Hukkuneiden poikien uutiset ahdistaa?!
Onko muita joita esim. nyt hukkuneiden pikkupoikien etsintä-uutiset lehdessä ahdistavat? Ainahan se on kamalalta tuntunut kun saa lukea pienen jääneen auton alle tms. mutta nyt kun itsellä on lapsi, en pysty olemaan ajattelematta mitä jos omalle joskus tapahtuu jotain? Ahdistaa ihan kamalasti poikien vanhempien puolesta ja samalla pelkää oman puolesta mitä kaikkea ehkä mahdollisesti saattaisi tapahtua joskus tulevaisuudessa.. Tuntuu että tämä ei ole enää normaalia? Kai se on pitkälti luonne-kysymys. Itse olen murehtija tyyppiä joka murehdin kaikkia asioita jo yleensä etukäteen joten kai tämäkin siihen liittyy? Miten muut tällaiset asiat ottavat?
Kommentit (6)
Piti vielä lisäämäni, että ahdistus johtunee myös siitä, että taas kerran tajuaa kuinka ohuen langan varassa elämä on, myös omien lasten. En keksi muuta apua kuin yrittää nauttia jokaisesta hetkestä jonka heidän ja mieheni kanssa saan viettää, välttää turhia ja typeriä riitoja joita melkein kaikki riiidat on, sekä yrittää olla hyvä äiti ja vaimo.
... olin synnytyksen jälkeen suhteellisen ahdistunut. en useaan kuukauteen halunnut katsoa mitään jännityselokuvaa, kauhuelokuvasta puhumattakaan. huonot uutiset ahdisti myös.
en tiä johtuiko yleisestä herkistymisestä synnytyksen jälkeen, vai siitä että mulla oli masennusta. ahdistus voi siis olla merkki masennuksesta?
nyt en enää ole niin herkkä, mut toki huonot uutiset erityisesti lasten osalta ahdistaa.
Ihan itku tulee silmään, kun lukee noita uutisia. Ja niitä riittää, on tämä hukkuneiden poikien tapaus, viime viikolla äiti, joka tappoi kaksi pientä lastaan, lähestyvän tsunamin vuosipäivän muistelujutut...
Minua ahdistaa kanssa ihan tosissaan. Pakkoko iltapäivälehtienkin mässäillä lasten kuolemilla. Tämä pimeä vuodenaika varmaan lisää vielä ahdistusta asiasta kuin asiasta.
Joka päivä muistan kiittää, että lapseni on terve ja voi hyvin.
Mulla on kuitenkin synnytyksestä jo kohta vuosi. Välillä oli vähän tasaisempi jakso, kun lopetin imetyksen (hormonit kai tasaantui jotenkin), mutta nyt oon taas tosi herkkä kaikkeen lapsia koskettavan suhteen.
Kai sitä jotenkin ajattelee kaikki asiat oman lapsen kautta. Tarkoitan, että miettii niin, että jos tämä kaikki sattuisikin meille.
T: MrsH
itse en ikinä voisi jättää niin pieniä lapsia keskenään pihalle leikkimään. ja vielä niin lähelle vettä.
tiedän ettei niin saisi ajatella tällaisessa tilanteessa, suru on valtava, sanoin kuvaamaton heidän vanhemmillaan ja siihen myös yhdyn.
enkä todellakaan halua syyllistää ketään tapahtuneesta koska sehän ei auta vanhempien surua millään tavalla.
voimia jaksamiseen heidän vanhemmilleen toivon valtavasti!
Minua ainakin ahdistaa niin, että näin kamalia painajaisia viime yönä enkä voi lakata ajattelemasta vanhempien tuskaa. Kenellekään ei toivoisi tuollaista, miten ihmeessä siitä pääsee yli?! Ei varmasti pääsekään, ja voin kuvitella miten mahdottomalta tuntuu jatkaa elämää eteenpäin. Surettaa myös jäljelle jääneiden sisarusten kohtalo, 12-vuotiaan joka ymmärtää varsin hyvin mitä tapahtuu ja sitten se yksivuotias, joka ei voi muistaa mutta jonka koko lapsuutta ja elämää tapahtunut tulee varjostamaan.
Toivon paljon voimia perheelle, en tiedä mistä mutta jos Jumala on olemassa hän toivottavasti auttaa tätä perhettä.
AllStars