Häpeän sitä, että häpeän lastani :( Hän on

Tunnetko kun kädessä kuumottaa?

Jos olet tosissasi niin ongelma on sinussa, ei pojassasi. Näet itsesi kun katsot poikaasi. Voit olla narsisti tai jopa psykopaatti. Tuollainen puhe omasta lapsesta on niin häiriintyneen ihmisen puhetta, että minua itkettää poikasi puolesta. Harkitse vakavasti, että annat lapsen pois, kotiin jossa häntä rakastetaan. Ero sinusta voi olla lapsen pelastus. Älä ota tätä päänaukomisena, vaan hyvänä neuvona joka voi pelastaa lapsesi elämän. Hän ei ole aina pikkupoika ja sitä aikuisen miehen vihaa et halua kohdata...

Mu ja pojan suhteessa ei ole ongelmia, ei hän tiedä mitä mä välillä koen. ap

Jos olet tosissasi niin ongelma on sinussa, ei pojassasi. Näet itsesi kun katsot poikaasi.

Voit olla narsisti tai jopa psykopaatti. Tuollainen puhe omasta lapsesta on niin häiriintyneen ihmisen puhetta, että minua itkettää poikasi puolesta.

Harkitse vakavasti, että annat lapsen pois, kotiin jossa häntä rakastetaan. Ero sinusta voi olla lapsen pelastus. Älä ota tätä päänaukomisena, vaan hyvänä neuvona joka voi pelastaa lapsesi elämän. Hän ei ole aina pikkupoika ja sitä aikuisen miehen vihaa et halua kohdata...

hän vaan tiedostaa omat tunteensa rehellisesti ja kertoo ne täällä. Luulen että moni muukin voi jollain tasolla kokea vastaavia, mutta pelästyy niitä niin paljon että työntää ne pois tietoisesta mielestään ja kieltää koskaan sellaista mieleensä tulleenkaan. Silti ne voi vaikuttaa sieltä taustalta asenteisiin. Parempi noin, että tiedostaa kuvion ja sitten osaa tarkkailla itseään, ettei käyttäydy poikaa kohtaan väärin.

On se ihme kun on niin kauheaa myöntää, että varsin monessakin meistä on puoli joka tykkäisi siitä että lapsemme menestyisivät, heillä olisi kavereita, oliviat kauniita ja älykkäitä. On meissä silti toinenkin puoli, joka tajuaa lapsen arvon vaikka hän ei täyttäisikään itsekkään mielemme odotuksia, emmekä ole ihmishirviöitä.

Tunnetko kun kädessä kuumottaa?

ja sekös tuntuu pahalle. Jokos soitit sinne mielenterveyden ensiapuun?

Häpeän sitä, että häpeän lastani :(

Tekstisi oli kerrassaan järkyttävää. Olet äidin irvikuva. Mahtaakohan poikasi vaistota tunteesi?

Viimeistään "tyttö kysyi onko pakko sanoa olevansa X:n veli" paljasti.

Jos olet tosissasi niin ongelma on sinussa, ei pojassasi. Näet itsesi kun katsot poikaasi. Voit olla narsisti tai jopa psykopaatti. Tuollainen puhe omasta lapsesta on niin häiriintyneen ihmisen puhetta, että minua itkettää poikasi puolesta. Harkitse vakavasti, että annat lapsen pois, kotiin jossa häntä rakastetaan. Ero sinusta voi olla lapsen pelastus. Älä ota tätä päänaukomisena, vaan hyvänä neuvona joka voi pelastaa lapsesi elämän. Hän ei ole aina pikkupoika ja sitä aikuisen miehen vihaa et halua kohdata...

Mu ja pojan suhteessa ei ole ongelmia, ei hän tiedä mitä mä välillä koen. ap

Mä tiesin tasan milloin äiti häpesi mua vaikka se yritti olla näyttämättä sitä. Tai oli kriittinen mun toimia kohtaan. Esim kerran isoissa häissä mä TUNSIN kuinka se katsoo mua paheksuvasti salin toiselta puolelta ja kun käänsin päätä niin kas vaan, siellä se tuijotti myrtsinä ja palautti naaman peruslukemille kun huomasi mun näkevän.

