälvimään ja töninyt/läpsinyt poikaani niin kauan että hän oli suuttunut. Kaikki kolme poikaa saivat lumilapiosta päähänsä. Sain soiton työpaikalle ja kuulin mitä oli tapahtunut. Myöhemmin kiusaajat myönsivät tekonsa. Poikani ei järkytykseltä edes muistanut mitä oli tehnyt ja mitä oli tapahtunut. Onneksi koko sotku sovittiin ja poikani pääsi terapiaan jossa hän voi harjoitella vihan hillintää ja sosiaalisia taitoja. Suurimmaksi osaksi ajasta poikani kuulemma seisoo yksin välitunneilla paikallaan ja piirtää ilmaan kuvioita ja puhuu yksikseen. Tuon tapauksen jälkeen hän on saanut seistä välitunneilla omassa rauhassaan. Koulussa hän muuten pärjää kiitettävästi.
On aika uskomatonta, että sinulle joku tuossa sanoi, että oletpa kasvattanut mafioson... kukahan tuossa oikeasti pahimmin käyttäytyi, ne tönijät vai lapsi, joka ekana koulupäivänään erehtyi puolustamaan itseään! Hyvä, että tilanne kuitenkin ratkesi, eikä lastasi rangaistu liikaa.
Kysyn tuota aspergeria siksi, että oma assini voi tulistua tiukasti asioista, jotka ulkopuolisesta vaikuttavat oudoilta. (Ja tuo ilmaan piirtely jne. kuulostaa myös aikas tutulta...) Autismikirjon lapsille elämä näyttäytyy helposti kaaoksena, ja he luovat siihen järkeä rutiineilla ja maneereilla ja luokittelemalla yms. Kun joku käyttäytyy yllättävästi ja käy ns. iholle, assi saattaa hermostua ja kopauttaa. Oma poikani ei ole vielä ketään tirvaissut, mutta huutoa voi tulla ja kovaa.
Mm. neuropsykiatrisessa kuntoutuksessa harjoitellaan niitä sosiaalisia taitoja sitten. Mutta epäilen, että tuossa tapahtuneessa (josta kerrot), ne vanhemmat pojat olisivat olleet enemmän terapian tarpeessa...
-se aiemmin kommentoinut as-pojan äiti-
Näihin liittyviä piirteitä ovat ymmärtääkseni ainakin rajatut kiinnostuksen kohteet, jumiutuminen tekemisissä sekä ajatuksissa ja puheissa ("junabongari"-tyyppi, ja piirsikin vuosikausia käytännössä samanlaisia junakuvia), "höpöttäminen", ongelmat muiden lasten kanssa leikkimisessä, vaikeudet liikuntatilanteissa (kokee pienenkin hipauksen hyökkäykseksi), aistiyliherkkyys jne.
Ap:n tapauksessa ongelmat vaikuttavat pienemmiltä, jos lapsi kerran näyttäisi pärjäävän hyvin eskarissakin. Hänellä saattaa olla as-piirteitä, tai sitten ei. Ainakaan diagnoosia tai ei-diagnoosia ei voi kukaan tehdä ilman tutkimuksia, vaikka täällä jotkut "opet" kuvittelevatkin tietävänsä mistä on kyse, hyvinkin hatarilla tiedoilla.
Jos lapsella tulee arkielämässä ongelmia, silloin kannattaa harkita asian selvittämistä. Muutenhan se ei ole tarpeen. Lapsi kyllä vaikuttaa aika kivalta kaverilta.
Se hieman harmittaa, että tällaisissa ketjuissa tulee aina kommentteja, joissa hyökätään kaikenlaisia tutkimuksia, diagnooseja ja sitä myöten myös hoitoa vastaan. Yleensä näistä mielipiteistä paistaa (lähes) täydellisen tietämättömyyden tuoma varmuus asiasta.
Ainakin meidän tapauksessamme tutkimukset, diagnoosi, pienluokka ja lääkitys ovat saatelleet lapsen hyvin alkaneelle koulutaipaleelle, joka muuten olisi todennäköisesti päätynyt katastrofiin ja synkkään tulevaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän joutui ongelmiin jo ensimmäisenä koulupäivänä. 3 vanhempaa poikaa oli tullut nälvimään ja töninyt/läpsinyt poikaani niin kauan että hän oli suuttunut. Kaikki kolme poikaa saivat lumilapiosta päähänsä.
Sain soiton työpaikalle ja kuulin mitä oli tapahtunut. Myöhemmin kiusaajat myönsivät tekonsa.
Poikani ei järkytykseltä edes muistanut mitä oli tehnyt ja mitä oli tapahtunut.Onneksi koko sotku sovittiin ja poikani pääsi terapiaan jossa hän voi harjoitella vihan hillintää ja sosiaalisia taitoja.
Suurimmaksi osaksi ajasta poikani kuulemma seisoo yksin välitunneilla paikallaan ja piirtää ilmaan kuvioita ja puhuu yksikseen. Tuon tapauksen jälkeen hän on saanut seistä välitunneilla omassa rauhassaan. Koulussa hän muuten pärjää kiitettävästi.
