Hermot menee kun kukaan muu meillä ei tiedä missä esim. lasten vaatteet ovat.

Kyllä ne sitä pikkuhiljaa oppii.

Yksinkertaisesti me naiset olemme pitäneet liian hyvää huolta perheen asioista.. :) tee niinkuin minä tein. Vastaat kysyttäessä että Minä En Tiedä. Pikku hiljaa alkavat pitämään huolta omista tavaroistaan ja vaatteistaan. Turhaa stressiä tuommoisesta tuli ainakin minulle. Pari kuukautta oli koko perheellä pinna tiukalla.. Nyt on jo suorastaan ihanaaaa... :)

Sitten mä nalkutan, että miksette voi laittaa niitä paikoilleen siihen ja siihen niin tietäisitte missä ne aina on. Järjestän lokeroita ja naulakoita mistä ne löytyisi aina muttei kukaan välitä tarpeeksi että laittaisi ne paikoilleen. Olen kyllä lakannut jo vastailemasta näihin kyselyihin.

Jos tulee tommonen puhelu, niin sanon vaan, että oon just palaverissa, en voi nyt puhua. Lasten puheluihin kun kuitenkin aina vastaan siltä varalta, että on joku oikea hätä.



Kotona sitten otan osaa, sanomalla jotain tyyliin "voi että, missähän ne housut onkaan" ja jatkan omia hommiani enkä osallistu millään lailla kadonneen tavaran etsimiseen.



Nykyisin perhe osaakin jo aika hyvin pitää itse huolta kamoistaan. Samoin jokainen laittaa nykyään puhtaa pyykit omiin kaappeihinsa, koska minä ilmoita, että voin ne laittaa, mutta laitan sitten minne laitan enkä niiden etsimisessä rupeaa sitten avustamaan.



Oma stressikäyrä laski huomattavasti, kun tajusin, ettei minun tarvitse olla vastuussa viiden ihmisen kamoista.