Jos sä et todellakaan voi olla lapsellesi rakastava ja hyväksyvä äiti, lähetä poika tänne. Meillä on tilaa yksilöllisyydelle!!

...Raivostuttaa, ettei se osaa pitää puoliaan itse, ja se, ettei millään mun tekemisillä oo ollu mitään vaikutusta.Esikoisen takia koen itseni jatkuvasti huonoksi äidiksi/ihmiseksi ja se on kauhea tunne... ap

Sinä, aikuisena, et saa kiusaamista kuriin ja silti olet raivostunut lapselle siitä ettei osaa pitää puoliaan. Koet itsesi "huonoksi ihmiseksi" ja se on mielestäsi kauhea tunne. Aivan varmasti poikasikin tuntee itsensä erittäin huonoksi, ja kaiken huipuksi oma äitikin kokee niin. Osaatko ajatella miltä se lapsesta, vielä mieleltään kehittymättömästä ihmisestä tuntuu?

Sellaiset tunteet eivät varmasti osaltaan auta "nyhverömäisyyteen" ja arkuuteen.

Jos olet tosissasi niin ongelma on sinussa, ei pojassasi. Näet itsesi kun katsot poikaasi. Voit olla narsisti tai jopa psykopaatti. Tuollainen puhe omasta lapsesta on niin häiriintyneen ihmisen puhetta, että minua itkettää poikasi puolesta. Harkitse vakavasti, että annat lapsen pois, kotiin jossa häntä rakastetaan. Ero sinusta voi olla lapsen pelastus. Älä ota tätä päänaukomisena, vaan hyvänä neuvona joka voi pelastaa lapsesi elämän. Hän ei ole aina pikkupoika ja sitä aikuisen miehen vihaa et halua kohdata...

hän vaan tiedostaa omat tunteensa rehellisesti ja kertoo ne täällä. Luulen että moni muukin voi jollain tasolla kokea vastaavia, mutta pelästyy niitä niin paljon että työntää ne pois tietoisesta mielestään ja kieltää koskaan sellaista mieleensä tulleenkaan. Silti ne voi vaikuttaa sieltä taustalta asenteisiin. Parempi noin, että tiedostaa kuvion ja sitten osaa tarkkailla itseään, ettei käyttäydy poikaa kohtaan väärin. On se ihme kun on niin kauheaa myöntää, että varsin monessakin meistä on puoli joka tykkäisi siitä että lapsemme menestyisivät, heillä olisi kavereita, oliviat kauniita ja älykkäitä. On meissä silti toinenkin puoli, joka tajuaa lapsen arvon vaikka hän ei täyttäisikään itsekkään mielemme odotuksia, emmekä ole ihmishirviöitä.

Minua raivostuttaa tällainen soopa. Itselläni on kolme teini-ikäistä lasta ja totta kai olen joskus tuntenut ikäviä tunteita heitä kohtaan. Varsinkin yhtä lasta, joka on herkkä ja kiltti olen tuntenut sydäntäsärkevää sympatiaa, jopa sääliä hetkittäin, koska on niin herkkä.

Nämä tunteet eivät ole mukavia, mutta se ei tarkoita sitä, että niitä ei voisi käsitellä ilman, että menee noin pitkälle kuin tuo sadisti-ap. Itse en sellaisia tunteita tunne ja jos joku tuntee, on hän sairas. Tai sitten riittävän typerä kuvitellakseen, että ne tunteet liittyvät LAPSEEN. Tuollaisessa tapauksessa ne tietysti liittyvät ap:n omaan huonoon itsetuntoon.

Ap:n tapauksessa itsetunto ja älykkyys ovat nollassa. Olenkin jo pitkään elätellyt toivetta vanhemmuusajokortista, joka epäisi oikeuden vanhemmuuteen kaikenlaisilta sadisteilta ja lapsenmurhaajilta. Se olisi ennaltaehkäisevää traumanhoitoa lapsille.. Sh:n työssä näen liikaa huonoja äitejä, kelvottomia vanhempia, sadisteja ja hyväksikäyttäjiä. Sitä sadismia voi olla henkisesti ja ruumiillisesti.

