Minä olen aina valehdellut suosittelijoista cv:ssä!
Siis eivätkö rekrytoijat soita näille suosittelijoille vai miksi olen aina saanut työpaikan?
Kommentit (15)
Eivät varmaankaan kaikille, mutta osalle kyllä (suosittelijat ovat siis kertoneet että heille on soitettu).
Musta on outoa ettei ihmiset kerro että on laittanut minut suosittelijaksi. Jotkut on saattanut lähteä meidän työpaikasta jo kolme- neljä vuotta sitten ja tuleva työnantaja soittaa perään kyselläkseen henkilöstä haastattelun jälkeen.
-esimies
kun mun suosittelijat on ihan puutaheinää :/
Missä välissä niille suosittelijoille soitetaan, ennen kun tehdään rekrypäätös vai vasta kun ollaan palkattu joku?
ap
Musta on outoa ettei ihmiset kerro että on laittanut minut suosittelijaksi. Jotkut on saattanut lähteä meidän työpaikasta jo kolme- neljä vuotta sitten ja tuleva työnantaja soittaa perään kyselläkseen henkilöstä haastattelun jälkeen.
-esimies
sinä sitten kerrot noista ihmisistä?
Saatat olla vakuuttava haastateltava.
Jos entiselle esimiehellesi on soitettu, hän on saattanut olla kohtelias soittajalle. Oletan, että kyseiset henkilöt ovat olemassa?
Musta on outoa ettei ihmiset kerro että on laittanut minut suosittelijaksi. Jotkut on saattanut lähteä meidän työpaikasta jo kolme- neljä vuotta sitten ja tuleva työnantaja soittaa perään kyselläkseen henkilöstä haastattelun jälkeen.
-esimies
että jos työtodistuksessani on pomon kirjoittama teksti "suosittelen häntä mielelläni vastaaviin tehtäviin", niin tuo on lupaus toimia suosittelijanani eikä mun tarvitse sitä erikseen kysyä/kertoa.
henkilöt ihan oikeasti olemassa, mutta en mä niiltä ikinä mitään suosituksia ole edes pyytänyt. Voihan silti olla että rekrytoijat ovat soittaneet ja entiset esimiehet suositelleet :)
ap
OLet harvinaisen k-pää. Meillä soitetaan suosittelijoille.
Suosittelijaa ei muuten saa merkitä ilman k.o henkilön suostumusta.
OLet harvinaisen k-pää. Meillä soitetaan suosittelijoille.
Suosittelijaa ei muuten saa merkitä ilman k.o henkilön suostumusta.
kyllä nyt pahoitin mieleni tästä sun kommentista......not!
Ehkä minun osaaminen on vain sitä luokkaa ettei tarvitse kenellekään soitella. Omaan erittäin kapean lääketieteellisen osaamisen :)
ap
jos halua heidän toimivan suosittelijana.
Eiväthän he välttämättä muista sinua enää vuosien jälkeen.
Sanon että on merkitty suosittelijaksi ilman lupaa
Juurikin rekrytoin, ja minun piti soittaa suosittelijoille.
Riippuu varmaan työpaikoista, mihin oot hakenut. Isommat yhtiöt varmasti vaatii soittamista.
Sanon että on merkitty suosittelijaksi ilman lupaa
Mihinkä töihin kotimammoja tarvitaan ketään suosittelemaan.:D Kyllä mä suosittelen jos aihetta on, sen verran löytyy ammattilaisuutta etten mihinkään kiusaan lähde, tietysti jos en muista jotakin henkilöä niin sanon sen mutta mä kyllä muistan kaikki 15 vuoden ajalta. Huonot ja hyvät.
Ärsyttää kuunnella vierestä niitä puheluita, ovat niin teennäisiä.