Onko curling-vanhemmuus niin yleistä kun lehdissä annetaan ymmärtää?

Hän on tänä päivänä 32-v, on aina saanut tehdä vähän mitän lystää: syödä mitä halunnut, mennä nukkumaan kun on halunnut, häntä on kerta kaikkiaan lellitty mahdottomasti! Häneltä ei ole vaadittu mitään, esim. veljiltä vaadittiin aina jotain, heidän piti tehdä töitä kotona jne.



No mihin tämä on johtanut? Hänellä on kyllä hyvä itseluottamus, mutta paha vaan, että hän on myös itsekäs. Lisäksi mielestäni hänestä on tullut todella uusavuton, nyt hänellä on kaksi lasta, joita hän hoidattaa äidillään. Menee usein koko viikonlopuksi vanhemmilleen, makailee siellä sohvalla ja mummo hoitaa lapset ja keittää ruoat. Mielestäni tämä käytös juontaa juurensa nimenomaan lapsuudesta. Sama malli jatkuu aikuisenakin :/.

jos lapsi myöhästyy bussista, menee hän seuraavalla (ja myöhästyy koulusta). Siis jos vanhempi erikseen lähtee lasta sinne kouluuu kuskaamaan niin ihan selkeästi siloitellaan tietä.

Ihan sama nämä vanhemmat, jotka kiikuttavat lapselle kouluun luistimia, kirjoja ja vihkoja kun lapsi on ne aamulla unohtanut kotiin.

Mutta ei meillä pelätä lasten pettymyksiä, jos vaikka joku suunnitelma jää toteutumatta, eikä koskaan kaupassa mitään ylimääräistä osteta, vaikka lasta kuinka kiukuttaisi. Samoin meillä aikuinen tekee päätökset ihan ongelmitta, sellaisetkin joista lapsi ei pitäisi.

Kouluunviemistä perustelen itse sillä, että pidän tärkeänä, että lapsi ei ole sieltä poissa, seuraavalla bussilla ehtisi vasta toiselle tunnille. En suinkaan kuljettaisi jatkuvasti, jos hän jatkuvasti myöhästyisi, varmaan 2-3 kertaa vuoden aikana niin on käynyt. Lapsi on myös kärsinyt myöhästymisestään jonkun rangaistuksen tai esim. maksanut kyydin viikkorahastaan. Silti mietin, että hänen täytyisi myöhästymisestään tosiaankin kärsiä se oikea seuraus, ja vastaisuudessa mennä seuraavalla bussilla.

7

curlingia kuin omassa lapsuudessani pienessä taajamassa 80-luvulla. Silloin pojat saivat käytännössä tehdä mitä vaan mikä heitä sattui huvittamaan. Isät olivat aina poissa ja äidit väsyneitä, kun joutuivat hoitamaan sekä työn että täysin yksin kodin ja lapset.

Monillakaan äideillä ei vaan ollut voimia pitää kuria pojille (meille tytöille kyllä pidettiin) eikä poikien tarvinnut tehdä kotitöitä, ei aina läksyjäkään. Ei puhettakaan että poikaa olisi pyydetty käymään mummolle kaupassa tai olemaan lapsenvahtina. Kurinpito oli sitä, että uhattiin isällä, mikä varmaan sai jokaisen isän inhoamaan entistä enemmän sitä hetkeä, kun piti tulla kotiin selvittämään jokaista pientä kinaa, joten isät olivat sitten entistä enemmän poissa kotoa.

Minua vieläkin mietityttää, mistä ihmeestä oli peruja se nöyristelevä asenne miehiä kohtaan ja ylisuojeleva asenne omia poikia kohtaan. Meillä päin tytöt ja pojat kasvoivat aivan eri maailmassa, ja pienetkin tytöt nähtiin vastuullisempana kuin pojat missään ikävaiheessa.

se on ajanjaksoon kuuluvaa kulttuuria.

Curling ei ole sitä, että lapset saavat mennä omia menojaan tai että lapset koetaan vaivaksi - tai että kasvatus on ns. vapaata ja osittain rajatonta.

