Lue keskustelun säännöt.
Pakko se on myöntää, äitini on hiukan yksinkertainen ihminen
13.12.2005 |
eikä hänen juomisensa asiaa kyllä auta yhtään...
Tänäänkin soitteli pikkuhiprakassa ja valitti elämäänsä. Myönnetään, kovaahan se on ollut, hänen lapsuutensa. Äitini isä oli (ja on yhä) narsistinen persoona, despootti, väkivaltainen pettäjä, jolla on vikaa päässä pahasti.
Nyt kun äitini äiti on dementoitunut ja käy vähän väliä laitoksessa hoitojaksoilla, ongelmat vain tuntuvat kasaantuvan...
Mm. pappani (siis äitini isä) soittelee nyt äidilleni haukkuu häntä järjettömästi ja uhkailee jopa aseella (kertoo siis sen miehen psyyken tasapainosta jotakin).
Näitä asioita (ja myös lapsuuttaan ym.) äitini tietysti jauhaa päässään jatkuvasti ja lääkitsee itseään sitten alkoholilla. Ja sitten märehtii itsesäälissään. En vaan oikein jaksa olla kovin myötätuntoinen. Alkoholiongelma hänelle kehittyi hiipimällä kun olin yläasteiässä, enkä tosiaan jaksa hirveesti katsella enää hänen juomistaan, joten kun on putki päällä emme kauheasti ole tekemisissä (sitten taas kun on raittiimpi, tapaillaan ja annan enemmän olla lasteni kanssakin).
Mitkään rohkaisupuheet tai tsemppauspuheet eivät auta. Samoin eivät " terapeuttiset ohjeetkaan" (jonkin verran olen opiskellut alaa...), ne tuntuvat valuvan kuin vesi hanhen selästä. Siis jos esim. kehotan äitiäni välttämään isänsä seuraa ja OLEMAAN välittämättä tämän puheista, tekemään pesäeron herranjestas kokonaan, niin tulos on täysi nolla... Siis äitini pyörii vain pientä pientä piiriään uudestaan ja uudestaan, ja vaikka yritetään ohjata häntä eteenpäin, ei tahtoa tunnu riittävän. Niin, eipä sitä tahtoa (eikä myöskään älyä) hänellä tosiaan taida siihen olla tippaakaan.
Niinpä, olen minä Hellstenini lukenut, ja tiedän mistä on kyse. Ulkopuolista apua äiti ei huoli/halua. Mitäpä siinä sitten, olkoon. Joskus tulee mieleen, että kuolema korjaa nämäkin ongelmamme (siis isovanhempieni ja äitini kuolemat), kauheaa se on näinkin sanoa, mutta totta se on.
Äitini ei tule koskaan pääsemään eteenpäin elämässään, on sitä tyyppiä, joka nauttii pyöriessään oman pikku napansa ympärillä ja ottaessaan " suruunsa" vähän viiniä harva se päivä... (Niin, ja lapsuuden lisäksi suruja kyllä riittää ihan mihin tahansa tarkoitukseen, mies ei tajuu ja lapset on kiittämättömiä, siinäpä syytä myös korkata se pullo). Ei ole halua, ei kykyä eikä älliäkään suoraan sanottuna. Olen tullut siihen tulokseen, ettei äitini edes kykenisi arvioimaan (siis älyllisellä tasolla) omaa elämäänsä millään tasolla objektiivisesti niin, että voisi jotenkin päästä eteenpäin ongelmissaan...
Äägh, kiitos että sain purkaa päätäni tänne!
Kommentit (10)
toisaalta sanotaan, ettei koskaan ole liian myöhäistä muuttua. Mutta onko se vain idealismia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun samassa turvallisessa on helpompi joskus pysyä, vaikka kuinka järjetöntä. Jos äitisi isä heittää veivit, se EHKÄ voi muuttaa edes vähän. Ellei äitisi sitten jotenkin mene siihen mukaan liikaa.
Hänellä on sisaruksia, jotka eivät ole ottaneet " näin paljon itseensä" näistä lapsuuden ongelmista, eli ovat jotenkin pystyneet ottamaan etäisyyttä tai käsittelemään näitä asioita, siis jatkamaan omaa elämäänsä, kasvamaan hiukan ulos ongelmista.
