~*~ TOUKOTOIVEIDEN LOPPUVIIKKO (To-Su) ~*~
Aika tuntuu menevän kuin siivillä... Näin useampi lapsisena tuntuu ettei kerkeä miettimään raskautta ollenkaan, se vain tulee mukana.
Tänään ajattelin siivota tuota pihaa. Se nimittäin on täynnä kesän remontti tarpeita jotka on onnistuneesti lumen alle jääny. Ei ole kivaa kun lumen seasta pilkistää ties mitä ja lapsiakin pitää koko ajan muistuttaa ettei siihen ja siihen kannata mennä. Huomenna sitten teen sisä siivouksen kun isäntä ottaa lapset retkelle ja saan ihan itse rauhassa siivota. JIPII!!!
Mä olen tehnyt jäälyhtyjä ihan urakalla koska itse pidän niistä todella paljon. Nyt olisi jo 13 lyhtyä tehty, ja ajattelin että panen ne pihatietä valaisemaan. Joulu valmistelutkin pitäisi tänään aloittaa varovasti. Käsi toimii ja nyt uskaltaa jo hieman tehdä jotain.
Onko teistä kukaan nähnyt ihmeellisiä unia? Mä olen nyt kolme kertaa nähnyt unta naapurin papan piha kuusesta!!! (Mikä on todella suuri)
Eka unessa kävin ripustamassa pumpattavan barbaran sinne kuusen latvaan ja naureskelin sisällä kuinka sen nuken tukka lepattaa tuulessa, toka unes näin että olin käynyt miehen kanssa katkomassa kaikki oksat pois siitä ja siinä oli pelkkä runko jäljellä. Sitä sitten nauroimme miehen kanssa sisällä kun pappa kiersi ympäri kuustä ja ihmetteli kuka tämän on tehnyt. Kolmas uni olikin sitten se että olin pistänyt kuusen puoliksi.
Ihan ihme unia...
Eilen muuten huomasin että pinnasänkyyn ei tahdo enään saada lakanoita vaihdettua kun on maha edessä... Tai sitten mun kädet on kutistunut.
Poika heräsi joten mie sanon morot ja toivotan hyvää huomenta muille...
Oletteko jo paljon ajatelleet synnytystä? Itseä se mietityttää.
Kommentit (42)
JUU! Mulla oli kanssa, varsinkin alkuraskaudessa korvaongelmia. Aina kun puhui meni korvat lukkoon. Oon jo ihan unohtanut koko vaivan enkä sitäkään olisi hoksannut raskauden piikkiin laittaa!! Mä vaan kaivelin epätoivosesti pumpulipuikolla kun vaikuksi luulin... :)
Soilelle ja Emmille onnittelut ihanista ultrakuulumisista! =)
my_selene, kuulostaa kyllä tosi kurjalta tuo tilanne exän kanssa :( Toivottavasti löydätte jonkun keinon saada asiat kuntoon.
Tästä raskaudestako se hitsin korvien lukkoon meneminen on johtunutkin??!! No enpä kyllä yhtään osannut yhdistää...
Mä sain osan tontun puuhista jo tehtyä ja sain jopa siivottua. Nyt kun sain sitten vielä miehen pois jaloista illaksi niin saan loputkin salaiset tonttuilut tehtyä :) Taitaa kyllä mennä yön puolelle, mutta niin menee miehelläkin. =D
Muistin äsken käydä jopa vielä ostamassa hautakynttilät niin ei tarvi sitten enää huomenna tai aattona niitä lähteä hakemaan. Saadaan sitten aattona viedä aamupäivästä haudalle kun mennään mun vanhemmille puurolle.
Nyt tonttuilemaan...
[color=red]pikku-milli & paco 21+6[/color]
My_selene: Paljon voimia! Varmasti rankkaa kun on noin hankala ex. Toivottavasti saatte asiat selvitettyä.
Ultrissa käyneille onnea hyvistä uutisista!
Minäkin olen nähnyt omituisia unia. Tuota aikuisviihdettä on kyllä ollut myös;). Muutaman kerran olen nähnyt ihan " normaalia" unta, että poika on meille syntynyt ja siitä olen tutuille puhunut, että mulla on vahva poikaolo. (muiden mielestä meille on ihan varmasti tulossa tyttö.) Viime yönä sitten näin jotain ihan omituista unta jossa vieritin isoa palloa johonkin radan seinustaan päin (ihan kuin keilailua) ja pallo pysähtyi sitten radan toiseen kulmaan joka tarkoitti, että poikavauva syntyy ja minä sit tosi leveenä sanoin kaikille, että Noniin! Mitä mä olen sanonut että poika sieltä tulee! Mähän sanoin! :D
On kyllä niin huvittavia nuo unet välillä:D.
