Kilahdin miehelleni ihan kybällä, vauva 5kk
Jouduin heräämään vauvan kanssa aikaisin enkä ollut saanut pahemmin nukuttua. Eilen en ehtinyt syödä kuin leipää ja kourallisen pähkinöitä.
Yritin valita koneelta kuvaa, jossa olisin vauvan kanssa vauvan ollessa tosi pieni, eipä löytynyt. Tästä on meillä ennenkin ollut riitaa, ettei mieheni ole tajunnut ottaa kuvia minusta ja vauvasta. Vaikka jo raskausaikana sanoin hänelle, että hänen täytyisi ottaa kuvia minusta, kun olen raskaana. Ei ole oikeastaan yhtään kunnollista kuvaa raskaudestani eikä meno parantunut vauvan synnyttyäkään. Yhtään esittelykelpoista kuvaa ei ole, ainoa kuva lähinnä se, mikä synnytyssalissa on otettu juuri vauvan synnyttyä, ei siis mikään hyvän näköinen tai sellainen, jota voisi kellekään näyttää.
Olen aiemminkin siis ollut todella pahalla mielellä tästä valokuvattomuudesta ja nyt asia aktivoitui taas. Heti miehen herättyä raivosin hänelle noin vartin verran suoraa huutoa kaikesta. Ettei saatana yhden yhtä kuvaa ole vaivautunut ottamaan, vaikka minä olen pääasiassa vauvan hoitanut, valvonut kaikki yöt ja päivätkin suurin piirtein. Joka helvetin nokkauneen täytyy suunnilleen rukoilla lupaa tai valmistella tilaisuutta monta päivää tai muuten joutuu kärvistelemään syyllisyydentunteissa. Miehellä on hyvin vaativa työ, joten hän on myös todella väsynyt aina vaan.
Huusin hänelle, että turha sitten alkaa sössöttää, että oli ikävä herätä näissä merkeissä, että hän on sentään saanut nukkua monta kuukautta. Ja etten voi ehkä koskaan antaa hänelle anteeksi sitä, ettei hän ole ottanut lukuisia pyyntöjäni huomioon ja ottanut valokuvia minusta ja vauvasta. Vauva on nyt jo paljon isompi kuin syntyessään ja ainoa kuva, jonka voisi jollekin näyttää, on joltain viime viikolta. Olen todella surullinen ja loukkaantunut tästä. Vauvasta on sadoittain kuvia ja kaikki minun ottamiani ja niissä useimmissa esiintyy miehenikin.
Tilanne on jotenkin kärjistynyt. Sanoin, että jos ei tämä meno muutu kaiken kaikkiaan, minun on hommattava lastenhoitaja. En jaksa. Kaikki on päin persettä.
Kuva, joka välittyy tällaisista viesteistä ei yleensä vastaa 100% todellisuutta vaan viesteissä korostuu jotkin asiat, jotka sillä hetkellä ovat pinnalla. Ihmiset kokevat eri asiat eri tavoin ja eri ihmisillä stressi ja väsymys purkautuvat erilailla. Minulla tällä hetkellä näin.
Ekan lapsen syntymä taitaa olla useimmille aikamoista myllerrystä, elämä muuttuu kerta heitolla. Nyt jo helpottaa, kun tässäkin kirjoittelen sillä mentaliteetilla, ettei tarvitse koko ajan kuunnella vauvaa ja rynnätä sitä hoitamaan.
Enkä vieläkään päässyt nukkumaan! Nyt menen.