G: minkä ikäisenä aloit runkkaamaan?
Kerrohan siis sukupuolesi ja minkä ikäisenä aloit runkkaamaan?
Yksityiskohtaisemminkin saa kertoa miten tämä tapahtui ja missä!
Kommentit (97)
Jouduin 5. luokalla ympärileikkaukseen, ja sitä ennen en tiennyt asioista mitään.
Nyt yht'äkkiä vietiin suoja pois, ja alati kauheet stondikset kun superherkkä terska saa kontaktia koko ajan, ja hierominen helppasi, ja kappas, päässä nyppi, hitto, siitä se lähti, vaikka on vaikea jutkutettuna runkata mutta tämä laji on sellainen että kyllä ne keinot sitten keksii.
Jälkikäteen ihmettelen miksen aiemmin keksinyt runkkaamista, ois varmaan saanut hupun pidettyä.
Näitä lukiessa tulee kyllä sellainen kuva, että valtaosa suomalaisista on keksinyt itsetyydytyksen jo pikkulapsena ja vähemmistössä ne, jotka on "odottaneet" teini-ikään tai aikuisuuteen asti. Sitten kuitenkin sanotaan, että lapset eivät ole seksuaalisia, tai ainakin minun koulusivistysaikaan niin sanottiin. No, oli miten oli, itsekin keksin yhdeksän tai kymmenen vanhana, että siellä pimpissä on sellainen paikka, jonka hierominen tekee todella hyvää ja sitähän piti sitten harrastaa aina säännöllisen epäsäännöllisesti, kun vanhempien, sisarusten ja naapurin leikkikaverien silmä vältti.
12 vuotiaana, kesälomalla tuli selattua jotain Anttilan kuvastoa ja siitä se lähti kun näki vähäpukeisemman naisen. Syksyllä sitten tuli alettua säännöllisesti runkkaamaan kun koulut alkoi ja meidän luokan suosituimmalle tytölle oli kasvanut kesälomalla rinnat, sitä tuli ihmeteltyä ja kuviteltua miten niitä saisi puristella
Vierailija kirjoitti:
Jouduin 5. luokalla ympärileikkaukseen, ja sitä ennen en tiennyt asioista mitään.
Nyt yht'äkkiä vietiin suoja pois, ja alati kauheet stondikset kun superherkkä terska saa kontaktia koko ajan, ja hierominen helppasi, ja kappas, päässä nyppi, hitto, siitä se lähti, vaikka on vaikea jutkutettuna runkata mutta tämä laji on sellainen että kyllä ne keinot sitten keksii.Jälkikäteen ihmettelen miksen aiemmin keksinyt runkkaamista, ois varmaan saanut hupun pidettyä.
Tämä on aina kiinnostanut, kun lapsena joudut jutkutettavaksi, alkaako tahattomat erektiot jo ennen seksuaalista heräämistä tämän erittäin herkän terskan joutuessa paljaaksi yhtäkkiä?
Vierailija kirjoitti:
Sain jo joskus 8v useasti naapurintytöltä käsihierontaa. En orgasmia, mutta tuntui vaan tosi hyvältä. Kun sitten josku 11v tuli ekat spermat oli tyttö jo muuttanut pois. Olisi ollut sekin kiva kokea hänen kanssaan.
Naapurissa oli pari vuotta vanhempi Maria, jonka kanssa lapsena leikittiin lääkärileikkejä ja jossain vaiheessa huomattiin, että pippelin ja pimpin koskettaminen tuntuu hyvältä. Niin tehtiin toisillemme "tutkimuksia" salaa vanhemmilta ja muilta kavereilta.
Jotenkin vaan tajuttiin, että tehtiin jotain jota ei saa näyttää tai josta ei saa kertoa muille. Oltiin 5-7 vuotiaita.
Kokeilut jatkuivat ja jossain kohtaa alettiin saada orgasmeja. Lääkärileikki jäi ja keskityttiin pelkästään hiplailuun. Vieläkään ei ollut ihan selvää kuvaa mitä tehtiin ainakaan mulla. Sitten varhaisteininä kaikki oli jo tiedossa, multa ei tullut vielä spermaa kunnolla, mutta orgasmit olivat todella kovia. Maria huohotti, sykki mun sormeen ja kostui paljon. Hän nautti mun kosketuksesta ja pyysi uusintaa ja taas uusintaa. Toteutin kuvankauniin toivetta mielelläni. Sain häneltä hyväilyjä ja orgasmeja ja lopulta aloin ejakuloida kunnolla. Tyttö katseli sitä ja hymyili huokaillen. Hän tiesi tismalleen, mitä sai aikaan.
Kävin kivenheiton päässä joka ilta "lukemassa". Ehdin yläasteelle ja rakasteltiin joka päivä koulun jälkeen monta tuntia ja monta uusintaa ennen kuin tytön vanhemmat tulivat navettatöistä. Maria lähti sitten lukioon ja minä jäin kahdeksannelle. Rakastelut ja hiplailut harvenivat ja jäivät pikkuhiljaa pois tytön alkajavuoden aikana. Hän löysi poikaystävän abipojasta ja minä aloin seurustella esittäen välinpitämätöntä toisen naapurintytön kanssa. Olisin halunnut Mariaa koko ajan, mutta hän ei enää mua.
