Lue keskustelun säännöt.
Hajoan tuon miehen välinpitämättömyyteen, kohtalotovereita?
05.02.2013 |
Kyllä tiedostan sen, että monilla on paljon pahempiakin ongelmia ja mun ei pitäis kai valittaa, kun mies ei hakkaa/ole alkoholisti/peliriippuvainen tms..
Mutta mitä voin tehdä, etten olisi näin yksinäinen tässä parisuhteessa? Kävimme joskus muutama vuosi sitten pariterapiassa, mutta se ei muuttanut meidän parisuhdetta ruusuilla tanssimiseksi.
Meillä on hyvä perhe ja koti, en halua rikkoa tätä ja erota.
Samalla tuntuu tosi vaikealta kestää tätä yksinäisyyttä. Yritän aina uudelleen järjestää meille jotakin, hankkia lapsenvahtia, sopia kotona järjestettävistä "parisuhdeilloista" - ja muutenkin koitan mankua aikaa, koitan mankua läheisyyttä, seksiäkin... mutta mies jaksaa hoitaa työnsä, jaksaa olla lapsen kanssa, jaksaa tehdä kotihommiakin, jaksaa harrastaa liikuntaa, jaksaa pitää yhteyttä ja tavata kavereitaan ja muita läheisiä ihmisiään. Sitten lopun aikaa ei jaksa muuta kuin istua tietokoneella. Tai ehkä maata sohvalla katsomassa telkkaria. Minun kanssa ei välitä olla, suostuu ehkä joskus kun mangun. Mutta ei ikinä ole millään lailla aloitteellinen, ei ikinä ole järjestänyt meidän parisuhteen hyväksi mitään.
Olen jo niin loukkaantunut, että en minäkään enää halua järjestää. En taas kerran. En jaksa olla aina yksin vastuussa tästä parisuhteesta ja sen hoitamisesta. Olen onneton ja kiukuttelen, sitten se menee riidaksi, ja vaikka sanon miltä minusta tuntuu ja vaikka mies lupaa tehdä asialle jotakin, ei mitään tapahdu. Näin on ollut jo pitkään.
Kohtalotovereita? Onko joku saanut noustua tällaisesta tilanteesta?
Kommentit (46)
otatko sen pipon pois päästä jos kiristää noin pahasti. Miksiköhän se mies sitten jää, jos elämä on helvettiä?
En tiennytkään ettei julkiselle palstalle kirjoitettuun aloitukseen saa lisätä eriäviä anonyymeja mielipiteitä, tai muuten on heti lääkkeet ottamatta. Näinhän se menee.
Mies jää tuohon vaikkapa sen lapsen ja koko yhteisen mukavan ja toimivan elämän takia? Olisi varmasti ihan tyytyväinen ja perusonnellinen mies, mikäli perustyytymätön nainen ei aina narisisi, ja luulisi edelleen aikuisenakin että joku toinen ihminen voi taikoa hänen omia sisäisiä olojaan aina muuksi. Tai olisi edes velvoitettu siihen.
Ehkei monikaan mies vuosikausien yhteisen elämän jälkeen jaksa olla kuten ekoilla treffeillä ja alkuaikoina. Miksi mä nyt olen sitten joku roisto ja ihan tyhmä nainen joka tarvitsee lääkkeensä, kun sanon nämä mielipiteeni tähän? Mä en aina vaan joojottele mitä tahansa huttua muuallakaan, ja kiitos vaan ihan hyvin menee sillä reseptillä. Missähän prinsessasaduissa te jotkut luulette elävänne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joten unohda koko ukko ja ala elämään omaa elämätöntä elämääsi. Joko se liitto siitä paranee tai sitten ainakin voit sanoa tehneesi kaiken.
Usko meitä, ei se parane siitä.
tuo kertomasi on suoraan kuin minun elämästäni :'(
Me ollaan kanssa käyty terapiassa, sitten ollaan käyty parisuhdekurssilla ym, kaikki yhteisaika on minun järjestelyiden takana (lapsenvahti, mitä tehdään jne..) myös ihan kotioloissa.
Harmittaa ihan vietävästi (tosi lievästi ilmaistuna), mutta ei kai tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin ero, jos en pysty hyväksymään tätä tilannetta :(
Meillä oli myös pitkä suhde (11v.) takana ja kaikki periaatteessa hyvin. Mutta ei mitään puhuttavaa eikä minkäänlaista innostusta tai intohimoa. Miehellä ollut mitään puhuttavaa tai sanottavaa mulle koskaan. Kävimme ihanilla lomilla (meillä ei siis lapsia), eikä sanottavaa tai tunteen paloa löytynyt edes hämatkalla maailman kauneimmalla paratiisisaarella. Kavereiden kanssa kyllä löytyi juttua ja innostumista. Itse olen puhelias ja innostuva ja yritin todella parhaani saadakseni aikaa elämyksiä ja hauskoja hetkiä. Mutta mies vain ankeutti aina kaiken.
Ymmärsin ja ymmärrän, että pitkässä suhteessa arki ei voi olla aina juhlaa. Mutta miksi olla yhdessä ihmisen kanssa, jonka kanssa kaikki on yhtä vähän puhuttavaa kuin kenen tahansa ei niin kiinnostavan tyypin kanssa? Tai jonka kanssa arki ei ole yhtään parempaa kuin yksin? Itse siis erosin, ja olen tyytyväinen päätökseeni. Arki on nyt tasan yhtä hauskaa/tylsää kuin miehen kanssa, mutta eipähän tarvitse enää jatkuvasti ahdistua siitä, että toinen on aina "no, ok" -meinigillä liikenteessä.
Eiks välinpitämätön oo ylpeyden merkki, kusipää luuseri, luuserilla tarkoitan alkoholin perään menevää..
...ihan surkea äijä. Mutta onkin alkoholistiperheestä ja kärsii kiintymyssuhdehäiriöstä. Näin siis jälkeenpäin ymmärrän asian ja se auttaa minua hyväksymään tilanteen.
Mies lähti myös toisen naisen mukaan eli olen varsin onnekas, tilanne ratkesi minun kannaltani hyvin ja joku toinen kärsii loppuelämänsä hänen ongelmistaan. Pahinta olisi, että olisin katsellut moista luuseria kuolemaan saakka.
Kiitos sille naiselle!