Uskonnottoman kodin " uskonto" kasvatus

Pitäähän kirkonkin (sekä rakennuksena että instituutiona) tulla tutuksi.

Lisäksi kristinuskon mukaisten tapahtumien ymmärtäminen kuuluu mielestäni yleissivistykseen, kun nyt tässä maassa asumme.



Olen ajatellut, että asiat käsitellään siinä järjestyksessä kun ne alkavat lapsia kiinnostaa. Esikoinen 3v8kk on kyselllyt kuolemasta, koska toinen mummi on kuollut. Olen sen verran kaunistellut totuutta, että sanon että mummi katselee meitä pilven päältä. Nyt on vielä aukko logistiikassa, että miten sieltä hautausmaalta päästään pilven päälle... Eli vähän hataralla pohjalla ollaan tässä. Mutta vastailen kysymyksiin niiden tullessa, ja vastaan mahd. totuudenmukaisesti ja niin, että vastaus pysyy samana...



Toistaiseksi kirkollisista toimituksista on kiinnostusta herättänyt vain häät (" Miten te menette sinne naimisiin?" ) ja kuolema (" Kuolenko minä?" " Milloin ukki kuolee?" ).



Eri uskonnot aatteina eivät tosiaan vielä kiinnosta, eikä Jumala tai Jeesus (kun ei niihin ole vielä törmätty kirjoissa tai lauluissa tai kerhoissa tms.).





Tämä on meille vähän kakspiippuinen juttu, koska kirkosta eroaminen on aikanaan ollut nuoren aikuisen kapinaa systeemiä vastaan, ei niinkään suurta irtiottoa ateismin suuntaan. En aio tuputtaa enkä kieltää vaan yrittää välittää avoimen suvaitsevaisen asenteen kaikkia uskontoja kohtaan. Ei ihan pikkuinen juttu ehkä ...

Meillä ei kukaan kuulu kirkkoon, emmekä ole mitenään uskonnollisia. Siispä minusta olisi väärin laittaa lastani pyhäkouluun tms. Tarhasta tullessaan lapseni on joskus laulanut jeesus-lauluja, enkä oikein pidä siitä. Tarha on ihan kunnan oma, eikä pitäisi olla mitenkään uskonnollinen. En haluaisi joutua väittelyyn siitä, onko tarhatäti oikeassa vai minä.. ; ) Tähän saakka olemme sanoneet " toisten uskovan, toisten ei" ja että " isi ja äiti eivät usko" . Ei sen sen kummosempaa ole vielä tarvinnut olla.

ja anna muiden kertoa miten he ajattelevat (paitsi ihan fundamentalisimpien ihmisten juttuja ei tietenkään kannata antaa kuunnella, oli uskonto tai aatesuunta mikä tahansa).



Tärkeintä on minusta se, että ei valehtele lapselle omasta uskostaan eikä mistään muustakaan, lapsi vaistoaa sen! Jos uskoo Jumalaan, niin se on syytä kertoa lapselle ja jos ei usko, niin myös sen voi kertoa. Kannattaa kertoa myöskin, että kukaan ei oikeasti tiedä, mutta ihmiset ajattelevat ja uskovat asioista eri tavalla. Jos on kertoa esimerkkejä tutuista ihmisistä, niin myös se auttaa.



Tärkeää minusta olisi myös se, että lapselle tai lasten kuullen ei kovin voimakkaasti paheksuttaisi tai arvosteltaisi toisten uskoa, vaan arvostettaisiin kaikenlaisia ihmisiä. Koskaan ei tiedä, mitä lapsi keksii jossain vaiheessa myöhemmin ajatella tai uskoa ja jos lapsi sitten muistaa, että vanhemmat ovat kyseistä aatesuuntaa paheksuneet niin se voi olla kova paikka suhteelle. Järkeä voi tietysti puhua ja selvästi haitalliset ainekset saa suodattaa pois.

Mutta ettei lapsi jäisi ihan tyhjän päälle näiden asioiden kanssa, voi kertoa, että jotkut ajattelevat näin ja jotkut toiset sitten taas näin.



