Lue keskustelun säännöt.
Kilahdin miehelleni ihan kybällä, vauva 5kk
12.12.2005 |
Jouduin heräämään vauvan kanssa aikaisin enkä ollut saanut pahemmin nukuttua. Eilen en ehtinyt syödä kuin leipää ja kourallisen pähkinöitä.
Yritin valita koneelta kuvaa, jossa olisin vauvan kanssa vauvan ollessa tosi pieni, eipä löytynyt. Tästä on meillä ennenkin ollut riitaa, ettei mieheni ole tajunnut ottaa kuvia minusta ja vauvasta. Vaikka jo raskausaikana sanoin hänelle, että hänen täytyisi ottaa kuvia minusta, kun olen raskaana. Ei ole oikeastaan yhtään kunnollista kuvaa raskaudestani eikä meno parantunut vauvan synnyttyäkään. Yhtään esittelykelpoista kuvaa ei ole, ainoa kuva lähinnä se, mikä synnytyssalissa on otettu juuri vauvan synnyttyä, ei siis mikään hyvän näköinen tai sellainen, jota voisi kellekään näyttää.
Olen aiemminkin siis ollut todella pahalla mielellä tästä valokuvattomuudesta ja nyt asia aktivoitui taas. Heti miehen herättyä raivosin hänelle noin vartin verran suoraa huutoa kaikesta. Ettei saatana yhden yhtä kuvaa ole vaivautunut ottamaan, vaikka minä olen pääasiassa vauvan hoitanut, valvonut kaikki yöt ja päivätkin suurin piirtein. Joka helvetin nokkauneen täytyy suunnilleen rukoilla lupaa tai valmistella tilaisuutta monta päivää tai muuten joutuu kärvistelemään syyllisyydentunteissa. Miehellä on hyvin vaativa työ, joten hän on myös todella väsynyt aina vaan.
Huusin hänelle, että turha sitten alkaa sössöttää, että oli ikävä herätä näissä merkeissä, että hän on sentään saanut nukkua monta kuukautta. Ja etten voi ehkä koskaan antaa hänelle anteeksi sitä, ettei hän ole ottanut lukuisia pyyntöjäni huomioon ja ottanut valokuvia minusta ja vauvasta. Vauva on nyt jo paljon isompi kuin syntyessään ja ainoa kuva, jonka voisi jollekin näyttää, on joltain viime viikolta. Olen todella surullinen ja loukkaantunut tästä. Vauvasta on sadoittain kuvia ja kaikki minun ottamiani ja niissä useimmissa esiintyy miehenikin.
Tilanne on jotenkin kärjistynyt. Sanoin, että jos ei tämä meno muutu kaiken kaikkiaan, minun on hommattava lastenhoitaja. En jaksa. Kaikki on päin persettä.
Kommentit (41)
Kun on loppuväsynyt, niin jotenkinhan se pitää purkaa. Musta ihan typerää myös tuo hyssyttely, että ei vauvan tai isommankaan lapsen kuullen saisi näyttää negatiivisia tunteita ollenkaan, ei huutaa eikä itkeä. Sisällekö ne kaikki pitäisi padota, sellaistako esimerkkiä lapselle pitää esittää? ja höpö höpö.
Mutta nyt olisi hyvä keskustella miehen kanssa ihan rauhallisesti siitä, mistä voisitte saada vähän apua. Sinunkin pitäisi saada vähän hellittää ja nukkua. Miettikää yhdessä sukulaiset ja ystävät, keitä voisi kysyä ja jos ei näitä ole, niin palkattua työvoimaa sitten.
Se valokuvajuttu nyt kai vaan oli pikkuasia tuon uupumuksen rinnalla. Pyydä joku muu kuin miehesi hommaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tule. Minä arvostin tuolloin juuri sitä, että sai hetkeksi edes laittaa sohvalle pitkäkseen.
Kyllä se siitä ajan kanssa menee!
Tsemppiä kovasti!
Että asiat eivät ole oikeasti niin helvetin huonosti, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että mikään ei voisi olla huonommin.
En todellakaan ole eroamassa tai erottamassa isää ja lasta toisistaan, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluaisin niin tehdä. Sen verran olen kuitenkin jo elämästä ehtinyt oppia, ettei kannata tehdä suuria päätöksiä äkillisissä tunnekuohuissa.
