Lue keskustelun säännöt.
Tyttöystävän luonne
07.02.2013 |
Kuinka suuri merkitys sillä on?
Olen nuori nainen, sinkku. Kasvoja on kehuttu kauniiksi. Normaalipainoinen ja urheilullinen olen. (En nyt mikään missi tai malli tietenkään, mutta aika nätti.) Ihan fiksukin, ainakin koulumenestyksen mukaan.
MUTTA
Olen ollut niin tunteellinen/ailahteleva, että kaikki parisuhteet ovat tainneet kaatua siihen. (Valitettavasti sain sen epävakaan diagnoosinkin, kun tarpeeksi sotkin elämäni.) Olen kuitenkin ystävällinen ja kiva ihminen enkä mikään pahansuopa juoruilkiö.
Välillä tuntuu, että miehet vaativat ihan kohtuuttomia. Eivät kiinnostu, jos nainen ei näytä hyvältä. Eivät kiinnostu, jos nainen on tyhjäpää. Eikö saisi mitään virhettä olla?
Millaisella luonteella oikein menestyy parisuhteessa, jos oletetaan, että keksitty henkilö Pirkko Pirulainen on semmoinen tavallisen kaunis ja tavallista jonkin verran älykkäämpi?
Kommentit (62)
Minä olen siis käynyt terapiassa 3 vuotta ja varmaan luonne on siinä muuttunut tasapainoisemmaksi (en ole enää niin tunteiden vietävissä hyvässä enkä pahassa eli ei niin iloisia eikä niin synkkiä päiviä). Kyllä voin varmasti vieläkin kehittyä, mutta ainakin terapeuttien mukaan olen nyt aika lähelle "normaali" tunne-elämältäni kannalta.
En tarkoita, että kenenkään miehen tulisi ehdoin taihdoin hakeutua seurustelemaan kenenkään sekopään kanssa. Varsinkaan, jos on joku ihan virallinen diagnosoitu ongelma, kuten epävakaus tai maanis-depressiivisyys. En minäkään varmaan haluaisi seurustella sellaisen kanssa, jos voisin valita.
Tuntuu vaan kohtuuttomalta, että minun kokemukseni mukaan miehet eivät ole valmiit odottamaan tyttöystävän kehittymistä. Jos nainen on muuten sopiva tyttöystäväksi, mutta ylipainoinen, niin ei voida tsempata sitä tyttöystävää laihtumaan. Tai jos nainen on muuten sopiva, mutta ailahtelevainen, niin ei voida auttaa sen tunne-elämän kanssa, vähän niinkuin villieläintä hikukan kesytettäisiin.
Monet naiset kuitenkin ottavat paapottavakseen kaiken maailman hunsvotteja ;), joilla on raha-asiat retuperällä ja alkoholi yms ongelmia... :D
Ihmettelen aina välillä, että miten mikään parisuhde kestää sitä ihastumisaikaa pidempään...
kun toisen kanssa aletaan olemaan, se toinen hyväksytään sellaisena kuin se on, ja sitä rakastetaan just sellaisena kuin se on. Toki autetaan ongelmissa, jos toinen niihin apua haluaa, mutta ei toinen ihminen ole mikään projekti, jonka valmistumista odotellaan ja jota siinä tsempataan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka kävi AP:lle, onko miestä löytynyt ja meno rauhoittunut?
Kyslen kun motivaationi on henkilökohtaista laatua, oma tyttöystäväni on epävakaa ja suhde on vaakalaudalla. En vaan enää jaksa, olen mielestäni tehnyt kaikkeni mutta homma vaan menee yhä hullummaksi. Kiinnostaisikin onko aika tasoittanut käytöstä vai onko kolme vuotta myöhemmin sama meininki?
Muutkin toki saa kommentoida jotka epävakaista jotain tietävät.
Samaa kyselee toinen mies. Exä (vasta erottu) oli kans ihan mahdoton tapaus. Kaikkeni tein ja lopulta kysyin, että mitä minun pitää muuttaa itsessäni, että hän pitäisi minusta. Eipä osannut yhtään asiaa sanoa. Totesin sit, että ero lienee oikea ratkaisu. Ei vaan jaksa sitä jatkuvaa haukkumista ja pelkäämistä, että mistä nainen seuraavaksi suuttuu tai lopettaa yhteydenpidon (eli mököttöö).
