Olen 6 ja 9v.lasten kotiäiti. Haluatko kysyä jotain elämästäni?

että en vaihtaisi kyllä osiani työssäkäyvän äidin kanssa.



Aamulla heräsin ennen puolta kahdeksaa ja laitoin sämpylätaikinan kohoamaan. Sitten kävin suihkussa, herätin lapset. Keittelin kananmunia ja laitoin aamiaisen pöytään. Syötiin rauhassa ja vein lapset kouluun ja eskariin. Tulin kotiin järkkäämään paikkoja, juomaan kahvia rauhassa, lueskelemaan.. Sitten kaupan kautta lapset kotiin ja nyt pannari uunissa.



Rento loppupäivä tiedossa. Myöhemmin mennään hiihtämään ja tullaan kotiin pelailemaan, tekemään läksyjä ja rentoutumaan :)



Huomenna lähdemme koulun jälkeen suoraan ostoksille ja käydään jossain syömässä.



Eletään aika rauhallista, hidasta elämää.



Emme tuhlaile sen enempiä, käy ulkona juurikaan syömässä tai shoppailemassa. Aika paljon ollaan kotona ja nautitaan rauhallisesta elosta ja olosta :)



ap

että eivätkö he kaipaa isäänsä? Meillä on kolme poikaa ja he ovat ainakin hyvin kiintyneitä omaan isäänsä. Isä on läsnä lasten elämässä yhtä paljon kuin minä äitikin. Isää ikävöidään jos hän lähtee kavereiden kanssa viikonloppureissuun todella paljon. Minusta olisu kauheaa jos meidän lapsilla ei olisi noin mahtavaa tunnesidettä meihin molempiin vanhempiin. Mikään raha maailmanssa ei korvaisi sitä!

Olet ap siis periaatteessa yksinhuoltaja? Sillä eihän tuollainen satunnainen lasten näkeminen ja rahan pöytään tuominen ole mitään isyyttä nähnytkään. Toivottavasti lapset eivät ole katkeria lapsuudestaan ilman isää aikuisena...

Olin kotiäitinä 13-vuotta. Asuimme puolet tuosta ajasta ulkomailla miehen työn vuoksi. Hän keskittyi uraansa minä hoidin kaiken kotiin ja lapsiin liittyvän.

En suosittele kenellekään itsensä uhraamista. Meillä on nyt katkera ositusriita menossa. Mies haluaa kaiken omaisuutemme itselleen; omakotitalon, 3 autoa, rahastot jne... Omasta mielestään hänen pitää saada kaikki, koska hän on kustantanut hankinnat.

Tällä hetkellä elän lasten kanssa erilaisilla tukirahoilla, ex-mies ei edes maksa elatusapua. Niin ja mies on johtajana keskisuuressa yrityksessä. Kyse ei ole varallisuuden puutteesta, vaan ihan jostain muusta.

Opetus: Turvaa aina selustasi, sillä eron tullessa olet miehesi silmissä laiska elätti. Näin siis meillä.

en ole myöskään rahan tai omaisuuden perään. Tälläkin hetkellä asumme halvalla vuokralla. Muutaman vuoden kuluttua mahdollisesti ostamme talon Suomesta (velattoman) tai sitten muutamme muualle eurooppaan.

Jos mieheni minut jättäisi, niin muuttaisin sitten vain lasten kanssa vuokralle. Toisaalta mitään avioehtoja meillä ei ole.

Elän nyt unelmaani, en todellakaan uhraudu. Pph:n hommat koin toisinaan uhrautumiseksi, en halunnut laittaa lapsia hoitoon, eikä kupuksen täytettyä 3vuotta, olisi ollut varaa olla ihan vain kotonakaan tekemättä töitä.

Mieheni on myös eri kulttuurista, hänelle vaimon ja perheen elättäminen ei ole huono asia ollenkaan, se on hänen tehtävä. Itse olen jossain määrin samaa mieltä.

Meillä ei tosiaan ole avioehtoa ja vuodessa säästämme n.60 000e.

Olen kuitenkin hyvin vahva ihminen ja selviäisin tilanteesta kuin tilanteesta.