Ap:lapsesi aistii asenteesi, sehän on ihan kasvatuksen perusasioita.

Järkyttävää. Olen surullinen poikasi puolesta. Äidin rakkauden pitäisi olla ehdotonta, jotta lapsesta kasvaa tasapainoinen ja onnellinen aikuinen. Olet onnistunut siirtämään kammottavan asenteesi jo muihinkin lapsiisi. Mene hoitoon ja hae itsellesi apua äläkä pilaa lapsesi elämää enää enempää.

Hän oli perheen häpeäpilkku, ulkoisesti eri maata pienestä saakka. Muut lapset saivat kaikkea, uutta vaatetta, leluja ja tämä yksi aina vähemmän ja huonompaa. Itse ostin hänelle aina jouluna kivemmat lahjat kuin muille ja meillä poika kävikin kerran puoleen vuoteen yökylässä.



Se rakkaus ei riittänyt, sillä 11-vuotispäivänään poika teki itsemurhan. Huomasin sen jälkeen, että äiti oli jotenkin mielisairas, sillä tämä ei ollut erityisen surullinen poikansa vuoksi!!?



Olin onnellinen, että me pidimme miehen kanssa poikaa välillä meillä ja annettiin myös herkutella ilman huutoa ja nöyryyttämistä, mitä kotona aina oli. Oli ainakin pieniä hetkiä, jolloin oli onnellinen ja hyväksytty. Voi, että kun vihaan ap:ta juuri nyt vaikka tiedän, että oikeasti tunteeni kohdistuvat tähän ex-ystävääni.

Ap itse on nyhverö, ihan käsittämättömän nyhverö onkin. Nyt vaan laittamaan kiusaamiselle stoppi ja lapsen syöminen ja liikkuminen tasapainoon. Halveksin ap:n kaltaisia nyhveröäitejä.

tai sitten sekä minä että ap olemme vain rehellisempiä tunteistamme kuin muut. Myös minulla on nimittäin samanlaisia tunteita omaa lastani kohtaan, vaikka olemme ihan ehjä perhe.



En nyt jaksa avautua kaikista yksityiskohdista, mutta tosiasia kuitenkin on, että joskus todellakin inhoan omaa lastani. Ja samoin kuin ap, inhoan omaa itsenäni sen takia vieläkin enemmän kuin sitä lastani. He, ketkä eivät ole kokenee sitä tunnetta, kun tajuaa olevansa täydellinen luuseri äitinä, eivät tiedä, kuinka katkeralta se tuntuu.



Onnea vaan teille täydellisten lasten täydellisille äideille, joiden pikku piltit kirmaavat kavereiden kanssa koulusta kotiin kokeissa pärjänneinä ja liikuntatunnille maaleja tehneenä. Joillekin äideille tätä iloa ei koskaan suoda.

Ap kertoi rehellisesti tilanteesta ja tunteistaan. Hänellä on perheessään vertailukappaleita, sillä lapsia on useampi kuin yksi. Toiset lapset pärjäävät paremmin kuin esikoinen. Mielestäni sadistiksi ei voi sanoa henkilä, joka yrittää saada käytettävissä olevin keinoin apua koulukiusatulle lapselleen. Kiusaaminen ei valitettavasti ole loppunut, mutta ei kai se kiusatun lapsen äidin vika ole, että jotkut nuijat kakarat kiusaavat koulukaveriansa.

Jokainen, joka on käynyt joskus koulua, tietää, että muutamat lapset ovat helppoja uhreja kiusaajille. Jos he eivät ole sanavalmiita eivätkä kovanyrkkisiä, he eivät pysty puolustautumaan. Ap vain näkee lapsensa tilanteen selvemmin kuin moni muu vanhempi suostuu näkemään.

