Lue keskustelun säännöt.
onko kaksiosaiset sukunimet ihan tyhmiä?
Kommentit (33)
Kertoo päättämättömyydestä. En palkkaisi töihin.
Ei sulle taida kukaan kelvata, kun jo sukunimikin on palkkaamisen este.
1000 henkeä, kyllä sopivia löytyy
on ylipainoisia, ulkomaalaistaustaisia, nuoria naisia, pienten lasten äitejä, keski-ikäisiä naisia, liikuntarajoitteisia, huonokuuloisia, rumia jne. eli kukaan noista ei kelpaa. Tuskin sukunimi on sinulle ainoa rajoite.
Ja just, tuhat hakijaa, ei mene läpi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nimi olis just sun esimerkin tyylinen , niin ihan idiootimasita miettiä kaksosaista nimeä. Mulla harrinainen tyttönimi ja miehellä taas ehkä suomen yleisin, en halunnut vaihtaa siihen superyleiseen, varsinkin kun oma etunimi taas on näitä jota mahtuu 100 tusinaan...olisin siis ollut rouva tavallinen tavallinen, suomessa muutama sata kaimaa. No mä yhdistin mun tavallisen etunimen-harvianisen tyttönime- miehen tavalisen sukunimen, ja katso, olen ainoa sen niminen koko maailmassa :)
tyttösukunimi on harvinainen sukunimi. Tarkistin väestörekisterikeskuksen sivuilta ja sillä sukunimellä on suomessa n 120 henkilöä. Kun menin naimisiin, otin mieheni sukunimen siitä huolimatta että se on Suomen 50 yleisimmän sukunimen joukossa. Etunimi on just noita 100 tusinassa nimiä ja nykyään olenkin tavallinen etunimi tavallinen sukunimi-yhdistelmällä.
Jos ei toisen sukunimi kelpaa, niin kannattaa pitää se omansa, mutta ei ottaa mitään yhdistelmiä..
Ne ovat äärimmäisen tökeroön kuuloisia aina.Itselläni huomio kiinnittyy aina siihen ekaan nimeen eli tyypin "omaan" nimeen. Mietin miettimästä päästyäni, että mitä niin hienoa ja erinomaista siinä on hänen mielestään ollut, että on pitänyt säilyttää siinä mukana roikkumassa.
Minulle tulee ikävä kyllä kaksiosaisesta sukunimestä (ihmistä edes näkemättä) sellainen ennakkokäsitys, että henkilö on
- hyvin epävarma ja päättämätön ("äh, en nyt osaa päättää, en kehtaa pitää pelkkää omaani, haluaisin toisaalta toisenkin osapuolen nimen että kaikki tietää että olen naimisissa, en mä tiedä, kääk, no pidetään molemmat")
- pitää omaa sukunimeään kohtuuttoman hienona ja arvokkaana ("Kyllä meidän kylällä Mäkäräisillä oli isoin tila, ei tällainen ison talon tytär nimestä voi luopua, ei muuten tiedetä kuka olen")
- kuvittelee kahden nimen yhdistelmän kuulostavan jotenkin hienolta/modernilta/asiantuntevalta ("En olekaan vaan tavallinen Marja Jokinen vaan olenkin Marja Kemppainen-Jokinen, kyllä se vaan kuulostaa heti virallisemmalta ja nykyaikaiselta")
Työssäni joudun kutsumaan ihmisiä nimeltä vastaanotolle. Ihan hirveitä yhdistelmiä löytyy, pitkiä rimpsuja. Yhtä nimeä en varmaan kertaakaan saanut sanotuksi kokonaan oikein, kun jo matkalla odotustilaan unohdin jostakin sukunimestä jotakin. "Terttu-Liisa Kumpulainen-Kaskilahti.. äh, ei kun Kaskiniemi, ei vaan olikse Kaskelainen-Kumpulahti, help!"
nauratti nämä poliitikkojen nimet: Eeva Kuuskoski-Vikatmaa ja TArja Tenkula-Kylä-Liuhala. Tuosta jälkimmäisestä en tiedä/muista montako väliviivaa siihen edes tuli. =D
Se on nykyaikaa ja osoittaa, ettei naisen tarvitse juosta miehen pillin mukaan. Harvemmin miehet suostuvat ottamaan naisen sukunimen yhteiseksi.
En kyllä voi ymmärtää äitejä, jotka pitävät oman sukunimensä, mutta antavat lapsillensa miehen sukunimen!??
Jos näen jossain esim. lehtiartikkelissa nimet Tuula Nieminen ja miehensä Markku Kettusen ja lapset Eetu ja Alisa Kettusen luulen ilmanmuuta lasten olevan miehen entisestä suhteesta.
