Miksi jotkut ei koskaan mene lastensa kanssa minnekään?

Se ei kuitenkaan vedä vertoja sille, että harrastamme kotona kulttuuria päivittäin paljon. Luemme lapsillemme runsaasti kirjoja (kunnollisia, laadukkaita kuvakirjoja ja romaaneja), ja harvoilla lapsilla on yhtä tasokas lastenkirjakokoelma kuin meidän lapsillamme. Kuuntelemme monenlaista musiikkia (niin klassista, rockia kuin heviäkin) ja soitamme ja laulamme itsekin. Olemme tutustuttaneet lapsemme maalaustaiteeseen ja piirrämme ja maalaamme usein. Elokuviakin katsellaan. Olemme kertoneet lapsillemme paljon myös historiasta ja luonnontieteistä. Miten ihmeessä jokin satunnainen puolituntinen tai tunti vaikkapa keskinkertaisen lastenbändin konsertissa voisi päihittää kaiken tämän? Lapsillamme on varmasti ikäisekseen huomattavasti laajempi yleissivistys ainoastaan siksi, että kulttuurin harrastaminen on olennainen osa normaalia kotiarkeamme eikä mikään satunnaisesti harrastettava erityisjuttu.

Omassa porukassa on mukavampaa. Ei tartte kuunnella muiden huomionkipeitä kullannuppuja.

esim. arkartelu- ja laulutuokioineen, retkineen, kauden tapahtumineen. Ja mikä parasta monet eri kulttuurit eri maista kohtaavat omine tapoineen ainakin meidän apk:ssa.

Mutta mä itse rakastan kaikkia kulttuuritapahtumia ja siksi lapsemme on rampannut taidenäyttelyissä kääröstä lähtien. Kaikissa lasten konserteissa ja teatterijutuissa ollaan pyritty myös aina käymään.



Mutta sitten joskus, kun on pinna tiukalla ja kiire, menen mielummin yksin ostoksille ja hoitamaan asiat.



Lapsen kanssa on mukava mennä, kun on aikaa ja rento fiilis.



Mutta nyt puhun vain omasta puolestani.

En mäkään ole kuljettanut 2,5v lastani esim. seurakunnan kerhoissa ( tuntuu että täällä lähes kaikki muut käy siellä). Lapsella on kuitenkin ikäisiään leikkitovereita, ja käydään usein sukulaisten ja kavereiden luona kylässä. Mut en käytä missään " tapahtumissa" . Sit asia erikseen kun alkaa olla ikää sen verran että itse alkaa kinuta niihin.

missäs se uhmis oppis olemaan jos ette missään käy??

nim. neljä uhmaikäistä ja lapset aina mukana

Me ollaan yritetty houkutella paria tuttavaperhettä kaikenlaisiin

" lapsi" ystävällisiin juttuihin - nukketeatteriin, pulkkamäkeen Palo-

heinään (viime talvena), pienille eväsretkille luontoon - mutta ei.

On niiiin raskasta ja vaikeaa ja väsyttää ja ei jaksa. Mutta sitten

toisaalta vali-vali, kun aina on viikonloput tätä samaa.



Samoin pyydetään usein kavereita meille sunnuntailounaalle ja

yhdessä ulkoilemaan. Nyt vaan on alkanut kypsyttää, kun kukaan

ei pyydä meitä vastavuoroisesti niille. Meillä itellä 3 lasta, tuttava-

perheillä kaikilla 2.



Nyt ollaan ajateltu, että antaa olla. Mädäntyköön keskenään mokomat

tylsimykset. Nykyisin pyydetään vaan lasten kavereita mukaan -

autossa 1 vieraspaikka ja ylimääräinen korokeistuin eli vuoron

perään joku lapsista saa pyytää kaverin seuraksi.



Sitä kanssa jaksetaan ihmetellä, miten me voidaan käydä lasten

kanssa asioilla, huonekaluostoksilla jne. No, ei se nyt hauskinta

viihdettä ole meille kellekään, mutta ihan ok. Alkanut tuntua,

että 30+ lapsiperheelliset on ihme vähäenergisia vätyksiä täynnä....

Hyvä kun puistoon pari kertaa viikossa pääsevät, jos ees sitäkään.

ite ramppaan 1v likan kanssa päivittäin jossain, kaupoissa, ilotuksissa aina kun niitä on, tietty konsertit/juhlat/tapahtumat jne mitä järjestetään. lapsi oppii kun näkee, eikä meillä oo ollu mitään ongelmaa käyttäytymisessä, ei on ei, ja lapsi ymmmärtää kun perustelee ja opettaa. Turha o ihmetellä et lapset kiukuttelee ja on ku riiviöitä, ku pidetään ku vankilassa 4seinän sisällä vuodesta toiseen. Sääliksi käy.

Ja arkoja kokeilemaan asioita ja kestämään sitä, että lapsi saattaa kiukutella ja herättää huomiota.

Vierailija:

Sitä kanssa jaksetaan ihmetellä, miten me voidaan käydä lasten

kanssa asioilla, huonekaluostoksilla jne. No, ei se nyt hauskinta

viihdettä ole meille kellekään, mutta ihan ok. Alkanut tuntua,

että 30+ lapsiperheelliset on ihme vähäenergisia vätyksiä täynnä....

