Mikäli on yh-äiti jo lapsen synnyttyä
ei hänen tulisi saada minkäänlaisia yhteiskunnan tukia, eikä välttämättä isältäkään elatusapua, mikäli lapsi on hankittu vastoin isän tahtoa. Nykyään moni työtön, alemman koulutustason saanut hankkii lapsen ja kuvittelee muiden elättävän hänet ja lapsen. Moni yh-äideistä hakee kunnalta toimeentulotukea, saavat lapsilisän yh-korotuksia, elatusapua jne.
Kyllähän ensisijainen elatusvelvollinen on se, joka sen lapsen on tehnyt ja halunnut eli äiti itse. Tulisi valtiolle suuret säästöt, kun ei höösättäs näitä yh-äitejä, jotka eivät koskaan meinaa tehdä mitään itse, jotta heidän toimeentulonsa paranisi. Itseäni ainakin v...taa maksella veroissa tälläisien loisien elämää. On eri asia, mikäli puoliso menehtyy, tai yrityksistä huolimatta parisuhde päättyy, niin silloin tuet ovat ihan paikallaa. Mutta ne jotka tekevät lapsen yksin, ilman että kykenevät huolehtimaan myös lapsen elatuksesta yksin, ei myöskään kuuluisi tukia saada. Kouluttamattomat naiset hankkivat lapsia helpon toimeentulon toivossa ja maksattavat muilla. Tälläisen suosimisen tulisi loppua.
Kommentit (59)
tulisi olemaan heikompi elämä/asema, vaan elätuksen hoitaa se, jonka kuuluukin eli äiti itse, ei yhteiskunta ja veronmaksajat. Ja näin ei hommattaisi niitä lapsia niin kevytkenkäisesti.
Lapset hukutettiin suohon kun he olivat syntyneet.
Minä en kaipaa paluuta noihin aikoihin. Ja olen nykyään yh joka on elättänyt lapsensa itse lasten isän kanssa. En usko että on herkkua tulla raskaaksi vaikkapa siitä yhden yön panosta, sitten miettiä että pitääkö lapsen vai ei ja sitten kasvattaa lapsi ilman isää sinunlaistesi halveksunnan alaisena. Minulla ainakin on varaa olla myötätuntoinen ja humaani, ymmärrän kyllä että kireät ja pihit ihmiset laukovat näitä juttuja.
Ajatus on tietenkin se, että miehet vapautetaan vastuusta, sanotaan vain, että en halunnut eikä huvita. Ajatus on saanut aiheellista kritiikkiä eli miksi muiden pitäisi maksaa, kun joku idari siittää lapsia ja pakenee vastuutaan. Tästä on sitten kehitelty nerokas idea, ettei yhteiskuntakaan maksa! Kysynkin nyt, miten tässä mallissa käy loispariskunnan, jossa molemmat ovat halunneet lapsen, mutta eivät jaksa elättää. Maksaako yhteiskunta tämän? Entä muut sossupummit? Saako ne edelleen kaljarahaa ja vain lapset jätetään heikommalle? Logiikka ontuu.
että nimenomaan ne äidit, jotka tekevät vartavasten lapsen yksin, huolehtikoon siitä myös yksin. En tarkoita niitä, jonka puoliso on raukkamaisesti lähtenyt raskausaikana. Luulin tehneeni kantani selväksi, tarkoitin niitä, jotka hommaavat lapsen vai tarkoituksenaan saada rahaa muilta. Koska yksin eivät saa niin suuria tukia, kuin lapsen kanssa. Ja yksin pakotettaisiin töihin, tai jää ilman korvausia. Enkä myöskään tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa parisuhteen päätyttyä ikuisuuksiin tukia, vaan jokainen on velvollinen tekemään kaikkensa, jotta pystyy elättämään itsensä ja jälkipolvensa.
vastuuta miehiltä, mutta kyllä tuollaisille yhteiskunnan rasitteille pitäisi jotain tehdä. Nainen saa vapauden päättää pitääkö lapsen vai ei, sama oikeus miehille. Se on tasa-arvoa! Jos nainen välttämättä haluaa lapsensa pitää, huolehtikoon siitä myös itse! Jokainen tervejärkinen kyllä asian ymmärtää. Vain ne jotka haluavat kustantaa elämänsä muilla, väittävät vastaan.
