Häpeän sitä, että häpeän lastani :( Hän on

haluaisi siitä eroon, ja elää uuden miehensä ja uusien lastensa kanssa.





HÄPEÄ!!!! OLET KAMMOTTAVA ÄIDINKUVOTUS.

haluaisi siitä eroon, ja elää uuden miehensä ja uusien lastensa kanssa. HÄPEÄ!!!! OLET KAMMOTTAVA ÄIDINKUVOTUS.

en kuitenkaan halua esikoisestani eroon, sama miten kammottava muuten olenkin.Ja häpeän, KYLLÄ!Joka päivä. ap

ja samanlainen, mutta suosittu ikäistensä keskuudessa, ts. hänellä olisi kavereita eikä häntä kiusattaisi? Luuletko, että häpeäsi voisi johtua enemmän tästä tilanteesta kuin itse lapsesta ja hänen ominaisuuksistaan? Ehkä häpeäsi on enemmänkin kiukkua omasta "saamattomuudestasi" auttaa lasta hankalassa tilanteessa? Yllä annettiinkin jo hyviä neuvoja siitä, mitä kannattaisi tehdä.

turhautumista, ja lapsen kärsiminen koulussa raivostuttaa mua. Raivostuttaa, ettei se osaa pitää puoliaan itse, ja se, ettei millään mun tekemisillä oo ollu mitään vaikutusta.Esikoisen takia koen itseni jatkuvasti huonoksi äidiksi/ihmiseksi ja se on kauhea tunne. Miten tuollanen rikosilmoitus sitten tehdään? Jos en kiusaajista tiedä kuin etunimet ja luokan. ap

Tässä pätkä vanhempainnetistä kiusaamisesta:

Kiusaaminen on rikollista toimintaa, kun se täyttää lainsäädännössä rikokselle asetetut tunnusmerkit. Muun muassa kunnianloukkaukseen, laittomaan uhkaukseen, lievään pahoinpitelyyn ja pahoinpitelyyn liittyviä lakipykäliä voidaan soveltaa kiusaamisen yhteydessä. Myös kiusaajan rikoskumppanina, avunantajana ja yllyttäjänä toimiminen ovat lain mukaan rangaistavia tekoja.

OAJ:n sivuilta:

Perusopetuslain 29 §:n, lukiolain 21 §:n ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 28 §:n nojalla oppilaalla ja opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.

Rikoslain 27 luvussa on säädetty rangaistavaksi teoksi toisen solvaaminen tai herjaaminen.

Sellaisissakin väkivalta- tai kiusaamistapauksissa, jotka on saatettu poliisin tutkittavaksi, syyteharkintaan ja oikeuteen voivat joutua vain 15 vuotta täyttäneet rikosoikeudellisesti vastuunalaiset henkilöt. Alle 15-vuotiaat ohjataan lastensuojelulain nojalla lastensuojelullisten toimenpiteiden piiriin.

Eli rikosilmoitusta tekemään. Tosin kannattaa hetki kerätä faktoja ja tarvittaessa vaikka itse käydä katsomassa jonkun silminnäkijän kanssa.

Meilla on nelja lasta, joista yhdella vakava mutismi. Han ei puhu vieraille koskaan eika esim. pyyda koulussa lupaa menna vessaan vaan pissaa mieluummin housuihinsa.

Mua havettaa, etta hakiessani lapseni koulusta han haisee virtsalle. Mua havettaa, etta han ei vastaa ihmisten kysymyksiin tai kohteliaisuuksiin. Ei han vastaa mullekaan. Katsoo vain tyhja ilme silmissa, ja mun tekis mieli ravistaa ja sanoa "heraa jo".

Ma vihaan hapeaani, enka ikina kertoisi kellekaan tata.

varmasti kiusataan koulussa. ja sinä sallit sen?

Miksi et "stailaa" lasta niin. Ettei hänen tarvitse hävetä vaatteitaan ja asusteitaan? Osta jotkut tosi kivat nuorisovaatteet, käytä parturilla ja aloittakaa yhdessä kävelylenkit. Kiinnitä huomiota ruokavalioonne - vaikka te muut pystytte hoikkina samalla ruokavaliolla, nii yksi teistä ei pysy. Muuta ruokavaliota kaikilla ja kiinnitä huomiota lapsen annoskokoihin. HUOMAAMATTOMASTI eli älä tee numeroa syömisestä. Kävelyt sama juttu-sano lapselle että sinua harmittaa kun ette ehdi niin paljon jutella nykyään ja olisi kiva jos lapsi lähtisi kanssasi kävelylle/lähikauppaan kävellen tms.