Siis että kun kuulee kaksiosaisen sukunimen, joku alkaa analysoimaan et jaahas, toi on varmaan päättämätön tyyppi ;)Mä en mieti hetkeään tollasia, vain jos sukunimi on tyyliä Virtanen-Salonen niin mietin et miksköhän on vaivauduttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös tämän JGKS:n oikea nimi ole Janne Sirén, josta Sirén tulee tietysti isän puolelta, ja ilmeisesti Gallen-Kallela on äidin puolelta ja on lisännyt sen tuohon nimeensä?
Eli jos JGKS menee naimisiin vaikka von Schopfenhauserin kanssa, niin voi käyttäänimeä Gallen-Kallela-Siren-von Schopfenhauser. Vaikuttavaa!
kuuluu jotenkin heidän "imagoonsa". Siellä on kyllä varsinaisia nimihirvityksiä...
Kuitenkin käyttävät itsekin monet vain ekaa nimeään, samoin työkaverit ja sähköpostien kanssa saa olla arpomassa, että mites se nyt taas meneekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nauratti nämä poliitikkojen nimet: Eeva Kuuskoski-Vikatmaa ja TArja Tenkula-Kylä-Liuhala. Tuosta jälkimmäisestä en tiedä/muista montako väliviivaa siihen edes tuli. =D
aikaisemminhan naisten ei ollut edes mahdollista pitää omaa sukunimeä naimisiinmennessä, vaan oli pakko ottaa joko miehen nimi tai yhdysnimi. luulisin että nää molemmat tapaukset on siltä ajalta vielä.
En olisi koskaan ajatellut että joku olisi päättämätön, jos hänelle on kaksi nimeä:). Päinvastoin, mua tympii nämä jotka automaattisesti ottavat miehensä nimen, jopa paljon rumemman kuin tyttönimensä! Mistä se sitten kielii?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieluummin Äiti Jokinen-Lahtinen, kuin pelkkä Jokinen. Sinänsä en vastusta naisten halua pitää pelkkä oma nimensä mutta käytännössä koen sen silti jokseenkin hankalaksi.
Ainakin minä koen helpompana kun tietää kuka on kenenkin lapsen äiti ja isä sukunimen perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Joskus yhdistelmä jo sinänsä on hauska: Helle-Aalto. Myös ns. sananmuuntelut ovat mukavia: Huttunen-Virmavirta.
Aivan huippu olisi syntynyt julkkispiireissä, jos laulaja Arja Koriseva ja rallitähti Juha Kankkunen olisivat löytäneet toisensa.
Olisi hauskaa jos nimi olisi vaikka Rosita Musta-Laine.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään voi antaa lapsellekin kaksois sukunimen.
Jos ei toisen sukunimi kelpaa, niin kannattaa pitää se omansa, mutta ei ottaa mitään yhdistelmiä..
Ne ovat äärimmäisen tökeroön kuuloisia aina.
Itselläni huomio kiinnittyy aina siihen ekaan nimeen eli tyypin "omaan" nimeen. Mietin miettimästä päästyäni, että mitä niin hienoa ja erinomaista siinä on hänen mielestään ollut, että on pitänyt säilyttää siinä mukana roikkumassa.
Minulle tulee ikävä kyllä kaksiosaisesta sukunimestä (ihmistä edes näkemättä) sellainen ennakkokäsitys, että henkilö on
- hyvin epävarma ja päättämätön ("äh, en nyt osaa päättää, en kehtaa pitää pelkkää omaani, haluaisin toisaalta toisenkin osapuolen nimen että kaikki tietää että olen naimisissa, en mä tiedä, kääk, no pidetään molemmat")
- pitää omaa sukunimeään kohtuuttoman hienona ja arvokkaana ("Kyllä meidän kylällä Mäkäräisillä oli isoin tila, ei tällainen ison talon tytär nimestä voi luopua, ei muuten tiedetä kuka olen")
- kuvittelee kahden nimen yhdistelmän kuulostavan jotenkin hienolta/modernilta/asiantuntevalta ("En olekaan vaan tavallinen Marja Jokinen vaan olenkin Marja Kemppainen-Jokinen, kyllä se vaan kuulostaa heti virallisemmalta ja nykyaikaiselta")
Työssäni joudun kutsumaan ihmisiä nimeltä vastaanotolle. Ihan hirveitä yhdistelmiä löytyy, pitkiä rimpsuja. Yhtä nimeä en varmaan kertaakaan saanut sanotuksi kokonaan oikein, kun jo matkalla odotustilaan unohdin jostakin sukunimestä jotakin. "Terttu-Liisa Kumpulainen-Kaskilahti.. äh, ei kun Kaskiniemi, ei vaan olikse Kaskelainen-Kumpulahti, help!"