Kyllä mulle kelpaa jos osaat ottaa poskeen, tehdä jonkinlaista syötävää, et oo sängyssä ihan avuton lahna, sua kelpaa katsella muutenkin kuin kännissä, eikä sun jutut ole ihan helvetin tyhmiä.
Luonne? No luonnetta vois olla senverran että puret takaisin..
Mielestäni en vaadi liikoja ja naisia on kyllä riittänyt omiksi tarpeiksi.
Vierailija kirjoitti:
Samaa kyselee toinen mies. Exä (vasta erottu) oli kans ihan mahdoton tapaus. Kaikkeni tein ja lopulta kysyin, että mitä minun pitää muuttaa itsessäni, että hän pitäisi minusta. Eipä osannut yhtään asiaa sanoa. Totesin sit, että ero lienee oikea ratkaisu. Ei vaan jaksa sitä jatkuvaa haukkumista ja pelkäämistä, että mistä nainen seuraavaksi suuttuu tai lopettaa yhteydenpidon (eli mököttöö).
Oliko sulla se parisuhde sellasta, et välillä sait kuulla olevas täydellisin mies maailmassa ja toisella kertaa siussa ei sit ollu mitään hyvää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää vaan löytää itselle sopiva puoliso. Jos luonteesi on tunteellinen, kannattaa varmasti suosiolla etsiä ulkomaalainen mies. Heille pienet naiselliset ailahtelut ovat tuttuja eivätkä he välttämättä etsi helpointa mahdollista ihmistä yhteiseloon. Saattavat itsekin olla räiskyvämpiä persoonia. :) Ehdottomasti suosittelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa kyselee toinen mies. Exä (vasta erottu) oli kans ihan mahdoton tapaus. Kaikkeni tein ja lopulta kysyin, että mitä minun pitää muuttaa itsessäni, että hän pitäisi minusta. Eipä osannut yhtään asiaa sanoa. Totesin sit, että ero lienee oikea ratkaisu. Ei vaan jaksa sitä jatkuvaa haukkumista ja pelkäämistä, että mistä nainen seuraavaksi suuttuu tai lopettaa yhteydenpidon (eli mököttöö).
Oliko sulla se parisuhde sellasta, et välillä sait kuulla olevas täydellisin mies maailmassa ja toisella kertaa siussa ei sit ollu mitään hyvää?
Juu, suurinpiirtein näin. Itseasiassa lopussa huomasin, että oli noin 10 päivän rytmi millä se homma aina muuttui tai "hajosi". Lopussa jopa kieli poskessa vitsailin, että sun syntymäpäivä on viikon päästä ja silloin sulla todennäköisesti taas kilahtaa. Järkytys oli suuri kun juuri näin kävi - enkä ollut asiaan millään tapaa syypää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa kyselee toinen mies. Exä (vasta erottu) oli kans ihan mahdoton tapaus. Kaikkeni tein ja lopulta kysyin, että mitä minun pitää muuttaa itsessäni, että hän pitäisi minusta. Eipä osannut yhtään asiaa sanoa. Totesin sit, että ero lienee oikea ratkaisu. Ei vaan jaksa sitä jatkuvaa haukkumista ja pelkäämistä, että mistä nainen seuraavaksi suuttuu tai lopettaa yhteydenpidon (eli mököttöö).
Oliko sulla se parisuhde sellasta, et välillä sait kuulla olevas täydellisin mies maailmassa ja toisella kertaa siussa ei sit ollu mitään hyvää?
Juu, suurinpiirtein näin. Itseasiassa lopussa huomasin, että oli noin 10 päivän rytmi millä se homma aina muuttui tai "hajosi". Lopussa jopa kieli poskessa vitsailin, että sun syntymäpäivä on viikon päästä ja silloin sulla todennäköisesti taas kilahtaa. Järkytys oli suuri kun juuri näin kävi - enkä ollut asiaan millään tapaa syypää.
Jos kilahdukset toistuvat säännöllisesti sykleittäin - PMS.
