Jos mies ei tahdokaan seksiä tapaillessa?
Edellinen pitkä suhde päättyi talvella eksän uskottomuuteen. Nyt on sitten puoli vuotta sinkkuiltu ja tapailtu miehiä. Hyvin harvoille olen antanut, yhtään baarikaatoa ei ole mukana, ei yhden illan juttuja. Ei mitään vakavaa kenenkään kanssa. Nyt sitten tapasin kivan miehen, ihan yllättäen. Kolme kertaa ollaan nähty eikä edes suudeltu. Joka kerta ollaan puhuttu tuntikausia. Viime kerralla tuli tää seksijuttu puheeksi ja mies sanoi, että ei tahdo seksiä ennen kuin tuntee naisen eikä ole kenenkään naisen kanssa harrastanut seksiä ekana iltana. Jotain tällaista osasin odottaa, koska mitään lähentelyä ei ole yhtenäkään iltana ollut. Kaikin puolin herrasmies, kivan näköinen (no, mun mielestä :) puhelias ja huumorintajuinen.
Ongelmahan ei ole miehen. Ei ole hänen vikansa, että hän tahtoo edetä hitaasti, tutustua ja tuntea minut ennen seksiä. Sehän on melkein mairittelevaa. Omasta reaktiostani olen sen sijaan hämmästänyt. Olen nimittäin tähän asti jotenkin olettanut, että tälläisia tapauksia ei enää ole tai jos on niin kyseessä on uskonnollinen vakaumus tai ns. luuseri, joka pelkää naisia. Kyseessä ei ilmeisesti ole se, etteikö mies pitäisi seksistä tai arvostaisi aktiivista seksielämää parisuhteessa, mutta jotenkin epäilyttää. Itse tykkään seksistä ja pidän sitä parisuhteen olennaisena osana. Mitäs jos ihastunkin nyt ihan totaalisesti ja sitten sängyssä menee surkeasti? Ja miten voi ottaa näin koville tunnustaa, että itse tahtoo, mutta ei saa, koska toinen ei halua? Tällaiseltäkö miehistä tuntuu?
No nyt tilanne on siten, että pallo on miehellä, en ole lähennellyt enkä ajatellut aloittaakaan. Tänään taas tavataan, mutta varmasti vain puhutaan. Mitä te olette asiasta mieltä?
Kommentit (6)
ja jos perääntyy niin sitten varmaan voit päätellä tästä jotain.
erottiin talvella samoista syistä ja samanlaista miestäkin olen tapaillut :) Vähän kyllä minuakin epäilyttää :/
Joko sillä on tosi pieni, tai sitte on estyny jotenkin...
Mulle heräis kyllä epäily, että miten käy suhteen edetessä (viiletessä), alkaako seksi olla todella harvinaista herkkua jos alussakaan ei ole kovin kiihottunut. Mun mielestä kahden aikuisen ihmisen välillä syntyy seksuaalinen vetovoima melko nopeasti ja jos se ei herää, niin kyllä saattaa pidemmän päälle olla hieman "kuiva" suhde...
En oo yrittänyt suudella, mutta olen sanonut, että mielelläni suutelisin. Ihan reilusti ja rehellisesti ollaan tästä asiasta puhuttu. Mies kommentoi, että jos ryhdytään seurustelemaan, niin kyllähän sitä seksiä sitten piisaa, sitä saa harrastaa vaikka päivät läpeensä.
Omituista tää elämä
Olette tavanneet vasta kolme kertaa ja oletta käytänössä vielä vieraita toisillenne. Mielestäni mies arvostaa sinua ja itseään antamalla aikaa tutustumiselle.
Itse tapailin erästä miestä kuukauden verran ennen kuin edes suudeltiin. Nykyään ollaan naimisissa ja seksi on mahtavaa!!!!!!!!