Lue keskustelun säännöt.
15v poikani oli aamulla leikkauksessa. Ns. kuuluuko minun äitinä soittaa osastolle
24.01.2013 |
ja kysyä leikkauskuulumisia etc. hoitajalta? Pojan kanssa viestiteltiin tuossa päivällä kuulumisia, ja oli väsyneen oloinen. Tämä on eka kerta, kun lapseni on sairaalahoidossa. Vaikutanko oudolta äidiltä tai välinpitämättömältä jollen soita ja kysele? Soittaako hoitaja minulle jossain vaiheessa? Huomenna pitäisi pojan kotiutua.
Kommentit (39)
ainakin meillä on 50 kilometriä sairaalaan. Jos olisin vienyt lapsen sinne leikkaukseen vaikkapa aamulla, soittanut hänelle päivällä, niin olisinko todella huono äiti, jos en menisi illalla katsomaan häntä, jos kuitenkin seuraavana päivänä pitäisi hakea sieltä?
Ja riippuu mielestäni leikkauksestakin.
Aloittajan tilannetta en tietenkään tiedä.
Ja kyllä, nykyään saa varmaan miettiä sitäkin, miltä se hoitajien silmissä vaikuttaa, siis tekevätkö lastensuojeluilmoituksen tai jotain, vaikka tietäisi oman perheensä asioiden olevan ihan oikealla tolalla, ja lapsesta välitetään, vaikkei nyt koko ajan tarvitse vieressä istua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi antanut koskaan itselleni anteeksi sitä jos en siellä olisi ollut. Leikkaus on aina pelottava kokemus kenelle tahansa.
Suora kysymys sinulle ap, mikset ollut poikasi luona?
olen melkein 30-vuotias ja äiti itsekin, mutta jos joutuisin sairaalaan leikkaukseen, ihan mistä syystä vaan, olen 100% varma, että äitini tai isäni tai luultavasti molemmat tulisivat katsomaan minua. Lisäksi jos oma lapseni joutuisi leikkaukseen tai sairaalaan ihan mistä syystä tahansa, ihan minkä ikäisenä vaan, menisin ainakin ehdottomasti katsomaan häntä, luultavasti viettäisin siellä mahdollisimman paljon aikaa.
Enkä ole mitenkään epänormaali, hullu tai läheisriippuvainen vaan ihan normaali äiti, jonka läheiset eli perhe ja ystävät on kaikki kaikessa ja menee aina kaiken edelle. Se on minun elämässäni kaikkein tärkein asia, oma perhe ja läheiset. Enkä tuomitse muita, joilla näin ei ole, jokainen elää tavallaan.
olen melkein 30-vuotias ja äiti itsekin, mutta jos joutuisin sairaalaan leikkaukseen, ihan mistä syystä vaan, olen 100% varma, että äitini tai isäni tai luultavasti molemmat tulisivat katsomaan minua. Lisäksi jos oma lapseni joutuisi leikkaukseen tai sairaalaan ihan mistä syystä tahansa, ihan minkä ikäisenä vaan, menisin ainakin ehdottomasti katsomaan häntä, luultavasti viettäisin siellä mahdollisimman paljon aikaa.
Enkä ole mitenkään epänormaali, hullu tai läheisriippuvainen vaan ihan normaali äiti, jonka läheiset eli perhe ja ystävät on kaikki kaikessa ja menee aina kaiken edelle. Se on minun elämässäni kaikkein tärkein asia, oma perhe ja läheiset. Enkä tuomitse muita, joilla näin ei ole, jokainen elää tavallaan.
Eikä mekään mentäis niitä katsomaan.
Eikä kyse ole siitä, että olisi huonot välit vaan että välimatkat on 600km ja 850km. Katsos kun kaikkien lähisuku ei asu kulman takana.
Ap:lläkin voi olla sairaalaan vaikka 100km tai enemmänkin (Pohjois-Suomessa ei mikään ihme). Mutta sinne pitäisi vaan mennä keinoja kaihtamatta, voimia säästämättä?
MIes odotti sairaalassa kanssani, kunnes leikkauspäätös tuli ja totesi sitten, että lähtee kotiin syömään ja saunomaan (juhannus). Vaikka mies oli ollut koko päivän kanssani ja syömättä, niin silti kurkkua kuristi, kun elämäni ensimmäinen leikkaus edessä. Ihan oikeasti pelotti.
Mielettömän ihanaa oli, kun heräämössä sain puhelun vanhemmiltani. Kello oli jotain viisi aamulla, mutta olivat soitelleet pitkin yötä ja saaneet lopulta tiedon, miten voin ja kysymyksen, haluavatko puhua kanssani. En muista itse puhelusta mitään, mutta kai aika sekava olin. Vanhemmat olivat lomareissussa ja hyppäsivät autoon ja ajoivat koko päivän Suomen halki, että pääsivät illalla katsomaan aikuista tytärtään.