Emme kuulu kirkkoon, mutta lapsi saa kyllä osallistua esim. hoitopaikan joulukirkkoon ja todennäköisesti kouluun menessään uskonnonopetukseen (sehän ei enää ole tunnustuksellista ja elämänkatsomustiedon opetus on yleensä aivan surkeaa). Meidän kulttuurimme kuitenkin pohjautuu siinä määrin kristinuskoon, että minusta tätä yhteiskuntaa, jossa elämme, ei pysty kunnolla ymmärtämään ilman, että tuntee kristinuskoa. Jos lapsi haluaa joskus itse liittyä kirkkoon, se on ok, mutta valinta on hänen.

lapsemme saa menä kirkkoon pph kanssa. Lapset vielä pieniä eetei ole tullut puheeksi mihin uskoa. vaikka kuulun kirkkoon niin se vaan on, ei vaikuta päivittäiseen elämään mielestäni

Meidän perheessä mies ei kuulu kirkkoon. Vanhempansa ovat uskovaisia mutta mies on ihan kaikkea muuta. On kovasti yrittänyt mullekin sanoa, että eroa kirkosta, kun maksat ihan turhaan jäsenmaksuja sinne (=veroa..). No ei siis oikeasti painosta.



Lapsemme on kastettu juu. Mulle se on vaan semmonen perinne tai joku juttu, ei sillä ole mitään uskonnollista merkitystä mulle. Oon sitä mieltä, että aikanaan lapsemme saa itse päättää, kuuluuko kirkkoon vai ei. Mutta olipa päätös mikä tahansa, lapsemme kävisi joka tapauksessa esim. uskonnon tunneilla koulussa. Mieskin on käynyt juuri siitä syystä, että kuuluu yleissivistykseen tietää maailman eri uskonnoista.



Eihän minullakaan tule olemaan valmiita vastauksia lapseni kysymyksiin enkeleistä yms, vaikka kuulun kirkkoon, koska en ole uskovainen ollenkaan eikä asiat sinänsä kiinnosta niin paljon.. Meidän perheessä - uskokaa vaan - mies on se, joka kuitenkin tietää enemmän näistä jutuista:)

Ja monia asioita sitten ihmetellä ja pohdiskella yhdessä, ja sanoa just että ei tiedä. Omalle nelivuotiaalleni olen kyllä kertonut joulusta, että joskus kauan eli viisas mies, jonka syntymään jouluna muistellaan, ja ihan yleisesti mitä jeesus opettanut toisten kunnioittamisesta ym. Eli tavallaan uskonnollista sanomaa ilman yliluonnollisia elementtejä. Pidän tärkeänä että tutustuu kristilliseen perinteeseen ja kulttuuriin, ja haluan välittää uskonnosta eettiset arvot ilman varsinaista uskonnollisuutta.

niin ettei vielä ajankohtaista, mutta olen jo paljon aatellut tätä samaa. Itse on aika " militantti" ateisti, eli meidän poika ei kuulu kirkkoon, menee koulussa et-opetukseen (mikä ei kaikissa kouluissa muuten ole surkeaa... heh) enkä tahtoisi, että missään kerhoissa tms. puhuttaisiin Jeesuksesta tai Jumalasta, veisattaisiin virsiä tms. Itse haluan nuo asiat pojalleni selittää. Mutta juuri kuoleman pohtiminen on semmoinen asia, että tahtoisin jotain suuntaviivoja sen selvittämiseen, ettei nyt ihan lohdutonta " madot syö" -linjaa tarttis vetää.. (No huh huh.) Kaipa se sitten aikoinaan jotenkin lutviutuu...

