Olen totaalisen kyllästynyt töihini
Olen opiskelija ja mä olen tarvittaessa töihin kutsuttava työntekijä eräässä suuressa firmassa. Teen siis kaupanmyyjän hommia.
Tänä syksynä duunia on ollut aivan sairaasti. Olen sanonut erään myymälän päällikölle, että voin nyt syksyllä tehdä enemmän, mutta en mitään täsmällistä mennyt lupaamaan. Hän on kuitenkin lykännyt nimeni työvuorolistaan kysymättä, että kuinka mulle sopii ja kuinka pääsen tulemaan.
Sanoin joulukuun alussa, että keväällä teen selvästi vähemmän, haluan keskittyä opiskeluun. Silti mun nimi edelleen töröttää siellä listassa. Ottaa päähän, kun päällikkö ei tajua, että mulla ei edes ole mitään tuntimäärää työsopimuksessa, vaan TARVITTAESSA töihin kutsuttava.
Olen alkanut vihata jo koko työtä aivan sairaasti.
Kommentit (2)
Haluaisin tehdä kuitenkin _jonkun verran_ töitä, esim. kaksi iltaa viikossa + lauantai/sunnuntai. Tuntuu, että näin vaativaan ajatuskuvioon päällikön aivot eivät taivu: se on joko tai.
Mulle on tammikuussa merkitty yhdelle viikolle 44 tuntia. Järkyttävää.
Pitäis vaan osata sanoa tiukasti, siitähän se on kiinni.
ap