Olen miespuolinen
8-vuotiaana kaverin kanssa huomattiin että pylväisiin/tankoon/köyteen kiipeeminen aiheuttaa välillä aikamoisen hyvän olon. Kutsuin sitä nimellä "pippelituntuma". Sitä tuli sitten harrastettua välillä koulussakin esim liikuntatunnilla (ei ollu todellakaan tiedossa että se oli orgasmi, tiesin vaan että jos kiipeen liikuntasalin köydessä tarpeeka kauan niin tulee jännä olo). ja muistan ainaki yhden kerran kun hieroin itseeni ihan täysillä uimahallin altaan reunaa vasten ja opettaja tuli hätistelemään että lopetahan nyt se.. vasta ehkä 11-vuotiaana tajusin että sen saman tunteen saa myös pelkästään käden avulla
Ehkä noin 10 vuotiaana huomasin kuinka pippeliä hieroen se rupesi jossain välissä nykimään ja tuntui hyvälle. Mitään ei tullut mutta tunne oli hyvä joten pippelillä tuli leikittyä usein. Toisinaan jopa kaverin kanssa yhtäaikaa. Aikaisemmin tuli tietenkin kokeiltua mille tuntuu vetää esinahkaa taakse, mutta tuo oli vain tutkimista, ei hyvänolon tavoittelua. Kyllä sitä tuolloinkin tyttöjä ajatteli, vaikka niistä ei mitään ymmärtänytkään.
N. 5-vuotiaana huomasin, että tuntui hyvältä hieroa jalkoväliä pöydän kulmaan. Sen jälkeen isoon nalleen ja sitten mihin tahansa kovempaan mutta sopivan pehmeään esineeseen. Huomasin, että äiti katseli mitä tein ja lopetin heti. Tarhassa en uskaltanut tehdä, se tuntui jotenkin vaan liian hyvältä sinne. Olin 7 ja aloittanut ekan luokan. Pissatessa sormeilin pimppiä ja halusin tietää tuleeko vielä. Vahingossa tajusin, miten hyvältä tuntui koskea ja sitten tein sitä joka kerta pissalla käydessä. Välillä menin veskiin pelkästään sormeilemaan. Leikin, että olin pissalla. Ekat orgasmit sain varmaan 8-vuotiaana käsin tehdessäni. Muistan harvaa niin hyvää tunnetta ja "pissaa" tuli kauheasti samalla. Mietin, mitä varten pimppi on olemassa. Olin vähän hukassa vielä silloin ennen nettiaikaa.
11 ikäisenä sain tietää perusjutut näistä kaveriltani ja kirjaston kirjoista. Jatkoin sormeilua joka päivä monta kertaa ja keksin kohdistaa suihkua pimpille. Aivan valtavan kovia orkkuja sain ja en osannut lopettaa. Ratsastin tyynylläni ja sain. Kävin naapurissa ratsastamassa kaverini ponilla ja sain keventäessäni käyntiä. Olin vaikeaa pysyä ponin selässä. Pojan hyväilyjä sain yläasteella ja sain herkästi. Hän sai herkästi ja rakastin sitä sperman määrää, mitä häneltä tuli. Oli niin helppo masturboida pelkillä mielikuvilla, koska kaikki oli niin kiihottavaa. Videot olivat vielä VHS muodossa, niitä katselin myös poikaystäväni kanssa. Yhdynnässä oltiin usein ja nopeita akteja hän aina päällä ja minä selälläni. Se tuntui niiiiiin hyvältä ja lisäksi pojan lantio hinkkasi jokaisella työnnöllä lantiotani vasten just oikeasta kohdasta.
Lapsena makasin mahallani ja liikuttelin lantiota patjaa vasten. Tuntui hyvältä. Kun penis kasvoi kokoa huomattavasti puberteetin alussa ja erektiot alkoivat olla todella isoja ja kovia, rupesin leikkimään niillä ja pian ejakuloin. Se valtavalta omasta mielestäni näyttävä uloke aivan pystyssä suorastaan kutsui koskettamaan. Paineen tunne oli niin hurja. Olin 12 vuotta ja tiesin perusasiat. Yllätyin silti siemensyöksyn voimakkuudesta sekä runsaudesta ja sottasin paikkoja huoneessani ja vaatteitani. Vähän tuon jälkeen tanssin ihanan luokkalaiseni tytön kanssa limudiskossa hidasta kappaletta, hän kosketti kerran minua haaroihin vaatteiden päälle lähekkäin ollessa ja laukesin housuihin suudellessani häntä. Nuo kokemukset olivat ensimmäisiä laatuaan, mielettömän hyvältä tuntui ja jatkoin suutelua. Sanoin tytölle, että kiihotuin niin, että laukesin. Hän piti siitä ja aloimme olla yhdessä niin kuin sen ikäiset ovat. Suutelimme koko ajan ja pidimme kädestä. Hyväilimme orgasmeja toisillemme, mutta emme uskaltaneet vielä mennä pidemmälle.
En ollut ikinä runkannut kunnolla (hipelöintiä oli ollut) kun 14-vuotiaana samanikäinen tyttö halusi koskettaa mua. Siinä oli ihastumista ja suukkoja ollut ennemmin. Se rauhallisuus ja mielenkiinto millä hän kosketteli järkkykovaa pippeliäni. Se tytön katse kun multa lensi spermat kaaressa maahan. Hän huokasi ja silitti mua. Tuntui koko ajan aivan taivaalliselle ja laukeaminen oli huumaavan ihanaa.
Miksi täällä on ihan asiallisissa kirjoituksissa suuri määrä alapeukkuja?
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on ihan asiallisissa kirjoituksissa suuri määrä alapeukkuja?
Samaa ihmettelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on ihan asiallisissa kirjoituksissa suuri määrä alapeukkuja?
Samaa ihmettelen.
Joku sarjamielensäpahoittaja käynyt pahoittamassa mieltään. Jostain syystä kaikki alapeukutukset on viimeisellä sivulla.
12- vuotiaana miehenalkuna. Hoksasin, että se tuntuu hyvältä, eikä sitä voinut lopettaa. Sitten tuli pari nytkäystä ja pieni pisara harmaata nestettä.