Ja tärkeintä: tee loppu kiusaamiselle!!! Tuntuu että sisimmässäsi hyväksyt sen! Mitä sanoit siskolle, lupasitko ettei tarvitse olla veljen kanssa? Lapsi syrjäytyy tuota menoa ja pahinta ennusteelle on se, ettei lapsi ole hyväksytty omassa perheessään.

vaan masentuneelta ja väsyneeltä.

ap projisoi lapseen tunteita, joita hänellä on lapsen isää kohtaan.



lapsi muistuttaa virheestä, jonka ap on tehnyt. arvaan, että uusi puoliso väheksyy ap:n aikaisempaa suhdetta eikä hyväksy poikaa täysin myöskään.



lapsi kaipaa tukea ja itseluottamuksen kasvattamista. seuraa liikuntaharrastuksiin ja sen selvittämistä mistä ylipaino johtuu, jos ruokavalio on normaali.



koulukiusaamiseen tulee puuttua myös.



sisarpuolen pyyntö olla tunnustamatta veljeään koulussa tulee suoraan siitä, että lapset vaistoavat vanhemman tunteet ja pyrkivät miellyttämään vanhempaa puheillaan.



ap, mitä sitten, jos poikasi ei ole huippusosiaalinen tai fyysinen lapsi? ole onnellinen että saat olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa.



kasva aikuiseksi ja oopeta sen miettiminen miltä muiden silmissä näytätte. lapsesi ei ole sinulle mikään asuste tai egon jatke.



suosittelisin vahvasti että otat itseäsi niskasta kiinni ja käyt kertomassa ajatuksistasi ammattilaiselle, jotta poikasi saa hyvän lapsuden. hän ansaitsee sen ihan yhtä paljon kuin muutkin lapsesi, muista se.

poika on ex-miehesi jota inhoat joten siirrät kaikki negatiiviset tunteet epäkypsästi lapseen?

Kauniit lapset on uuden ihanan puolison joka palvelee, anteeksi palvoo sua=D

Nyt herätät sisäisen leijonaemosi ja teet kiusaamisesta lopun. Sun lapsen täytyy saada nähdä, että teet hänen eteensä kaikkesi. Ymmärtänet, että lasten ja nuorten itsemurhaluvut on jo nyt turhan isoja. Lapsesi täytyy jostain saada tukea tai se ei jaksa. Sinä olet se tuki tai sun siis tulisi olla.

Minä sisäistin vasta nyt aikuisena, että äitini inhosi ja häpesi minua. Mutta jo lapsena kyllä tajusin ketkä isosta perheestämme olivat hänen suosikkejaan. Nyt äitini on jo kuollut. Mitenkähän minä pääsisin eroon tästä vihastani äitiäni kohtaan? tai tarviiko siitä päästäkään eroon?



Huoh. se rillipäinen nyhverö

sinä ja tyttäresi. Sympatiani ovat poikasi puolella.

Miten voi olla, ettet näe omaa lastasi ihanana? Jokainen vanhempi normaalisti näkee omassa lapsessaan kauneutta ja lihavuuskin on vaan "pyöreyttä". Millainen suhde sinulla oli pojan isään? Millainen suhde on nyt? Sinun täytyy jotenkin saada pääsi kuntoon. Lapsi vaistoaa sen häpeän ja se ei paranna ainakaan tilannetta yhtään. Etkö voi nähdä arkuutta kauneutena? Oma tyttäreni on ujo/arka. Minua on aina ennen ärsyttänyt hiljaiset ja arat ihmiset, koska ihmisessä pitää olla potkua ja ääntä kuten minussakin. Tyttäreni myötä olen alkanut ihailla hiljaisia ihmisiä. Tyttäreni on herkkä, huomaa jo nyt enemmän vivahteita ihmisten suhteista ja osaa vaistota tilanteet paljon paremmin kuin minä. Etkö voisi löytää lapsesi luonteesta ihailtavia piirteitä?

Itsekin säikähdin ja itkin kun tajusin ihan yhtäkkiä, mitä tunnen nyt - en tiedä, missä vaiheessa muutos on tapahtunut. Pelkään itsekin, että lapsi vaistoaa vaikka kaikkeni teen etten tuntemuksiani näyttäisi. Isänsä kanssa oli vaikea ja lyhyt suhde (väkivaltainen juoppo), nykyään ei ole mikäänlaista suhdetta kun isä ei pidä mitään yhteyttä poikaansa.Eilen itkin kun toinen lapseni(aloitti syksyllä samalla ala-asteella kuin esikoinen) kysyi multa onko hänen pakko sanoa, että on X:n sisko? Kun häntä nolottaa ja pelottaa että muut alkaa kiusata häntäkin. Välttelee siis veljeään koulussa ja koska on iso ala-aste, on onnistunutkin tähän saakka, mut nyt joku oli alkanu yhdistämään. Sisimmässäni raivosin tyttärelleni, mutta ei kai mulla oikeutta ois kun itsekin tunnen näin :(( ap

Varaa aika itsellesi perheneuvolaan asap.

