Lue keskustelun säännöt.
leikitkö lapsesi kanssa????
05.02.2013 |
Olen kolmen lapsen äiti. Vanhemmat lapset ovat jo teinejä ja nuorin kuusivuotias. Pihapiirissä ei juuri kavereita ole ja päiväkotipäivien jälkeen ei hirveästi enää tule kaverikylään vietyä, vkl aina mahiksien mukaan. Kuusivuotias ei osaa tehdä - leikkiä- yhtään ilman seuraa. Ja minäen kertakaikkiiaan jaksa leikkiä :( :( luen mielelläni kirjoja, pelaan pelejä ja touhuan yhdessä kotitöitä mutta mielikuvitusleikit eivät vaan enää tunnu omilta jutuilta vaan TODELLA vastenmielisiltä... Miten teillä?? Olenko huono ihminen kun sanon lapselle että äiti ei leiki mutta äiti voi muita juttuja touhuta???
Kommentit (34)
joo tämä keskusteluhan siis tuntuu menevän aiheen viereen jo. LEIKKIMISESTÄ oli kyse, ei misstään muusta. nyt puhutaan jo lapsen hylkäämisestä ja laiminlyömisestä...hei haloo!!!!
oli silti omst tyttöjen jutut enkä ole laiminlyöty.
t: 26
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaikille vastauksista. Asiallisista sellaisista. ap
Itse tykkään kyllä ihan leikkiäkin lasteni kanssa; ajelen niillä autoilla, hörpin kiposta kahvia ja teen ruokaa, rakennan legoilla jne. Mutta kyllä suurimmaksi osaksi se menee enemmänkin niin, että lapsi leikkii, tulee välillä näyttämään minulle jotain tai sitten leikkii vieressäni ja minä kommentoin. Esim. itse teen ruokaa, lapsi ajelee kuorma-autolla pöydällä, juttelemme, lapsi kuskaa autolla jotain sälää minulle ja minä kiitän. Onko se sitten leikkimistä vai ei?
Vaikka itse leikinkin lasteni kanssa, pystyn kyllä ymmärtämään että paljon muutakin voi tehdä. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä itsenäisemmin hän pystyy leikkimään, ja sitä enemmän hän myöskin hyötyy ja nauttii kaikesta muusta yhteisestä toiminnasta kuten liikunnasta, musisoinnista, taiteista, peleistä, kotitöihin osallistumisesta jne.
että minun äitini olisi koskaan leikkinyt minun kanssani mitään. Tosin opin lukemaan jo viisivuotiaana enkä sen jälkeen tarvinnut muita viihdykkeitä. Mummolassa oli iso lelukoppa, ja mummo joskus sitä penkoi kanssani, muttei hänkään varsinaisesti mitään leikkejä leikkinyt. Et ole mielestäni huono ihminen. Leikki on lapsen työtä, ei aikuisen, varsinkin kun on kyseessä jo melkein kouluikäinen. Kyllä hänen jo pitäisi oppia olemaan ilman äitiä.
enää tarvitse äitiä? Murrosikäkin vasta tulossa. Mä veikkaan että sun läheisyydentarpeesi on laiminlyöty omassa lapsuudessasi, etkä sitten aikuisena tajua mistä olet jäänyt paitsi, ja susta on ihan ok laiminlyödä omia lapsiasi. Sellaista ikää ei tule ollenkaan, missä ei enää tarvitsisi yhetsitä iloa ja läheisyyttä läheistensä kanssa. Et sinäkään ole huono ihminen, mutta selvästi laiminlyöty ja samaa kuviota ilmeisesti jatkat?
Miksi kuvittelet, että minun läheisyydentarpeeni olisi jotenkin laiminlyöty? Ei leikkiminen ole ainoa tapa äidin ja lapsen olla yhdessä. Sinulla taitaa nyt olla vähän vinoutunut käsitys tästä läheisyysasiasta.
eskari-ikäisen pitäisi jo oppia olemaan ilman äitiä. Hyvä jos olen väärässä, ei maailma tarvitse yhtään laiminlyötyä lasta. Turha kai ruveta väittelemään kenen käsitys on vinoutunut. Omasta puolestani olen sitä mieltä että juuri leikkien kautta pääsee siihen lapsen omaan sisäiseen maailmaan. Ja olen myös sitä mieltä että-ja omasta kokemuksestakin puhun sekä äitini että lapsena- että 6-vuotiaan ei todellakaan tarvitse opetella olemaan ilman äitiä. Ei tietenkään kuulu olla missään symbioosissakaan enää. MOnessa perheessähän lastenhoito lopetetaan siihen kouluikään ja sitten kun murrosikäinen on ihan sekaisin, ravataan jos sun missä vaatimassa apua ja tukea ja syyllisiä. 2000-luvun suomessa lapsen oman onnensa nojaan jättämistä pidetään normaalina.