Töissäkäyvä kun olen mutta olen vahvasti vastaan sinun ajatuksiasi. Hyvin harva täällä koko elämäänsä toimeentulotukea saa ja heidän elämänsä ei ole kadehdittavaa millään lailla.
että nimenomaan ne äidit, jotka tekevät vartavasten lapsen yksin, huolehtikoon siitä myös yksin. En tarkoita niitä, jonka puoliso on raukkamaisesti lähtenyt raskausaikana. Luulin tehneeni kantani selväksi, tarkoitin niitä, jotka hommaavat lapsen vai tarkoituksenaan saada rahaa muilta. Koska yksin eivät saa niin suuria tukia, kuin lapsen kanssa. Ja yksin pakotettaisiin töihin, tai jää ilman korvausia. Enkä myöskään tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa parisuhteen päätyttyä ikuisuuksiin tukia, vaan jokainen on velvollinen tekemään kaikkensa, jotta pystyy elättämään itsensä ja jälkipolvensa.
Ja ovat saaneet lapsen yli kolmekymppisinä kun taloudellinen tilanne on jo hyvä ja asuntokin puoliksi maksettu.
että nimenomaan ne äidit, jotka tekevät vartavasten lapsen yksin, huolehtikoon siitä myös yksin. En tarkoita niitä, jonka puoliso on raukkamaisesti lähtenyt raskausaikana. Luulin tehneeni kantani selväksi, tarkoitin niitä, jotka hommaavat lapsen vai tarkoituksenaan saada rahaa muilta. Koska yksin eivät saa niin suuria tukia, kuin lapsen kanssa. Ja yksin pakotettaisiin töihin, tai jää ilman korvausia. Enkä myöskään tarkoita, että yhteiskunnan tulisi maksaa parisuhteen päätyttyä ikuisuuksiin tukia, vaan jokainen on velvollinen tekemään kaikkensa, jotta pystyy elättämään itsensä ja jälkipolvensa.
Tietenkin mies sanoisi ettei halunnut ja nainen sanoisi että halusipas. Täysin paska idea.
puhua pääsääntöiseti lyhyiden tuttavuuksien jälkeen(yhden illan / viikkojen) hankkitumisesta raskaaksi.
Itse tiedän työni puolesta montakin tälläista tapausta, missä äiti on vain hankkiutunut raskaaksi ilman kumppanin tahtoa, ja ne ikävä kyllä käyttävät yhteiskuntamme tukipalveluita, ja muita tukimuotoja häikäilemättömästi hyödykseen vuodesta toiseen.

avo- tai avioparit, jotka hankkivat lapsia? Ne jotka elävät vuosia toimeentulotuella? Pitäisikö heiltäkin tasapuolisuuden nimissä lakkauttaa kaikki tuet? Ei kai veronmaksajien kuulu sitten sellaisiakaan perheitä elättää?
Etkö tosiaan keksi suurempia epäkohtia yhteiskunnassamme kuin se, että biologinen isä joutuu maksamaan elatusmaksuja tai että yh äiti saa lapsilisää? Huhhuh.
Sinun tuttusi eivät siis kuulu tähän kategoriaan, joten asia ei koske heitä, eivätkä he ymmärtääkseni ole riippuvaisia tuista. Eikö asia ole silloin ok? Hehän eivät niitä saa, eivätkä tarvitse, koska huolihtivat lapsen elatuksen itse.
Ja olen nainen, parisuhteessa, 4 lapsen äiti, ja tehnyt töitä aina myös äitiysloman aikana.Kotihoidontuella en ole koskaan ollut. En ole hakenut lapsilisiä, koska en niitä tarvitse.
Ja itseasiassa tunnen monta yh-äitiä, jotka hommaavat lapsen vain rahan takia. Koska eivät viitsi tehdä töitä. Se minua suututtaa, koska olen tehnyt monenlaisia töitä, jotta voin itse kustantaa oman perheeni menot. Minulta ei riitä ymmärrystä niille, jotka eivät rakenna yhteiskuntaa myös taloudellisesti, vaan koittavat vain hyötyä siitä vuosi vuoden perään.
Luulen, että suurimmalle osalle lapsen kanssa yksin jääneille on tapahtunut se klassinen vahinko, eikä äiti ole halunnut sitten tehdä aborttia. Isä vaan pääsee helpommin ulos tilanteesta.
Kumpi sitten on parempi, tehdä abortti vai hoitaa lapsi yksin? Sen saa jokainen itse päättää.
Kun AP ei tullut vastaamaan jatkokysymyksiin. :(
Minusta taas juuri ne äidit, jotka ensin hankkivat lapsensa aviossa ta avoliitossa, uskotellen lapsilleen että joo joo vanhemmat ne rakastavat toisiaan, ja sitten päätyvät eroon, usein ihan oman lumppumaisen käytöksensä vuoksi eli joku toinen jeppe alkanut kiinnostaa isimiestä enemmän - heille ei minusta kuuluisi lainkaan tukia. Palkkakin pitäisi katkaista. Ei ole kenenkään etu että eroperheiden lapset sitten romuttavat elämänsä idyllin perään nyyhkiessään. Kyllä aikuisella pitäisi olla sen verran harkintakykyä että jos kerran ottaa puolison ja tekee hänen kanssaan lapsia, niin myös pysyy yhdessä!
