UMK voisi olla Hurri Euroviisuihin kilpailu.
Viimeksi "koko kansan suosikki" ehta suomenruotsalinen laulaa luikutti muumiruotsiksi surkeaan tekeleen ja VOITTI kisan. Tosin euroviisuissa jäi VIIMEISEKSI karsinnoissa.
Tänään jälleen kerran saamma suomenruotsalaisen tyhjäpään edustamaan Suomea.
Miksi edes teeskennellään, että jokin ankkalammikon ulkopuolinen voisi edes päästä jatkoon. Saman tien voisi evätä suomalaisilta pääsyn kisaan ja vain RKP:n jäsenkirjalaiset kisaisivat sitten keskenään.
Kommentit (4)
että se ois koko kansan mitään. Jos on varaa panostaa siihen että joku laittaa hirveän määrän ääniä, niin pääsee jo pitkälle.
No mutta tällä kertaa esiintyjä on sentään ihan ammattimaisen oloinen esiintyjä, ja pystyy täyttämään ison lavan. Menestymismahdollisuuksia ei ollut yhdelläkään biisillä tänä vuonna, joten siinä mielessä miksei sitten tuollainen, joka sentään jää hetkeksi mieleen ulkomuodon takia?
kyllä kateelliset jaksaa panetella. Jospa nyt vain toivotettaisiin onnea voittajalle, jooko? Ei kannata olla noin huono häviämään, jotenkin naurettavaa, että kaikesta voi nykyään suomenruotsalaisia syyttää. Jopa euroviisukarsintojen manipuloinnista. =D
Viimeksi "koko kansan suosikki" ehta suomenruotsalinen laulaa luikutti muumiruotsiksi surkeaan tekeleen ja VOITTI kisan. Tosin euroviisuissa jäi VIIMEISEKSI karsinnoissa.
Tänään jälleen kerran saamma suomenruotsalaisen tyhjäpään edustamaan Suomea.
Miksi edes teeskennellään, että jokin ankkalammikon ulkopuolinen voisi edes päästä jatkoon. Saman tien voisi evätä suomalaisilta pääsyn kisaan ja vain RKP:n jäsenkirjalaiset kisaisivat sitten keskenään.
ennenkuin tautisi riistäytyy käsistä täysin, ehkä sinulla on vielä pieni mahdollisuus parantua noista sairaista ajatuksista.
P.S. Voisit myös opetella kirjoittamaan oikein.
Oliko siis valinta junailtu juttu? Kai se kansan suosikki on jos kerran suomlaiset sen äänesti voittoon...