Exä asuu VÄKISIN lasten ja minun kanssani, poliisi ei auta
Miten tämä on mahdollista???
Henkinen väkivalta on kamalaa ja runsasta, joten ihan yksinkertaisesti tehtävät neuvot ja ohjeet, kiitos. Jos niitä jollakulla on jakaa. Olen henkisesti niin poikki.
Kun olisin juossut maratonin ja luulen kohta pääseväni huilaamaan niin minut pistetään juoksemaan toinen, armotta.
Jos avaankin suuni, ihan mistä vaan niin mies väittää mun huutavan ja olevan täysin psykoosissa ja kuinka kriisisossuja kiinnostaa varmasti asia jne. Sellaista ihan kamalaa henkistä väkivaltaa ja nimenomaan liittyen mielenterveyteen, mitä ei tuosta vaan todisteta jos joku muuta väittää, tosin olen valmis vaikka mihin mielentila-tutkimuksiin.
Olenkin rikki, tarvitsenkin pitkän terapian kun tämä on joskus ohi. Toivon vaan kestäväni hengissä. HHoidan viittä lastani yksin, kaksi nuorimmaista on meidän yhteisiä.
Mies on alkanut käyttämään päihteitä ja kertaalleen löi minua jolloin soitin poliisit. Kaikki sanoo, että mun on jotain tehtävä, mutta kaikki mitä teen on osoittautunut turhaakin turhemmaksi.
Vai osaako joku sanoa, häämöttääkö maali?
Lastensuojelulle meni ilmoitus tuosta kun soitin poliisit. Olen puhunut heille puhelimessa, mutta en ole saanut kaikkea sanotuksi kun mies kuuntelee ja kiristää minua (uhkaa valehdella minusta kaikenlaista). Ovat luvanneet tulla ja tosissani odotin heitä, mutta he eivät olekaan saapuneet sovitulle ajalle, näin on käynyt jo kahdesti.
Olen jättänyt vastaajaan viestiä, mutta ei olla soitettu...
Meillä oli yhteinen MÄÄRÄAIKAINEN vuokrasopimus, josta mies irtisanoutui kirjallisesti tammikuun alkupuolella. Minulla on alkup. tosite piilossa.
Samoin hän on siirtänyt kirjansa asunnosta pois ITSE ja siitäkin mulla on paperilla tosite.
Ainoa asia on se, että joka päivä mies vaan tässä meillä on. Väkisin. On avaimetkin hallussaan. Päivystää koko ajan kotona eli en pääse lukkojakaan vaihdattamaan tuosta vaan. Lähtiskin edes jonnekin hetkeksi.
Saanko edes tehdä niin? Erään lakipuhelimen mukaan saisin. Tänään menen poistamaan miehen talon kirjoilta, isännöitsijän luona. On sitten sekin tosite.
Maistraatin mukaan mies ei tässä asu.
Olen soittanut poliisille ja vastaus oli seuraavaa: miestä ei voida hakea ellei hän lyö ja silloinkin mies tulee kuitenkin takas! Koska mies on asunnoton (ei ole mun vika! Hän ei edes yritä hakea asuntoa!) niin ei voi kuulemma häntä laittaa uloskaan tästä syystä.
Olen hakenut "yhteiselämän lopettamisen" päätöstä käräjiltä, mutta se oli ennen kuin mies irtisanoi kirjansa. Sillä päätöksellä ei ulosoton mielestä tee mitään, koska mies ei tässä virallisesti asu niin ei häntä voi silloin häätääkään.
Omaisuutta ei ole jaettavana.
Lakimiehen mukaan (lakipuhelin) asunto on minun ja mies on itsensä kirjannut pois eikä asunnottomuus ole lain mukaan mun ongelmani tai vastuulla.
Poliisin mukaan on.
Asun väkisin tuon kiristävän ja uhkailevan ihmisen kanssa. En nuku öitäni ja meinaan oksentaa kun edes mietin, että mun olisi rutistettava jostain voimia vielä johonkin hakemukseen tmv.
Olen laihtunut päälle 10kiloa, lapset hoidan hyvin, mutta pelkään romahtavani!
Poliisin puheen perusteella MUN kuuluu lasten kanssa lähteä OMASTA kodistamme turvataloon tmv.? Sukulaisia tai tuttavia ei täällä Helsingissä asu.
