onko kamalaa, jos
1½-vuotias joutuu olemaan hoidossa 9 tuntia päivässä 5 päiväna viikossa?
Olen miettimässä töihin menoa, eikä kumpikaan vaihtoehto tunnu hyvältä, töihin meno ja kotiin jäänti.
Kommentit (12)
laskepa kuinka monta tuntia päivästä teille jäisi yhteistä aikaa?
Työpaikka on toisella paikkakunnalla, joten sinne ei voi hoitoon viedä. Hoitopaikka lähellä kotia.
Voisikos mies olla kotona hoitovapaalla sen ajan?
Ei varmasti kummallekkaan, mutta jos työt kutsuvat, etkä voi tunneista tinkiä, niin ei kai muuta kuin lapsi hoitoon.
Oma poikani meni päiväkotiin 1v 3kk iässä, kun itse opiskelen, samoin kuin mieheni ja lähes joka päivä koulua on 8-16 ja matkat päälle n. 15-30 min suuntaansa.
Tämän lisäksi on kaikki ne tehtävät ja työharjoittelu ja vapaa-aikaakin me kamalat vanhemmat joskus kaivataan ja viedään lapsi hoitoon.
Poika on paljon hoidossa, mieluummin olisin varmasti kotona, mutta näin on parempi, minä saan ammatin ja poika kavereita ja ikäistensä kanssa vuorovaikutusta, mikä ei kotona onnistuisi.
Poika viihtyy hoidossa ja kuitenkin uskon (omantunnon tuskista huolimatta), että poikani on parempi olla hoidossa osa päivästä kuin kanssani kaksin kotona, aina.
isomman äp-rahan. Minä haluan vauvan, mutta mies ei ennenkuin ole tienannut itelleni isomman äp-rahan. Siksi. Mies ei voi jäädä kotiin, eikä edes tehdä lyhyempää päivää. ap
Mun mielestä on järkkyä millaisissa oloissa jotkut naiset elävät...
Helmikuussa saan vauvan ja aion jäädä kotiin ainakin siihen saakka, että lapsi on kolmen vuoden. Työni mahdollisesti jatkuisi äitiysloman jälkeen vaan en sitä halua. Mieluummin pienemällä rahalla ja oma lapsi kotona äidin luona, kuin retuutetaan hoitoon. Aivan pakko, kun ei ole. Vanhemmat lapseni menivät hoitoon vasta 4 ja 5 vuotiaina ja usein ovat kyllästyneitä siihen, etteivät saa olla kotona. Kyllä hoidossa olo rassaa pientä.
Enkä tule muuten saamaan edes, kuin sen minimi äitiysrahan. Miehelle on selvää, että lapsen paikka on kotona mahdollisimman pitkään. Kyllä koulua ehtii sitten käymään ja olemaan poissa kotoa myöhemminkin.
Palkasta pois verot, hoitomaksut ja työmatkat?
Ja jos kyse on vain 4 kuukaudesta, niin vielä parempi. Järki käteen mammat. Ihan täysipäisiä meistäkin on tullut, vaikka äideillämme oli äitiyslomaa pahimmillaan 3kk ja parhaimmillaan 9kk ja jonka jälkeen kukaan ei miettinytkään, että pitäisikö viedä hoitoon... Vietiin jos oli töitä.
Mies alkoi jo painostaa ja töistäkin kyseltiin. Mietin juuri noita " kun pienempiäkin viedään hoitoon" juttuja, rahaakin tarvittais jne.
Lopulta tein niin että laitoin itellein takarajan mihin mennessä päätän ja sit lopetan sen asian pyörittämisen. Piste.
Mun päätös oli se, että kun kerran pärjätään vaikka tiukkaa tekee niin pysyn kotona siihen asti että muksu on 3 v. Ei ainakaan tuu sitä tilannetta eteen et joutuis katumaan kun ei ollu kotona pidempään. Ja kun viihdyn kotona, lapsen kanssa touhuilu on ihanaa eikä oo yhtään sitä tunnetta et haluais töihin ja aikuisten ilmoille niin miksi sit pitäis. Puolitoista vuotta menee kuitenkin niin pian. Töihin ehtii, mutta se lapsuus on ainutkertanen.
Miehelle annoin nuo samat perustelut ja yllätysyllätys, sulatti ne ihan mukisematta. Nyt on niin hyvä mieli kun tein päätöksen eikä tarvii enää pohtia ja pohtia!
meidän ystäväpiirissä melkein kaikki lapset ovat 10 tuntia päivässä päiväkodissa. Työaikojaan kun ei kaikissa työpaikoissa voi valita.