Miten joku voi masentua siitä kun oma isä kuolee?

masennusta ollenkaan. Mistähän se johtuu?

sairauskohtauksen seuraukseksena, ja surrut toki kovasti (edelleenkin jollain tasolla suren, vaikka tapahtuneesta on jo kolme vuotta), mutta en ole masentunut, menettänyt työkykyäni, elämänhaluani tmv. Samoihin aikoihin menetin myös työpaikkani ja kyllä tosiaan tuntui, että elämä potkii päähän ja lujaa, mutta siitäkin rankasta ajasta selvisin, ilman masennuslääkkeitä, sairaslomia ja terapiaa, ehkä jopa vahvempana ja täysjärkisempänä kuin aikasemmin. Sen takia en jaksa ymmärtää ihmistä, joka masentuu isoäitinsä, joka makasi elämänsä viimeiset vuodet " vihanneksena" sairaalassa, kuolemasta, niin että joutuu jäämään sairaslomalle ja käy psykologilla puhumassa asiasta " koska jaksoi loppuun asti toivoa käännettä parempaan" .

Vierailija:

Minä tässä suren äitini kuolemaa ja yritän selvitä eteenpäin päivä kerrallaan... ai niin mutta hän sairasti syöpää ja kuolema oli odotettavissa, mitäpä tässä suremaan :(

Vierailija:

Joko sinä olet tunnekylmä ihminen, tai sitten itse elänyt suojattua elämää etkä koskaan kokenut mitään menetyksiä. Toisaalta, toivon kovasti että olet kirjoittanut viestisi vain provoillaksesi, että et ole niin yksinkertainen kuin mitä annat ymmärtää.

Tyhmyys on eri asia kuin julmuus. Toinen on anteeksi annettavissa, toinen ei.

Ja sinä, lueppas nyt ap:n tekstit uudestaan.

Vierailija:

" tynnyrissä kasvanut" muutenkin, esim. kovin herkkä itseensä kohdistuvalle kritiikille ja huumorille ja muutenkin ottaa pienetkin vastoinkäymiset tosi raskaasti.

Jokainen ihminen kokee menetyksen ja surun eritavalla eikä siitä voi mitenkään päätellä onko " tynnyrissä kasvanut vai ei"

Jokainen myös reagoi eritavalla. Että te voitte olla typeriä, kun tällaisia aloituksia laitatte. Tosi vanhanaikaisia ja tietämättömiä ainakin

Onko jotenkin sinulta pois, miten joku muu elämäänsä elää?

Moni on niin vieraantunut kirkosta, ettei hautajaiset ole riittävä rituaali. Uskokaa pois, ihmisten tarvitsee saada konkreettisesti surra suruaan ja jakaa se muiden kanssa, muuten se helposti patoutuu ja aiheuttaa masennusta.

vanhempiinsa ja toiseksi myös ne surijat ovat luonteeltaan erilaisia. Joku empaattinen ihminen suree enemmän ja psykopaatti ei ollenkaan. Serkkuni sanoi muistopuheessaan isänsä hautajaisissa, että antaisi aivan mitä tahansa, että saisi olla vielä hetken isänsä kanssa. Serkku noin 45 ja hänen isänsä 84. Kirjoitin tänne aiemminkin. EN muista numeroa.

Vierailija kirjoitti:

Turhaa siis olla varma siitä, että se lähipiirissänne oleva ihminen, joka näennäisesti masentui tosi pahasti vanhempiensa kuolemasta, on vain ja ainoastaan siitä masentunut. Todennäköisempää on se, että normaali elämän kriisitilanne on laukaissut ihan muita asioita ja masennuksen oikeat perussyyt ovat ihan muualla, vaikka teihin ei luotettaisikaan niin paljoa, että kaikesta kerrottaisiin.



Munkin lähipiirini kuvittelee varmaankin, että oma masennukseni johtuu tahattomasta lapsettomuudesta (ja/tai nuoruuden raiskauksesta), koska se nyt on se heidän tietämä ulkoinen syy mun elämässä. Tosiasiassa syitä on paljon enemmänkin ja nämä vaan osana yhtä hiton isoa ongelmien vyyhdettä.

Minulla äiti kuoli ja muita kriisejä tuli päälle samaan aikaan niin eipä ihme että olen ainakin lievästi masentunut. Hoidan kyllä asiani silti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija:

" tynnyrissä kasvanut" muutenkin, esim. kovin herkkä itseensä kohdistuvalle kritiikille ja huumorille ja muutenkin ottaa pienetkin vastoinkäymiset tosi raskaasti.

 

 

Jokainen ihminen kokee menetyksen ja surun eritavalla eikä siitä voi mitenkään päätellä onko " tynnyrissä kasvanut vai ei"

Jokainen myös reagoi eritavalla. Että te voitte olla typeriä, kun tällaisia aloituksia laitatte. Tosi vanhanaikaisia ja tietämättömiä ainakin

Itse olen suurimman ajan elämästäni kärsinyt vain. 

Jos isä ei ole koskaan ollut elämässä mukana vaan hylännyt, niin ei kai se uutinen kuolemasta hetkauta. Eihän se edes ole ollut mikään isä, vaan joku random siittäjä.