Muistoja 90-luvun alusta kaivataan!
Olen tekemässä yhtä juttua yhdeksänkymmentäluvun alusta. Muistaako kukaan millaista silloin oli? Miten töissä pukeuduttiin? Mitä syötiin, esim. mikä oli vähän "parempaa ruokaa" tai "trendiruokaa"? Miten lama alkoi näkyä täällä pääkaupunkiseudulla? Mistä puhuttiin, mikä oli muotia, yleinen ilmapiiri yms. Mitä katsottiin tv:stä? Kiitos, jos autatte kaivelemaan muistin syövereitä:)!
Kommentit (83)
Apuva. Siitä on jo melkein 20 vuotta aikaa. Näistä huomaa tulleensa van-hak-si :-D
Simo Vaatehuoneelta möi ysiysillä (siis markoissa alle sata markkaa) miehille silkkistä takkia, jossa oli pussittava helma resoreineen. Naisilla oli jossain vaiheessa muodissa värilliset farkut (tummansiniset, vihreät ja viininpunaiset). Tennissukka oli normaali käyttösukka. Purjehduskengät olivat muodikkaat. Kalevala-koruja käyttivät trendikkään nuoret ja joka toisen kaulassa killuikin Kuutar. Kännyköitä ei ollut vielä kuin harvoilla, mutta monissa kaupungeissa yleisöpuhelimet (niitä siis oli) toimivat puhelinkortilla. Permanentti oli vielä aika in, mutta hävisi sitten jossain vaiheessa 90-lukua lähes kokonaan. Hiuksia ei vuosikymmenen alussa värjätty yleensä kuin blompaan suuntaan. H&M ei ollut vielä vuosikymmenen alussa Suomessa. Nuorisomuoti ostettiin Seppälästä, Lindexistä ja KappAhlista.
Kesät vietettiin kesämökillä lomaille. Mansikanpoiminta oli vielä kova sana kesätyörahojen kartuttamisessa. Ulkomaalaista työvoimaa ei käytetty.
Tacot tekivät maihinnousun Suomeen. Kun palasin Jenkeistä suomeen 92 ei niitä vielä täällä tunnettu, mutta 90-luvun puolivälistä alkoi yleistyä.
Estonia upposi syksyllä 1994.
Eli Teatteri oli ennen Happy Days eli Häppäri, ja ihan erilainen profiililtaan ja asiakaskunnaltaan.
Olin 90-luvun alussa ala-asteella ja muistan vieläkin kuinka hieno hetki oli kun sain kaupasta ensimmäiset kolme tuttiani, jotka roikkuivat mustassa kuminauhassa. Joillain roikkui tutit korvissakin mutta itselläni ei ollut silloin vielä korvissa reikiä.
Meidän luokalla omaisuudenjako meni joidenkin perheiden kohdalla täysin uusiksi. Lapset muuttivat isoista omakotitaloista uima-altaalla pieniin vuokra-asuntoihin. Muutaman isä teki itsemurhan.
Vanhemmilla oli paljon länsieurooppalaisia liikekumppaneita ja aina kun he tulivat Suomeen, heidät vietiin Saslik-nimiseen venäläiseen ravintolaan. Tämä alkoi jo 80-luvulla. Pointtihan oli, että koska NL/90-luvun alun Venäjälle ei päässyt ja jos pääsi, siellä ei vielä ollut ravintoloita, Helsingin venäläinen ravintola oli lähin, missä ulkomaalainen pääsi nauttimaan venäläisestä ruokakulttuurista. Tuntuu käsittämättömältä, kun miettii tämänpäivää Moskovaa ja Pietaria ja niiden ravintolatarjontaa.
Kävin ensimmäisen kerran Virossa 90 ja Venäjällä kai 92 ja täytyy sanoa, että niissä muutos on ollut jotain ihan käsittämätöntä.
EY:stä eli sittemmin EU:sta puhuttiin koko ajan. Pitäisikö Suomen liittyä vai ei. Ei tullut silloin tavalliselle koululaiselle mieleen, että kohta Viro ja muut Baltian maatkin ovat kohta unionissa mukana! Silloin ne oli kuin eri maailmaa. Vaikka Suomessakin oli toki laman takia kamalia ongelmia, niin noissa maissa se oli jotain ihan eri luokkaa. Meidän äiti organisoi vaatekeräyksiä Viroon. Sinne lähetettiiin siis ihan peruslastenvaatteita. Meillä oli virolaisia ystäviä ja annoin heidän tyttärille meikkini ja jotain ihme hiuspinnejä, joista he olivat ikikiitollisia.
Ja vielä, meille tuli kerran moskovalainen vieras, joka ei ollut silmiään, että on oikeasti olemassa luottokortteja, joilla voi maksaa. Nintendoa ja CD-levyjä katsoi kun jostain ulkoavaruudesta tulleita esineitä. Nyt varmaan ajelee jollain mersulla pitkin Moskovan baanoja...
aloitin koulun -90-luvun alussa.
