G:Säälitkö lasta, jonka perheessä ei vietetä joulua?
Kommentit (12)
Monet eivät tajua että joulu ei ole ainoa tilaisuus lapselle saada lahjoja ym.
Niille joilla joululla on jokin lämminhenkinen merkitys, se on tietenkin ihana juhlapyhä, mutta paljon on niitäkin, joilla joulu merkitsee sitä että kotona on kännipäissään riehuvia aikuisia...
Joka ei ole joulua viettänyt, tuskin sitä kaipaakaan, varsinkaan jos muuten elämä onnellista ja tasapainoista.
Paljon riippuu vanhemmista, miten asian opettavat lapsilleen. En ole kokenut jääneeni mistään paitsi. Arvostan perheen yhteistä aikaa ja lahjojen saamista paljon enemmän siksi, että se on spontaania ja aitoa eikä perinteen ja tapojen pakottamaa.
Koulussa eräs ystäväni kadehti puolestaan sitä, että meillä saatiin lahjoja ja tavaroita useammin kuin ne pakolliset 2x vuodessa, jouluna ja synttärinä... Heillä ei lapsia muuten huomioitu milloinkaan.
...Joulun vietolla en tarkoita lahjoja, ne jättäisin itsekin kokonaan mielelläni pois.. Joulu on ihan jotain muuta, yhdessä oloa perheen ja suvun kanssa, rauhoittumista, valoa pimeään talveen, ja sitä että muistetaan myös sellaisia sukulaisia joihin ei muuten olla juuri yhteydessä jne. Juhla jolla on syvä merkitys lapsuudesta lähtien. Tietenkään jos en olisi joulua lapsuuden kodissanikaan viettänyt en osaisi sitä kaivatakaan.
Minusta joulu on ihanaa lämmintä yhdessä oloa. Ainut aika vuodesta, ettei ole kiire mihinkään ruokapöydästä ym. Tarkoitan siis, että jouluaattoon on varattu koko päivä vietettäväksi yhdessä lähisuvun kanssa. Meillä kotona joulu oli hyvin tärkeää aikaa, mutta myös kaikkia muitakin juhlia, kuten juhannusta ja vappua vietettiin asianmukaisin menoin ja aina lasten ehdoilla. Ne ei siis koskaan ollut mitään vanhempien ryyppyjuhlia, vaan todella hauskoja hetkiä perheen kesken. Ne katkaisivat aina kivasti tylsän arjen. Näin myös minä aion lapsilleni kaiken järjestää. Toivottavasti heille jää yhtä ihania lapsuusmuistoja, kuin minullekkin on jäänyt omasta lapsuudestani.
Meillä rauhallisia perhe/suku-illallisia on ainakin kerran kuussa, joskus montakin kertaa! Vietämme todella paljon aikaa lähisuvun kanssa ja kauempiakin sukulaisia tapaamme koska haluamme, emme siksi että on joulu!
Ei todellakaan tarvitse jonkun teennäisen juhlapyhän takia sellasta järjestää!
Vierailija:
Minusta joulu on ihanaa lämmintä yhdessä oloa. Ainut aika vuodesta, ettei ole kiire mihinkään ruokapöydästä ym. Tarkoitan siis, että jouluaattoon on varattu koko päivä vietettäväksi yhdessä lähisuvun kanssa.
Vierailija:
Meillä rauhallisia perhe/suku-illallisia on ainakin kerran kuussa, joskus montakin kertaa! Vietämme todella paljon aikaa lähisuvun kanssa ja kauempiakin sukulaisia tapaamme koska haluamme, emme siksi että on joulu!
Ei todellakaan tarvitse jonkun teennäisen juhlapyhän takia sellasta järjestää!
Joulu ei ole meille mikään teennäinen juhlapyhä. Ja katsos, kun osa on töissä toisella puolella maapalloa ja sieltä ei sitten tullakkaan kerran kuussa perhe/suku-illallisille. Ja melkein kaikki Suomessa olevat 3-vuoro duunissa. Että hyviä perhe/suku-illallisia teille kerran kuussa!
Siis joulu on sitten perinteisesti ollut semmoinen juhla, että kaikki, myös ulkomailla asuvat, ovat tulleet Suomeen.
siis VANHEMMAT ajattelevat että ei joulu merkitse mitään, voi niitä lahjoja muulloinkin antaa, vietämme vain yhdessä aikaa muuten ja lässyn lässyn.
Mitä ajattelee LAPSI? Pala kurkussa kuuntelee muiden lasten joululahjatoiveita ja odotuksia joululta, miten mummolassa vieraillaan tms. Ja joulun jälkeen, kuka sai mitäkin jne. Koulussa/tarhassa lauletaan joululauluja, askarrellaan joulujuttuja, puhutaan tontuista...
Luultavasti tämä lapsi joka ei vietä joulua, valehtelee muille omasta joulunvietostaan, koska häpeää sanoa että heillä ei vietetä joulua. Lapsi on viaton, ei se kyseenalaista joulua tai sen merkitystä, eikä se ole sille pelkästään materialistinen juhla (on niitäkin, hemmoteltuja lapsia, mut ei takerruta nyt siihen).
Vanhemmilla on tarve näyttää olevansa erilainen, mutta itsekkäästi unohtavat lapsen.
Ainoastaan siinä tapauksessa on hyvä jättää joulu viettämättä, jos vanhemmat ryyppäävät ja lapset kattoo vierestä. Mutta nämä vanhemmat tuskin ovat julistamassa että tänä vuonna ei juhlitakaan joulua. Ne juhlii uudenkin vuoden samaan putkeen.
Uskovaisista sanotaan että he aivopesevät lapsensa kun opettavat heille uskontoaan jo lapsesta lähtien. Mitä tämä sitten on muuta kuin aivopesua! Varsinkin kun koko muu maailma juhlii joulua, niin meidän äiskä ja iskä on keksinyt ettei sitä oikeesti olekaan.
Tekis mieli toivottaa sulle ap ja muille jotka ei juhli, lämmintä joulumieltä, mutta kun ette juhli joulua niin toivotan vain mieltä.
ja mystiikkaakin. Me kyllä vietettiin joulua kun olin lapsi mutta koskaan ei käynyt pukki ja ne lahjat oli aina mummoni oman jo kuolleen äitinsä ja isänsä jäämistöstä kaivamia mm. käytettyjä lapasia ja olipa joskus alushousujakin.... Omat vanhempani lakkasivat ostamasta lahjoja meille jo aika varhain. Oma lapseni saa kunnollisen joulun jota suunnitellaan ja hehkutellaan jo nyt :)
ollaan väkivaltaisia,lapset on taakkana,käytetään huumeita,miehet vaihtuu yh..ym..ym..En kuule sääli.Sen verran on avarakatseisuutta ja ymmärrystä tän kaltaiseen erilaisuuteen. Aikuisena ymmärrän että meitä on erilaisia ihmisiä.Ja keskityn omiin asioihin ja juhliin.Toiset viettäkööt omansa miten viettää tai on viettämättä!