Siinä ei sitten mielestäsi ole mitään vikaa, että kolme vanhempaa poikaa tulee jengissä tönimään ja läpsimään ekaluokkalaista? Toivottavasti hekin saivat terapiaa oman vihansa ja mafiosomaisten otteidensa hillitsemiseksi.
Poika on myös rauhallinen eikä kulje poikajengeissä pitkin kyliä. Koulussa on kavereita, vapaa-aikana harrastaa ja viihtyy perheen parissa.
Tämän naapurin miehen oma tyttö luuhaa pitkin kyliä ja 3v pikkuveljensä on tämän 7v:n hoidettavana mukana. On kulkenut pitkiä iltapäiviä ilman aikuisia jo 4 vuotiaasta.
Poikani ei ole kyläluuta niin hän on naapurin inssin mielestä autisti. herra varjele.. Onneksi insinöörit ei ole vielä saaneet diagnosointioikeutta!
Meilläkin asuu erityisen kiltti ja rauhallinen poika. Ystävä kommentoi, että hän on varmaan autisti! Oli melko typerä kommentti, mutta turha antaa muiden "vitsien" jäädä mieliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onhan se aivan eri juttu kuin sanoa "autisti" tai "aspergeri" ja eihän nekään ole haukkumasanoja, vaan turhan suorasukainen tokaisu kotitekoiselta kyökkipsykologilta (ellei kaveri satu olemaan lääkäri).
Selvästikin kannat lapsestasi niin kovin huolta, että menet tolaltasi helposti.
sun "kovis"-luonnehdinnastasi, kun hänen pojastaan on kysymys?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ehtinyt lukea läpi koko ketjua, silmäilin tosin suurimman osan viesteistä.
Kirjoitin itse jokin aika sitten palstalla omasta lapsestani, joka on nyt terapiassa. Tyttö on nyt 7v, ei samalla tavalla erilainen kuin sinun lapsesi, mutta... erilainen omalla tavallaan. :)
Ja itse olen myös ollut piinallisen tietoinen siitä, että lapsi ei ole ihan tavallinen tallaaja. On VAIKEA olla hyväksyvä ja kannustava äiti, kun koko ajan nakertaa huoli siitä, miten tällainen lapsi tulee pärjäämään kovassa maailmassa. Olisi kova kiusaus koittaa ohjata lasta tiettyyn suuntaan, tyyliin "olisit nyt rakas kultapieni NORMAALI", mutta kun käytännössä sillä lähettäisin vain viestiä, ettei lapsi ole riittävän "hyvä" juuri sellaisena kuin on.
Erityinen painolasti minulle on se, että lapseni muistuttaa joiltakin ongelmakohdiltaan hirveän suuressa määrin minua itseäni. Ja mulla oli kovaa lapsena, paljon yksinäisyyttä ja ahdistusta ja riittämättömyyden tunteita - ja on ollut hankala polku aikuisenakin, tällaisena vähän kummallisena introverttinä. Tuntuu kauhean surulliselta ajatella, että lapsellani saattaa olla edessä jotain samanlaista. Vaikka ihan hyvä ja kunnon ihminen minustakin on tullut. Pikkuisen ymmärtäväisemmällä ja tukevammalla kasvatusotteella olisi itselläni saattanut kyllä olla nuorempana helpompaa.
Itsekseni olen sitten nyt vaan ajatellut, että minun duunini äitinä on hyväksyä ja rakastaa herkkää ja outoa lastani juuri sellaisena kuin hän on. Ja koittaa näyttää hyvää esimerkkiä ja opastaa, miten ongelmatilanteita ratkotaan. Muu maailma saa sitten huolehtia niistä kolhuista ja kantapään kautta opitusta. Minä en voi lapseni perusluonnetta muuttaa, sanoi kuka tahansa mitä tahansa. Minun työni on rakastaa ehdoitta.
Analysoit muuten esim. tuon lapsesi ja toisen pojan kohtaamisen tosi tarkkanäköisesti. Lapsesi kuulostaa minusta ihanalta pikkutyypiltä. Ystäväsi kommentti oli aika törppö ja kertoo minusta jotain hänestä itsestään - ainakin hienotunteisuuden tai psykologisen silmän puutteen se kavaltaa.
Onko helppo siirtyä tilanteesta toiseen ihan yhtäkkiä? Jos siinä on huomattavia vaikeuksia, niin silloin voisi olla jotain, mutta se olisi jo päiväkodissa huomattu, joten tuskin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja koulukiusattuhan minä olin, ekaluokasta ysiluokan loppuun.
Mutta nykyään olen ylpeä siitä millainen olen. Olen kielellisesti ja kirjallisesti lahjakas ja sehän se vasta arvostettu taito onkin. :)
Kannusta poikaasi paljon! Minua ei koskaan kannustettu, vaikka olisin sitä tarvinnutkin.
