Voi ei ! 3-vuotias harhaili yksi öisellä kadulla- äiti kapakassa

Lapsia oli tosin kaksi (taisivat olla 1v ja 8v). Nämä lapset huostaanotettiin pysyvästi ja nykyään äiti ei taida edes tavata lapsiaan.

jos et ymmärrä eroa lapsen heitteillejätön ja itsenäisyyden välillä. Törkeä äiti, oli minkä ikäinen hyvänsä. Itse tiedän pian 40-vuotiaan äidin, jonka 10-vuotias lapsi on yötä missä sattuu, ollut huostattuna mummilla, mutta aina se äidille palautetaan:( äiti on alkoholisti.

Itselläni samanikäinen tyttö ja voin kuvitella lapsen hädän. Aivan kammottavaa. Sydämeen sattuu...

Olin varmaan 2-3 vuotias, kun ensimmäisen kerran muistan olleeni yksin kotona. Vaikka olikin päivä eikä yö, pelotti kamalasti. Pelkäsin, etteivät vanhemmat tulee enää kotiin.



Erään kerran ollessani n. 7-vuotias, heräsin pikkusisarrusteni kanssa puoliltaöin. Huusimme vanhempiamme, mutta kukaan ei vastannut. Päättelin, että he olivat lähteneet kapakkaan. Autoin 3- ja 5- vuotiaita sisarruksiani pukeutumaan ja läksimme etsimään heitä. En sentään jättänyt heitä yksin kotiin, niin kuin vanhempamme olivat jättäneet meidät. Läheisen kapakan portsarista käytiin kysymässä, olivatko vanhempamme siellä. Siellähän he olivat. Kiukkuisina veivät meidät kotiin ja seuraavana päivänä kuulin saarnan siitä, että ei saa lähtee kotoa yksin yöllä mihinkään.



Varmasti on se 3-vuotias pikkutyttö pelännyt ihan mielettömästi, kun heräsi yksin, eikä äiti vastannut huutoihin eikä löytänyt äitiä kotoa. Vaikuttaa ihan varmasti hänen myöhempään elämäänsä ja perusturvallisuuden kehittymiseen negatiivisesti.

Jos ei näe eroa esim. 10 minuutin koirankusetuksella sellaisella etäisyydellä, että sen kodin näkee tai sitten tuntien kapakkareissulla jossa vedetään viinaa, niin oma pää kannattaa tutkituttaa.

Vierailija:

kotiin.

Olin 8-vuotias ja pikkuveljeni oli vähän aikaa sitten syntynyt. Hän oli ehkä puolivuotias silloin ja juoppovanhemmat lähti baariin. Muistan kuinka veli alkoi itkemään enkä tiennyt mitä tehdä, hän huusi kurkku suorana ja minä yritin tehdä kaikkeni, jotta hän olisi nukahtanut uudelleen. Mikään ei vaan auttanut, olin aivan kauhuissani. Luulin tosissani, että veljelle käy huonosti, mutta olin kuuliainen tyttö. Ja ujo. En ottanut yhteyttä kehenkään, jatkoin veljen lohduttamista aamuyöhön asti. Itkettiin kilpaa.



Tämä muisto painaa yhä..

käydä; eihän siihen edes mene yhtä paljon aikaa kun kaupassa. No, jos sitä nyt sitten toisenkin vetäis kun täällä jo ollaan.

Vierailija:

Jos ei näe eroa esim. 10 minuutin koirankusetuksella sellaisella etäisyydellä, että sen kodin näkee tai sitten tuntien kapakkareissulla jossa vedetään viinaa, niin oma pää kannattaa tutkituttaa.

Vierailija:

Vierailija:

Tuosta se lähtee: ensin haetaan posti, sitten ulkoilutetaan koira, sitten käydään apteekissa, sitten kaupassa, sitten vähän pidemmällä lenkillä, sitten kai sitä nyt yhdellä voi

käydä; eihän siihen edes mene yhtä paljon aikaa kun kaupassa. No, jos sitä nyt sitten toisenkin vetäis kun täällä jo ollaan.

kotiin neljältä!



Ei sillä, että se asiaa pahentaisi.

Oltiin parikymppisiä ja itselläni ei vielä lapsia ollut. Tärmäsin kapakassa tähän entiseen koulukaveriin, joka kertoi vuoden ikäisen poikansa olevan yksin kotona sillä aikaa kun hän juo yksi tai kaksi kaljaa. Minä menin kapakan eteiseen ja soitin lastensuojeluviranomaiset kaverin kämpälle enkä pätkääkään kadu. Täysin vastuutonta jättää pieni lapsi yksin kotiin.

