Eronneet ja lapselliset huomio!!! Missä vaiheessa...

meni puol vuotta vapautta juhliessa ja sen jälkeen alkoi " inho" miehiö kohtaan väistyä ja aloin ihan kattelee niitä. En nyt kuitenkaan ihan vakavasti, mutta saahan niistä hyvää seuraa sillon tällön ja pient´ä säpinää arkeen. Niin vakavasti en ole kuitenkaan jaksanut vielä ajatella/ihastua, että olisin niitä lapsille esitellyt tai edes ajatellut mitään vakavampaa. Vaikka tulijoita olis. Mulla 3 pientä lasta, eikä pelota niitä...?

Erosta on tosiaan jo yli kaksi vuotta, ja miesrintamalla on niin hiljaista, että jopa sukulaiset ovat luopumassa toivosta. Elämä alkaa muuten olla mallillaan, enkä halua ketään sekoittamaan järjestystäni - tai puuttumaan epäjärjestykseen ;0). Joskus tulee sellainen olo, että olisi ihanaa, kun olisi kainalo, johon käpertyä, mutta pääsääntöisesti olen onnellinen lapseni kanssa kahdestaan.

Tuntuu vaan ylitse pääsemättömän raskaalta ajatukselta uusi suhde, uusi perhe ja kaikki ne vaikeudet, mitä tulisi mukana. Meitä on moneen junaan..toisilla taas ei teetä mitään ongelmia uusioperhekuviot tms. Ap

eikä tulis mieleenkään mitkään seurustelukuviot. En voi kuvitella, että sellaista miestä on olemassa, joka meidän elämään jotenkin ongelmattomasti vaan soljuisi sisään. Ja mihinkään ongelmiin en jaksa paneutua. Mua on saattanut kyllä helpottaa mukava vakkaripano, jonka kainaloon voi silloin tällöin kaivautua. Tämä mukavuus ei käy meillä eikä siis lapseni ole häntä nähnyt.