Mutta silloin tytöillä oli suosittua hiihtarit eli mustat housut, joissa oli se jalkapohjan alle laitettava lenkki. Tutit oli suosittuja ja vasta viime vuosina olen kuullut, että niillä vastustettiin abortteja tai siis se tuttikampanja oli alunperin abortin vastustamiseksi, mutta meillä niitä kerättiin ihan muuten vaan.
Mitä olen nyt myöhemmin katsonut esim. -70-luvulla syntyneiden tuttujen koulukuvia niin näyttävät ihan älyttömän vanhoilta esim. yläasteen/lukion koulukuvissa! Jos nyt olisi sen näköisiä teinejä niin luulisi varmaan 3-kymppisiksi!
Teinien limudiskot, ekat juomakokeilut omppuviinillä, Hedelmäboolilla tai Green Lime juomalla. Ja Raptorin Oi beibi biisi :) Telkkarista tuli Wiseguy sarja, jonka päähenkilö Ken Wahl kävi Suomessakin vierailulla. Nyykkärit, slämärit, pitkät saappaat, löysät neuleet, heittis tukassa...
seinäkellot tulivat muotiin :D
Eli ne, joissa oli se ranneke ja kello siinä keskellä ja se laitettiin niin kuin pituussuunnassa seinälle.
Trollit oli suosittuja leluja lapsilla. -90-luvun puolivälissä tuli myös Coca-Cola ja Sprite -jojovillitys.
Nintendo oli kova sana, etenkin Snes. Sitä mainostivat mm. Sievinen ja pojat muistaakseni. Pelejä sai vuokrata, hinnat vaan olivat kauheita :D. Jenga-mehujäitä oli vielä (uih!), välitunnilla hypittiin hyppistä ja kesällä syötiin Joke-mehujäitä joiden tikussa oli aina joku tyhmä vitsi. Kana oli isolle osalle outo ruoka. Rasvatonta maitoa näkyi vain korkeasti koulutetuissa perheissä ainakin kaveripiirissäni.
ja aina joku soittaja pelasi puhelimellaan, paineli niitä näppäimiä. Renny avioitui Geenan kanssa ja Suomeen tuli Geena-villitys, geena kävi aina näissä uudenvuoden gaaloissa Suomessa.
Pukeva meni konkurssiin. Paljon tyhjiä liiketiloja, joissa usein toimi kirppari tai ravintola, jossa neitokaiset tarjoilivat yläosattomissa.
Radiosta tuli kirpputoriohjelmaa eli voit myydä tavaroitasi paikallisradiossa. Muutenkin kirpputorikulttuuri oli voimissaan.
Tampereella tuli lauantaisin ohjelma "tule ja puserra", jossa tehtiin deittejä radion välityksellä yleensä julkiselle paikalle ja siellä oli sitten puoli tamperetta väijymässä ilmestyykö ketään tärskyille.
Lama tuli ja verotuksessa ei saanut enää vähentää lääkekuluja eli aiemmin kerättiin kaikki lääkekuitit ja laitettiin veroilmoitukseen.
Alettiin periä työntekijöiltä palkasta TEL-maksua sekä työttömyysvakuutusmaksua. Työantajat tarjosivat lomarahoja vapaana - aiemmin tätä käytäntöä ei tunnettu. Yleiskorotuksia ei tullut ainakaan kolmeen vuoteen
Kotiviiniä tehtiin omenoista ja niistä valmispaketeista. Yleensä tehtiin aina valkoviiniä, joka oli ihan kamalaa röppöä.
Leviksen 501 ja 510 olivat kovaa kamaa, pastellisävyjä käytettiin paljon ja hiuksissa oli muodikkaasti permanentti. Ravintolassa tuli juotua aina viinaa ts. paukkuja, siideriä ei juonut kukaan eikä sitä edes saanut mistään (paitsi ehkä Alkosta).
Luottokunnasta oli hemmetin vaikea saada Visakorttia esim. nykyinen mieheni, jolla oli silloin vakituinen työ, asuttiin yhdessä avoliitossa ja meillä oli vuokra-asunto, ei saanut Visakorttia, koska hän kuului riskiryhmään. Mies haki sitä monta kertaa ja aina tuli hylsy.
Walkmanin lappustereot oli kovaa kamaa - mulla oli keltaiset :-)
yleistyivät keskiolut kuppilat. Niissä oli usein jopa striptease esityksiä ja lamapizzaa :) Oli topless tarjoilijoita Stadin kuppiloissa. Kumma miten toi pornobisnes nousi kun lama tuli.