Curling on sitä, että vanhemmat sanoillaan ja teoillaan silottelevat lapsen tietä ja yrittävät välttää lapsen pettymystä ja pahaa mieltä.

Curling on sitä, ettei vanhempi kestä lapsen pahaa mieltä.

Esimerkkinä mm. täälläkin olleet kauhistelut siitä, että isosiskan kaveri onkin kutsunut vain se isosiskon synttäreille, ei pikkusiskoa ollenkaan ja nyt pikkusiskolle tulee paha mieli joka on aivan kamalaa. Ja sitten mietitään, että pitäisikö soittaa ja kysyä, jos pikkusiskokin saisi tulla.

Tai jos lapsi myöhästyy aamulla bussista niin vanhempi lähtee kuskaamaan häntä erikseen autolla kouluun.

Vanhempi toimittaa jälkikäteen kouluun lapsen aamulla kotiin unohtamia tavaroita.

Vanhempien tehtävä on valmistaa lasta elämää varten. Jos lasta ei opeta käsittelemään ja kestämään kaikkia tunteita - myös pettymystä - ei lapsi osaa niitä aikuisenakaan käsitellä.

Lisäksi elämä ei ole aina tasapuolista ja reilua - edes lapsena. Tällöinkin aikuisen tehtävä olisi antaa lapselle välineitä kohdata ja käsitellä näitä tunteita sen sijaan että heti laukataan korjaamaan kaikki mahdollinen epäreiluus.

eihän lapsilla edes ollut omia kelloja!

Kyllä tuo "luonto opettaa" oli curlingia vanhempien puolesta, ei haluttu jaksettu sisällä metelöiviä lapsia.

curlingia olikin. Lapset huitelivat ties missä pitkin kyliä jo 4-5-vuotiaasta lähtien ja tulivat kotiin illalla kun viitsivät tai kun nälätti, ei mitään aikatauluja, ei rajoja. Toki tuolloin sattui paljon enemmän tapaturmiakin. Lapsia kuoli enemmän mm. hukkumalla kuin nykyään liikenneonnettomuuksissa.

Itse tuoa lapsuuden eläneenä kyse ei ollut curlingista. Kotityöt ja läksyt tehtiin ja sitten mentiin ulos kavereiden kanssa. Kaikilla oli kotiintuloajat ja säännöt, suurin osa asioista kiellettiin ja se oli aivan normaalia. Kaikki tuottivat lapsilleen pettymyksiä opikein urakalla. Mutta muutos tähän päivään oli se, että me saimme itse kokeilla miten luonnossa liikutaan, saimme itse kokea sen että minkäkokoiseen puuhun ei kannata kiivetä, missä ei kannata hypellä, minkäpaksuinen jää kestää jne.

Kyse ei ole välinpitämättömyydestä, vaan täysin päinvastoin siitä, että vanhemmilla ei ole muuta elämänsisältöä kuin siloitella lapsena elämää mahdollisimman mukavaksi ja ongelmattomaksi. Lapsen ei haluta joutuvan kokemaan pettymyksiä eikä ongelmatilanteita, vaan vanhempi lakaisee kaiken sellaisen pois tieltä (siitä vertaus curling-lajiin!).

Ap, minustakaan tuo ei ole edes likipitäen niin yleistä kuin mitä lehtien jutuista voisi luulla. Me toimittajat kun tuppaamme herkästi tarttumaan kaikenlaiseen uuteen ilmiöön ihan uutismielessä ja uutisoinnistahan ei varsinaisesti voi toki tehdä johtopäätöksiä jonkun ilmiön YLEISYYDESTÄ ;-)

Minusta muuten tässä ketjussa tuo eräs 50+-kommentoija teki mielenkiintoisen huomion: lapsien kanssa olemisesta tuntuu monella kadonneen ILO, koska kasvatus ja lastenhoito on yhtä pinnistelyä ja velvollisuutta.

Olen aivan samaa mieltä!