Oikeasti on ihan käsittämätöntä, millaisia vanhempia tästäkin pienestä maasta löytyy. Ja että sille ei kukaan pysty välttämättä tekemään mitään, vaan lapset ovat edelleenkin ensisijaisesti vanhempiensa omaisuutta, lapsen perusturvallisuudesta ja onnellisuudesta viis :-/ Lapsuuden huonosta kohtelusta jäävä trauma on pysyvä, sen kanssa on vain pakko oppia elämään. Niitä karuja kohtaloita olisi muutenkin liikaa (tapaturmat yms.), uskomatonta että niitä annetaan tehtailla tahallisesti. Yhä 2000-luvulla!

lapsi vietiin yöksi lastenkotiin josta kaveri sai sen maanataina takaisin. Mutta paransi kyllä käytöstään. Taisi pelästyä tapauksesta niin kovasti.

kun hänen yksinhuoltajaäitinsä oli yövuorossa. Tehtiin kaikkea hölmöä, kun kukaan ei ollut vahtimassa meitä. Oltiin yömyöhään ulkona leikkimässä, lainattiin vähän naapurin tädin meikkejä, opeteltiin keittämään kahvia ja keiteltiin perunoita. Saatiin ihan kamala siivo aikaiselksi. Ja sitten saatiin vähän palautetta... mutta ei jääny mitään traumoja.

ihan kaikessa, tai muuten kaikki lipsuu käsistä? Ehkä sulla, onneksi ei muilla.

Meillä esim. lapset voi syödä kohtuudella herkkuja, eikä meillä käy niin, että jos yksi karkki annetaan, niin sitten se alkaa lipsua, ja kohta ei muuta syödäkään kuin voita suoraan paketista ja sokeria päälle...

Vierailija:

käydä; eihän siihen edes mene yhtä paljon aikaa kun kaupassa. No, jos sitä nyt sitten toisenkin vetäis kun täällä jo ollaan.

Vierailija:

Jos ei näe eroa esim. 10 minuutin koirankusetuksella sellaisella etäisyydellä, että sen kodin näkee tai sitten tuntien kapakkareissulla jossa vedetään viinaa, niin oma pää kannattaa tutkituttaa.

Vierailija:

Ei nykyään eikä varsinkaan silloin. Minäkin olin aina vanhempieni mukana baarissa ja terassilla, vanhemmat yleensä umpikännissä ja jouduin monesti taluttamaan heidät kotiin. Voi luoja kuinka häpesin. Pelkäsin aina, että joku tuttu kävelee vastaan ja kuvio paljastuu. Vanhemmillekin oli todella tärkeää pitää kulissit pystyssä, käydä töissä jne ja edelleen äitini aina kauhistelee kaikkia lehtien hirmutarinoita. Ei taida edelleenkään myöntää, että ei ole itse yhtään sen parempi?



Ei näistä traumoista kyllä pääse ikinä, vahdin omaa lastani kuin haukkaa. Ja kaupassa vahdin muidenkin lapsia, jos en heti näe vanhempia. Kunpa vaan voisin pelastaa kaikki lapset samanlaiselta kohtalolta..



-39

Minua ei ole koskaan jätetty yöksi yksin, mutta muistan kerran kun äitini joutui sairaalaan ja isän p iti tulla töistä kotiin mua hoitamaan. Olin siis yksin kotona. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä. Isän auto hajosi ja hän tulikin paljon myöhempään kuin luulin, oli jo pimeää. Hieman mulla pelotti kun isää ei näkynyt, mutta sain silti tehtyä itse läksyt ja syötyä jne. Olin noin 9-vuotias.



Omat lapseni on sen aikaa yksin kun käyn postilaatikolla tai roskat viemässä, ja nekin teen juoksujalkaa. Ei tulisi mieleenkään j ättää yksin jonkin kapakkareissun ajaksi. Itselläni on samanikäinen lapsi kuin tuossa jutussa.

Todella harvat päätyvät lööppeihin.

mitä sen lapsen päässä on täytynyt pyöriä. Mut on otettu huostaan 7-vuotiaana, ja vaikka se itse huostaanotto olikin kauhea, totuin nopeasti uuteen tilanteeseen ja uusiin ihmisiin, ja varmasti lopulta elämäni on sujunut paremmin näin. Pitää siis vaan luottaa siihen, että tämänkin tytön elämä kääntyy parhain päin ja tyttö saa hyviä kokemuksia luotettavista ihmisistä! Ja ennen kaikkea: harkitkaa mahdollisuutta ryhtyä sijaisperheeksi, joista on Suomessa jatkuvasti pulaa!

Parin pvän päästä tääl joku itkee kuinka hänen lapsi huostaanotettiin ihan syyttä..

Onni onnettomuudessa se, et nyt se lapsi raukka saa hyvän ja raittiin kodin!