Mä ehdin aina jo seurustella jonkuna aikaa kunnes alan sekoilemaan. Miehiä on aina riittänyt vaikka olen suhteissa täysi paska. Aloin seurustella jo nuorena ja petin, olin väkivaltainen, päihteitä käyttävä, persoonallisuushäiriöinen, miehiä kuin sukkia vaihtava, monen kanssa samaan aikaan seurusteleva........ Häpeän joo ja kaikki muu on näin kasvaessa karsiutunut paitsi raivoaminen. Saatan ruveta raivoamaan kun mietin että mieheni miettii että olen ruma ja sen takia huomaan hänen olevan ehkä vähän tyly ja saan lietsottua itseni ihan jumalattomaan raivoon. Alkoi suututtaa tätä kirjottaessakin jo. Säälin miestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa kyselee toinen mies. Exä (vasta erottu) oli kans ihan mahdoton tapaus. Kaikkeni tein ja lopulta kysyin, että mitä minun pitää muuttaa itsessäni, että hän pitäisi minusta. Eipä osannut yhtään asiaa sanoa. Totesin sit, että ero lienee oikea ratkaisu. Ei vaan jaksa sitä jatkuvaa haukkumista ja pelkäämistä, että mistä nainen seuraavaksi suuttuu tai lopettaa yhteydenpidon (eli mököttöö).
Oliko sulla se parisuhde sellasta, et välillä sait kuulla olevas täydellisin mies maailmassa ja toisella kertaa siussa ei sit ollu mitään hyvää?
Juu, suurinpiirtein näin. Itseasiassa lopussa huomasin, että oli noin 10 päivän rytmi millä se homma aina muuttui tai "hajosi". Lopussa jopa kieli poskessa vitsailin, että sun syntymäpäivä on viikon päästä ja silloin sulla todennäköisesti taas kilahtaa. Järkytys oli suuri kun juuri näin kävi - enkä ollut asiaan millään tapaa syypää.
Jos kilahdukset toistuvat säännöllisesti sykleittäin - PMS.
No kai hän nyt sentään asian laittaisi PMS:n piikkiin? Tai pyytäisi edes anteeksi? Vaan ku ei mitään "järkevää" syytä. Lähinnä jotain menneiden kaiveluita (myönnän että olen joskus tehnyt väärin, mutta mennyttä en voi muuttaa).
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kävi AP:lle, onko miestä löytynyt ja meno rauhoittunut?
Kyslen kun motivaationi on henkilökohtaista laatua, oma tyttöystäväni on epävakaa ja suhde on vaakalaudalla. En vaan enää jaksa, olen mielestäni tehnyt kaikkeni mutta homma vaan menee yhä hullummaksi. Kiinnostaisikin onko aika tasoittanut käytöstä vai onko kolme vuotta myöhemmin sama meininki?
Muutkin toki saa kommentoida jotka epävakaista jotain tietävät.
Ihan nyt vaan tiedoksi että sitä epävakautta ja hankaluutta on monentasoista. Ei kukaan ulkopuolinen voi tietää mikä nyt vaikka tuon nimenomaisen tapauksen kanssa on tilanne, onko toivotonta yrittää jatkaa vai onko toivoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko nyt meneillään joku vanhojen ketjujen maihinnousu?
Jaa ettei saisi mitään virheitä olla? Katsopa ympärillesi millaisilla emakoilla sun muilla hirvityksillä on mies kainalossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko nyt meneillään joku vanhojen ketjujen maihinnousu?
On. Kiinnostaa niin pirusti tietää voiko tälläisen vaikean tai epävakaan persoonallisuuden kanssa tulla tolkusti toimeen. Ku nyt vaan satun rakastamaan naistani...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nyt meneillään joku vanhojen ketjujen maihinnousu?
On. Kiinnostaa niin pirusti tietää voiko tälläisen vaikean tai epävakaan persoonallisuuden kanssa tulla tolkusti toimeen. Ku nyt vaan satun rakastamaan naistani...
Kyllähän nyt kaikilla on jotain vikaa luonteessa, ja mielestäni myös näillä kovinkin ailahtelevilla on ihan pitkiä parisuhteita.
Mutta tulee mieleen yksi tuntemani pariskunta, jossa nainen on tällainen todella räiskyvä ja ailahteleva, epävakaa (ei siis diagnosoitu tietääkseni, mutta käytös on paljolti sellaista). Heillä on lapsia ja vaikuttavat ihan onnellisilta ja olleet pitkään yhdessä. Mutta mies on ihan suoraan sanonut (vaimonsa selän takana), että hän toimii vähän kuin isän roolissa vaimolleen. Eli ottaa täyden emotionaalisen vastuun suhteessa ja suhtautuu vaimoonsa kuin lapseen. Ei odota, että pystyisi ottamaan vastuuta itsestään ja tunteistaan. Tuo ei tunnu minusta oikein kivalta, mutta tietysti monenlaiset suhteet tähän maailmaan mahtuvat ja voivat olla onnellisia.