Sanokaa, että tämä on painajaista ja meillä olisi joku oikeus omaan kotirauhaan!!!! Kiltit, sanokaa. ;(((
Kommentit (93)
hyvää sinulle ja lapsillesi!
Kyllä se elämä varmasti tästä voittaa :)
Ap susta voisi tulla kirjailija mutta todeksi tätä juttua ei saa millään.
Liian monta juttua paljasti saduksi .
Kirjana hyvä.
Kiitokset niille, jotka toivottivat voimia. Viimeiselle sanon vaan, että mulle on ihan sama mitä sinä uskot ja uskotko, mun hyvää aamua ei pilaa mikään. Sairasta vaan se, että kun tietäisit meidät ja tietäisit silloin tämän olevan totta niin itse en ikinä puhuisi tai sanoisi mitään pahaa näin kovia kokeneelle kuin itse nyt olen sekä lapset.
Minun ei tarvitse kenellekään todistaa mitään ja kirjoittajan lahjoista olen saanut positiivista palautetta ennenkin, varsinkin kun asuimme ulkomailla ja kirjoitin paljon meiliä sukulaisille ja kertoilin kuulumisia.
Olen elämässäni nähnyt ihan liikaa, ei kukaan edes uskoisi kuinka paljon ja nyt haluan rauhoittaa asiat niin ettei kukaan mies ainakaan koskaan tule enään meidän perhettä kiusaamaan.
Olen joskus miettinyt, että voisin kirjoittaa elämästäni kirjan, vaikka olen vasta 32v. pitää vaan odottaa, että aika on sopiva, vielä se ei ole.
Nukahdin vasta kolmen maissa, olin aivan ylikierroksilla pitkään, mutta oli silti jotenkin ihana herätä ja napsauttaa kahvinkeitin päälle.
Nyt vaan toivon vielä, että lukot mitkä tilasin perjantaille ei olisi vielä työn alla sillä sain kynsisaksilla ja taskulampun avulla jo toisesta lukosta kaivettua ne tukkeet pois (sokeriliuskan palaset kun tulitikkuja ei ollut) ja se toimii hyvin.
Uskon saavani tuon toisenkin eli etuoven kuntoon.
Soitin jo lukkofirmaan ja sieltä luvattiin olla tehtaalle yhteydessä ja ilmoittavat pian minulle saako peruttua. Toivon tosissani, koskaen oikeasti kaipaisi nyt sitä reilun 400e kustannusta(lue: käyttäisin mieluummin johonkin lasten ja itseni hemmotteluun).
Nyt kiitän ja poistun taka-alalle sillä puuhaa riittää, enkä aio tuhlata voimiani yhdenkään inhottavan vastauksen parissa.
Kyllä elämä kantaa ja tulen saamaan apua alkuun, uskon nyt parempaan tulevaan. =)
Kiitos kaikille jotka kannusti ja kiitos kaikille niillekin, jotka patisti ja väitti vastaan, että tämä on kotini ja poliisi heittää miehen ulos.
Eka poliisi ohjasi mua vikaan, mutta jotenki noista vastauksista sisuunnuin ja aloin uskomaan asiaani ja itseeni niin, että osasin eilen vaatia ja minun piti olla aika tiukkana aluksi poliiseille kun kyselivät miehen asumisesta nyt ym. Vastasin heti ettei se ole mun ongelma vaan mies on muuttanut pois ja asunto on minun ja mies on täällä luvatta. Piste.
Eli kiitokset myös teille, jotka mouhkasivat, sekin antoi siis tuulta purjeisiin.
Aurinkoista viikonlopun odotusta kaikille!
AP
Olen vieläkin ylikierroksilla, mutta painajainen päättyi nyt.
Mies lähti ulos ja koitin soittaa jokaisen lukkoliikkeen, että pääsevätkö tekemään vaihdon tai asentamaan sisälle pian turvalukot. Eivät kerenneet, mutta sain kultaakin kalliimman neuvon eli tunkea lukon sisään jotain mikä estää avaimen toimimasta, kute tulitikku.
Tein niin ja testasin, että avaimet eivät toimi. Silti pelotti hurjasti kun mies tuli ovelle.Soitin poliisit ja mies häipyi. Sain kertoa poliiseille asiani ja näytin kaikki dokumentit, että asunto on minun koti, ei miehen.
Käskivät soittaa uudelleen jos mies tulee takas.Pelkäsimme isompien lasten kanssa kamalasti, pienimmät nukkui.