Olen vain niin pettynyt siihenkin, ettei ole yhtään kuvaa! Vaikka olen sentään lapsen äiti! Tämä asia on käsitelty meillä moneen kertaan, olen suuttunut ja itkenyt ja vaikka mitä, mutta näköjään taas se sai aikaan hirveän raivarin, kun yritin valita kuvaa lähetettäväksi yhteen paikkaan ja jouduin taas toteamaan, ettei ole sellaista kuvaa. Olen sentään lapsen kantanut ja synnyttänyt saatananmoisella vaivalla ja hoitanut kuukausikaupalla eikä toinen tunnu arvostavan sitä pätkääkään, vaikka kyllä sanoo arvostavansa. Olisin vain halunnut myöhemmin saada katsoa kuvia, missä vaikkapa vauva on sylissäni tai teen hänen kanssaan jotain, MUTTA EI! Ei ole mitään, mitä katsoa. Ja lapsi oli vain kerran pieni vastasyntynyt =( Olen todella surullinen tästä.
Ap
Tiedossa on raskaita aikoja jos noin aiot kiillottaa sädekehää pääsi päällä ja syyttää pahasta olosta aina muita.
Iloista perhe-elämää teille vain.
täydellinen äiti eikä isänikään häntä arvostanut. Pelkään, että en osaa olla tarpeeksi hyvä ja lempeä äiti, mutta toisaalta taas kauhistuttaa, että olen hyvää matkaa ryhtymässä marttyyriksi. Vaikka olen kaikin voimin yrittänyt taistella sitä vastaan! Niin sitten yhtäkkiä saan hirveän raivarin ja kaikki tulee ulos 100-kertaisena. Olen todella pettynyt itseeni, mutta näköjään olen ylittänyt voimavarani muutamaan kertaan =(
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan ammattiauttajilta. Kuulostaa masennukselta. Itselläni tilanne ei kuitenkaan päässyt aivan noin pahaksi....
Tiedän mistä puhun, koska meillä oli pientä kinastelua ihan samasta asiasta n. vuosi sitten. Mies otti kuvia minusta ja vauvasta synnärillä, mutta jonkin ajan kuluttua huomasin, että myöhemmin otettuja yhteiskuvia meistä ei ole ollenkaan. Oli vaan vauvasta miehen kanssa, vauvasta sukulaisten ja tuttavien kanssa... mutta ei minusta ja vauvasta. Paitsi nyt ehkä pari imetyskuvaa, joita ei todellakaan voinut esitellä kenellekään. Ihmettelin miehelle asiaa ja hän totesi, että ei ole ollenkaan huomannut ottaa kuvia... Eikä asia kyllä siitä mihinkään muuttunut. Miehet nyt vaan ovat sellaisia, että eivät muista mitään =)
Minusta kyllä itsestä tuntui, että olen niin ruma ja lihava, että mies ei halua ottaa minusta kuvia... mutta sellaista se on kun hormonit hyrräävät.
Kovasti kuitenkin voimia sinulle!
että mies ei arvosta minun panostani vauvan elämässä eikä halua ottaa minusta kuvia, koska en kuitenkaan koskaan onnistu valokuvassa jne. jne. Harmittaa myös sekin, että koska hän on sanonut, ettei ole tullut ajatelleeksi asiaa, niin olemme siitä monta kertaa puhuneet jo raskausaikana eikä hän siltikään ottanut yhtään kuvaa minusta ja vauvasta. Suorastaan vituttaa se, ettei lapsen äitiä näy yhden yhdessä kuvassa, vain isä, isovanhemmat, kummit ja lisäksi kaikki sellaisetkin henkilöt, joilla ei niin merkitystä ole lapsen elämässä. Varmasti arvostusta osoitetaan monella muulla tavalla kuin valokuvilla, mutta pakko sanoa, että valokuvat ovat tällä hetkellä ainoa konkreettinen asia, jotka voisi ottaa esille silloin, kun haluaisi itse nähdä, mitä on tullut tehtyä ja miten asiat hoidettiin. Mutta ei. Ja tuntuu todellakin siltä, että tämä on minulle yhtä paha asia kuin vaikkapa jokin uskottomuus. Yhtä suuri loukkaus minua kohtaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisiköhän ryhtyä kuvamanipulaatioon. Väärentäisi kuvia. Yhdistäisi vauvan kuvan johonkin omaan kuvaa. Auttaisikohan se?
