Miksi vanhoillislestadiolaisilla on sallittua internet muttei televisio?
Kommentit (53)
Koska Raamatussa ei mainita kertaakaan sanaa televisio tai telkkari. Sen sijaan sana verkko mainintaan mm. kerrottaessa Pietarin kalansaalista.
Jos tuo pitää paikkaansa, niin huhhuh, mikä selitys. Ei ainakaan minulla menisi perusteluna lävitse.
Joskus tuntuu, että täällä menee kaikki lävitse.
Nyt äkkiä näppärä ex-nokialainen lessukoodari vääntämään Päivämiehen sivuilta imaistavan softan kotikoneelle, joka sallisi Internetissä pääsyn vain sähköpostiin, Päivämiehen ja SRK:n sivuille.
Ja ei varsinkaan Vauva-lehden AV-palstalle, joka on varsinainen syntisäkki ja houkuttelee lestadiolaisia viettämään siellä aikaansa.
monelle vanhoillislestadiolaiselle ja aiheuttanee hämmennystä yhteisössä. Paljastui suuri salaisuus, vaiettu salaisuus.
Netin käytöstä jää jäljet koneelle, sivuhistoriaan, eli helpompi tehdä parannus mutta tv:n kattomisesta ei näy jälkiä joten ripitätytyminen on vaikiampaa.
Lisäksi ne huomaa elävänsä niin kaukana todellisuudesta että kaikki pesisivät kätensä koko hommasta.
Pelkästään näitä "julkkis vl:a" Iholla ym. voitte huomata kuinka ulkoiset asiat ja raha on vl. ykkösasia.
nimim. "tietoa on"
lestadiolainen. Kysyinkin asiaa häneltä, utelias kun olin. Hän selitti, että televisiosta tuleva ohjelma voi olla mitä tahansa, kun taas netistä voi valita, mitä katsoo.
.
No ei minuakaan ole telkkarin eteen orjaksi istutettu, vaan ihan itse VALITSEN sieltä, mitä katson, tai mitä en halua katsoa. Hohhoijaa.
lestit "saavat" katsoa telkkaria netin kautta muttei suoraan telkkarista, saa ottaa permiksen mutta ei saa värjätä hiuksia, saa käyttää meikkivoidetta mutta ei ripsiväriä, saa polttaa tupakkaa mutta ei juoda alkoholia, aviotonta seksiä saa harrastaa vain suviseuroissa... jne. Näitä riittää. Että eipä tuo kovin täysipäisen hommalta kuulosta.
Netin käytöstä jää jäljet koneelle, sivuhistoriaan, eli helpompi tehdä parannus mutta tv:n kattomisesta ei näy jälkiä joten ripitätytyminen on vaikiampaa.
Lisäksi ne huomaa elävänsä niin kaukana todellisuudesta että kaikki pesisivät kätensä koko hommasta.
kerran käymässä. Tietsikalla istuivat ja tuijottivat edellisen lauantain Voice of Finlandit ja Putoukset. Huomasin, että tietsikalla oli käyty Kaalimato.com sivulla ja kun kysyin lapseltani, niin sanoi, että X oli hanunnut käydä sillä sivulla. Joo, ja epäilijöille tiedoksi, että a)mun lapsi ei vieläkään oikein tiedä mikä sivu se on ja b) miehen käynnistä ko sivulla ei kyse
hihhulien tekemisissä useinkaan ole mitään järkeä.
Miettikää nyt: palvovat jotain jota ei ole olemassa ja vaikeuttavat sillä sekä omaansa että muitten elämää.
tiesittekö että Lars Leevi Laestadius on keksinyt nämä "säännöt" ollessaan hullujen huoneella :D?
Kysyinkin asiaa häneltä, utelias kun olin. Hän selitti, että televisiosta tuleva ohjelma voi olla mitä tahansa, kun taas netistä voi valita, mitä katsoo.
Itse kylläkin kallistun sen kannalle, että netinkäyttöä ei ole kielletty, kun se on niin uusi juttu. Netissä on paljon sellaista mitä telkkarista ei saa edes esittää.
TV-kanavia valtoo Suomen laki, jossa on rajoittavia määryksiä lähetysajankohdista, väkivallan ja seksin esittämisestä sekä mainonnasta. Tätä myös valvotaan.
Netissä ei ole minkäänlaisia ikärajoja eikä laki ulotu sinne.
Lestadiolaisten perustelut heidän tv-kieltomääräyksilleen ja netin puolusteluille ovat aivan järjettömiä.
"Rauhanyhdistysten vuosikokousedustajat päättivät vuonna 1963 Ylivieskan suviseurojen yhteydessä pidetyssä vuosikokouksessa, että television hankkiminen on synti."
Kerrotaan tässä:
http://freepathways.wordpress.com/2010/02/07/televisio-ja-konsertit/
Ehkä lestadiolaiset eivät oel pystyneet kumoamaan omaa määräystään?
Lestadiolaisten perustelut heidän tv-kieltomääräyksilleen ja netin puolusteluille ovat aivan järjettömiä.
onko vanhoillislestadiolaisuus sama kuin körttiläisyys?
Ja ei varsinkaan Vauva-lehden AV-palstalle, joka on varsinainen syntisäkki ja houkuttelee lestadiolaisia viettämään siellä aikaansa.