Muistan edelleen, miten harmitti, kun mies tuli siskoni kanssa minua katsomaan seuraavana päivänä ja totesivat sitten tunnin jälkeen, että ei heistä tässä ole hyötyä ja voivat sitten lähteäkin. Olisin niin kaivannut tukea! En muista, sanoinko jotain vai mistä syystä mies sitten kuitenkin jäi vielä hetkeksi. Se oli kuitenkin tosi tärkeää minulle!
Toisen kerran jouduin leikkaukseen toisen lapseni synnytyksessä - sekin yllättäen. Silloinkin oli orpo fiilis mutta ei sentään sellainen kuin ekalla kerralla.
Jonkun mielestä 50 km välimatka on syy olla poissa lapsensa sairaalavuoteen ääreltä. Minä kyllä nökötin koko leikkauksen ja sen jälkeisen ajan sairaalassa lapseni vuoteen vieressä, vaikka kotona odotti pieni 2 kk:n ikäinen vauva. Milloin se lapsi äitiään tarvitsee, jos ei juuri tuolloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairaala ja nukutus on isommallekin pelottava kokemus..
Olen kirurginen sairaanhoitaja ja itsekin teinipojan äiti.
Ei, hoitajat eivät ihmettele jos äiti ei kysele perään, ajattelevat (jos mitään ajattelevat) että ehkä joku toinen hoitaja on puhunut vanhempien kanssa, tai äiti on soittanut pojalle suoraan tai poika äidille tms.
Itse varmaan menisin käymään pojan luona leikkauspäivän iltana, jos hän on kotiutumassa jo huomenna, vierailuajan viimeisinä hetkinä, samalla kysyisin hoitajalta miten leikkaus oli mennyt, onko mitään erityistä. Mikään kiire näillä kysymyksillä ei ole.
Menisin pojan itsensä takia, siltä varalta että hänellä on kovat kivut, orpo olo, pahoinvointia, pelkoa (leikkauksen jälkeen voi olla kaikkea tätä) eikä hän osaa itse kysyä hoitajilta apua riittävästi. Aika harva teini osaa!
Mutta jos olisin jo puhelimessa todennut että asiat on hyvin, ei olisi mikään vältätmättömyys mennä paikalle. Voi olla niinkin että poika nukkuu koko illan ja yön.
Mikä ON tärkeää, on että sinä äitinä (tai pojan isäkin tietysti kelpaa) olet kuulemassa kotiutusohjeet: mitä lääkkeitä minkäkin aikaa, ja mitä tehdä haavalle jos siihen tulee mitäkin oireita, milloin saa mennä suihkuun jne. Tällaisissa asioissa en 15-vuotiaaseen luottaisi.
Toinen mahdollisuus on siinäkin, että soitat, pyydät saada puhua pojan omahoitajan kanssa (jokaisella on omansa ja toinen hoitaja ei tiedä toisen potilaista yhtään mitään) kotiutuspäivänä, ja saat puhelimessa ohjeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin taaperoiden kanssa puistossa kun puistotäti suureen ääneen selosti kuinka poikansa oli joutunut sairaalaan umpisuolen puhkeamisen vuoksi. Aamupäivällä hänen miehensä oli sairaalassa pojan luona, sitten iltapäivällä koulun jälkeen menisi kaverit ja työpäivän jälkeen hän illalla. Lopuksi totesi "poika pääsi sentään vielä Lastenklinikalle vaikka onkon 16v".
Olin kuvitellut pojan olevan noin 8-10v. Mutta tarvitseeko 16v oikeasti kokopäivätoimisen kädestä pitäjän? Iltavierailu ok, mutta joku koko ajan sängyn vieressä tuon ikäisellä?
Oma lapseni oli 8v:na viikon sairaalassa keuhkokuumeen vuoksi eikä silloinkaan pystytty olemaan koko aikaa siellä, koska piti käydä välillä töissäkin ja huolehtia nuoremmista sisaruksista. Meitä kun oli vain kaksi aikuista.
ja kukaan ei kerennyttull katsomaan. Oikeasti, sillä mut leikattiin iltapäivällä ja pääsin heräämöstä vasta yöksi osastolle. Ja sitten pääsinkin seuraavan päivänä puolilta päivin kotiin. Ei sillä sinäsnsä merkitystä, mutta mies ei edes nähnyt sairaalaa, jotenkin koko muu perhe jäi ulkopuolelle. Hullua olis ollut kivempi, jos mies olis esim. voinut hakea yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen melkein 30-vuotias ja äiti itsekin, mutta jos joutuisin sairaalaan leikkaukseen, ihan mistä syystä vaan, olen 100% varma, että äitini tai isäni tai luultavasti molemmat tulisivat katsomaan minua. Lisäksi jos oma lapseni joutuisi leikkaukseen tai sairaalaan ihan mistä syystä tahansa, ihan minkä ikäisenä vaan, menisin ainakin ehdottomasti katsomaan häntä, luultavasti viettäisin siellä mahdollisimman paljon aikaa.