Meillä kävi viime kesänä kylässä 6-vuotias tyttö, joka olisi halunnut kovasti leikkiä kauppaa meidän lasten vanhassa leikkimökissä. Se mökki on pikkulapsen unelma - minikopio apteekista, kaupasta ja jäätelökiskasta + pikkiriikkisestä kodista. Kaikki tarpeet löytyy ja lapsen kokoisina.
Tyttö pyytää äitiään leikkimään edes hetken verran, äiti sanoo että "olet niin iso jo, keksitään muuta." Vastenmielinen idea se taisi tuolle äidille ollakin naamasta päätellen. Tyttöraasu katseli sydän murtuneena tuota ihanaa mökkiä, ja minä tarjouduin olemaan kaupan asiakas, jos tyttö olisi myyjä. :-)
Lopulta se mörkki äitikin suostui tulemaan leikkiin mukaan, vaikka aluksi mökötti mökin portailla. Meillä oli kivaa, ja musta oli ihana nähdä miten vilkas voi tuonikäisen mielikuvitus olla. Mikä sussa on vikana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoisen kanssa en osannut leikkiä. Oli jotenkin ihan sietämätöntä teeskennellä, että pikkuautoilla ajelu olisi mielenkiintoista. Legoja jaksoin laittaa ehkä kolme yhteen ja sitten alkoi jo tylsistyttää.
Toisen lapsen synnyttyä pakotin itseni leikkimään, koska se nyt oli paras ja nopein tapa antaa aikaa esikoiselle. Toisaalta vasta toisen lapsen myötä jotenkin sopeuduin ajatukseen, että tää meidän elämä nyt on tällaista hidastempoista lapsen tahtiin menemistä, eikä tätä ikuisuuksia kestä. Olin niin väsynytkin että oli aivan sama vaikka sitten olisikin maannut lattialla päristelemässä, koska eipä muuhunkaan ollut voimia.
Ymmärrän oikein hyvin että sulla on ap vaikeuksia leikkiä. Toisaalta vanhempi ei koskaan voi korvata toista lasta vaikka kuinka leikkisi, joten kannattaako tuosta nyt itseään hirveästi soimata.
Leikin monta vuotta, kunnes lapsi joskus 7-vuotiaana alkoi VÄHÄn keksiä leikkimistä ihan itsekseenkin. Kannustin, roskaisin, leikin malliksi ja vähän painostinkin leikkkimään, ostin ties mitä jotta olisi virikettä. Leikkiminen ON tärkeää. 11-vuotiaana sitten lopetti leikkimisen kokonaan, ja lopetin kannustamisenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kai mussa sitten on jotain vikaa. Kiitos vaan huomiosta...en minä kylläkään sano lapselleni että olet liian iso leikkimään ja kyllä minä toki leikin välillä, en ole hirviö, mutta en vaan nauti siitä.
Leikki on lapsen homma ja minulla on omat puuhani kotona. Aniharvoin pelaan jotain. Vietämme muuten paljon aikaa hdessä jutellen, soittaen, laittaen ruokaa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä rakastan lapsiani yli kaiken ja nautin heidän kaikkien seurasta mutta tuo leikkimisjuttu ei vaan luonnistu, ahdistaa ja ei tunnu hyvälle. Olen sanonut kuusivuotiaalle joskus että äiti on lapsena leikkinyt paljon ja se ei enää vaan luonniistu ja tunnu omalle touhulle. Kovasti vaan mietin että teenkö väärin. Kuitenkin paljon meilläkin sitten touhutaan kaikkea muuta yhdessä...
että minun äitini olisi koskaan leikkinyt minun kanssani mitään. Tosin opin lukemaan jo viisivuotiaana enkä sen jälkeen tarvinnut muita viihdykkeitä. Mummolassa oli iso lelukoppa, ja mummo joskus sitä penkoi kanssani, muttei hänkään varsinaisesti mitään leikkejä leikkinyt. Et ole mielestäni huono ihminen. Leikki on lapsen työtä, ei aikuisen, varsinkin kun on kyseessä jo melkein kouluikäinen. Kyllä hänen jo pitäisi oppia olemaan ilman äitiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on kiinnostunut lapsen leikeistä. Tuomitset osan lapsesta sanomalla, että ei kiinnosta.
no meniköhän nyt hieman lapasesta...vai TUOMITSEN:...enkä sanoisi ettei lapsi ja lapsen asiat kiinnosta. En vaan jaksa leikkiä...
joo tämä keskusteluhan siis tuntuu menevän aiheen viereen jo. LEIKKIMISESTÄ oli kyse, ei misstään muusta. nyt puhutaan jo lapsen hylkäämisestä ja laiminlyömisestä...hei haloo!!!!