Niin, ja ulkopuolista apua äidilleni on yritetty, mutta hän ei " osaa, pysty eikä halua" . Enkä tosiaankaan ole (tai aio olla) mikään äitini terapeutti. Auttaa ja neuvoa olen yrittänyt, ei ole apua mistään. Pelkkä kuuntelukaan ei auta (enkä aina jaksakaan), tuntuu, että äitini oikeesti soittaa mulle kysyäkseen mitä nyt pitäisi tehdä. Ihan sama, sanonko sitten hänelle suorat sävelet, ettei alkoholin käyttö auta yhtään (ällöttää kun se sohlaa juttujaan kännipäissään, olis edes selvinpäin niin voisin jutellakin). Alkoholinkäytön kritisoiminen aiheuttaa vain urputusta (niin, aivan , MINÄHÄN en voi mitenkään tietää miten RANKKAA HÄNELLÄ on ollut...).
Aivan sama toisaalta, tunteet äitiäni kohtaan ovat lähinnä sääli ja ärsytys, ja TIEDÄN ettei hän pääse koskaan eteenpäin, näen sen hänestä. Toivoahan tietysti pitää pitää yllä mutta...
t. ap
Vierailija:
en ihmettele jos et jaksa olla äitisi terapeuttina. Toisaalta " ymmärrän" äitiäsi. Hänen olisi pitänyt saada apua vuosia sitten. Jos ihminen on liian rikki, hän ei saa korjattua itseään vaikka mikä olisi.
paitsi että äitini on litistänyt meidät lapset henkisesti ihan maan rakoon.Henkistä ja fyysistä väkivaltaa käyttäen meistä kaikista tuli ihan onnettomia ihmisiä.Välillä soittelee selvinpäin ja jutellaan niinkuin normaalit ihmiset,toisena hetkenä sairaita känni puheluita.Syyttelee meitä elämänsä pilaamisesta yms.Sitten soittelee sukulaisille kuinka hänen omat lapset ovat hylänneet ja vihaavat häntä.Tuntuu että sillä on kaksi eri persoonaa.
Olen kyllä tullut siihen tulokseen, ettei se vaikuttaisi tämän hetkiseen tilanteeseen mitenkään. Äitini elää menneessä ja tulee elämään lopun elämäänsä. Isänsä kuolema luultavasti aiheuttaisi vain sen katkeruuden, ettei se ukko koskaan tullut pyytäneeksi anteeksi (no, sitäpä ei siltä voi odottaan, eihän se mies edes tajua mitä tekee ja on tehnyt läheisilleen). Ja sitäpaitsi, päivästä riippuen, äidilläni on aina " hyviä syitä" juomiselleen (sarjassamme kiittämättömät lapset, kauhea ja ymmärtämätön mies, ei ole ollut mitään omaa elämää vain passatta miestä ja lapsia ja niin edespäin...) eli ei se juominen siihen lopu, uusia syitä voi aina keksiä - ja esim. se ettei saa nähdä tarpeeksi omia lapsenlapsiaan kelpaa vallan mainiosti yhdeksi syyksi.
Joo, aivan kuin haluaisin tarjoilla lapsilleni humalaisen mummon leikkikaveriksi harva se viikko.
t. ap
Vierailija:
kun samassa turvallisessa on helpompi joskus pysyä, vaikka kuinka järjetöntä. Jos äitisi isä heittää veivit, se EHKÄ voi muuttaa edes vähän. Ellei äitisi sitten jotenkin mene siihen mukaan liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
.Tuntuu että sillä on kaksi eri persoonaa.
Vierailija:
Äidilläsi voi olla tosi paha masennus, hoitamaton, tiedostamaton - se ei ole sinun vikasi ja tiedät sen varmaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
samankaltainen tilanne mut anoppi.älä välitä!
en ihmettele jos et jaksa olla äitisi terapeuttina. Toisaalta " ymmärrän" äitiäsi. Hänen olisi pitänyt saada apua vuosia sitten. Jos ihminen on liian rikki, hän ei saa korjattua itseään vaikka mikä olisi.