Älä ikinä mene puntariin sen jälkeen, kun olet syönyt ja juonut illalla tukevasti!
Mulla tosi hyvä laihdutustahti menossa, eilen söin kiinalaisessa illalla kovan liikuntapäivän päätteeksi ja join kotona ison lonkeron päälle (koko päivä silti alle 2000 kcal) ----> + 2kg eilen aamusta.... joo, tiedän ei pitäis jäädä läskiksi, mutta kuitenkin, huoh!
Kommentit (4)
Tiedän, että paino vaihtelee tilanteen mukaan 2-3kg. Trendi onsilti laskeva ja mittanauha kertoo lisää.
ap
Mulla on aina perjantaisin punnituspäivä, muuten en ramppaa vaa'alla. Torstaisin "huijaan" eli en syö illalla kuin todella kevyesti. Eihän tuolla oikeasti ole oikean painon kannalta mitään merkitystä, mutta pysyy pää paremmin touhussa mukana jos vaaka näyttää aina edes vähän pienempää lukua.
Mulla on aina perjantaisin punnituspäivä, muuten en ramppaa vaa'alla. Torstaisin "huijaan" eli en syö illalla kuin todella kevyesti.
Punnitus on lauantaiaamuisin ja perjantai otetaan kevyesti, viikonloppuna saan herkutella hyvällä mielellä.
Mässäilyviikoilla jätän punnituksen kokonaan väliin, ettei harmita. Kyllä se seuraavaksi viikoksi taas palautuu omiin lukemiin.
Huijaustahan tämä on, mutta tavoitepainoon pääsystä on jo kahdeksan vuotta ja näin se on siinä pysynyt.
Tiedän, että paino vaihtelee tilanteen mukaan 2-3kg. Trendi onsilti laskeva ja mittanauha kertoo lisää.