Sitä jäin miettimään, mikä on Ap:n uuden miehen rooli perheessä. Pystyisikö hän auttamaan lasta jotenkin?

Eilen itkin kun toinen lapseni kysyi multa onko hänen pakko sanoa, että on X:n sisko? Sisimmässäni raivosin tyttärelleni, mutta ei kai mulla oikeutta ois kun itsekin tunnen näin :(( ap

Jaa, mikset raivonnut ihan ääneen? Sinä siis kannustat jopa omia lapsiasi halveksimaan toisiaan! Olet aivan järkyttävä äiti. Voi poikaparka! Kyllä poika tietää tasan tarkkaan, että sinä halveksit häntä, vaikket sanoisi sitä ääneen.

Jos kerran lapsesi on "toppakenkäpoika", mitäpä jos ostaisit hänelle kunnon vermeet. Jos hän on lihava, mitäpä jos lähtisit hänen kanssaan joka ilta kunnon riuskalle kävelylenkille - vuoden päästä hän on jo ihan erinäköinen. Jos hän on arka ja vailla ystäviä, mitäpä jos ostaisit hänelle vaikka koiran, josta hän saisi kaverin ja tunteen, että edes yksi olio maailmassa rakastaa häntä. Jos koulu ei saa kiusaamista loppumaan, pyydä koulunvaihtoa. Uusi koulu ei voi olla ainakaan pahempi, ja kuljetuksenkin saa ilmaiseksi, jos koulu on ollut kädetön. Poikasi on lapsi, sinä olet aikuinen. On SINUN velvollisuutesi tehdä jotain.

Ovat todella herkkiä vaistoamaan ja näkemään millä mielellä vanhemmat ovat...

Tuohon kiusaamiseen pitäisi puuttua voimakkaamln. Jokaisella on oikeus käydä koulua rauhassa. Ystäviä ei välttämättä silti saa, mutta ainakin kiusaamisen on loputtava.

Sun pitäisi opetella katsomaan lastasi erilaisin silmin. Ei ihmistä voi muuttaa, ja miksi pitäisikään? Toki on hyvä kannustaa ja tukea liikkumaan enemmän ja auttaa ehkä löytämään jostain ystäviä, mutta jos lapsi on introvertti, niin ei hän ole mitenkään viallinen. Tutustu lapseesi, vietä hänen kanssaaan enemmän aikaa, yritä päästä hänen ajatusmaailmaansa ja tee selväksi että olet hänestä kiinnostunut.

Mieheni on vaikea kestää vasta vähän alle nelivuotiaan esikoisemme herkkyyttä ja tiettyjä juttuja mitä hän tekee.. Olen snaonut hänelle suoraan, että poikaa ei arvostella, ei sitten yhtään. Mielestäni huonoon käytökseen, kuten toisten tönimiseen tai kiusaamiseen tulee puuttua, mutta vaikkapa neitimäiseen sipsutteluun ei. Kyllä pojasta vielä mies tulee, mutta hänen tulee saada olla sellainen kuin luontevasti on.

ap on löytänyt uuden perheen, johon ei esikoinen enää kuulu. haluaisi siitä eroon, ja elää uuden miehensä ja uusien lastensa kanssa.

Lisäksi äiti vielä tahallaan lyö kiilaa lastensa väliin ja antaa pikkusiskonkin sulkea veljen perheestä siellä koulussa.

Jos lapsi ei voi luottaa edes siihen, että hänen perheensä rakastaa häntä ja hyväksyy hänet, mitä enää on jäljellä? Ei mitään. Ap voi syyttää ihan itseään, jos poika päättää tehdä itselleen jotain.

voit tehdä 2lihavuudelle" jotain. Onko edes koskaan tutkittu, että onko sairautta, mikä aiheuttaa ylipainoa? Mihin käyttää rahansa, ostaako herkkuja?

Joka kerta kun ajattelet noin lapsestasi, yritäpä heittäytyä hänen asemaansa. Mieti miten hän toivoisi sinun häntä katsovan ja kohtelevan. Lapsi haluaa tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kun on!