Onko täällä yksinhuoltajia?

töissä, harrastuksissa, lasten hoitopaikassa jne. Menkää kylään ja kutsukaa kylään lasten kavereita äitineen, löydät uusia ystäviä. Silmät auki.



Itse erosin lokakuussa ja mulla on ihana arki lasten kanssa ja joka toinen vkl menojalkaa sit vipattaa:) Tää on ihan parasta:)

Opettele tekemään itsesi onnelliseksi. Muuta lähemmäs sukulaisia, hanki harrastus.

Onko sinulla ystäviä? Kuinka kauan olet ollut ilman parisuhdetta?

asun maalla lasten kanssa, ei harrastusmahdolisuutta. Tämä on vasta alkua, marraskuussa erosin. tuleva niin pelottaa.

yksinhuoltaja (yksi lapsi). Asun isossa kaupungissa. Elämääni kuuluu lapsi, työ ja koti. Mulla ei juurikaan ole kavereita ja sukulaiset asuu kaukana. Viikonloppuisin en yleensä näe ketään aikuista, ehkä jonkun naapurin rapussa. Olen jo niin tottunut yksinäisyyteen, etten osaa enää edes kaivata aikuista seuraa saati että sänkyyni ketään päästäisin.

Minä ja monet tuntemani yh-äidit ovat erittäin aktiivisia. Eivät siis nyhjötä vain kotona vaan pidetään yhteyttä kavereihin ja monesti käydään lenkillä, syömässä ja yöelämässä tms. Minulla on viisi alle 13v lasta, mutta ehdin kyllä muutakin kuin vain lasten kanssa olla.

taapero nyt reilu pari vuotias.

Ensimmäinen puolivuotta oli rankin aika. Niin fyysisesti kuin henkisestikin.



Minulla tosin on paljon ystäviä ja sukulaiset lähellä joiden kanssa ollaan yhteyksissä päivittäin.



Nyt ei ole enää mitään yksinäisyyden pelkoja tai pahaa mieltä asiasta. Joskus jopa oikein odotan, että saan olla ihan yksin, kun lapsi menee isälleen.

Kun arjen rutiinit alkaa rullaamaan ja asennoituu siihen, että tässä ollaan nyt yksin lapsen/lasten kanssa, niin kyllä se siitä. Järjestä itsellesi ystäviä. Aloita joku harrastus. Käytä vapaa aikasi lastesi kanssa touhuamiseen.

Aika parantaa kaiken, vaikka se kuulostaakin ärsyttävältä tuossa vaiheesssa.



Ja kaikkein tärkeintä on, vaikka se tuntuu kuinka vaikealta tahansa, turvata lasten ja isän välit. Vaikka kuinka tekisi mieli kiukutella ja vihoitella exälle, älä tee sitä. Voin sanoa, että elämä on huomattavasti helpompaa, kun jättää katkeruuden taka-alalle ja petaa lapsille ja isälle hyvää tulevaisuutta. Se on win-win tilanne kaikkien kannalta.

vaikkei ne mieltä kovin ylentänyt... lapset ensin tottakai ja aika heidän kanssa kuluu hyvin. Töissä käyn ja arki rullaa jo. ex ei pidä yhteyttä lapsiin, enkä sitä voi vaatia koska lapset onnellisempia ilman häntä ainakin tässä vaiheessa. Miestä kaipaan mutta kai ilmankin selviää. :(