Mies koitti aika ärhäkästi päästä sisälle ja soitin heti poliisit kun tuli ovelle.
Menimme isompien kanssa saunaan ja laitoimme ovet lukkoon kunnes poliisi saapui ja kerkisivät nähdä miehen ovella.Pitkään juttelivat ulkona ja pelkäsimme edelleen, mietimm, että ottavatko miehen talteen vai mitä tapahtuu.
Takaovelle koputettiin ja poliisien auto näkyi etupihalla, joten pelästyin, että päästivät miehen noin vaan ja kuvittelimme miehen olevan takaovella, kunnes poliisit huusi, että siellä on poliisi.
Avasimme oven ja itkuinen mies tuli keräämään pakatut tavaransa, osa jäi tänne vielä. Poliisit kielsi miestä alkamasta vääntämään minulle mistään, että kotirauhan häirintä loppuu samantien ennenkö alkaakaan taas.
Sanoin etten halua jutella ja menin toiseen huoneeseen siksi aikaa. Poliisi toi miehellä olleen kotiavaimen minulle ja kehui asuntoamme upeaksi ja katseli ihaillen ympärilleen. Kyllä meidän kodista näkee, että huolehdin asioista. Kiitin kohteliaisuudesta. Olivat ilmoittaneet tietysti sosiaalipäivystykseen ja kun he olivat poistuneet halusin soittaa sinne itse ha saada puhua jollekin.
Kehuivat minun toimineen täysin oikein ja minun kestäneen todella rankkoja asioita ja nyt on minun vuoro saada alkaa ajattelemaan myös itseäni.Olen niin huojentunut! Vaikka en pääse avaimilla nyt kotiini ja täällä pitää olla jonkun kun käyn kaupassa sillä pe tulee uudet lukot ja avaimet.
Sinne pe asti mun piti kestää mut en jaksanut.Mies sanoi poliiseille menevänsä kaverilleen ja tietää kyllä, että jos tulee häiriköimään vielä niin putka kutsuu. Vihdoin poliisi ehdotti minulle myös lähestymiskiellon hakemista.
Katsoo nyt miten asiat etenee, mutta pahin on ohi nyt!
Olen kiitollinen, että saamme apua ja meillä saa olla vaikka presidentti katsomassa päivittäin meidän arkea niin lapsilla on ainakin kaikki hyvin. Tosin sanoin sosiaalityöntekijälle, että lapset varmasti tulee tarvitsemaan jonkinlaista keskusteluapua tmv.
Sekin kyllä järjestyy. He poistivat minulta heti sen mahdollisuuden ajatella olevani jotenkin huono tai tehneeni väärin tai olevani ns. alempaa kastia. Totesivat ettei kukaan voi tuollaista ennakoida, että mies muuttuu noin jne.Mutta nyt rauha maassa ja pääsen vihdoin nukkumaan niin, että saan herätä aamulla vailla murhetta. Itku pääsee helpotuksesta taas.
AP
että miten ne poliisit nyt suostui poistamaan miehen paikalta kun mikään ei ollut muuttunut. Tuskin se mies nytkään poliiseille myönsi että on suosiolla aiemmin lähtenyt. Olen edelleen sitä mieltä että aiemmin et ole kaikkia yksityiskohtia joko osannut kertoa tai olet ollut kertomuksissasi niin sekava ettei siitä ole saanut selvää.
Ja poliisi katsellut ihaillen ympärilleen?
En usko.
kerroit tunkeneesi tulitikun lukkooon jotta mies ei pääse sisälle, sitten siellä olikin jotain muuta kun tulitikkuja ei löytynyt?
Ja jos tämä oli totta niin selvisihän se, ensimmäisellä kerralla et ollut osannut selvittää poliisille tosiasoita järjellisesti. Katso kun poliisi ei poista ei asuntoon kuulumatonta ihmistä sen perusteella kuinka änkyränä omistaja/vuokralainen huutaa vaan sen perusteella kun omistaja/vuokralainen sanoo että tuo ihminen ei ole kirjoilla täällä ja minä haluan hänet ulos.
Voihan se äijä tulla uudestaan sinne asuntoon? Vai onko täysin varmaa ettei sillä ole muita avaimia, siis teetättänyt sun tietämättä?
No, kaikki kait hyvin? Jotenkin vaan tuntuu keksityltä jutulta?