Eli siis minä, mieheni ja vielä hetken kaksi lasta ( kolmas syntyy vuoden vaihteen tietämillä). Vanhin lapsi meillä on 4,5 vuotta ja nuorempi pian kaksi. Vaikka mieheni mummu kuoli vajaa vuosi sitten, kuoleman käsittely ei juurikaan kiinnostanut esikoistamme. Meillä käytännössä puolet suvusta on uskonnottomia ja toinen puoli ihan rivikristittyjä, joten meillä on ihan normaalia olla uskomatta. Meillä lapset saavat itse aikanaan valita haluavatko johonkin uskontokuntaan liittyä, sitä ennen kerromme että ihmiset uskovat eri tavoin. Minun oma isä on kuollut kun olin lapsi. Meillä ei äitini, eikä muu suku ole omaa uskoansa tuputtanut vaan silloin sanottiin ihmisten uskovan eri tavoin. Äitini versio oli tietysti se, että madot syövät :) Tosin hän ilmoitti uskovansa, että ihmisestä tulee multaa. En itse kokenut asiaa pahana. Tosin luin useampaan kertaan kirjan Veljeni Leijonamieli, joka oli piristävä, koska siinä tuli ihan omanlaisensa selitys kuoleman jälkeiseen elämään :) Minä pidän hyvänä, että omat lapset tietävät jotain evankelisluterilaisesta elämästä, koska sitä pakoon ei tässä yhteiskunnassa pääse.

ja siellä ihan meiltä kysymättä vietiin myös kirkkoon jne. vaikkeivat seurakuntaan kuulukaan. Vähän ehkä loukkaannuin siitä, vaikka asiaa mietittyämme päädyimme siihen, että saavat osallistua kaikkeen toimintaan, myös seurakunnan järjestämään. Vaihtoehtoista toimintaa ei olisikaan tarjolla. Silti siitä olisi minusta pitänyt kysyä ensin. Koulussa lapset menevät sitten ET-opetukseen, ja vähän mietin tuleeko ristiriitaa eskarin ja koulun välillä. Mutta kovin perusteellista uskontokasvatusta ei kuulemma ole eskarissakaan tulossa.



Poika (kohta 5v) kyselee uskonnollisistakin asiosta niin yllättäen, etten ole ehtinyt miettiä mitään yleispäteviä vastauksia, joten on saanut kuulla melko rehellisen mielipiteeni. Esim. kuolemasta selitin, että kaikki ihmiset kuolee joskus, useimmiten vasta silloin kun ovat vanhoja ja sairaita, eivätkä enää kuoleman jälkeen kärsi, vaan heillä on hyvä olla (no se oli tietenkin pientä kaunistelua, eiväthän kuolleet tunne enää mitään). Silti poika ilmoitti ettei halua ikinä kuolla, en tiedä olisiko enkelijutut yhtään auttaneet asiaa. Ja eihän tavoitteena voi ollakaan että HALUAISI kuolla! Enkelit taitaa näin joulun aikaan mennä samaan satuolentoluokkaan tonttujen kanssa ihan ilman selityksiäkin.



Yleiskristillisen kasvatuksen antamistakin mietittiin, mutta sitten voisi jossain vaiheessa olla vaikea pysyä tietyssä linjassa, kun pitäisi kehitellä jokin omasta mielipiteestä poikkeava uskonnollinen näkemys. En sinänsä usko että siitä haittaa olisi, niin minutkin on kasvatettu ja olen käynyt seurakunnan kerhoja jne. Vanhempani erosivat kirkosta vasta sitten kun olin jo aikuinen, vaikka eivät kai koskaan ole uskonnollisia olleetkaan.

Praltrilli:

Voiko lapselle vastata ettei tiedä?

Mielestäni voi, ja voi myös pohtia asioita yhdessä lapsen kanssa. Lapsen ikä ja kehitystaso huomioon ottaen, toki. Tärkeintä on rehellisyys. Jos ei tiedä, ei pidä mennä väittämään toisin. Siitä, miten muut uskovat ja miten itse uskoo, voi kertoa. Lapset ovat näissä asioissa yllättävän joustavia. Pääasia lienee, ettei lasta pelotella millään. Itse ainakin aion puhua lapselleni siitä, miten itse uskon ja pyrkiä rehellisyyteen.

Lapsemme tulee aikanaan saamaan elämänkatsomusopetusta. ....Monille taitaa olla hiven epäselvää se, että ET-tunneilla kerrotaan kristinuskosta ja muistakin maailmanuskonnoista, ei se mitään " ateisminopetusta" ole ;D. Kuten myös se, että kasteessa lapsi otetaan kristillisen seurakunnan jäseneksi pyhässä sakramentissa joka ei ole pelkkä " kiva, kulttuurinen tapa" ! On mielestäni hieman outoa, että vanhemmat, jotka eivät itse usko, haluavat liittää lapsensa seurakunnan jäseneksi vain tavan vuoksi?