Mutta tavallaan se ON samaa ilmiöjatkumoa, tosin lievemmässä muodossa kuin curlingkin. Suhtautuminen lapsiin koetaan seikaksi, jossa itse kukin ei enää uskalla toteuttaa omaa linjaansa ja maalaisjärkeään, vaan ulkoa päin (nettipalstat kuten av, neuvolat, media, sosiaaliset pienryhmät) ladellaan vanhemmille yhtä sun toista "pakkoa", jota perheen on vanhemmuudessaan "toteutettava ollakseen normaali".

Lapsista katoaa äkkiä ilo ja rentous, jos alkaa tiukasti noudattaa Hyvän Äidin mittapuita.

Lisäksi vielä koko yhteiskunta toitottaa palkkatyön, uran ja menevien harrastusten, ulkonäön yms. tärkeyttä, ja niiden rinnalla lasten kanssa oleilu tuntuu helposti löysältä ja merkityksettömältä.

Av-palstalla vain tupataan herkästi leimaamaan kaikenlaista... jos toimit eri lailla kuin minä, olet "curling" tai muuten vaan huono äiti ;-)



Ja hei: nuo päiväkodista lähtö -esimerkitkin menevät minusta enemmän sen piikkiin, että vanhemmat ovat aika vieraskoreita. Eivät kehtaa alkaa vastaanpullikoivaa lasta väkisin kantamaan ulos... sen verran paljon on puhuttu fyysisen kurittamisen kiellettävyydestä, että monella vanhemmalla on hämärtynyt raja pakottamisen ja kurittamisen välillä.



(itse muuten vein tuossa useampi vuosi sitten nelivuotiaani ulos kohti kotia päiväkodin ekoina päivinä niin, että likka kirkui naama punaisena ja yritti tarrata ovenpieliin. Mietin kyllä, että tarhan tädit tekevät kohta jonkun ls-ilmoituksen raa'asta äidistä, mutta pahus: nehän KEHUIVAT minua jälkikäteen! Joten ei sitä kokematon äiti aina tiedä täsmälleen oikeaa tapaa toimia - jos sellaista edes on olemassa, kaikissa tilanteissa Parasta Tapaa - ja silti hän noin keskimäärin voi olla ihan tavallinen, kurinpidon hallitseva vanhempi)



-26-

...mm. sukulaispiiristä.



Esimerkkinä perhe, jossa kaksi teini-ikäistä, jotka mm. ovat 3-4-vuotiaasta lähtien saaneet syödä sellaista ruokaa, josta ovat pitäneet (eli eläneet suurelta osin herkuilla). Kaupasta ovat saaneet melkein kaikki sellaiset vaatteet ja tavarat, joita ovat kinunneet. Autolla kuskataan jo muutaman kilometrin päähän (vaikka asuvat pikkukaupungissa, jossa hyvät kevyen liikenteen väylät). Koulusta saavat olla aika ajoin pois, jos "päähän koskee". Kotitöitä ei tarvitse tehdä, vanhempia ei tarvitse totella, suusta saa päästää mitä haluaa... Pahimmillaan jopa läpsivät äitiään kasvoihin.



Eli siis tässä perheessä vanhemmat eivät saa lapsiinsa mitään kuria, eivätkä halua pahoittaa lastensa mieltä: muita kurinpitotoimia ei käytetä kuin huutaminen - ja lapset ovat huomanneet että se ei johda mihinkään, vaan lähinnä nauravat vanhemmilleen. Kerran vanhemmat kai yrittivät ottaa pleikkaria teinipojalta pois, mutta siitä seurasi sellainen raivo, että se oli annettava heti takaisin...



Onneksi ovat jo pikku hiljaa kasvamassa pahimman vaiheen yli.



Minulla on vaikeuksia joskus sietää tätä toimintaa, mutta koska he ovat vaimon lähisukulaisia, täytyy yrittää pitää mölyt mahassa.

9-vuotiaana se on ollut koulukiusattu, koulukiusaaja ja ollut poliisikuulusteluissa. On myös hakannut vanhempiaan esineillä ja käynyt käsiksi omaan tyttäreeni.



Harvoin vihaan lapsia, mutta sitä tyttöä vihaan syvästi.

varsinkin hänen ohjettaan, että vanhempien tärkein tehtävä on suoda lapsille pettymyksiä (en muista sanatarkasti). Jos lapselle sallitaan kaikki eikä koskaan kielletä, niin ongelmia tulee siinä vaiheessa kun kieltäjä onkin opettaja tai poliisi. Opettajaa vastaan voi vielä jonkin verran pullikoida, mutta jos poliisi sanoo ei, niin se on sitten kerrasta ei.