Tuota lastenhoitoapua on saatava jostain.
Ap
Ettekö taukit aisti, että äidillä ei ole kaikki ihan nyt kunnossa. Hän on väsynyt ja tarvitsee unta, lepoa, apua?!?
Miten voitte palstalaiset olla näin typeriä? Ette ole varmaan äitejä, jotka ap:ta tuomitsette.
Olen edelleen sitä mieltä, että lapsen kuullen ei kuulu raivota. Se on lapsellista. Mutta ap tarvitsee nyt kaikkia hyviä neuvoja. Soita vaikkapa Väestöliittoon, sieltä saa parisuhdepuhelimessa neuvoja. Ja soita neuvolaan.
T: Aiemmin jo neuvonut, mm. vitamiineistakin kommentoinut ja ruuanlaitosta yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies ei tykkää ottaa musta (jatkuvasti) valokuvia ja on meillä siitä asiasta vähän riideltykin. Ottaa kyllä kuvia kun pyydän, mutta ei oma-aloitteisesti ja se ei mielestäni ole sama asia. Itse otan hänestä kuvia tosi paljon. Luulen, että asia on minullekin niin tärkeä siksi, että oma isäni oli ammatiltaan valokuvaaja ja minusta on otettu lapsesta asti todella paljon kuvia. Ehkä olen oppinut kokemaan valokuvien ottamisen jonkinlaisena rakkauden osoituksena ja jos mies ei halua ottaa minusta kuvia, koen ettei hän voi silloin minua rakastaa ja kunnioittaa. Itse haluan ottaa kuvia rakkaistani.
kyllä ne kuvatkin ovat mulle tärkeä asia, mutta lähinnä kai noiden asioiden takia, jotka mainitsin tuossa. Eli sen vuoksi, mitä niiden puuttuminen minulle viestittää: ettei puoliso ota minua huomioon eikä arvosta jne.
Lapsen kuullen olen nyt muutaman kerran huutanut, valitettavasti. Nimenomaan yritän pysyä rauhallisena ja muuta vastaavaa ja sitten asiat patoutuvat ja räjähdän. Se on valitettavaa ja yritän siitä pyrkiä eroon ja rakentaviin toimintamalleihin. Kerran vauva säikähti, kun huusin =( Toisaalta, jos niin sanotusti aion huutaa, niin eipä ole paljon muita paikkoja, missä huutaisin, kun vauvaa en voi mihinkään yksin jättää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän turhautuneisuutesi. Mutta eikö miehesi edes pyynnöistä huolimatta voi katsoa vauvaa yhtään, että voisit nukkua tai tehdä jotain itseksesi?
Mulla on/oli ihan sama ongelma ja sain vastaavia raivareita miehelle. Mutta kun miehet ihan oikeasti ei aina tajua, mitä niiden tulisi tehdä. Vaikka asiasta olisi puhuttu, vihjailusta nyt puhumattakaan. Sun pitää vain suoraan sanoa, että sori, nyt väsyttää, ota lapsi ja hoida, minä nukun/syön/käyn shoppailemassa NYT. Anna ohjeet, miten pitää toimia vauvan kanssa ja lähde. Kyllä ne pari tuntia pärjää. Onhan hyvä isällekin olla lapsen kanssa kaksin vähän aikaa.
Ja mitä kuviin tulee, ei meilläkään juuri ole otettu automaattisesti kuvia minusta ja vauvasta. Miehelle kamera käteen ja sanot, että ottaa kuvan.
..ja saatat tarvita muutakin kuin vain lapsenhoitoapua. Hoitovuorot öisin nyt heti käyttöön ja jos ei sillä parane, niin voisit ihan hyvin käydä hakemassa ammattiapuakin.
Itse väsähdin totaalisesti lapsen ollessa 4kk, en osannut enää edes nukkua. Ei kannata tuhlata lyhyttä vauva-aikaa vaan hoitaa asiat kuntoon, niin on parempi kaikille, sinulle, miehelle ja vauvalle. Voisit myös vaatia miestäsi ottamaan enemmän osaa lastenhoitoon, en ymmärrä kuka on keksinyt, että vauvanhoito olisi ensisijaisesti äidin heiniä, yhteinen lapsihan se kuitenkin on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että sanoin miehelle, että hän on tänään vastuussa vauvan hoidosta sillä lailla, kuin minä normaalisti. Eli vastailee vauvan ölinöihin ja keskeyttää ruokailunsa, kun vauva tarvitsee jotain jne. Laittaa siis vauvan tarpeet kerta kaikkiaan omien tarpeidensa edelle. Hän on tänään kotona, joten tuo onnistuu. Sanoin, että voin toki auttaa, jos hän tarvitsee apua. Saa nähdä, kun hänellä on kohta lääkäriin meno, että tajuaako ottaa vauvan mukaan. Hmm..
