Lue keskustelun säännöt.
Kun muutit pois lapsuudenkodistasi, tuliko yksinäisyys yllätyksenä?
Kommentit (28)
En kokenut oloani yksinäiseksi, kun muutin yksin asumaan. Enkä koe vieläkään. Tosiasiassa olin jo kotona aika lailla omissa oloissani. Nykyäänkin huomaan itse asiassa juttelevani mm. äitini kanssa enemmän silloin, kun olemme eri paikkakunnilla ja puhelinyhteyden päässä. Kun menen hänen luokseen muutamaksi päiväksi, niin olemme omissa nurkissamme emmekä puhu niin paljoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrankin oli joku jonka kanssa asua;)
olin lapsuuskodissani tosi yksinäinen. Kavereille oli pitkä matka, en nähnyt heitä koulun jälkeen usein, ja omat vanhempani eivät halunneet meille kavereitani. Muutin lapsuuskodista soluun, ja nautin joka hetkestä kun kerrankin oli ihmisiä ympärillä.
Hetkessä ajauduin huumehuoraksi :/ siitä se alamäki sitten alkoi!
Nautin niin, että taisin itkeä ilosta ekana iltana yksin omassa yksiössä.
Kukaan ei määräillyt. Sai herätä milloin halusi, syödä kun halusi, ja sai päättää mitä söi.
Se vapaus ja kontrollista vapautiminen oli ihanaa. Olin todella onnellinen
T natsi-isästä vapautunut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin mieheni luokse lapsuudenkodistani. En ole päivääkään asunut yksin.
31 jatkaa. Mulla on siis kämppis, mutta hän kököttää koko ajan suljetun oven takana, eli mielessäni asun yksin. Ollaan koko aikana vaihdettu tasan yksi lause ja se on ollut: "Jos maksan takaisin, voitko tuoda maitopurkin kun oot menossa kauppaan ku mun nilkka on siteessä enkä voi varata sille painoa."