Hermot menee 3-vuotiaan kanssa jatkuvasti.
3-vuotiaamme on todella vilkas. pitelee kaikkea mitä näkee, levittää lehdet, lelut, vaatteet ym. ympäri asuntoa. Kiellosta saatetaan ottaa onkeensa vasta viidennellä kerralla jos silloinkaan.
Minnekään en kehtaa enää esikoisen kanssa mennä kun on niin mahdoton ja kurin puutteesta ei ole kyse.
Usein hermostun niin että olen viittä vaille valmis " pakkaamaan lapsen laatikkoon ja lähettämään sen vaikka Afrikkaan" . Eli lepoa lapsesta ja viikkokin voisi tehdä terää.
Nuorempaan lapseen en ole hermostunut mutta onkin aivan erilainen tapaus, paljon helpompi tyyppi.
Ajattelin että täytyisi varmaan viedä molemmat pääkoppa lääkäriin sekä äiti että poika.
Tämä on äärettömän raskasta ja öisin en aina saa nukutuksi kun mietin tuota lastani ja sitä kuinka paljon häntä vihaankaan.
En edes muista koska olisin saanut jotain ilon aihetta hänestä.
Kommentit (2)
Eli minusta Sinisiipi oli todella hyvin kiteyttänyt ne mitä itsekin olisin sanonut, mutta vielä ehdottaisin runsasta ulkoilua. Meillä on tuttavaperhe jossa on vilkas poika ja äiti totesi, että jollei pojan kanssa oltaisi ulkona vähintään 2*1,5h päivässä, niin hän menisi pitkin seiniä sisällä. Nyt hän rakentelee legoilla ja on muutenkin suht hyvin hallinnassa sisällä ollessa.
Mutta onhan tuo hyvin haastava vaihe ja henkinen kuormitus äidille valtava kun lapsi tekee koko ajan kolttosiaan. Meillä on rauhalliset tytöt kohta 5v ja 3v ja molempien kanssa olen kiristellyt hampaita juuri tuossa 2v-3v iässä kun kaikki " tyhmät" jutut on kokeiltava, ikäänkuin temppurataa kävisivät läpi, eikä oikein sotkematta osaa vielä mitään.
Mutta liikunta, rajat ja rakkaus (vaikka hammastapurren) niin kyllä se siitä ajan myötä helpottaa!
Tunnetusti 3-vuotiailla on usein uhmaikävaihe, jolloin koetellaan missä menevät ne omat rajat...Eli selkeät rajat ja rankaisu rajojen rikkomisesta on paikallaan! Ja rankaisulla tarkoitan nyt sellaisia lempeitä keinoja, kuten tuolilla istuminen jne. Meillä on kotona 4v. ja 3v. ja he ovat mielestäni suhteellisen rauhallisia tapauksia, eivät siis sotke ja riehu yltiöpäisesti, mutta SILTI mulla menee hermot tämän tästä! Eli ymmärrän täysin tunteesi. Tuskin nyt kuitenkaan lastasi sydämestäsi vihaat, vaikka tunnetkin vihan ja kiukun tunteita häntä kohtaan. Ja kyllähän se on ihan sallittua tuntea, koska kyllä äitikin väsyy ja saa väsyä. Mutta tärkeintä on muistaa, että 3-vuotias on vielä pieni lapsi. Yritä jotenkin nähdä noiden ongelmien " yli" ja ottaa välillä lasta syliin ja kertoa hänelle kuinka pidät hänestä (tee tämä, vaikka sinusta juuri sillä hetkellä ei tuntuisikaan siltä...). Selitä hänelle aina uudestaan ja uudestaan rauhallisesti ja määrätietoisesti, että jos hän ei tottele, niin hän joutuu istumaan tuolille tai rappusille ja miettimään asiaa. Älä kuitenkaan jätä yksin huoneeseen istumaan, vaan niin että itse näet hänet. Jos sinulla on pienempi lapsi (niin kuin teksistäsi ymmärsin) voi olla, että esikoinen reagoi pienempään osittain näin. Hän selkeästi hakee huomiota ja koska hän saa sitä (huomiota) paremmin negatiivisella käyttäytymisellä, hän riehuu ym. Eli muista huomioida positiivisesta käyttäytymisestä myös. Kehu häntä, jos hän tekee jotain hyvin jne. (varmasti tekee myös hyviä asioita, jo se että hän on olemassa on hyvä asia!). Tsemppiä sulle. Ja kannattaa tosiaan kysyä neuvolasta ohjeita ja jos ihan hurjaksi meno menee, niin varmasti olisi hyvä tutkituttaa ettei ole esim. epänormaalia ylivilkkautta (adhd tms.), mutta minusta ainakin kuullostaa aika normaalilta 3-vuotiaan käyttäytymiseltä. Toivottavasti tästä on jotain apua!