Mekin ramppaamme joka paikassa lasten kanssa, eikä olisi oikeastaan vaihtoehtoakaan, jos haluamme miehen kanssa mennä yhdessä. Isovanhemmat kun ovat iäkkäitä ja kaukana eikä muitakaan lapsenvahteja ole.

Mutta tuosta pakosta olemme löytäneet paljon iloakin. Harva asia on yhtä hauskaa, kun lasten löytämisen ja kokemisen ilon toteaminen. Hankimme lapsia saadaksemme juuri tätä!

Ja mitenkään erityisen helppoja lapsemme eivät ole, toinen on temperamenttinen ja toinen erityislapsi.

-ap, 39 v. -

Eivät minunkaan vanhempani meitä lapsia juurikaan mihinkään vieneet, paitsi kesäisin kotimaan lomamatkoille mökille ja sukulaisiin. Eipä ollut autoakaan, millä kulkea. Ja meistä kaikista on tullut ihan kohtuullisen sivistyneitä ihmisiä, ja olemme kiinnostuneet asioista. Itse vien mielelläni omia lapsiani heille sopiviin tapahtumiin ja harrastuksiin - sellaisia vain on aika vähän näin pienille. Vain esikoisen ollessa vauva linnoittauduin paljolti kotiin, sillä hän sai ennalta-arvaamattomia huutokohtauksia missä ja milloin vain.



Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia ja kiinnostuneita samoista asioista. Sellaisistakin lapsista tulee varmasti ihan hyviä ihmisiä, joita ei olla paljon kuljetettu eri happeningeissa.

Ärsyttävää. Mihinkään ei huvita niitä enää pyytää. Ei kummiskaan lähde.

Ettei kasvata lapsesta takarivissä murjottavia ujokkeja, jotka tykkää vaan Aku Ankasta, toimintaleffoista ja Idolsista...

Vierailija:

Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia ja kiinnostuneita samoista asioista. Sellaisistakin lapsista tulee varmasti ihan hyviä ihmisiä, joita ei olla paljon kuljetettu eri happeningeissa.

Puhtaasti itsekkäästi ajatellen olen tietysti tavallaan iloinen, että kaikki eivät tunge lapsineen konsertteihin ja teatteriin - pääsemme itse sinne hiukan helpommin (Hesassa on melkein niin päin, että lastenkulttuurille on enemmän tarvitsijoita kuin mitä on tarjontaa, pikkukunnissa varmaan on toisinpäin).

-ap-

Eikä ole sosiaalisessa mielessä sama, katsooko leffan tv.stä kotona vai elokuvateatterissa, noin niinku esimerkkinä.

Vierailija:

Sitä kanssa jaksetaan ihmetellä, miten me voidaan käydä lasten

kanssa asioilla, huonekaluostoksilla jne. No, ei se nyt hauskinta

viihdettä ole meille kellekään, mutta ihan ok. Alkanut tuntua,

että 30+ lapsiperheelliset on ihme vähäenergisia vätyksiä täynnä....

Me teemme lasten kanssa erittäin paljon erilaisia asioita. Lähes aina on lapset mukana.

terv. äiti pian 40v. ja isä jo 40v. + 3 lasta

tyminen ei opeteta. Ja enpä tiedä osaako ne lapset sen paremmin niissä kulttuuritapahtumissa käyttäytyä, vaikka ramppaisivat niissä joka päivä, jos heille ei niitä käytöstapoja opeteta. Moni antaa paikassa kuin paikassa riekkua miten tahtoo. Me käydään harvoin missään tuollaisissa tapahtumissa, mutta kyllä lapset osaa siellä käyttäytyä, kun käytöstavat kuuluvat jokapäiväiseen elämään.

Kulttuuriharrastus opitaan kotona.

Vierailija:

tyminen ei opeteta. Ja enpä tiedä osaako ne lapset sen paremmin niissä kulttuuritapahtumissa käyttäytyä, vaikka ramppaisivat niissä joka päivä, jos heille ei niitä käytöstapoja opeteta. Moni antaa paikassa kuin paikassa riekkua miten tahtoo. Me käydään harvoin missään tuollaisissa tapahtumissa, mutta kyllä lapset osaa siellä käyttäytyä, kun käytöstavat kuuluvat jokapäiväiseen elämään.

Vierailija:

Ettei kasvata lapsesta takarivissä murjottavia ujokkeja, jotka tykkää vaan Aku Ankasta, toimintaleffoista ja Idolsista...

-ap-

Ahistaa tommonen. Jokainen elää tyylillään.

Hän ei itse niitä arvosta, eikä usko, että lapsikaan niistä mitään oppisi.

Minusta se on lapsille hyväksi, että heidän kanssaan harrastetaan ja liikutaan edes joskus ihmisten ilmoilla. On oireellista, jos lapset koetaan sellaiseksi riesaksi, ettei heidän kanssaan voi minnekään mennä.



Se, mitä tehdään ja minne mennään on sitten itse kunkin oma asia. Mutta menkää ja tehkää - edes joskus - niin ei tartte täällä marista, miten ahdistavaa se lapsiperheen arki on.



That' s all.