Ystävän häät vai isomummon hautajaiset?
Kommentit (50)
Tuolla kantaäiti jutulla. Eli vaikkei olisi koskaan nähnykään, niin tietyllä tapaa "veri on vettä sakeampaa" sitä ei mikään pyyhi pois.
Tästä minulla on hyvinkin läheltä omakohtaisia kokemuksia. En ollut isäni kanssa tekemisissä juuri ollenkaan. Mutta kun hän kuoli olin ilman muuta hänen hautajaisissaan ja juuri sitä ennen ja sen jälkeen tutkiskekin mielessäni ja löytämistäni papereista ja kysellen kaikenlaista hänee liittyen. Hän oli kuitenkin isäni, kaikesta huolimatta.
T. 45
Jos ei millään, niin ei auta kuin valita kumpi päivänsankareista on läheisempi.
Ei ole kyse vain siitä miten hyvin tunsit siunattavan vaan siitä miten arvostat hänen omaisiaan.
Mummo tuskin loukkaantuu mutta hänen oaisensa ja lähesensä voivat pettyä mikäli hautajaisiin kututut evät sallistu.
Tänäpäivänä hautajaiset ovat yleensä pienet, niihin kututaan niitä ihimsiä ja sukulaisia joiden toivotaan olevan läsnä.
Itse olen ollut oman sukuhaarani ainoana edustajana erään isotätini hautajasissa. Minun piti laskea vihko jossa oli tervehdyket vanhemmiltani seka kaikilta sisariltani perheineen.Itkin aivan valtavasti, vaikka en ollut ko tätiä koskaan tavannut.Itkin sitä surua , ettenollut ananut itselleni mahdollisuutta tututua tuohon ihmiseen josta muut puhuivat niin kauniisti.
muistotilaisuudessa tuli tutustuttua sitten pariin pikkuserkkuun ja heidän kauttaan suvun tarina on on auennut enemmän.
On sääli, että moni vastaa ettei sukulaisilla joihin ei ole pitänyt yhtyttä ole mitään merkitystä. Ei ihmsiä opi tuntemaan ellei heitä tapaa.
ne on miehen mummon hautajaise. minä en ole edes mummoa nähny.
Jos hän tarvitsee sinun tukeasi hautajaisissa, niin sitten menet sinne. Jos hän pärjää taas omin voimin, niin voit mennä hyvin häihin. Mummu ei varmaan pahaksi pistäisi, olisi varmaan hyvillään kun tietäisi että elämä jatkuu.
Ja ne sukulaiset. Eihän sitä ole pakko kertoa missä olet. Ei kenenkään mieltä tarvitse tarkoituksella pahoittaa.
Ei ole sanallakaan ottanut kantaa muuta kuin korjannut sen isomummun miehen mummuksi, jota ei itse ole koskaan nähnytkään.
Onko tää joku älytön gallupkysely vai miksi ap on vetäytynyt pois?!
Hautajaisiin osallistuminen on viimeinen kunnianosoitus vainajalle ja myös suremaan jääville omaisille. Hautajaiset pidetään vain kerran, kun taas nykyaikana häitä tulee ja menee. Jos ette ole pitäneet kuolleeseen sukulaiseen yhteyttä, niin hautajaisissa voi edes vähän paikata sitä ja osoittaa kunnioitusta vainajan muistolle.
Vieraampikin ihminen tulee hautajaisissa tutummaksi hänestä kerrottujen tarinoiden kautta. Jopa omasta äidistäni, joka ei todellakaan ollut vieras, opin paljon uutta hautajaisissa hänen työtovereidensa puheiden kautta.
Isän hautajaisissa oli hänen vanhoja sotakavereita, joihin hän ei ollut yhteydessä varmaan vuosikymmeniin. Meille omaisille oli hienoa nähdä, että sotaveljien harveneva joukko pitää vielä yhtä ja käy osoittamassa kunnioitustaan poisnukkuneille.
Älä ap ole törppö, vaan mene sinne hautajaisiin! Se on ainoa kunniakas valinta tällaisessa tilanteessa.
kuin että on vaikkapa sairaalassa juuri leikkaussalissa tai vastaavaa...
Hautajaisiin on mentävä.
Hääkutsusta voi kieltäytyä.
Enkä ymmärrä miksi. Vaikka olisi teho-osastolla, synnyttämässä tai missä tahansa, niin hautajaisiin on mentävä ja synnytykset siirrettevä. Jos pitää valita häät, hautajaiset, ristiäiset, lakkiaiset tai ihan mitä tahansa, niin hautajaiset voittaa. Jollei huvita mennä hautajaisiin, sinne on mentävä.
Ja jaksatte lässyttää "tue miestäsi". Entä jos se mummo on ollut miehellekin ihan yhdentekevä?
Valitsette häät ilman muuta. Tai pyydätte siirtämään hautajaisia. Ne on häät on olleet tiedossa jo kauemmin, muorin ehtii kuopata vaikka viikkoa myöhemmin.
ei hautajaiskutsusta kieltäydytä, ellei ole jotain TODELLA vakavaa estettä. Häät eivät ole sellainen este. Mm. Prinssi Charles siirsi häänsä osallistuakseen Paavi Johannes Paavali II:n hautajaisiin.
Pulma: isotädin hautajaiset ja siskonpojan ristiäiset. Isotäti oli minun kummini ja läheinen vaikkakin loppuvuosina dementikko. Pulma koski myös äitiäni puolta sukua. Kävimme molemmissa vaikka tiukkaa teki ehtiä. Jos matkan ehtii ajaa niin että lähtee kirkosta niin..mutta puolisosi ei ehkä ole juhlatuulella
ihan vaan muistutuksena, ettei tarvitse automaattisesti olettaa että näin on.