Huomenna olis viimeinen työpäivä ja lähdetään sitten ajamaan miehen vanhemmille joulun viettoon. Mulla ei ole yhtään joulutunnelmaa. Vedin tuossa jo aiemmin illalla herneet nenään miehen takia, kun hän jättää aina lahjojen paketoimisen (niiden mistä hänen pitäisi huolehtia) tähän viimeiseen iltaan kun on muutenkin kiire laitella tavaroita kasaan ja siivota ennenkun huomenna täytyy lähteä sit heti töiden jälkeen. Taas tuli kauhea kiire illalla, sama juttu joka vuosi. Luulis jo ukon oppivan, mut kun ei saa aikaseks niin ei. Argh, noita miehiä!
En taida tänne nyt ehtiä vähään aikaan joten
HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA kaikille!!
T:Äiskä-04 rv17+4
...kummallista kun luulee että tällaisena iltana olisi helppoa saada taksia, niin joutui silti odottelemaan puoli tuntia. Ja kun en sitten mennyt hölmönä soittamaan sitä etukäteen. Mutta vihdoin kotona ja uni on vasta jossain matkalla tänne =(
My_selene, olen pahoillani puolestasi. Toivottavasti saaatte asiat selvitetyksi, vaikka jonkun ulkopuolisen henkilön avulla.
Kiva että kaikkien ultrat on mennyt hyvin. Oma on vasta 2.1.
Kävin tänään lääkärissä niiden migreenikohtausten takia. Eipä löytynyt lääkeapua, ainoa mikä saattaisi auttaa on akupunktio ja sitä sitten suosittelivat. Tarvitsee katsella näiden jouluhössötysten jälkeen, josko sitä sitten vaikka uskaltaisi.
Neuvolassa todettiin kaikkien arvojen olevan kunnossa. pikkuisen sydämen lukemiksi saatiin 145. Taas helpotti kun sai kuulla asukista jotain kun muuten raskaus on vaan tällä hetkellä korvien välissä =)
Unia on tullut nähtyä, joko eroottisia tai vauvoja. Viime yönä olin synnyttänyt kolmoset ( apua!!!! ) ja kaikki olivat tyttöjä. Niitä sitten käytiin kotipuolessa esittelemässä kaikille tutuille. Hullua miten mielikuvitus lentää nukkuessakin. Mutta kai se on koetettava nähdä unia tänä yönäkin. Tosin ne oli kai tulossa ilmaamaan pattereita aamulla 11 aikaan joten tervetuloa aamuäreän karhun pesään.. MUR!!!
Dolosa ja sintti tasan 18
Hitsi kun aikaisin heräsin jo varttia yli 6!!!! neuvolaan pitää juosta ihan just niin nopee huomenta kaikille!
Kiitos tsempeista, vaikuttaa siltä et lapset kotona jouluna kun en saanu selvää mitä se oikein on miettiny. ei taas vastaa vaikka soittaa ja lähettää viestiä. noh, omapahan valintansa. meillä ainakin tulee olemaan ihana joulu lasten kanssa. =)
Joulumieltä kaikille!
neuvolauutisten kanssa hyökkään takasin kun on kaupunkireissustakin selvinny. aikamoinen ruuhka kaupoissa varmaan on.. = 0
my_selene ja Remppa rv17++
No nyt on joulu jo todella lähellä!!!! Ihanaa!!! Kyllä mä olisin NIIN mielelläni jääny kotiin, ku mies ja esikoinen jäivät nukkumaan meidän isoon sänkyyn, niin ihan itketti kun piti lähteä....no, onneksi tänään päästään vähän aikaisemmin pois.
Voi olla, etten enää tänään käy palstalla, joten haluan toivottaa kaikille toukoisille OIKEIN oikein hyvää ja rauhaisaa joulua!!!! Muistetaan nauttia vapaapäivistä ja siitä mitä meillä kaikilla on, ihanat vauvat vatsassa!!!
Laura 21+4
Kyllä osaa väsyttää! Yö meni kinkun paistossa, tosin mies kyllä urhoollisesti valvoi suurimman osan ajasta, joten mun ei tarvinnut kun vasta aamuyöstä juosta uunilla. Nyt tänään on sit meidän perheen jouluaatto:) Jouluruuat ovat jälkkäreineen ja lisukkeineen valmiit ja kauppareissun jälkeen syödään, NAM!