Suomessa perinteistä naiseutta ei arvosteta ja kotiäidin huonon osan huomaa näissä erotilanteissa. Muualla euroopassa mm.Saksassa ja Sveitsissä mies maksaa kotiäidille elatusapua ainakin siihen kunnes lapset täysi-ikäisiä, toisinaan pidempäänkin. Jos nainen on aina ollut kotona ja ikää on +-40, niin hänen työllisyysmahdollisuutensa katsotaan niin vähäisiksi, että mies joutuu elättämään häntää kuitenkin

ap

ettei miehesi poraa siellä jotain sopimatonta....

Olin kotiäitinä 13-vuotta. Asuimme puolet tuosta ajasta ulkomailla miehen työn vuoksi. Hän keskittyi uraansa minä hoidin kaiken kotiin ja lapsiin liittyvän.

En suosittele kenellekään itsensä uhraamista. Meillä on nyt katkera ositusriita menossa. Mies haluaa kaiken omaisuutemme itselleen; omakotitalon, 3 autoa, rahastot jne... Omasta mielestään hänen pitää saada kaikki, koska hän on kustantanut hankinnat.

Tällä hetkellä elän lasten kanssa erilaisilla tukirahoilla, ex-mies ei edes maksa elatusapua. Niin ja mies on johtajana keskisuuressa yrityksessä. Kyse ei ole varallisuuden puutteesta, vaan ihan jostain muusta.

Opetus: Turvaa aina selustasi, sillä eron tullessa olet miehesi silmissä laiska elätti. Näin siis meillä.

Musta kotiäitiys on hyvä valinta, juurikin tuo, että se mahdollistaa koko perheen paremman jaksamisen ja omaa aikaakin jossain välissä jne. Ja tosiaan se mies voi silloin tehdä uraa, jos haluaa...mutta: miehen pitää arvostaa ja ymmärtää asia, tajuta oikeasti, että ko. valinnan avulla hänellä itsellään on mahd. tienata ja paistatella parrasvaloissa, kun ei tarvitse kiiruhtaa kello 16 paistamaan ruokaa ja halimaan lapsia ja kuskailemaan treeneihin ja yöllä valvoa siivoamassa vatsatautisen lapsen oksennuksia etc. etc.... eli miestä ei saa jättää sellaiseen infantiiliin uskoon, että hän on joku superman ja vaimo tyhjäntoimittaja (moni elää tällaisissa illuusioissa). Eli tyhmän miehen kotirouvaksi ei kannata ryhtyä, fiksumman voi. Ja fiksunkin kanssa: ei pidä suostua mihinkään avioehtoihin: perhe on yritys, jonka omaisuus on fifty-fifty, työnjaosta on yhdessä sovittu.

Olin kotiäitinä 13-vuotta. Asuimme puolet tuosta ajasta ulkomailla miehen työn vuoksi. Hän keskittyi uraansa minä hoidin kaiken kotiin ja lapsiin liittyvän.

En suosittele kenellekään itsensä uhraamista. Meillä on nyt katkera ositusriita menossa. Mies haluaa kaiken omaisuutemme itselleen; omakotitalon, 3 autoa, rahastot jne... Omasta mielestään hänen pitää saada kaikki, koska hän on kustantanut hankinnat.

Tällä hetkellä elän lasten kanssa erilaisilla tukirahoilla, ex-mies ei edes maksa elatusapua. Niin ja mies on johtajana keskisuuressa yrityksessä. Kyse ei ole varallisuuden puutteesta, vaan ihan jostain muusta.

Opetus: Turvaa aina selustasi, sillä eron tullessa olet miehesi silmissä laiska elätti. Näin siis meillä.