Vastaan nyt vaikka vanha ketju. Voihan tästä olla apua jollekin silti :)
Olen ollut mieheni kanssa 5v ajan. Meillä, tai lähinnä minulla on ollut todella vaikeaa. Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja olin puolitoista vuotta sitten todella huonossa kunnossa. Olin todella paska avo-vaimo ja käyttäydyin itsetuhoisesti ja olin muutenkin todella todella kamala! Aloitin kelan tukeman psykoterapian jossa sain avata menneisyyteni haavoja ja aloitin myös lääkityksen. Nyt olen ollut vuoden oireettomana ja ilman lääkkeitä ja yritämme mieheni kanssa esikoistamme ja olemme ostaneet oman talon.
Parisuhteessa meillä menee todella hyvin, vaikeudet ovat vain vahvistaneet suhdettamme. Mieheni ei ole missään vaiheessa edes vaikeimpina hetkinä miettinyt eroa tai ajatellut ettei rakastaisi minua tai jaksaisi tukea (olemme näin jälkeenpäin jutelleet asioista paljon). Mieheni on sisäisesti ja ulkoisesti ihan täydellinen ja rakastamme toisiamme todella paljon.
Joten kyllä voi myös "vaikean" ihmisen kanssa suhde onnistua jos molemmat haluavat ja rakastavat ja ongelmista kärsivä osapuoli tahtoo muuttua ja hakea apua. :)
Vierailija kirjoitti:
Vastaan nyt vaikka vanha ketju. Voihan tästä olla apua jollekin silti :)
Olen ollut mieheni kanssa 5v ajan. Meillä, tai lähinnä minulla on ollut todella vaikeaa. Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja olin puolitoista vuotta sitten todella huonossa kunnossa. Olin todella paska avo-vaimo ja käyttäydyin itsetuhoisesti ja olin muutenkin todella todella kamala! Aloitin kelan tukeman psykoterapian jossa sain avata menneisyyteni haavoja ja aloitin myös lääkityksen. Nyt olen ollut vuoden oireettomana ja ilman lääkkeitä ja yritämme mieheni kanssa esikoistamme ja olemme ostaneet oman talon.
Parisuhteessa meillä menee todella hyvin, vaikeudet ovat vain vahvistaneet suhdettamme. Mieheni ei ole missään vaiheessa edes vaikeimpina hetkinä miettinyt eroa tai ajatellut ettei rakastaisi minua tai jaksaisi tukea (olemme näin jälkeenpäin jutelleet asioista paljon). Mieheni on sisäisesti ja ulkoisesti ihan täydellinen ja rakastamme toisiamme todella paljon.
Joten kyllä voi myös "vaikean" ihmisen kanssa suhde onnistua jos molemmat haluavat ja rakastavat ja ongelmista kärsivä osapuoli tahtoo muuttua ja hakea apua. :)
Olen kyllä yrittänyt ja rakastaa, mutta kun vika tuntuu olevan kokoajan tekemisissäni ja sanomisissani. Ei voi ymmärtää mitä siellä naisen päässä tapahtuu...
Ennemmin yksin kui suomalaisen kiukkupussin kanssa.ainakin jos on opettaja,elä ob helvettiä
APn kuvaus itsestä on subjektiivinen näkemys. Muut ihmiset näkee hänet sitten eri tavalla. Joku normaalina ja joku sekopäänä.
Mä luulen, että sä mies et ole käsittänyt nyt alkuunkaan mistä tässä on kyse. Kasvojen muokkaaminen kauneuskirurgian avulla on takuulla helpompaa kuin tahdonvoimalla muuttaa luonnettaan joksikin, jota se ei ole. Toki ihminen voi elämässään kehittyä ja kehittää ominaisuuksiaan. Kirjoituksestasi saa vaikutelman, että muuttuminen on helppoa ja tapahtuu silmänräpäyksessä. Vika ei ole miehissä vaan sinussa, kommentoit. Mistäs sen tiedät kun et tilannetta tarkemmin tunne?
T. Väittelijä