Miten pienet lapset selviävät toisen vanhemman menettämisestä?

tosin 70-luvulla ei varmasti osattu käsitellä lapsen surua mitenkään, auto-onnettomuudessa kuolleesta äidistä ei puhuttu mitään ettei onnettomuuden aiheuttaneelle isälle tulisi paha mieli.

Niin todella huonosti.

jos ei kuviteltaisi, että lapset kyllä pärjäävät ja vanhemmat tulee suunnata eteenpäin ja hankkia uusi puoliso. Terapiassa sitten paikataan sitä, että ensin kuoli toinen vanhempi ja sitten menetin toisenkin.

Ihan hyvä mies siitä on tullut. Toki koki suurta ahdistusta kun lapsemme oli 5-6v. Palautui silloin tuo äidin kuolema mieleen, ja varsinkin suru siitä, ettei muista juuri mitään äidistään. Silloin katsottiin parhaaksi olla puhumatta kuolleesta, "antaa lapsen unohtaa". Se oli kyllä ihan väärä luulo.

Olen tehnyt kovasti työtä sen eteen, että en olisi lapsilleni korvaamaton, vaan muitakin rakastavia aikuisia olisi lapsen lähellä eikä lapsien maailma sortuisi jos kuolisin.



Onko se sitten loppujen lopuksi lasten parhaaksi kuitenkaan, en enää ole 100% varma.



Taustalla siis orvoksi jäänti 9-v:na.

Kyllähän se jälkensä jättää, mutta jos lapsella on elämässään muitakin turvallisia aikuisia, niin ihan hyvin voi lapsi selvitä.



Vanhemman kuolema tietysti tekee sen, että sellainen lapsenusko "mitään pahaa ei tapahdu" menee iäksi ja tuo tietynlaista turvattomuuden tunnetta elämään. Mutta jos aikuiset ympärillä on täyspäisiä, niin ei lapsen elämä mitenkään pilalle mene tai ole kauheaa.



Tsemppiä sinulle ja muistathan, että synnytykseen kuoleminen on tosi harvinaista Suomessa! Jos alkaa tulla muitakin pelkoja ja ahdistuksia, niin kannattaa mennä juttelemaan psykologille, niiden takana voi olla jotain stressiä/käsittelemättömiä juttuja/tunteita, joiden purkaminen voisi helpottaa oloasi paljon.

Kaikki isovanhemmat ovat tärkeitä, mutta asuvat kovin kaukana ja vielä työelämässä.



Joten heistä tuskin olisi mitään apua ns. arjessa.



Ahdistaa ajatuskin, että äiti ei olisi antamassa hyvänyön suukkoja..

Tavallaan hyvin,tavallaan huonosti..äitini teki itsemurhan silmieni edessä kun olin lapsi. En ole koskaan käsitellyt oikein asiaa, kun siihen ei ole ollut mahdollisuutta. Olisin takuulla pärjännyt ja selvinnyt paremmin, jos elämässämme olisi ollut välittäviä aikuisia mutta ei ollut. Toinenkin vanhempi hylkäsi.