Musta kotiäitiys on hyvä valinta, juurikin tuo, että se mahdollistaa koko perheen paremman jaksamisen ja omaa aikaakin jossain välissä jne. Ja tosiaan se mies voi silloin tehdä uraa, jos haluaa...mutta: miehen pitää arvostaa ja ymmärtää asia, tajuta oikeasti, että ko. valinnan avulla hänellä itsellään on mahd. tienata ja paistatella parrasvaloissa, kun ei tarvitse kiiruhtaa kello 16 paistamaan ruokaa ja halimaan lapsia ja kuskailemaan treeneihin ja yöllä valvoa siivoamassa vatsatautisen lapsen oksennuksia etc. etc.... eli miestä ei saa jättää sellaiseen infantiiliin uskoon, että hän on joku superman ja vaimo tyhjäntoimittaja (moni elää tällaisissa illuusioissa). Eli tyhmän miehen kotirouvaksi ei kannata ryhtyä, fiksumman voi. Ja fiksunkin kanssa: ei pidä suostua mihinkään avioehtoihin: perhe on yritys, jonka omaisuus on fifty-fifty, työnjaosta on yhdessä sovittu.

ja mikä parasta, arvostan itse hommaani todella paljon. Meillähän on jo vähän isommat lapset, joten enää vaipparallia tms.ei ole, mutta kyllä tämän ikäiset tarvitsevat vielä paljon huolenpitoa ja huomiota.

Koen tämän ajan onnelliseksi, ihanaksi ja helpoksikin. Olemme molemmat mieheni kanssa todella perhekeskeisiä ja molemmilla se ajatus, että kaikki jaetaan ja tehdään perheelle ja perhe on aina tärkein. Mies on itsekin ollut joku vuosi sitten muutaman kuukauden koti-isänä (ei pitkä aika, mutta otti töistä palkatonta, jotta sain oman työharjoittelun suoritettua, eikä lasten tarvinnut mennä hoitoon) Uskon, että moni mies ei olisi tuohon suostunut vaan lapset olis menneet hoitoon ja mies töissä.

Tämä vaihtoehto on kuitenkin todella paljon parempi kuin se, että mies olisi Suomessa työttömänä.

ap

Vaikka nyt tuntuu, että onni kestää ja pärjään minipäivärahalla, jos ero tulee. Niin ei ole humpuukkia säästää omaa eläkettä. Ajatuksena vaikka hemmotella mahdollisisa omia lapselapsia mummolassa, vaikka olisi se ero tullut. Kaikkea hyvää sinulle :)

Vaikka nyt tuntuu, että onni kestää ja pärjään minipäivärahalla, jos ero tulee. Niin ei ole humpuukkia säästää omaa eläkettä. Ajatuksena vaikka hemmotella mahdollisisa omia lapselapsia mummolassa, vaikka olisi se ero tullut. Kaikkea hyvää sinulle :)

ja säästän myös ylimääräiset rahat n.400e/kk omalle tilille. Ihan hyvä summa kertyy jo tuosta vuodessa.

Emme ole eläkesäästäjiä, ainakaan vielä, koska jos mahdollisesti muutamme Suomesta niin haluamme katkoa kaikki "kytkökset " Suomeen, ihan jo verotuksen vuoksi jne. Ettei sitten tarvis mitään maksaa tänne enää :)

ap

Itse en ratkaisuasi ymmärrä. Teillä on jo isot lapset, eikä sinulla itselläsi ole hyvää koulustusta. Harkitsisin kyllä opiskelun aloittamista, ihan itsesi takia. Elämässä, kun saattaa tapahtua mitä vaan ja se ihanakin idylli särkyä arvaamattomasti. Kotiäitejä arvostan kyllä, mutta en noin isojen lasten "kotiäitiä".., lähinnä herättää kysmyksen oletko vaan laiska?

alle 30v.ja ajatus opiskella lisää (ihan ehdottomasti!) Haluan itsekin työelämään vielä, enkä sitten enää tehdä pph:n hommia, ainakaan pidempää jaksoa.



Ehkä siinä mielessä olen laiska, että en tee töitä kun ei kerran rahallisesti tarvi.

Jos me molemmat oltais Suomessa töissä ja mies tienais täällä nettona ehkä n.2000e ja minä reilu tonnin ja siihen lasten ip-maksut ja muut,niin eipä pahemmin nappaa. Sitten ois erillä tavalla kiire eikä todellakaan näin paljon aikaa lapsille, joka itselleni on tärkeää.