Huomenna sit oikeena aattona lähetään molempien vanhemmille.
Joo, My selenelle oikein paljon voimia, en voi edes kuvitella tilannetta! Ja tiedän kyllä mua ottaisi niin sairaasti päähän, jos toinen huoltaja antaisi lasten tehdä mitä vaan! Toivottavasti ammattilaisista on apua, jollet muuten saa asioita selviksi.
Onnea kaikille ultrassa käyneille! Kauheesti tekisi mieli mennä, varsinkin kun lukee näitä ihania kuulumisia täältä... Mut eipä tuo rahapuoli kyllä periksi anna. Täytyy katsoa, jos jollain verukkeella pääsisi synnärille ultraan (aika inhaa juonia, mutta onhan tio 6-7kk ilman ultraa kauhean pitkä aika!)
Nytpä kuului esikoinen heräilevän, joten täytyy taas mennä
Oikein ihanaa ja rauhallista joulua, jos en enää koneelle ehdi!
pricilla rv 16+3
Jeps, minun nenäni on tihkunut verta jo useamman viikon ajan. Luulin aluksi, että se on tukossa nuhan takia, mutta niistäessä paperi värjäytyy punaiseksi. Tylsää. Apteekista saa nenän limakalvoille laitettavia öljyjä, mutta sitäpä en tiedä oliko niissä juuri sellaisia aineita, ettei raskaana olevat saisikaan käyttää!
Pärjäillään, kaipa tämä lämmityskauden loputtua helpottaa :)
Kevis
Ensinnäkin onnittelut ihanista ultrakuulumisista kaikille rakenneultrassa olleille, on se ihmeellistä nähdä oma pienokainen?
Vieläkös pääsette tämän jälkeen ultraan?
Itse pääsen silloin 32 viikolla astmakontrollin yhteydessä, jee! =)
My_Selene, toivottavasti saat hankalaan tilanteeseen apua!
Lohdutuksena; Asioilla on tapana järjestyä, jospa niin olisi myös sinun tilanteessa!
Nyt toivottelen teille kaikille oikein ihanaa ja tuoksurikasta joulunaikaa ja tavataan taas iloisin mielin jouluherkkuja maistelleina!
Kiitos kaikille teille mukanaolosta, on ihanaa jutella teidän samassa tilanteessa olevien kanssa ja vaihtaa kokemuksia!
Nyt pakkaamaan, huomenna mummolaan veljen ja siskon perheiden kanssa, joulupöydässä nyt jo 12 henkeä kun Myttynen kin lasketaan. ;)
joulumielellä; Pidelipom ja Myttynen 19+6
Täällä ollaan silmät ristissä. Meni tontun touhuissa lähemmäs kahta viime yönä ja sitten jostain syystä oli taas sellainen yö, etten saanut unta kun tuo ukkokulta oli viihteellä. Nyt on pitkään saanut ihan normaalisti nukuttua, vaikka olis jossain ollutkin, mutta ennen oli aina tuo sama etten unta saanut. Jotenkin alitajuisesti odotti, että ovi kolahtaa kohta ja herään siihen kuitenkin. No, onpahan kaikki jouluvalmistelut lahjojen paketointia lukuunottamatta tehty niin tänään saa ottaa rauhassa.
pid, me ei ainakaan päästä ultraan enää ellei nyt mitään häikkää tule jossain vaiheessa. Toivottavasti ei...
Niin ja mä oon kanssa huomannut ton ihan saman, että kun vaikka kumartuu eteenpäin niin pieni alkaa potkia ihan kuin sanoakseen, että nyt tuli ahdasta...
Tänään se nyt sitten meidän pikku-paco jo luokitellaan virallisesti ihmiseksi... kun jos nyt jotain tapahtuisi (toivottavasti ei) niin se olisi sitten jo virallisesti ennenaikainen synnytys eikä keskenmeno. Yksi etappi sekin...