Elämme kristillisessä kulttuurissa, joten lapsemme saa kyllä tutustua kirkkoon, edesmenneiden haudoilla käydään jouluna ja saatammepa käydä joulukirkossakin. Ei uskonnoton pakana ala kirkossa sihisemään ja käpristymään vampyyrin tavoin... Seurakunnan kerhoon ei lastamme kuitenkaan laiteta ;D

Olen kieltänyt lapsiltani joka pph & pk kierroksella kaikenlaisen uskonnollisen kasvatuksen. Onnekseni nyt jo esitietolomakkeessa, joka pitää viedä päivähoitoon ennen ekaa päivää, kysytään tästä. Sitä ennen laitoin esikoisen mukaan tiedon ennen päivähoidon alkua.



Varsinainen meidän valintojen perustelu ei kuitenkaan ole tullut ajankohtaiseksi ennen kuin tänä syksynä, kun esikoinen on jo 4 v. Edellisellä kierroksella hän oli lopettaessaan pk:n n. 2.5 v.

Nyt marraskuussa pk pyysi minua kertomaan esikoiselle, miksi hän ei ole mukana, kun ryhdytään tekemään näitä joulujuttuja ja käydään srk:n tiloissa jne. Olen siis kieltänyt joulustakin kaikki uskonnolliset laulut ym. Tavalliset kulkuset, kulkuset ja lastenlaulut ovat sallittuja.

Niinpä sitten yksi päivä keskustelimme, miksi minä en pidä tästä uskonnosta, joka täällä on ja miksei hän saa osallistua noihin tapahtumiin. Toistaiseksi ei ole tullut ajankohtaiseksi kuoleman käsittely, mutta siitä puhutaan sitten tarpeen vaatiessa. Samalla keskustelimme myös siitä, että eri puolilla maailmaa ihmiset uskovat eri asioihin. Tätä helpottaa se, että myös pk:ssa on kaksi muslimilasta, jotka eivät myöskään osallistu kristilliseen kasvatukseen.



Luonnollisestikaan eivät lapset tule osallistumaan uskonnonopetukseen vaan ovat ET:ssä. Tosin olen kriittinen senkin tason suhteen ja aion tustustua käytettävään materiaaliin huolella ja tarpeen vaatiessa kritisoida sitä. Olen jo nyt tutustunut jossain määrin ET:n opetussuunnitelmaan kunnassamme.

Praltrilli:

Miten olette toimineet? Onko pienelle lapselle liian pelottava asia, jos vanhemmilla ei olekaan Jumalaa, enkeleitä ja kuolemanjälkeistä elämää suuriin kysymyksiin vastauksena?

?

Jumalasta ja vastaavista kuulin oikeastaan vasta eskarissa, eikä silloinkaan hirveästi asia kiinnostanut. Koulussa olen aina ollut et-tunneilla, en ole osallistunut joulukirkkoihin tai vastaaviin, eikä uskonnosta ole kotona puhuttu ollenkaan muutoin kuin että mulle kerrottiin että jotkut ihmiset uskovat, kun asiaa ihmettelin. Eli ateistiperheessä olen kasvanut, ja ihan hyvä lapsuus mulla oli. Ei niitä enkeleitä, jeesusta tai taivasta välttämättä tarvitse mihinkään.

Tinuri:

Praltrilli:

Voiko lapselle vastata ettei tiedä?

Lapsemme tulee aikanaan saamaan elämänkatsomusopetusta. ....Monille taitaa olla hiven epäselvää se, että ET-tunneilla kerrotaan kristinuskosta ja muistakin maailmanuskonnoista, ei se mitään " ateisminopetusta" ole ;D.

