Mun apu ei kelpaa ihmiselle joka tarvitsee siivousapua !
Oon kirjoitellut yhden ihmisen kanssa ja hän tarvitsee kovasti siivousapua.
Odottaa eräästä yhdistyksestä ihmistä joka tulis hänen kanssa pesulaan.
Odottaa myös saavansa siivousapua, pölyä niin paljon.
Kuitenkaan mun apu ei kelpaa.
Kuulemma pelkää ihmisiä.
Kuitenkin on pystynyt kohtaamaan tämän ihmisen ja samoin uuden diakoninkin on pystynyt päästämään asuntoonsa.
Olen vinkannut hänelle että haluaisin auttaa jotakuta joka tarvitsee raivausta ja siivousta asunnossaan.
Koska tiedän mitä se on kun ei jaksa eikä saa apua.
Raivostuttavaa.
Kommentit (5)
Ei se siitä voi olla kiinni.
Kuitenkin se kohtaaminen on ollut hänellä ihan ensimmäinen kerta jossain vaiheessa näiden ihmisten kanssa.
Eli vieraita ihmisiä.
Ei sitä halua tuttavalle näyttää kammottavaa törkyistä kotiaan, koska se jollain tasolla hävettää. Sitiä voi ehkä puhua, mutta ajatus että se tuttu näkisi konkreettisen todellisuuden olisi liikaa, sen jälkeen hävettäisi aina kun näkisi tuon ihmisen joka tietäisi oman "likaisen salaisuuden".
Mulla on myös omakohtaista kokemusta, sillä eron jälkeen kärsin masennuksesta ja alkoholiongelmasta, ja kämppäni oli tosiaan raivauskunnossa. En olisi todellakaan päästänyt yhtään tuttua sinne sisälle, mutta koska ymmärsin että jotain tarvii tehdä enkä itse pysty, vieras apu kyllä kelpasi.

Niin, ei se niin tuttu ole, emmehän ole koskaan vielä tavanneet. Olisin siis kuin ihminen mt-yhdistyksestä.
Olemme käsitelleet aihetta ja mullakin on samaa ongelmaa.
Ymmärtäisin siis erittäin hyvin.
Sinäkö sen tiedät sen luottaako?
Kuitenkin on avautunut elämästään ja kertonut kaikista arimmat asiansa??
no, itse hän siinä menettää - et sinä.. nauti siivousvapaasta päivästä!