Miten olette jaksaneet vauvan kanssa 30+ ja 40+ lapsen saaneet?

Pidän tuota ihan triviaalina kysymyksenä.



Halusin lasta kovasti ja jaksoin loistavasti, nautin joka hetkestä!

kuin ylipainoiset kanssasisareni, koska ei se hirveesti tunnu. Totta kai normaaleja jotakin selkäkipuja on nostelusta välillä ja joutuu kiinnittämään huomiota ravintoonsa jne. Vaikeinta on kuitenkin ehtiä hoitaa kaikki tavalliset asiat kuten opiskelu, lapsenhoito, ruoan laitto,

ulkoilut jne. Onneksi lapsi menee vuoden alussa hoitoon. Tulisin muuten hulluksi. Senkö halusit kuulla ?

Väsyneempi olen ollut kun kahden aiemman kanssa jotka sain parikymppisenä. Mutta kärsivällisempi, ymmärtäväisempi jne siksi varmaan tästä onkin tullut vilkkaampi:).

Hoitoon vein vuoden ikäisenä, en olisi enää jaksanut hiekkalaatikkotouhuja. Kahden ekan kanssa olin kotona siihen saakka kun vanhin oli 5v ja nuorin 3v.

Muuten jaksaa ihan hyvin, mutta heräämiset ei suju ehkä niin hyvin kuin nuoremmilla.

Sain 37 vuotiaana neljännen lapsen ja ihan hyvin olen jaksanut, ensimmäiset kaksi sain vähän yli parikymppisenä, kolmannen noin kolmikymppisenä, enkä ole huomannut mitään eroa jaksamisessa. Ja mainittakoon, etten ole mikään laiheliini, joten ei sekään mikään este ole, etteikö jaksaisi :)

Odotuksetkin on kaikki menneet hyvin, ei pahoinvointeja ym. normaalit krempat lopussa tietysti, mutta samat vaivat oli nuorempanakin. Tai on yksi ero ollut, ns. " kannatinkivut" on tulleet joka raskaudessa vähän aikaisemmin :)

Ja lopuksi totean, että viideskin vauveli saa tulla jos on tullakseen ennen nelikymppispäivää, sitten laitetaan stoppi ellei onnistu ennen sitä, koska sitten ehkä riskit alkavat olla suuremmat..

Ja kiitos kysymästä, tosi hyvin olen jaksanut.



Lapsi oli erittäin toivottu, yöheräämisiä jaksoin tuskastumatta sen ensimmäisen vuoden, sitten ne loppuivat. Täyimetin 6kk, sitten osaimetystä 1,3 vuotiaaksi. kannoin lastani paljon kantoliinassa ja edelleen ajoittain nukutan lapsen päiväunille kantoliinassa. Koskaan en ole lapselleni huutanut kurkku suorana, saati sitten käynnyt tähän käsiksi. Olen kotona, teen itse ruoan, järjästän päivittäin aktiviteetteja ja ulkoilemme aina sään salliessa. En ole väsynyt, enkä masentunut. Käyn viikonlopputöissä joka toisena viikonloppuna taloudellisen tilanteen kohentamiseksi. Lapsi 1,5v.



Tämänkö halusit kuulla?

Tee yösyötöstä ystävä... olemalla laiska ja tekemällä kaikki mahdollisimman vähin kädenliikkein. Kuopuksen sain 36-vuotiaana ja siihen pari siihen perään. Miäs, vanha sekin, oli mukana hommassa niin, että lupasin tehdä sille heti seitsemän lasta. Vaan ei taida oikein ehtiä ja jaksaa enää, näin 41-vuotiaana. Lapset vie voimat, mutta toisaalta ne sitten antaakin :-)

Sain viidennen lapseni 42-vuotiaana enkä huomannut mitään eroa vauva-ajan jaksamisessa verrattuna aikaisempiin. En tosin ihan tyttösenä saanut heitäkään, esikoisen 28-vuotiaana. Kuopuksen vauva-aika oli kaikkein ihaninta, vaikka hän olikin koliikkilapsi. Suorastaan nautin yösyötöistä. Silloin hoksasin, ettei ole mitään ihanampaa kuin kuulla yöllä pelkästään vauvan tuhinaa rinnalla. Perhepedissä nukuttiin eikä väsymystä tullut. Melkeinpä kaipaan tuota vauva-aikaa, vaikka mukavaa meillä on nytkin. Nuorin on jo 3-vuotias.

Sain ekan melkein 42-vuotiaana ja toisen heti perään. Rankkaa on, varsinkin kun työkuviot on sellaiset, ettei niistä oikein voi jäädä pois. Haaveilen koko ajan nukkumisesta. Mutta aikahan menee nopeasti.



Missään tapauksessa en pidä ikää esteenä lastensaannille ja niistä ihanista pienistä ihmisistä nauttimiselle. Suosittelen!