Lisäksi keskiolut marssi ravintoloihin, muistatteko 80-luvullahan juotiin automaattisesti A-olutta ja keskari oli deekujen juomaa?
tuleepa ihan nostalginen olo, filliksissä olen ollut tänään ihan ysärillä. Tästä on mun projektille suunnattomasti hyötyä. Voisin lukea näitä muisteloita vaikka kuinka. Jos joku vielä jaksaa...Vähän ehkä vanhempien, noiden suurten ikäluokkien elämää jos joku valottaisi, mitä söivät ja joivat, mitä harrastivat silloin (golffia ei vissiin vielä:), missä matkustelivat...
ap
Viikolla keittoja tai muutakin perusruokaa. Pussikaljaa vedettiin pusikossa kuten muutkin teinit siihen aikaan. Äitini jäi työttömäksi kunnanvirastosta, isä sai työnsä pitää ja jäi just eläkkeelle samasta paikasta. Kasvissyönti oli teineillä muotia tai syömättömyys, kouluruokaa vihattiin ja ostettiin mieluummin munkkipossut. Tietotekniikkaa opeteltiin koulussa. Vaaleansiniset 501 piti olla, myös erilaisia huppareita pidettiin ja isoja koruja. Punttisaleilla käytettiin hassuja tiukkia trikoita ja jumppabodeja, sekä hikinauhoja ;) Huulirasvaa piti olla kaikilla. Ne jotka matkustivat, kävivät Kanarialla tmv. Interreilaus oli suosittua. Purkkaa piti olla ja niitä imelänhajuisia hajuvesiä.
viihteellä päällä jakkupukua...:) Ihan hitti oli myös ballerinat/saapikkaat ja hiihtarit. Tosin ne oli jo hiukan aiemmin, siinä vuosikymmenen taitteessa.
Yksi omituinen muoti oli joskus 90-luvun puolivälissä: paksut sukkahousut, yli polven paksut sukat ja sitten kaveriksi joko minihame tai shortsit.
Musiikissa ruletti mm. Kolmas Nainen, Surrlähettiläät ja Hausmylly :)
-90-luvun alussa erityisesti Kymppimatkat vei suomalaisia halvalla Turkkiin..ilmeisesti niin halvalla, että parin vuoden päästä oli sitten konkurssi edessä.
Olin silloin Aleksilla pankissa töissä niin kuin kaikki ystävät, tuttavat ja naapurit, ihan sama mikä koulutus takana niin kaikki oli pankissa tai pankkiiriliikkeessä töissä. Siltä siis tuntui omasta näkövinkkelistä.
Töissä meillä oli esim. kapea musta hame, polvet näkyi, joko bleiseri tai ainakin neule/neuletakki, jossa kullanvärisiet kiiltävät napit. Tukka sidottu ponnarille ja siinä joku iso musta samettirusetti tai iso donitsi.
Ei millään pahalla, mutta tosiaan, toisinkin pukeutuvia oli.
Ilman muuta toisinkin pukeutuvia oli! Mutta tällaista oli siis omallatyöpaikallani, kuten sanoin. Aika järkkyä, kun nyt muistelee!
Mimmeillä taas joko tiukata hiihtohousut ja pitkät saappaat ja sitten tiukat paidat teki tuloaan bodyn muodossa - se oli se viritys, jossa oli nepparit haaroissa
Apua, olin jo unohtanut omatkin hiihtarini! Oi että olin tyylikäs, huh ;) Ja niitä nepparibodyjä oli mullakin. Samoin kirjavia paitapuseroita ja outoja pitsineuleita.
Muoti, johon en itse ottanut osaa, mutta joka muuten jylläsi pitkin maata 90-luvulla, oli kirkkaanväriset ja osittain kirjavat tuulipuvut, vanhemmilla pariskunnilla tietenkin samanlaiset. Jossain vaiheessa kansitakit muuttuivat hiljalleen tikkitakeiksi.
Kun lama oli jo kunnolla käynnissä, useat alkoivat tuoda kaikenlaista roinaa Aasiasta ja myivät niitä sitten työpaikoilla ja kirppareilla. Varsinkin piraattituotteita tuotiin maahan ja niitä myytiin, myös vaatteita, esim. Leviksiä.
Tallinnan matkailu alkoi kukoistaa myös näihin aikoihin. Silloin Mustamäen torikin oli ihan jotain muuta kuin nykyään. Tämä matkailu koski myös suuria ikäluokkia.
Olin itse koko tämän ajan töissä, joten lama ei tuntunut omalla kohdalla kovin paljon. Isojen firmojen perimisosastoilla ja perintätoimistoissa oli työpaikkoja, mutta niihin minua ei olisi saanut kirveelläkään. Tutut kertoivat kauhutarinoita, millaista niissä oli olla töissä, kun asiakkaat uhkasivat itsemurhilla ja perheidensä tappamisilla, ihan kauheaa. Nostan hattua niille, joiden psyyke jaksoi sen.
viihteellä päällä jakkupukua...:) I
Tosiaan, minullakin teini-iässä usein oli jakkupuku jossa isot kultaiset napit ja olkatoppaukset. A-P-U-A:)
Oikeastaan Laura Voutilaiset look ihan uransa alussa kiteyttää tämän:)
Olin töissä päiväkodissa ja yhtä-äkkiä kaikki määrärahat laskivat minimiin. Mitään uutta ei hankittu ja olemassa olevista askartelutarvikkeista pidettiin tarkkaa lukua.
Olimme saaneet ennen lamaa syödä lasten jättämiä sämpylöitä ja leipiä kahvitunnilla, mutta nyt niitäkään ei saanut. Eli lasten ruokailukin laitettiin minimiin, eikä lapset esim. Saneet santsata niin paljon kuin aikaisemmin. Leivistä puhumattakaan.