Tarhasta kerrottin miten lapsi on saanut uuden kaverin, leikkivät paljon yhdessä, yms.
Kotona kuitenkin huomattiin poskessa mustelma, joka lapsen mukaan tuli kun samainen kaveri heitti häntä kivellä poskeen. Teki lapsen mukaan näin, koska "luuli että minä olen tyhmä". Kun olin hakemassa lastani kotiin näin miten toinen yritti heittää häntä lapiolla.
Pelkkää leikkiä?
Kommentit (7)
tarhassa puututaan napakasti ja sitä sinunkin tulee vaatia.
Sanoivat että pojat ottaa mittaa toisistaan (vain toinen oli väkivaltainen.
Tietysti tilanteeseen pitää sillä hetkellä puuttua, mutta jos lapset on jotain kolmevuotiaita tms, niin kyllähän noita sosiaalisia taitoja saa hioa aika monellakin lapsella.
Tämä toinen poika vaikuttaa suunnilleen saman ikäiseltä, joka tapauksessa 3-5v.
mutta pyydä hoitajia tarkkailemaan tilannetta.
Joillakin pojilla tuo sosiaalisten tilanteiden hallita vain on heikkoa, ja noihin juttuihin joutuu puuttumaan vielä kouluiässäkin, meillä esikoisella on ollut vähän sellaista taipumusta. Mutta iän myötä ja johdonmukaisuuden ne ovat olleet vähenemään päin.
Se ei varmastikaan silti tarkoita sitä että lapset eivät keskenään viihtyisi. Tietenkään ei mitään riitoja ja varsinkaan väkivaltaisuutta saa hyväksyä mutta väitän että he jotka eniten viettävät aikaa keskenään, joskus myös hermostuvat toisilleen.
Minun tytölläni on paras kaveri tarhassa. Ovat kuin paita ja peppu, myös hoitajien mukaan. Silti ajoittain tytöt ovat toisilleen hyvin katkerasti vihaisia, heillä se riitely näkyy "tyttömäiseen tapaan" itkemisenä ja mököttämisenä. Ja tytöt ovat siis nyt kohta 4v ja syksyllä 5v, tätä ystävyyttä on kestänyt n. 1,5 vuotta.
korostavat kaikkea tuhmaa, mitä muut ovat tehneet. Pieni lapsi haluaa aina, että joku muu on syyllinen. Kysy tarkemmin hoitajilta tilanteesta jos se sinua vaivaa, mutta älä usko kaikkea mitä lapsesi sanoo absoluuttisena totuutena.