Mutta ihan sama.
Joo,eilinen kirjoitukseni oli aivan paniikissa vielä tehty.
En alkanut kertomaan yksityiskohtaisemmin jostain mitä oveen laitoin, mutta näin se nyt vaan on ja oli.
Se poliisi jolta neuvoja kysyin aiemmin niin on toiminut väärin ja olin tosi epätoivoinen. Palstan sitkeästä vastaanväittämisestä sain pontta uskoa, että saan miehen ulos ja kyllä, nyt en aloittanut aatamista poliisille ja minulla oli vihdoin se talonkirjanotekin joilla sain todistettua sanani ja puhuin nyt lyhyesti. Minua auttoi myös se, että vuokranantaja lupasi tehdä sopimuksen vain minun nimiini ja se on jo sähköpostissa, mutta minun allekirjoitusta vaille vielä.
Myös postitse tulossa.
Siitä kiitän palstaa, että sain pontta, vaikka suuri osa olikin silkkaa vinoilua aiheesta.
Miehellä ei ole muita avaimia ja olen turvallisin mielin kotonani, mutta nyt lähdössä lasten kanssa kauppaan ja hieman jännittää/pelottaa, vaikka varmaan syytä ei pelkoon ole sillä liikkuuhan tuolla muitakin ihmisiä.
Jos joku tälläisen osaa keksiä niin saa olla melkoinen mielikuvitus, enkä usko, että kukaan sellaista tekisi tai siihen pystyisi. Tämä ei ole keksittyä ja eikö se ole nyt aivan sama mitä aiemmin on tapahtunut, sain vihdoin apua hätänumeron kautta ja painajainen on ohi.
Olen kertonut tänne asian niin hyvin kun olen osannut sillä olen kirjoittanut paljolti salaa ja kiireellä sekä eilen aivan sokissa jos niin voi sanoa.
Nyt loppuu tämä parjaaminen, onko teillä tarkoitus koittaa romuttaa minua vielä lisää ilkeillä kommemteillanne?
Vuosien takaisena vakkarikävijänä tiedän, että se on valitettavasti monesti palstan henki eikä ajatella, että kirjoituksen takana on oikea ihminen.
On toki kai provojakin, mutta itse en koskaan ole mitään kirjoitusta sellaiseksi väittänyt sillä en voi tietää. Jos provoksi luulee niin miksi ette anna sitten vaan olla?
Mulle oli kuitenkin terapeuttista kirjoittaa asiasta, saada se jonnekin purettua, mutta nyt lopetan vastaamisen kun ihan kaikki mitä kirjoitan on jotenkin palsta-salapoliisien mielestä täynnä aukkoja ja vaikka mitä.
Olkaa itse samassa tilanteessa ja koittakaa pukea se sanoiksi ja tulkaa sitten arvostelemaan.
Ai niin, eihän kukaan tälläiseen tilanteeseen voi joutua! Anteeksi kamalasti.
Olette typeriä suurin osa. Keskitytte kaikkeen muuhun kuin siihen, että jollain on hätä ja joku kirjoittaa siitä palstalla ja tarvitsee tukea.
Sairasta. Kysyn vaan, että miksi sitten käytte lukemassa mitään kun kerran kaikki on vaan shaibaa?
Pyydän tulevaa varten ja sen vuoksi, että jatkossakin joku voi aivan pulassa täältä kysyä apua ja tukea, että muistakaa kuinka voitte vahingoittaa kirjoittajaa. Joku joka on jo lyttyyn lyöty ja saa vielä shaibaa niskaan lisää niin voi pahimmillaan mennä niin alas, että tekee itselleen jotain tai romahtaa muuten. Jonkun ilkeät sanat voi olla piste i:n päälle.
Muistakaa se ja vastuunne myös netissä!
Nyt hyvästi tämän osalta teille. En tule tätä enään lukemaan kun tilanne on ohi ja en tahdo enempää lukea ilkeyksiä, joten jatkatte keskusteluanne sitten aivan yksinänne jatkossa. Toivottavasti se antoi teille jo ilkeitä vastanneille jotain sisältöä elämäänne, mutta säälin kyvyttömyyttänne empatiaan ja toisten ihmisten välittämiseen. Maailma on paha ja tässä sen huomaa hyvin.