Mun mielestä tuo satunnainen kouluun kuskaaminen bussista myöhästymisen vuoksi on kylläkin ihan normaalia vanhemmuutta. Kyllä sen nopsaan huomaa, tekeekö lapsi sitä tahallaan.



Sen sijaan kunnon curling-vanhemmuutta on se, mitä kuulin pojan mentyä armeijaan. Siellä kotiväenpäivänä kapteeni kertoi meille vanhemmille, että on ihan turha soitella ja kysellä, miten sillä omalla lapsukaisella menee. Kyse on täysi-ikäisestä ihmisestä eivätkä he edes saa kertoa vaikka tietäisivätkin. Kaiken huippu oli ollut se, kun yksi äiti soitti ja pyysi järjestämään ruokailuun enemmän aikaa, lapsi kun ei ehdi kunnolla syömään.

Olen ollut töissä yläkoulussa nyt 4 vuotta erittäin hyvämaineisella alueella, jossa vanhemmat ovat pääsääntöisesti todella korkealle koulutettuja ja hyvissä asemissa yhteiskunnassa.



Omalla valvontaluokallani on noin kolmasosa vanhemmista curling-vanhempia. Se näkyy koululle päin monissa eri muodoissa eli nuorten kanssa ei olla ja niiden annetaan tehdä mitä he haluavat. Nuoret eivät muista tuoda tärkeitä lappuja kouluun, niin vanhemmat tuovat ne itse. Nuoret eivät saa hommattua itselleen TET-paikkaa niin vanhemmat soittavat heille niitä paikkoja. Nuoret eivät tule jälki-istuntoihin, niin vanhemmat sanovat tulevansa istumaan heidän puolestaan. Jos opettajat sanovat, että nuori on käyttäytynyt huonosti, niin vanhemmat kertovat, että ei taatusti ole. Ääni kellossa muuttuu vasta, kun on esittää vaikka valvontakamerakuvia lapsesta hakkaamassa muita tai tekemässä spray-maalilla töhryjä. Silloinkin kuitenkin löytyy se syy aina koulusta, koska ainahan se toinen poika oli ensin naljaillut tai että koulu ei ollut järjestänyt tarpeeksi laadukasta kuvataiteen opetusta kouluaikana.

curlinkia. Ainakin minä tunnustan. Poikien kanssa lipsahtaa liikaan auttamiseen. Itsessäni on se heikkous etten jaksa jankuttaa vaan teen sen itse niin pääsee helpomalla. Se kyllä kostautuu kun huomaa että lapsen minäkuvan kehitys on heikko. Ja tiedän että näistä poikalapsista tulee niitä itsensä passauttajia jotka ei siivouksesta pyykkihuolosta etc...piittaa kun oma äiti on huoltanut pyykin safkan ja vaatteet nätisti kaappiin. Nyt jätkä on 11-vee ja vaadin esim. että laittaa kerran viikossa ruuan koko perheelle. Olen huomannut sen seikan että kun en puutu asioihin vasta sitten kun hän kyssyy jotain niin hommat hoituu. Kouluun lähtemin sujuu mallikkaasti kun en ole paikalla sähläämässä. Aamupalan laittaminen onnistuu ja itsestä huolehtimen on helpompaa kun äiti on pois omalla työpaikallaan. Lapsen pitää saada epäonnistua niin se vain on. "mulla on nälkä laita välipalaa" ei enää toimi. Palvelu ei pelaa vaan itse on mietittävä miten asian hoitaa.



Sama on rahan kerjäämisen ja tavaroiden ostelun kanssa. Olen ottanut laskupinon esille ja näyttänyt miten budjetti toimii ja mihin palkat katoaa. Vastuun kantaminen itsestään opitaan lapsena.



Curlatusta lapsesta kasvaa tutkimusten mukaan epämielyttävä ihminen. Ei ole helppoa ei.