Onko helppo siirtyä tilanteesta toiseen ihan yhtäkkiä? Jos siinä on huomattavia vaikeuksia, niin silloin voisi olla jotain, mutta se olisi jo päiväkodissa huomattu, joten tuskin on.
saa vähän komentaa kovemmin jos on syventynyt leikkeihinsä ja pitäisi esim. lähteä ulos. Ei ota kuuleviin korviinsa. mUtta niin kai kaikki lapset tekee :) ap
juuri se, että tuet ja hyväksyt lapsesi juuri sellaisena kuin hän on, sitä jokainen lapsi tarvitsee.
Kuten totesin aiemmin kuulostaa luovasti lahjakkaalta pojalta. Ehkä hän on luovempi ja fiksumpi kuin äitinsä, joten sun on sitä vaikea tajuta, hehee;) Einsteiniakin pidettiin lapsena autistina, koska oppi niin vanhana (6v.) puhumaan...
juuri se, että tuet ja hyväksyt lapsesi juuri sellaisena kuin hän on, sitä jokainen lapsi tarvitsee. Kuten totesin aiemmin kuulostaa luovasti lahjakkaalta pojalta. Ehkä hän on luovempi ja fiksumpi kuin äitinsä, joten sun on sitä vaikea tajuta, hehee;) Einsteiniakin pidettiin lapsena autistina, koska oppi niin vanhana (6v.) puhumaan...
tai tarkemmin sanottuna aspergerina, oireet täsmäävät täysin.
Mielenkiinnolla luin ap:n avausta ja kommentteja. Meillä on 3-vuotias, joka on nyt psykiatrin syynissä - kaikki alkoi ihan viattomasta lääkärintarkastuksessa kysytystä kysymyksestä, lähete psykiatrille ja sen jälkeen tuntuukin olevan ihan turha yrittää saada vastauksia ilman jotain diagnoosia. Huomautimme kyllä lääkärille asiasta, ettemme välttämättä tarvitse diagnoosia, mutta tuntuu, että tyyppi pitää lastamme niin mielenkiintoisena tapauksena, että johonkin lokeroon haluaisi laittaa.
Meidän lapsi on kehitykseltään (kieli, motoriikka) aivan normaali, mutta hänellä on pakkoliike, joka ilmenee erityisesti silloin kun on väsynyt tai innostunut jostakin. Pakkoliike voi kestää aika kauan, siihen liittyy ilmeitä ja käsien liikkeitä ja olemme huomanneet, että muut lapset kiinnittävät tähän jo nyt huomiota. Sen vuoksi teimme aloitteen koska emme tienneet miten pitäisi suhtautua, yrittää hillitä vai olla välittämättä siitä. Meillekin lääkäri vilautteli autismi-sanaa, vaikka omasta mielestämme lapsi on aina ollut tosi sosiaalinen, mutta tykkää kyllä leikkiä yksinkin. Psykiatri jostain syystä sai sen kuvan, että lapsi pelkää muita lapsia ja aikuisia, vaikka on aina ollut rohkea ottamaan kontaktia. On myös erittäin sopeutuvainen ja aina innostunut lähtemään uusiin paikkoihin.
Ensimmäisen istunnon jälkeen psykiatri halusi mennä tarkkailemaan lasta päivähoitoon ja me tyhmät annoimme luvan. Sen jälkeen lapsi olikin sitten hoitopaikassa "erikoistapaus". Onneksi sattuman kautta vaihdoimme hoitopaikkaa ja uudessa paikassa emme aio sanoa mitään, ellei päiväkoti itse rupea kyselemään lapsen käytöksestä.
Minua loukkasi erityisesti psykiatrin huomautus, josta kävi ilmi, että hän jo oletti ettei lapsemme tule pärjäämään niin kuin normaali ihminen, vaikka tämä on kehityksessään aivan siinä missä 3-vuotiaan pitäisikin.
Nyt olen sitten hulluna tarkkaillut lasta leikkipaikoilla ym. ja yhä sitä mieltä, että ihan hyvin sujuu leikit ja kanssakäyminen. Erilainen on kuin muut, se on varma, mutta ihana sellainen. Totta kai tulee mieleen, että olisipa kiva ettei hänellä tätä pakkoliikettä ole, mutta nyt keskityn siihen, että voin olla tarpeeksi rakastava ja tukeva vanhempi että lapsi saisi riittävän hyvän itsetunnon koulua ja elämää varten.
Seuraava tapaaminen psykiatrin kanssa syyskuussa, katsotaan mitä tulee...
Esim asperger diagnoosi annetaan 9-10v. Samoin add diagnoosi.
On vain jaksettava odottaa.
Oma poikani sai 6v. dysfasia diagnoosin ja puhuu selvää suomea ja ymmärtää, mutta kuitenkin on dysfasia.
Olen lääkärille sanonut, että epäilen lapsella olevan add. Sitä ei tutkita.
Add tutkimukset tehdään n. 9-10v.
Monet häiriöt näkyy vasta koulussa ja kun lapsi kasvaa ja huomataan, että tämä ei mene enään iän piikkiin tai ero muihin lapsiin on selkeästi nähtävillä.
Vääriä diagnooseja ei anneta ja siksi odotellaan.
Vain selkeissä tapauksissa diagnoosi annetaan nuorempana.
On olemassa myös pasifistilapsia jotka mielummin kärsivät kiusaamisesta koko kouluajan kuin lyövät ketään.