AP
Oletkohan herkällä. Ei se ole ilkeilyä kun sinulle todetaan että joko tämä on provo tai et osannut selväkielisesti poliisille asiaa selvittää. Ei pahalla mutta sekavaa on ollut tekstisi, jos samalla lailla poliisille olet asiat kertonut, aloittanut jostain vuosien takaisista jutuista ja kiireellä selostanut niin ei ole ihme että poliisi ei ole pysynyt kärryillä. Lienekö edes ymmärtänyt ettei mies asu asunnossa enää virallisestikaan?
Pieni vinkki jatkoa ajatelleen. Kun olet yhteydessä mihinkään suuntaan, kerrot vain sen mitä täytyy, etkä aloita siitä kuinka joskus vuosia sitten mietiskelit tähän liittyvää asiaa ja kuinka joku naapurin muori jotain sulle totesi ja antoi vinkkiä jne.
Edelleenkään ei pahalla.
sulle AP ja lapsillesi jatkossa. Luin nyt vasta koko ketjun ja aikamoisessa paineessa olet ollut. Nyt pää pystyssä kohti uutta elämää!
lukemaan mutta ap eikö sun pitäisi se lähestymiskieltokin hoitaa samaan syssyyn? Tätä ajattelin ihan välttääksesi tulevia kiusaamisia.
Ymmärrän sua tosi hyvin sillä kyllä toisten on helppo sanoa: jätä se koti, pakkaa ja häivy! Jo lasten kannaltakin kamala työ etenkin kun yht.kunnan pitäisi ajaa ukko ulos. Sata varma olen, että nämä mammat olisivat hankkineet sulle avun tarpeen vaatiessa:)
Miksi muuten et hankkinut apua kaupunkisi/kunnan oikeusaputoimistosta? Siellä ammattilaiset osaa neuvoa. Tuttavaani samassa asiassa neuvoivat tietylle lakinaiselle, joka pätevyydessään hoiti kaikki järjestelyt sekä laski jopa kelalle kaiken laskettavan pilkulleen oikein (asumistuki jne...). Kela toimi juuri niinkuin lakinainen sanoi eikä tarvinnut itse väsyä. Loistava lakinainen eikä edes älyttömän kallis!
Tässä tapauksessa tuttavani sanoi asuntonsa irti ja vuokrasi itse toisen asunnon. Ukko jäi ilman asuntoa!
Artikulointisi on vähän sekavaa (sorry) ja jos poliiseillekin puhut noin niin niin...... Eli puhut tunnepitoisesti mutta et osaa hädässäsi puhua kylmää faktaa. No, oikeastaan niin meille kaikille saattaa käydä kun tosipaikka on. Tsemppiä!
Jos mies ei ole kirjoilla asunnossasi, soita poliisit uudestaan paikalle. Poliisi EI VOI määrätä sinua pitämään jotain asunnotonta kotonasi. EI VAAN VOI. Tee poliiseille selväksi että mies ei ole kirjoilla kämpässäsi. Samalla poliisit voivat ottaa asunnon avaimen pois.
Näin. Ja varsinkin kun ap kertoo heille miehen käyttävän huumeita. Ap, tiedätkö mitä mies vetää? Meinaan vaan että jos vetää ns. nopeita niin voi pimahtaa äkisti ja tehdä ties mitä. Anteeksi nyt vaan mutta sinäkin olet hullu jos altistat lapsesi tuollaiselle!
siitäkän huolimatta, että ei ole kirjoilla ja on irtisanonmut sopimuksensa!
Olen hakenut kaikki hakemukset mitä ikinä on neuvottu. Nyt ei ole voimia enempää hakea itselle ja lapsille asuntoa ja toivoa, että löytyy. En jaksa tätä kuin muutaman pvän enään.
Ymmärtäkää, että ole PUHKI jo lähteminen alkaa alkaa alkaa olla vaikeaa.Ihmettelen juurikin siksi, että MITEN TÄMÄ ON MAHDOLLISTA? MIKSI poliisi ei voisi hakea miestä pois.
Nyt en kerkiä enempää lukemaan vastauksia. Palaan ja kaivan ketjun jonain pvänä ja tulen kertomaan
rtomaan miten kävi.Tämä konekin nyt temppuilee enkä tiedä miten teksti tulee, voi olla paljon virheitä.