Nyt taidan painua vielä tuon krapulaisen otuksen viekkuun pötköttelemään. [color=red]Rauhallista joulua[/color] teille kaikille! Jos nyt en vielä tänään myöhemmin terrorisoi palstaa... =)
[color=red]pikku-milli & paco 22+0[/color]
Hyvää aaton aattoa. Pukki se jo melkein ovelle kolkuttaa... Tuleeko monelle pukki. Meillä ei oo kun se oma pukki siellä kotona. heh... =) Omaan napaan ei kuulu oikein mitään uutta, keskiviikkona on neuvola niin sitten tietää enemmän. Muuten omat asiat on vähän rempallaan. Ollaan miehen oltu yksissä 8 vuotta ja siitä ajasta en ole rakastanut sinä varmaan milloinkaan. Kolme vuotta tässä on taisteltu ja nyt olen päättänyt että nyt se on ohi. Aina on kokeiltu uudelleen ja uudelleen, mutta kun en tunne mitään ja yhdessä olo on vain kamalaa tappelua. Olen jopa kokenut neljä-kolme vuotta sitten väkivaltaa, olin tyhmä kun en silloin jättänyt. Muutan vanhemmilleni joulun jälkeen ja jatkan siellä oman asunnon etsimistä. Olen oikeastaan helpottunut, ei ole ikävä yhtään. Mutta kyllä minulla jo elämä kukoistaa. Tapasin puoli vuotta sitten miehen, jonka kanssa oltiin vain kavereita. Sitten se tuli kun salama kirkkaalta taivaalta, minulla olikin sitä kamala ikävä ja siitä se lähti. Mutta eron syy ei todellakaan ole kolmas osa puoli. Se vain antoi vahvistusta minun päätökseen. Niin nyt varmaan moni ajattelee että entäs lapsi... viet sen isän luota. Päin vastoin nyt se pääsee isän luo. Tuleva lapsi on uudelle miehelle, joka on ajatuksesta innoissaan. Hänellä on kolme lasta entisestä avioliitosta. 8,5 j 1 vuotiaat. Nyt voin sanoa että olen ensi kertaa rakastunut ja onnellinen 8 vuoteen. Ei ole huolia eikä tarvii pelätä mitään.
Nyt tuli aika lässytystä mutta pakko purkaa jonnekin. Uusi mies rakentaa parasta aikaa taloa, jonne minäkin sitten vauveliinin kanssa muutamme. Se on maailman ihanin mies. =)
Vielä kerran hyvää joulua kaikille ja syökää hyvin.
Heidi 16+3
Hekusti, ei ole varmasti ollut helppo päätös tehdä monen vuoden jälkeen. Ei ole ikinä helppoja asioita nuo, mutta varmasti parempi näin! Onnea uudelle elämälle! =)
Ja hekusti kysyi vielä pukista... eipä tule meillekään vielä tänä jouluna. =) Paikalla kun on vaan yksi lapsi ja hänelläkin on ikää vasta pikkuista vajaat kaksi kuukautta.
Nyt pääsin äsken aloittamaan sen kaikkein mukavimman jouluvalmistelun... lahjojen paketoinnin! Mä rakastan paketoida joululahjoja =D Mies lähti käymään töissä niin piti äkkiä paketoida hänen lahjansa. Muut taidan säästää iltaan. =)
[color=red]pikku-milli & paco 22+0[/color]
Osasitpas yllättää, mutta positiivisesti : ) Mulla jokseenkin samanlainen kokemus, olin saman miehen kanssa myös 8 vuotta ja meillä meni miten meni ja olin tyytyväinen kohtalooni ja monesti meinasin jo lähteä, mutta kun tapasin nykyisen aviomieheni, niin tiesin että häntä minä olin koko elämäni odottanut!!! Miten ihanaa olikaan huomata rakastavansa toista enemmän kuin mitään muuta sitä ennen, siihen tunteeseen voisi pakahtua!!! Ex-mieshän lupasi ja vannoi muuttuvansa ym ym, mutta minä olin jo päätökseni tehnyt ja omaisuus meni jakoon ja muutin pois, etsin oman asunnon ja puolivuotta siitä muutin nykyisen mieheni luo. Ja nyt olemme naimisissa, 1 lapsi on ja toinen tulossa, voiko elämältä enää mitään muuta toivoa????
Olen enemmän kuin onnellinen puolestasi : )
Hyvää joulua ja ehdottomasti parempaa uutta vuotta sinulle : )
Laura
Meillä hurjat pakkaamiset käynnissä kun reissuun lähdetään meidän perhe ja miehen mummokin lähtee mukaan. Tänään viikkoja tuli 21 ja hurjat bileet on muutamana päivänä masussa tuntunut. Esikoinen odottelee jo Joulupukkia innoissaan. Harmittaa kun ei saa kaikkai lahjoja takakonttiin mukaan tungettua, avataan sitten kun tullaan kotiin. Viikko ollaan ja jännittää tuo ajaminen, kun ei kokemusta niin hirveästi pimeellä ajamisesta ole mutta eiköhän si siitä.
Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille!
Ihana lukea että löytyy tukea.!!! Lauran kirjoittaman kun luin niin ihan kun joku toinen olisi kirjoittanut juuri minun jutun. Olet ollut samanlaisessa tilanteessa kuin minä. Olen erittäin onnellinen. Olen tavannut jo uuden rakkainpani vanhemmatkin ja hekin ovat aivan ihania. Onhan meillä aika suuri ikäero, mutta tunteet ja muut asiat ovat sitäkin suuremmat.
Pikku-milli; mullakin olisi paketointi vielä illalla, se on ihanaa. TUntuu että siitä tulee joulu. Aamulla käymään haudoilla ja ostamaan mummolle joulukukka. Sitten kun pääseen vanhempien luokse ja siellä tuoksuu kuusi ja tuore kinkku, niin se kruuna kaiken.
Hyvää joulua!!!
Heidi 16+3
Pikaisesti piti vielä tulla piipahtamaan täällä =)
Kuusi on jo koristeltu, ja lahjat toimitettu. Kinkku menee paistumaan illalla, ja nautitaan joulun tunnelmasta.
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE TOUKOMASUILLE!!!!!! =)
Kristiina
Hekusti: ihanaa että olet onnellinen. tiedän kokemuksesta et vaati rohkeutta lähteä. hyvää joulua teille!
Neuvolassa käyty:
rv 17+4
sf-mitta: 16,5 cm
paino: yhteensä +3,5 kg (360 g/viikko)
hemppa: 121
verenpaine: 120/62
vauvan syke: 130-145
Kaikki oli hyvin.
ja ostin sit pienet lapaset. =)
Hyvää joulua vielä kerran ja voikaa hyvin!!!
my_selene ja Remppa rv 17+
Hyvät ystävät ovat tänä iltana tulossa käymään ihanan 5 kk ikäisen kummipoikamme kanssa, sitten rauhoitutaankin joulunviettoon. Suklaata on tullut syötyä aikasta paljon jo tässä joulua odotellessa, painoa ei ollutkaan vielä tullut yhtään lisää, mutta joulun jälkeen on varmaan ihan eri lukemat...
Oon nyt muutamana päivänä mielestäni tuntenut liikkeitä. Se on ihan hassu, ihana tunne, vähän niin kuin perhosen siipieni lepatusta masussa. Tuntuu etenkin selällä maatessa, välillä myös istuessa. Tämä masuvauva on kyllä meidän paras joululahja, niin kauan tätä raskautta ehdittiin toivoa.
Kaikille toukoisille oikein lämmintä, ihanaa ja piparintuoksuista joulua!
Minttuli79 19+1
tsempiä ja onnea päätökselle! Hienoa että uskallat ja pystyt tekemään päätöksen niin kuin se on oikein. Monesti sitä jää huonoon suhteeseen koska se on jotenkin helpompi ratkaisu.
Toivottavasti jaksat pitää päätöksesi, itse olen tehnyt saman päätöksen muutaman kerran (yhdessä oltu 11 vuotta, 15 vuotiaasta lähtien) ja aina olen toisen tuskan ja itkun vuoksi laittanut oman onneni sivuun ja ottanut takaisin. )= oma ratkaisuni enkä valita. Rakastamme toisiamme nyt ja varmasti huomennakin. onneksi tiedän että jos tuntuu pahalta niin toisinkin voi tehdä.
Vielä olen töissä 2 tuntia, sitten miehen sukulaisiin kahville ja aamulla anoppilaan. Mukavaa! =)
Kaikille onnellista joulua! Ensi vuonna me saadaankin sitten vauvoja! =)
My_selene: Kiitos onnitteluista; kiva kun joku huomioi! :)
Suosittelen sitä 3/4-D kokemusta teillekin! Mahtava tunne nähdä oma pikkuinen niin selvästi ruudulla. Bruno oli oikein mukava: suorasukainen ja tempperamenttinen italiaano. ;) Tällä palstalla on joskus joku kommentoinut häntä töykeäksi mutta itse koin että se " töksäyttely" liittyy lähinnä siihen italialaisuuteen. Hyvin ammattitaitoinen ja osaa kyllä asiansa. Hänhän on muuten tämän 3/4-d ultran aikoinaan Suomeen lanseeranut. Jaksamista ja parempaa mieltä sinulle! :)
Ja kaikille vielä kerran hyvää joulumieltä!
Emmi ja prinsessa