Mistä ap muuten tietää, ovatko yh-äitien lapset salaa hankittuja, vai ihan tieten tahtoen sopimuksella tai klinikalla tehtyjä?
minun mieheni kuoli raskausaikana liikenneonnettomuudessa. Olen korkeasti koulutettu ja menin töihinkin varhemmin kuin moni (huom. heikommin koulutettu) parisuhteessa elävä tuttavani joista iso osa tuntuu makoilevan päivät kotona, jopa sen kolme vuotta, ja valittavat kun on niin rankkaa. Ja huomattavan moni hakee myös toimeentulotukea vaikka perheessä on yhden ihmisen palkka (plus lapsilisä, äitiyspäiväraha, kotihoidontuki). Minä en hae. Osalla on jopa isommat lapset ilmaisessa tai puoli-ilmaisessa päivähoidossa vaikka äiti on kotona pienemmän sisaruksen kanssa.
Turhempaan ne yhteiskunnan rahat menevät ikisinkkujen työttömien miesten hyysäämisessä jotka eivät ole peruskoulun jälkeen lukeneet muuta kuin pornolehtiä.
Elämä ei ole niin mustavalkoista kuin sinä, ap, tunnut kuvittelevan.
Mistähän ap kuvittelee tietävänsä muiden keskinäisistä jutuista, mitä ovat sopineet tai sopimatta jättäneet.
Sinun tuttusi eivät siis kuulu tähän kategoriaan, joten asia ei koske heitä, eivätkä he ymmärtääkseni ole riippuvaisia tuista. Eikö asia ole silloin ok? Hehän eivät niitä saa, eivätkä tarvitse, koska huolihtivat lapsen elatuksen itse.
Ja olen nainen, parisuhteessa, 4 lapsen äiti, ja tehnyt töitä aina myös äitiysloman aikana.Kotihoidontuella en ole koskaan ollut. En ole hakenut lapsilisiä, koska en niitä tarvitse.
Ja itseasiassa tunnen monta yh-äitiä, jotka hommaavat lapsen vain rahan takia. Koska eivät viitsi tehdä töitä. Se minua suututtaa, koska olen tehnyt monenlaisia töitä, jotta voin itse kustantaa oman perheeni menot. Minulta ei riitä ymmärrystä niille, jotka eivät rakenna yhteiskuntaa myös taloudellisesti, vaan koittavat vain hyötyä siitä vuosi vuoden perään.
osaltasi kuitenkin kuormitat tätä yhteiskuntaa tuollaisella lapsimäärällä huomattavan paljon. Äitiyshuolto, terveydenhuolto, hammashuolto, koulutus ym maksavat JOKAISEN lapsesi kohdalla enemmän kuin ikinä voit veroina yhteiskunnalle maksaa. 4 lasta on muutenkin liikaa, maapallo on jo nyt ylikansoitettu. Jos he vastaavasti tekaisevat muutaman tenavan jokainen, kulut yhteiskunnalle ja rasite maapallolle moninkertaistuvat.
Kukaan ei ole sinua kieltänyt hakemasta lapsilisiä, ne kuuluvat sinulle siinä kuin muillekin, joten turha niiden nostamisesta on ketään syyllistää ja kiillottaa sitä omaa kruunuaan.
Siis silloin, kun nainen jättää tahallisesti ehkäisyn pois, huijaamalla, valehtelemalla. Siinä on turha itkeä, kun mies ei kanna vastuutaan.
Oikeasti, naiset saa päättää lähes kaikesta (minun mielestäni), mutta kun on kyse useamman ihmisen elämästä, kuin vain naisen omasta, niin tässä menee se raja. Jotain rajaa.
Että millaisen mallin tämmöinen äiti antaa lapselleen? Koska MINÄ tahdon, niin MINÄ saan päättää.

ja muutenkin ennen kuin tositoimiin on alettu?!
nuoret, kevytkenkäiset naiset melkeinpä pakotettiin laittamaan lapsen adoptioon. Sekin olisi mahdollisuus. Mutta joo, miehelläni on tällainen eksä joka on tehnyt lapsen vasten hänen tahtoaan.
Fakta: kun harrastaa seksiä, siitä voi seurata raskaus.
Mies ei halua lasta, ei siis harrasta seksiä. So simple.
On se jännä kun tässäkin maassa niin kovin mies on joutunut "huijatuksi"... Tosiasiassa suurimmalla osalla ei vaan ole pokkaa myöntää olevansa vastuuttomia luusereita, jotka eivät kykene edes huolehtimaan omasta jälkikasvustaan vaikka ovat yhteistuumin vauvan hankkineet.