Uskonnottoman kodin " uskonto" kasvatus
Miten olette toimineet? Onko pienelle lapselle liian pelottava asia, jos vanhemmilla ei olekaan Jumalaa, enkeleitä ja kuolemanjälkeistä elämää suuriin kysymyksiin vastauksena?
Oletteko puhuneet uskonasioista ihan omien näkemystenne mukaisesti, vai tarjonneet lapselle kuitenkin perinteisen kristillisen mallin? Onhan kristinusko monellakin tapaa suomaista elämäntapaa ja jonkinlainen kulttuurillinen kiinnekohta.
Tuntusi pahalta puhua lapselle vastoin omaa näkemystä, mutta en halua tuottaa lapselle liikaa ahdistustakaan pohtimalla asioita, joita pienen on liian vaikea käsittää. Voiko lapselle vastata ettei tiedä?
Kommentit (25)
Minä en ehkä rinnastaisi kirkon opetuksia muihin satuihin. Onhan niillä sentään jonkin verran todellisuuspohjaa. Puhuisin ennemminkin kertomuksista ja uskomuksista. Jopa lapsenikin mielestä sellaiset aikuiset, jotka oikeasti uskovat satuihin, olisivat tosi naiiveja.
Ja opetetaanhan uskonnoissa monia yleisinhimillisiäkin asioita kuten lähimmäisenrakkautta jne., niin ettei se kaikki pelkkää taruilua ole.
En kuitenkaan aio viedä lastani sanaa kuulemaan, kun hänen uskonnottomat vanhempansa eivät itse kirkkoon kuulu (toki muiden häissä ja hautajaisissa käymme kirkossa). Koulussa hän tietenkin osallistuu sitten ET:hen, jonka luotan olevan vähintään yhtä pätevästi opetettua kuin uskonnonopetuksenkin. Lapseni (yksityisessä)päiväkodissa on lapsia ja hoitajiakin eri kulttuureista, joten uskoisin, että juhlapyhien yhteydessä asioista kertominen ei ole mitenkään tunnustuksellista. Uskonto ja uskonnot ovat kuitenkin niin iso osa kulttuuria, ettei niitä lapselta pimittääkään kannata.
Meillä ei ole vielä tullut ajankohtaiseksi kuolemanpelko tai kyselyiän pohdinnat elämän tarkoituksesta, mutta aika vieraalta tuntuisi alkaa selittää lapselle jostain taivaaseen pilven reunalle siirtymisestä, jos ei itse siihen usko. Ei kai auta muu kuin vastata totuudenmukaisesti, ettei itse tiedä eikä kukaan muukaan voi oikeasti tietää, mutta että jotkut ihmiset uskovat sitä tai tätä. Päättäköön sitten itse kasvaessaan mihin haluaa uskoa.
tosin tapasellaisia molemmat. Tyttömme on 2-vuotias ja kuuluu väestörekisteriin. Vielä ei ole tullut eteen minkäänlaista ongelmaa " uskonnottomuuden" suhteen, mutta asia saattaa muuttua sitten kun tyttö kasvaa.
Tyttömme saa esim. käydä mamman kanssa kirkossa laulamassa lasten kauneimmat joululaulut, ja olemme pariin kertaan käyneet myös seurakunnan perhekerhossa (josta minä en kyllä tykännyt). Miehen kotimaassa vierailimme esim. hautausmaalla uskonnollisena pyhänä, missä tyttö näki rukoilevia muslimeja. Mutta mitään varsinaista uskonnosta opettamista emme mieheni kanssa kumpikaan halua. Kristinusko tottakai tulee tytölle väkisinkin jollain lailla tutuksi ympäröivän yhteiskunnan myötä - täydellinen uskonnottomuus lieneekin mahdotonta? Joulua meillä vietetään, mutta ei Kristuksen syntymäjuhlana vaan perheen yhdessäolon ja lahjojen merkeissä. Samoin pääsiäinen huomioidaan, mutta ei uskonnollisessa mielessä vaan pääsiäismunien ja pupujen myötä. Islaminuskon juhlia emme ole (vielä) viettäneet, mutta tulevaisuudessa etenkin minä haluaisin huomioida myös ne jollain tavalla. Ei uskonnollisista syistä, vaan samalla lailla perhejuhlana kuin esim. meikäläisten joulu. Yhdessäoloa, lahjoja, hyvää ruokaa ja silleen.
Kuolemasta...kun asia tulee ajankohtaiseksi ja tyttö jotain siitä kysyy, aiomme vaan sanoa että se ja se täti/setä meni enkeliksi taivaaseen. Vaikka itse en uskokaan kenenkään menevän yhtään mihinkään kuoltuaan. Mutta tuntuu vaan jotenkin liian julmalta sanoa lapselle että täti kuoli ja maatuu nyt tuolla mullan alla.
ihan siitä syystä, että toisilla paikkakunnilla se on " hurmoksellisempaa" kuin toisilla ;P. (...Ja pakana on sellainen vähän leikkimielinen nimitys, tosin itse identifioin itseni Pakanaksi isolla P:llä koska oma elämänkatsomukseni on aika " uuspakanallinen" , luonnonuskosta ammentava.)
Rantanplan:
Suvaitsevaisuus on mielestäni myös aika olennaista opettaa. Elä ja anna muiden elää. Jos vaikka ortodoksi kirkolla olisi meidän lähellä ainoa lasten kerho ja sinne seurakunnan ulkopuolelta lapsia otettaisiin niin voisin laittaa lapseni ihan hyvin myös sinne. Joku rajasi kaikkein fundamentalistisimmat pois - samat sanat... mutta ehkä juuri siksi että niillä porukoilla on tapana olla niin suvaitsemattomia!
Totta näinkin. Suvaitsevaisuus on tärkeää. Täällä pienellä paikkakunnalla ei ole kauhean paljon kerhovaihtoehtoja tarjolla, silti en ole kokenut luontevaksi laittaa lasta tulevaisuudessakaan seurakunnan kerhoon jossa aloitetaan ja lopetetaan rukouksella ja virrenveisuulla. Taidan olla suvaitsematon ;D. Perhekahvila kerran viikossa ja kyläilyt ovat toistaiseksi riittäneet taaperon sosiaaliseksi aktiviteetiksi, katsotaan miten tulevaisuudessa käy...
En oikeen osannut pukea ajatuksiani sanoiksi...
kent:
Joo, en nyt tarkoitakaan, että uskonnontunneilla olisi mitään tekemistä homovastaisuuden kanssa, tarkoitin vaan sitä, että tietyistä asioista haluan itse päättää, mitä lapselleni niistä kerrotaan. Joskus olen esim. ollut tosi vihainen isälleni, kun on poikani kuullen heittänyt jotain rasistista juttua. (Siis eihän poika tosiaan ole kuin vajaan vuoden, mutta vastaisuuden varalle oon joutunut hiukan sanomaan, että pliis, anna meidän hoitaa nää jutut omalla tavallamme sitten kun poika ymmärtää jo jotain...)
Totta, että Raamatun tarinat kuuluvat meidän kulttuuriimme. Kuten sanoin, ei niitä ole tarkoitus " pimittää" tai leimata valehteluksi tms., ja ET-opetuksessa kyllä tosiaan näitä kulttuuriperintöasioita käsitellään! Ehkä sitten tosiaan vain täytyy selittää, että jotkut ihmiset uskovat näin ja toiset näin. Aika näyttää, mikä tuntuu luontevimmalta.
Mielenkiintoinen keskustelu!