Mites teillä muilla?

curling-vanhemmaksi en osaa leimata ketään.

Päivittäistä on päiväkodissa esim. tuonti- ja hakutilanteissa "lähdettäisiinkös" kotiin. Lapsi juoksentelee ympäriinsä ja vanhempi hokee "puettaisiinkos" ja "lähdettäisiinkös". Varsin hankalaa arkea.

Sitten on vanhemmuutensa tiedostavia "nyt lähdetään" ja "nyt puetaan"- vanhempia. Lapsi saattaa nurista normaalisti väsymystään päiväkotipäivän jälkeen mutta lähdöt yleensä .

onnistuvat.

Samoin kaupoissa ym. kuulen usein toistona että "jos teet noin niin lähdetään". Usein kuulen mainitun 10-20 ja lapsi saa jatkaa vallatonta käytöstään ja mitään ei tapahdu.

Sitten on siviilipuoella näitä vanhempia, jotka vahtivat haukkana normaaleita lapsiaan, puuttuvat heti pieneenkin lasten yrittämään välienselvittelyyn aikuisena vaikka tarvetta ei vielä olisi. Lisäksi lasten kaverit valitaan vaippaikäisestä saakka huolellisesti, että ne olisivat sopivia.

Tällaisia kokemuksia, lisää löytyy. Joskus haiskahtaa siltä curlingilta ?

curling-vanhemmuus on varsin yleistä nykyään, monien mielestä jopa ihan normaalia vanhemmuutta. Harva vanhempi tunnistaa sitä itsessään, eikä välillä muissakaan.

Itse törmään siihen päivittäin, kaupoissa, lasten harrastuksissa ja tuolla pihalla, töistä puhumattakaan (olen ope, tosin nyt sairaslomalla). Tällä palstallakin aiheeseen törmää jatkuvasti, hyvänä esimerkkinä tulee mieleen esim. tämä "lapsemme pikkusisarus ei saanut kutsua synttäreille, nyt sille tulee paha mieli eikä isosiskokaan saa siksi mennä" -keskustelut.

Ja eihän sitä tunnista jos itsekin toimii niin ja luulee, että se on oikea tapa toimia.

t. hoitaja päiväkodista

itse ainakin autan lasta viemällä unohtuneet kirjat tai kyyditsemällä kouluun. Ei meillä ainakaan tällaista tapahdu jatkuvasti vaan kyseessä on aina poikkeustapaus, jolloin mielelläni autan. Samalla viestin mielestäni sitä, että koulu on tärkeä hoitaa kunnolla. Minulle itsellenikin sattuu kaikenlaista, töihin lähtiessä saattaa unohtua jotakin. Jos mieheni auttaa minua esim. tuomalla sen minulle, onko hän curling-mies? Pitäisikö hänen antaa minun kantaa seuraukset, että oppisin olemaan täydellinen ja muistamaan kaiken?

ja voisin hänet ohimennen heittää työpaikalle/kouluun, tekisin sen kyllä.



Ei lapsi opi tuosta kouluun viemisestä sitä, että bussista voi myöhästyä, vaan sitä että toisia autetaan kun pystytään.

itse ainakin autan lasta viemällä unohtuneet kirjat tai kyyditsemällä kouluun. Ei meillä ainakaan tällaista tapahdu jatkuvasti vaan kyseessä on aina poikkeustapaus, jolloin mielelläni autan. Samalla viestin mielestäni sitä, että koulu on tärkeä hoitaa kunnolla. Minulle itsellenikin sattuu kaikenlaista, töihin lähtiessä saattaa unohtua jotakin. Jos mieheni auttaa minua esim. tuomalla sen minulle, onko hän curling-mies? Pitäisikö hänen antaa minun kantaa seuraukset, että oppisin olemaan täydellinen ja muistamaan kaiken?

Olet aivan oikeassa, ei lasta saa kuitenkaan tylyttämisen vuoksi tylyttää. Se, että lasta autetaan, opettaa myös häntä auttamaan muita. Olen minäkin vienyt unohtuneita monoja ym. perässä, kun lapsi on jo lähtenyt kouluun ja olen huomannut monot eteisessä.