Mutta juu, menen nyt sinne huoltoyhtiöön ja odotan koululaisia kotiin. Koitan vaivihkaa häipätä sitten jos ei muuta ilmene. Soitan vielä uudelleen toiselle poliisilaitokselle ja vaikka johtoon jos pakko. Lakimiehelle en jaksa aikaa odottaanAP
tutkintapyynnön, jos ei ala tapahtua. Ja sinuna tekisinkin jo. JOs mies ei ole talossa kirjoilla ja on ollut jo todeistetusti väkivaltainen+ käyttää huumeita, niin sinulla on kaikki mahdolliset perusteet miehen poistamiseen kodista.
Sano se niille, jos nillittävät. Ota nimet ylös vastaajalta ja paikalla käyviltä poliiseilta, ja kerro, että laitat asian etenemään.
Lähde sinne turvakotiin, sitä kautta lähtee asiat rullaamaan.
jos vaikka katsot vvo.fi sivuja niin asuntojahan kyllä on, niihin saa tukea.
Toiselle eroajalle, miten niin et voi muuttaa lasten kanssa? Palkkaa itsellesi kunnon lakimies hoitamaan eroa/huoltajuutta.
Itse olen kans eronnut vaikeimman kautta, nyt olen kolmen lapsen yksinhuoltaja, ex puolisoni linnassa.
Itse lähdin liikkeelle sossun perhetyöntekijöistä, pyysin heidät kotikäynnille. Pyysin heitä tekemään isästä ls-ilmoituksen, no kolmen vuoden taistelun jälkeen isä ei tule ikinä näkemään lapsiaan. Hän on ihan itse polkunsa valinnut, ihan syystä menetti kaikki oikeudet lapsiinsa. Lasten turvallisuus on heidän oikeus, meillä se ei kohdannut millään tavalla.
Ottakaa nyt naiset jumalauta itteenne niskasta kiinni ja tehkää jotain!
Käskivät minun vahtia koska mies paikalla ja sitten olisin soittanut poliisille. No, varmaan olisinkin uskaltanut kun oli juuri pahoinpidellyt minut josta sai myöhemmin tuomion. Silmät muurautuivat umpeen jne ja poliisi tiesi tämän. Siinä sitten odottelin viikkoja että mies vangittiin ja tällä välin ehti hävittää kaikki minun ja lapsen vaatteet. Että semmosta! Hienoa oli toiminta poliisilta!
Me ollaan vaan viattomia uhreja, joiden asemaa voidaan selittää vain toisten kautta. Meidät on typistetty avuttoman lapsen asemaan ja olemme tahdottomia olento vailla vastuuta.
Miehen väkivaltaista käyttäytymistä ei tietenkään voi mitenkään puolustaa, mutta...Ei myöskään pidä jäädä tulee makaamaan ja varsinkaan omaan syyllisyyteen.
Käskivät minun vahtia koska mies paikalla ja sitten olisin soittanut poliisille. No, varmaan olisinkin uskaltanut kun oli juuri pahoinpidellyt minut josta sai myöhemmin tuomion. Silmät muurautuivat umpeen jne ja poliisi tiesi tämän. Siinä sitten odottelin viikkoja että mies vangittiin ja tällä välin ehti hävittää kaikki minun ja lapsen vaatteet. Että semmosta! Hienoa oli toiminta poliisilta!
...yksilönoikeudet ovat niin suuret, että poliisit joutuvat noudattamaan säädettyjä lakeja, vaikka ihmisen henki olisi kyseessä.
Tai, että heillä ei resursseja olla kenenkään henkilökohtainen henkivartija 24/7. Eivätkä he pysty luomaan meille sellaiseja raameja, kun me elämältä haluamme.
jos asunnossa oleilee sinne kuulumaton ihminen.
Jos meille tulee vaikka joku miehen kaveri, eikä suostu lähtemään, niin eikö muka juuri poliisi ole se taho, joka tulee viemään vieraan pois jos niin pyytää?!
poliisi kyllä poistaa hänet sieltä. Ja ottaa avaimetkin pois. Näin toimittiin meillä eron jälkeen.
Vaikea myös uskoa ettei sosiaalitoimi puutu mitenkään, etenkin kun asiaan liittyy alaikäisiä lapsia. Jos tarinasi on totta niin soitat sosiaalipäivystykseen nyt heti ja pyydät sieltä apua.
hienoa, että jaksoit sinnitellä loppuun saakka. Elämä muuttuu nyt valoisammaksi! Hienoa, sisulla menit!