Taivahan tosi! Itse olen opettanut ET:tä pari vuotta. Siellä kyllä kerrotaan, miksi pääsiäistä tai joulua vietetään, mitkä ovat sakramentit yms., sekä kerrotaan muistakin maailmanuskonnoista. Tämä on toki tärkeää, ei tarkoituksena ole " pimittää" ev. lut. uskontoon liittyvää kulttuuriperinnettä! Elämänkatsomustiedon tunneilla käsitellään itselleni todella tärkeitä asioita, kuten suvaitsevaisuutta, erilaisuuden sietämistä, tunteiden käsittelyä, kansainvälisyyttä, eri maiden kerronta- ja satuperinnettä yms. Kannattaa tutustua opetussuunnitelmiin, nykyaikana lienee lähes joka koululla omat verkkosivut, joista voi lukea asiasta.

Pointti on se, että haluan selittää " kontroversiaalit" arvokysymykset omien käsitysteni mukaan. Mm. suhtautuminen homoseksuaaleihin, rasismi yms. ovat juuri tällaisia asioita, joista haluan antaa lapselleni omasta mielestäni " oikean" kuvan, näin myös uskonasioista. Sitten kun poika on täysikäinen, hän saa puolerstani liittyä mihin tahansa uskontokuntaan!

Kuten myös se, että kasteessa lapsi otetaan kristillisen seurakunnan jäseneksi pyhässä sakramentissa joka ei ole pelkkä " kiva, kulttuurinen tapa" ! On mielestäni hieman outoa, että vanhemmat, jotka eivät itse usko, haluavat liittää lapsensa seurakunnan jäseneksi vain tavan vuoksi?

Tätä minäkin olen kyllä joskus ihmetellyt, mutta kukin taaplaa tavallaan.

Elämme kristillisessä kulttuurissa, joten lapsemme saa kyllä tutustua kirkkoon, edesmenneiden haudoilla käydään jouluna ja saatammepa käydä joulukirkossakin. Ei uskonnoton pakana ala kirkossa sihisemään ja käpristymään vampyyrin tavoin... Seurakunnan kerhoon ei lastamme kuitenkaan laiteta ;D

Samma här. Ihan samoilla linjoilla.

Katsoin erään elokuvan, jossa isä selitti lapselle kuolemasta kaunistelematta. Häntä voisi kuitenkin siteerata siinä, että " tärkeintä on, että muisto ihmisestä elää." Se, millainen hän on ollut eläissään ja että hän elää ihmisten ajatuksissa, vaikka kuoleekin. Ihan pienille voi olla vaikea selittää, mutta tässä ei tarvitse ainakaan valehdella!

esikoinen on kuitenkin ollut aina tarhan ym kanssa kirkoissa ja on nyt koulussa ev lut uskontotunneilla. Täällä on paljon katolisia, paljon muslimeja ja paljon muitakin uskontokuntaa edustavia. Lapsille (tai toistaiseksi vaan sille vanhimmalle) olemme sanoneet että itse emme oikeastaa asiaan usko mutta kaikilla vai olla oma jumala tai olla olematta ja olemme kertoneet miten kristityt uskovat jne ja ihmiset saavat itse päättää mihin uskovat. Olen myös yrittänyt selittää että kristinuskolla ja protestanttisella esim työmoraalilla on niin iso rooli koko euroopan historiassa että siksi minusta on ihan kiva että tyttö osallistuu uskonnonopetukseen. Itse on ihan viihtynyt ussantunneilla ja osaa jo kertoa että kristinuskossa ajatellaan näin ja näin. Toivomme että lapsemme osaavat tulevaisuudessa avoimin mielin suhtautua eri uskontoihin ja muutenkin eri elämänkatsomuksiin.

joten jos lapset ei osallistu uskonnontunneille niin sitten eivät kyllä todella tiedän koulun puolesta mitään mistään uskonnosta. Minulla on lähipiirissä esim homoja joten tietsyti haluan ettei lapseni tuomitse mitään sellaista. Itse kuitenkin olen koulussa ollut uskontotunneilla enkä muista kyllä ikinä siellä kuulleeni mitään homovastaista.