Enkä ole mitenkään epänormaali, hullu tai läheisriippuvainen vaan ihan normaali äiti, jonka läheiset eli perhe ja ystävät on kaikki kaikessa ja menee aina kaiken edelle. Se on minun elämässäni kaikkein tärkein asia, oma perhe ja läheiset. Enkä tuomitse muita, joilla näin ei ole, jokainen elää tavallaan.
Eikä mekään mentäis niitä katsomaan.
Eikä kyse ole siitä, että olisi huonot välit vaan että välimatkat on 600km ja 850km. Katsos kun kaikkien lähisuku ei asu kulman takana.
Ap:lläkin voi olla sairaalaan vaikka 100km tai enemmänkin (Pohjois-Suomessa ei mikään ihme). Mutta sinne pitäisi vaan mennä keinoja kaihtamatta, voimia säästämättä?
mutta ap ja poikansa asuvat varmasti samassa taloudessa. Ja jos sairaala nyt sattumalta olisi 500 kilometrin päässä ap:n tapauksessa ja hänellä olisi kolme alle kouluikäistä erityislasta kotona ja olisi yksinhuoltaja niin joo, ymmärrän jos hän ei pääse katsomaan lastaan. Mutta jos herranjumala pitää vauvapalstalla kysyä että pitääkö soittaa vai vaikuttaako välinpitämättömältä niin ei se kyllä ole normaalia toimintaa eikä hän ole ihan normaali äitikään minun mielestäni.
Ei sairaalassa oleminen ole kaikille mitään draamaa tai traumaattista. Itse en tykkää ollenkaan, että mua käydään sairaalassa katsomassa. Ihmeellistä, että aikuiset vinkuu, kun ei mies istu vieressä koko sairaalassaoloaikaa. Tuskin 15-vuotiaskaan kaipaa äitiään viereen, jos jo huomenna pääsee kotiin ja on kuitenkin ollut muuten äidin kanssa yhteydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen leikkausta ja sen jälkeen. Tästä laitan vaikka pääni pantiksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olin 7v kun multa leikattiin umppari,vanhemmat eivät ehtineet leikkaukseen mukaan vaan naapuri vei sairaalaan ja leikkauksen jälkeen tapasin vanhempani--siihen aikaan vanhemmatkin saivat vain käydä tiettynä aikana katsomassa ja kyllä pelotti sairaalassa.jouduin vielä olemaan useamman yön kun en suostunut syömään.
olin 16v kun multa leikattiin nielurisat,isä vei,mutta yksin olin leikkauksen jälkeen,pakotin äitini hakemaan mut kotiin ja lähdin sairaalasta omalla vastuulla (oltiin nukutettu eetterillä).
Oma 18v poikani leikattiin viime viikolla,saattelin osastolle ja juttelin hoitajan kanssa,leikkauksen jälkeen poika laitto tekstarin kun oli päässyt osastolle ja samaan aikaan olin jo itsekin tiedustellut asiaa,koko perhe käytiin poikaa katsomassa
opiskelee 600 km päässä+hotellihuoneen yöksi.
muotoilla tosiaan aloitus eri lailla. Se ei kuulosta kovin hyvältä, että olet enemmän huolissasi siitä, mitä joku ventovieras ihminen sinusta ajattelee, kuin siitä, mitä oma lapsesi miettii sinusta juuri nyt, kun on kipeä ja täysin oudossa tilanteessa, etkä sinä käy edes katsomassa. Aikuinenkin taantuu kun on sairas, saati sitten nuori.
paikalle kun on leikkaus tai joku muu sairaalassa-olo tilanne.
Minäkin kaipaan.
Ja kyllä, se 15-vuotiaskin on sairaalassa kuin pieni lapsi. Pelkää ja kaipaa tuttua ja turvallista tukea.
Olen töissä leikkausyksikössä ja heräämössä, ja hoitanut useita lapsia ja teinejä. Ja ihan poikkeuksetta etenkin ne teinit on ihan kauhusta kankeina ennen nukutusta. Heräämössä useampikin teini on itkenyt, kipu, lääketokkura ja pelko tekee heille sen että ovat kovin pieniä iästään huolimatta edelleen. Lapsia kuitenkin.
Jos oma lapseni joutuisi ihan minkä ikäisenä tahansa leikkaukseen, joko suunniteltuun tai päivystysleikkaukseen, niin mikään mahti maailmassa ei pitäis mua pois sairaalasta lapseni luota.
Yhdistivt puhelun pojalle, koska hän on jo sen ikäinen että osaa itsekkin kertoa vointinsa sinulle. Jos haluat kysyä lääkäriltä jotain esim kotihoito-ohjeita niin mene huomenna lääkärin kierron aikaan osastolle. Toisaalta poika voi kysyä itsekkin.