Älyttömiä väittämiä, luuloja, yms. mitä olette kuulleet aikuisen ihmisen suusta. (ov)
Kaverini on ravintolakokki ja inhoaa ylikaiken maksaruokia. Tykkäsi kuitenkin syödä maksamakkaraa innolla. Sitten kuuli että maksamakkara on tehty mistäpä muustakaan kuin maksasta, ja sen jälkeen ei ole voinut syödä ko. tuotetta. Kuulemma maistuu pahalle.
Sama tyyppi väitti että yksin elävä/kaupassa asioiva henkilö ei saa/voi ostaa perhepakkauksia. En ole koskaan saanut järkevää perustelua väitteelleen.
Eräs toinen ihminen luuli että Maapallo on kaiken keskusta, jota tähdet, aurinko ja planeetat kiertää, eikä tiennyt mikä on Linnunrata. Aika monikaan ei itseasiassa tiedä edes sitä, mitä auringonpimennyksessä tapahtuu. Tosin se ei olekaan enää nykypäivänä kovin oleellista tietoa ihmisen arkipäivän kannalta.
Kaikkein älyvapaimpia "faktoja" olen kuullut yhdeltä ihmiseltä, joka on patologinen valehtelija, mutta se painiikin jo ihan eri sarjassa, enkä enää ota juttujaan tosissani.
Kommentit (394)
Tuohonhan osittain lihavuusleikkauksetkin perustuvat.
Ei suoli mihinkään kasva. Vatsa kyllä kasvaa ja sitä voidaan pienentää leikkauksella.
...pinta-alaan, jossa ravinto imeytyy. Joillakin on luonnostaankin pitempi suoli kuin toisilla.lihavuusleikkauksessa pienennetään VATSALAUKKU tai ohitetaan se kokonaan. Ravintoaineet eivät imeydy vatsalaukussa vaan ohutsuolessa. Kun ruokaa leikkauksen jälkeen syödään vähemmän niin luulisi että ihminen entisestään tehostaa ravinnonottoa ohutsuolessa, eikä sitä parane pätkästä leikkauksessa pois.
Se on MATKALAUKKU, senkin höpsöt!
esim kuutio pakkaslunta kuin kuutio nuoskalunta painaa enemmän: on pakkautunut tiivimpään.
Jos katolla on puoli metriä vastasatanutta pakkaslunta, yhdellä neliömetrillä on pyöreästi 50 kg lunta. Kun lumi vanhenee ja/tai lämpötila nousee, se sama lumimäärä pysyy katolla, mutta lumi painuu kasaan. Voi olla, että puolen metrin lumikerros kutistuu 20 sentin kerrokseksi. Sama määrä siinä silti on vettä eli se sama 50 kg, jos taivaalta ei ole tullut uutta lunta tai vettä.
Tietenkäänhän kaltevalla pinnalla, räystään reunalla oleva ylempää itsensä sulamisvesiä imenyt lumi ei ollaan lainkaan vastasatanutta lunta painavampaa. Älä saatana viitsi päteä asioilla jos et osaa käyttää päätäs.
flunssat tulevat paljon voimakkaampina...
tai sitten: kun ottaa influenssarokotteen, niin ei pitäisi tulla flunssiakaan ollenkaan.
'Ei tartte sinun edes nousta pedistä
Sillä liikunta ei laihtumista edistä'
Katolinen, mieti!
Katolinen kirkko on vain maailman suurin kristillinen kirkko...
Se on älyttömin jonka olen joutunut jopa lapsuudessani elämään.
Suomi kuuluu skandinaviaan.
kuuluuhan
lähinnä poliittisista ja historiallisista syistä.
Myös kaikki maitotuotteet on kielletty koska ne kuulemma oksettaa entistä enemmän.
Suomi kuuluu skandinaviaan.
kuuluuhan
lähinnä poliittisista ja historiallisista syistä.
kuuluu Pohjoismaihin poliittisista syistä. Skandinavia on maantieteellinen, ei poliittinen määritelmä. Suomi ei kuulu maantieteellisesti Skandinaviaan. Politiikka ei myöskään vaikuta maantieteeseen.
kuuluu Pohjoismaihin poliittisista syistä. Skandinavia on maantieteellinen, ei poliittinen määritelmä. Suomi ei kuulu maantieteellisesti Skandinaviaan. Politiikka ei myöskään vaikuta maantieteeseen.
Suomi kuuluu skandinaviaan.
kuuluuhan
Ja jos oot kuullut, niin mitä se sun mielestä tarkoittaa? Ja jos kerran Suomi-rakkaamme jo kuuluu Skandinaviaan, niin miksi uudissana? Toinen hyvä on Google, se sivistää.
maailman silmissä skandinaviassa.
kuuluu Pohjoismaihin poliittisista syistä. Skandinavia on maantieteellinen, ei poliittinen määritelmä. Suomi ei kuulu maantieteellisesti Skandinaviaan. Politiikka ei myöskään vaikuta maantieteeseen.Käytännössä se siihen kuuluu ja piste!
käytännössä eikä teoriassa eikä edes filosofisesti. Tämä ei ole mikään minun päähänpistoni vaan koulunpenkkifakta. Tosin huomaan ettet ole sitä penkkiä niin kuluttanut.
Ihan turhaa saivartelua, kun se käytännössä on maailman silmissä skandinaviassa.
muiden tietämättömyyden tulisi määritellä perus maantieto uusiksi. Jaa. No, kutsuuhan ne alkuperäisamerikkalaisia vieläkin intiaaneiksi, että kai ne sitten käytännössä intialaisia on.
Tosin huomaan ettet ole sitä penkkiä niin kuluttanut.
Mulle nimenomaan on opetettu että se käytännössä lasketaan Skandinavian maihin. Aivan sama mitä mieltä SÄ olet.
"Skandinavia on Pohjois-Euroopassa sijaitseva kulttuurihistoriallinen, lingvistinen ja maantieteellinen alue, johon vakiintuneen käytännön mukaan kuuluvat Norja, Ruotsi ja Tanska."
"Fennoskandiaksi kutsutaan sen sijaan aluetta, johon kuuluvat Skandinavian niemimaan lisäksi Suomi, Kuolan niemimaa, Itä-Karjala, Suomen toisessa maailmansodassa Neuvostoliitolle luovuttamat alueet ja Jäniskosken–Niskakosken alue, jonka Suomi myi Neuvostoliitolle 1947. Toisaalta Skandinaviaan kuuluva Skåne ei kuulu Fennoskandiaan"
Suomi, Islanti ja Färsaaret lasketaan joskus Skandinaviaan, jolloin käsite on Pohjoismaiden synonyymi [2]
Googlatkaa kuvahaulla skandinavia niin mitähän maita tulee eteen?
Googlatkaa kuvahaulla skandinavia niin mitähän maita tulee eteen?
Sheivatessa karva KATKAISTAAN joten se vain näyttää tummemmalta/paksummalta mutta todellisuudessa se ei sitä ole. Ihan on yhtä tumma ja paksu kuin ennen sheivaamista.