Kirkko ja uskonto kuuluvat meillä kulttuuriin; uskonnollisia taruja, raamattua, jumalaa ja muita pidän tarinoina, ne ovat kertomuksia, satuja tms. muiden satujen joukossa. Kerron lapselle, että joku uskoo niiden olevan totta ja että siksi meillä on kirkko ja se on ollut vahva ainakin historiallisesti. Lapsen kielellä, yksinkertaisesti.



Kuulumme kirkkoon vaikka emme usko sen sanoihin. Pidän kirkon tunnelmasta, rauhasta, kiireettömyydestä. Menin naimisiin kirkossa, koska se on minusta kaunis perinne. Annan jumala-höpötyksen mennä ohi korvien. Pidän perinteistä, vanhoista tavoista, vanhan ajan hengestä. Kerron lapselle, että kirkossa kerrotaan satuja ja taruja jumalasta ja jeesuksesta.



Pieni lapsi saattaa kuitenkin tarvita jotakin konkreettisempaakin. Ystävän lasta auttoi ajatus siitä, että hänelle rakas koira meni taivaaseen ja on siellä häntä vastassa, kun hän sinne joskus päätyy. Lapselle kuoleman tuoma katoaminen on aika rankka juttu. Ja niinhän se on aikuisellekin. Siksi uskonnot ovat ylipäänsä olemassa, ettei ihmisen tarvitsisi hyväksyä omaa kuolevaisuuttaan. Lapsia voi auttaa vaikeiden asioiden käsittelemisessä uskonnon ja muidenkin satujen avulla. Kyllä lapsi osaa aikuisena vetää omat johtopäätöksensä.

Siis ET-opetuksesta. En tiedä, sattuiko kukaan muu kuin minä huomaamaan, kuinka ET-opetuksen aikanaan Suomeen tuonut henkilö (en muista nimeä) pyysi hiljattain julkisesti anteeksi sitä, että toi tänne noin kelvottoman oppiaineen. Siitä ei siis tullut lainkaan sellaista kuin hän oli kaavaillut. Omana kouluaikanani (josta tosin on jo toistakymmentä vuotta aikaa) ET-opetuksen taso oli ala-arvoinen, mutta voihan olla, että jossain koulussa siitäkin saadaan nykyään jotain irti.

Paitsi viimeisen lauseen suhteen.



Olemme ajatelleet että pienin lapsemme saa mennä ev.lut.seurakunnan päiväkerhoon muiden päivähoitoryhmäläistensä kanssa. Hän on hinkunut sinne jo nyt puolisen vuotta, mutta kun on " liian pieni" . Olen itse nuoruudessani ollut em. srk:n päiväkerhossa töissä (!!!?) ja tiedän suurinpiirtein paljonko siellä sitä uskontoa " tuputetaan" . Eli ei paljon mitään paitsi juhlapyhinä ja silloin ne jutut voi ajatella " satuina ja tarinoina" jotka kertovat mistä ne juhlapyhät tulee. Sitäpaitsi vaikkemme kuulu kirkkoon niin kyllä meillä kalenterin juhlapyhiä vietetään - kulttuurillinen kysymys??



Kirkkoon kuulumattomuus ei tarkoita automaattisesti, että on pakana. Henk.koht. suurin syy kirkkoon kuulumattomuuteeni on instituution vastustus. En tarvitse kirkkoa mihinkään.



Suvaitsevaisuus on mielestäni myös aika olennaista opettaa. Elä ja anna muiden elää. Jos vaikka ortodoksi kirkolla olisi meidän lähellä ainoa lasten kerho ja sinne seurakunnan ulkopuolelta lapsia otettaisiin niin voisin laittaa lapseni ihan hyvin myös sinne. Joku rajasi kaikkein fundamentalistisimmat pois - samat sanat... mutta ehkä juuri siksi että niillä porukoilla on tapana olla niin suvaitsemattomia!



ET-opetus on meilläpäin tämän pienimmän isosiskon kokemuksen mukaan hyvää ja suht. tasokasta. Isosisko on käynyt myös prometeusleirin ja siellä sitä elämänkatsomusmietiskelyä tehtiinkin sitten juuri siinä iässä kun se oikeasti jopa kiinnostaa. Siinä vaiheessa vasta niitä kiperämpiä kysymyksiä aiheesta on tullut vanhemmillekin.