Nautin elämästäni, tästä kiireettömyydestä, siitä, että aikaa itselleni ja lapsille, yhteisestä ajasta perheen kesken jne. Päivääkään en pois vaihtais!

ap

Itse en ratkaisuasi ymmärrä. Teillä on jo isot lapset, eikä sinulla itselläsi ole hyvää koulustusta. Harkitsisin kyllä opiskelun aloittamista, ihan itsesi takia. Elämässä, kun saattaa tapahtua mitä vaan ja se ihanakin idylli särkyä arvaamattomasti. Kotiäitejä arvostan kyllä, mutta en noin isojen lasten "kotiäitiä".., lähinnä herättää kysmyksen oletko vaan laiska?

jostain syystä nämä "laiskat" hoitavat vaivihkaa myös naapuruston pikkukoululaiset.. eli kyllä ap:n

lapset ovat ihan pieniä lapsia vielä.

Mäkin jäisin kotiin, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Siis niin, että voisi elämää ihan reilua keskiluokkaista elämää -mihinkään kituutukseen en jäisi. Eli jos lottovoitto osuisi, irtisanoutuisin heti.



Mä olen korkeakoulutettu ja asiantuntijaduunissa, palkka kuitenkin vaan keskiverto 3500eur/kk (brutto) joten mikään hyvätuloinen en ole. Mieskin tienaa n. 5000eur/kk -eli varmaan ollaan hieman keskiluokkaista paremmin tienaavia, mutta on meillä isot menotkin.



Jos miehen liksa nousisi jonnekin 10 000euron tietämille, voisin heti jäädä kotiin. Tai ainakin osa-aikaiseksi esim. 3pv/vko työhön. Se ei tosin omassa ammatissakin ole mahdollista, mutta ajatuksella on kiva leikkiä.



Musta tuntuu, että puolet elämästä menee matkalla jonnekin. Arki-illat on hirveetä rallia kun pitäisi saada isompi lapsi treeneihin ja nuorempaakin jotenkin huomioida. Asiantuntijaduuni kulkee päässä mukana, vaikka istutkin legopinon äärellä.



En siis ihmettele AP:n ratkaisua -päinvastoin ihmettelisin jos jatkaisit lastenhoitajana kun sille ei ole taloudellista tarvetta. Ainoa, mihin minäkin kannusta on turvaamaan oma selustasi. Ehdottaisin, että ostaisitte esim. sijoitusasunnon sinun nimiisi. Nyt saisit siitä vuokratuloa omalle tilillesi säästöön ja jos ero tulee niin se olisi sitten sun varma "rahastosi" jonka voi realisoida helposti ja ylläpitää elintasoa.



Älä koskaan luota siihen, että miehesi elättää sinut loppuun asti vaan huolehdi myös, että sulla on raha-asiat kunnossa ja mies maksaa sulle esim. osakkeisiin "eläkerahastoa" koska eläkettähän sulle ei kerry ja voi olla 60-vuotiaana ihmettelemistä, jos olet yksin.

Itse en ratkaisuasi ymmärrä. Teillä on jo isot lapset, eikä sinulla itselläsi ole hyvää koulustusta. Harkitsisin kyllä opiskelun aloittamista, ihan itsesi takia. Elämässä, kun saattaa tapahtua mitä vaan ja se ihanakin idylli särkyä arvaamattomasti. Kotiäitejä arvostan kyllä, mutta en noin isojen lasten "kotiäitiä".., lähinnä herättää kysmyksen oletko vaan laiska?

jostain syystä nämä "laiskat" hoitavat vaivihkaa myös naapuruston pikkukoululaiset.. eli kyllä ap:n

lapset ovat ihan pieniä lapsia vielä.

Kuinka niin? Itse teen lyhennettyä työviikkoa nuorimmaiseni ollessa nyt ensimmäisellä luokalla. Eli käyn töissä lasten ollessa koulussa, mutta kotona olen lasten kanssa samoin kuin ap. Enkä ole naapuruston pikkukoululaisia hoitanut kertaakaan...