Ajattelin nyt tehdä ensi alkuun näin, koska en usko, että hän ihan oikeasti tajuaa, mitä olen tarkoittanut sillä, kun olen sanonut, että olen todella väsynyt. Niin että tällä hetkellä vauvan kanssa oleminenkin on työn ja tuskan takana.
Varmaan sitten myöhemmin voimme asiallisesti keskustella aiheesta, tällä hetkellä mies näköjään pitää mykkäkoulua, ei ole sanonut mulle sanaakaan. Tänään aion kuitenkin lähinnä levätä, en jaksa muuta. Kohta saatan vetäytyä pötköttämään. Onhan hänkin sentään lapsen vanhempi. Olen tähän asti yrittänyt ymmärtää, että hän on väsynyt ja muuta vastaavaa, mutta tällä hetkellä minäkin olen väsynyt ja raihnainen ja pahalla mielellä, niin että molemmat ollaan periaatteessa yhtä " oikeutettuja" lepoon.
Ap
Ajattelepa näin, että vauvasi kun kasvaa ja alkaa ymmärtämään enemmän asioita ja joskus kun hän katsoo kuvia vauva-ajoiltaan, hän huomaa, että äiti on ottanut niitä kuvia. Äiti on halunnut tallentaa hänen jokaisen askeleensa ja ilmeensä. Äiti on huomioinut häntä koko ajan. Isi seikkailee siinä taustalla. Äiti on ollut se aktiivinen osapuoli. Muista myös kuinka läheinen suhde sinulla ja lapsellasi on ja tulee olemaan. Sinä häntä pääasiassa kasvata ja ole turvana. Isi on töissä. Sinuun lapsi turvautuu kun on hätä. Nauti siitä, hän on sinusta riippuvainen ja vain sinä ymmärrät lastasi parhaiten.
periaatteessa olet oikeassa, mutta toisaalta haluaisin juuri välttää sellaista asetelmaa, että minä olen yltiöläheinen lapsen kanssa isän läheisyyden kustannuksella. Oma äitini oli juuri sellainen, joka sulki isäni pois perheestämme ja on vieläkin koko ajan välikätenä minun ja isän suhteessa. En koskaan pystynyt luomaan itse omaa suhdetta isääni.
Mitään pahaahan ei siinä ole, että äiti ja lapsi ovat hyvin kiinnittyneitä toisiinsa, mutten tosiaan halua sitä isän osuuden kustannuksella.
Ap
Käykää ottamassa kerralla ja kunnolla kuvat. Ja mies mukaan joihinkin kuviin, perhekuvia on liian harvoin.
Tai sitten pyydä kaveriasi ottamaan sinusta ja vauvasta kuvia. Tai laita kamera jalustalle ja aikalaukaisimella kuva.
Hyvä!
Niin, pitäisi varmaan mennä ihan valokuvaamoon. Nyt ei enää tunnu kivalta, jos mies alkaisi ottaa kuvia, koska tuntuisi koko ajan siltä, että ottaa niitä nyt vain velvollisuudentunnosta.
Nyt menen nukkumaan! Hyvää yötä!
Ap
Vaikka lapset elamani keskipiste onkin niin ei taida paljonkaan kuvia minusta ja lapsista (joita on 5) olla, puhumattakaan nyt jostain kuvista vastasyntyneen kanssa. Luulen etta ap on perfektionisti ja kuluttaa itsensa loppuun taydellisyyden tavoittelullaan. Relaa ap. Ala vaadi silta mieheltasikaan taydellisyytta. Ihmisia me vaan ollaan. Se taytyy vaan ottaa vastaan etta elama on nyt tallaista.
Seuraavalla kerralla kun kuvailet vauvaa ja miestäsi niin heitäppä kamera hänelle ja sano kuvaappas nyt meitäkin.
Ei miehet tuollaisia juttuja edes ajattele.