Varaa aikaa kaksin lapsen kanssa! Leffaan? Pelejä? Vaikka niitä tietsikkapelejä? Hiihtämään?



Mitkä ovat poikasi vahvuudet? Vahvista niitä, kehu onnistumisesta.



Paneudu kiusaamisjuttuihin. Olen esim. kuullut että on peli, jonka kanssa voi harjoitella tilanteita. Koulun vaihto, muutto ääritapauksessa? Kuka pitää pienen ihmisen puolia jollet sinä?

Kaduttaa että avauduin. Olen paska äiti kun tunnen näin, ja tiedän sen. Silti vastausten lukeminen tuntuu vielä pahemmalta kuin kuvittelin. Oksettaa.

Ei poikaa meidän perheessä sanoin eikä teoin syrjitä, se on vaan tämä mitä tunnen. Tyttärelle suutuin, ja todellakin sanoin ettei saa veljeään kieltää. Mutta syyllisyys tuli siitäkin, mikä minä olen lasta ripittämään tunteista, joita itsellänikin on :(

Ja tuo aloituksen "toppakenkäpoika" oli kielikuva, ei hänellä oikeasti ole toppakenkiä. Mutta ei ne paremmatkaan kengät siinä kokonaisuudessa mitään auta.

Mieheni on esikoiselleni yrittänyt olla isä parhaan kykynsä mukaan. Huomaan vaan, vaikkei mies ole sitä ikinä sanonut, että on pettymys myös miehelleni. Mies on liikunnallinen, ja on yrittänyt saada poikaa harrastamaan kanssaan vaikka mitä, ei siitä vaan tulee mitään. Tämä vinkuu ja inisee miten ei halua eikä jaksa.

Annoskokoja tarkkaillaan (ilman että teen siitä numeroa), viikkorahoja olen koittanut kannustaa säästämään johonkin isompaan, itselleen tärkeään, mutta aina se on ilmeisesti käynyt ilmoittamassa mässyttämässä roskaa napaansa jossain mäkkärillä. Vaikea väkisin potkia eteenpäin kun itse hangoittelee vastaan kaikessa, ja eristäytyy sisaruksistaankin.

Minä kehun poikaa kyllä, halaankin päivittäin vaikka tuntuu väkinäiseltä.

Kiusaamisasian suhteen tuntuu nyt, että se rikosilmoitus on ainoa vaihtoehto, oon jo luovuttanut sen suhteen että koulu mitään oikeasti tekis.

Tämän parempaan äitiyteen en vaan pysty.ap

Tällaisilla sanoillako kuvaat lastasi,huomaatko itse miten negatiivinen olet?Lapsi on syytön siihen mitä hänestä ajattelet.Sinun ,ennenkaikkea täytyy tehdä jotain asian hyväksi,ensiksi hyväksyt lapsesi sellaisena kuin hänet kuvailit, menet yhdessä hänen kanssaan psykologille ja selvität miksi olet ajattlet hänestä noin.Sisarusten pitää puolustaa veljeänsä ,ei hävetä.Mitä luulet minkälainen pojasta kasvaa aikuisena...jos asialle ei tehdä mitään muuta kuin säälitään itseään ja omaa häpeäänsä.Sinun poikasi ei ole pyytänyt että saisi syntyä tänne kiusattavaksi joten tee KAIKKI mahdollinen asian hyväksi ja anna hänelle hyvä lapsuus.

Minä en häpeä lapseni ulkomuotoa tai olemusta, mutta tunnustan että ennenkuin hän sai diagnoosinsa, häpesin usein silmät päästäni lapsen käytöstä ja se teki minut todella vihaiseksi sekä pettyneeksi. Muistan muiden lasten vanhempien katseet, kun hain poikaa hoidosta ja oli sinä päivänä väkivaltaisesti hyökkäillyt melkein jokaisen ryhmäläisen kimppuun ilman syytä. En varmaan koskaan unohda sitä yhtä pikkutyttöä, joka tuli näyttämään punaista jälkeä poskessaan ja kertoi poikani purreen häntä tänään. Eräät joulujoulujuhlatkin jäivät osaltamme kesken, kun lapsi villiintyi eikä saanut käytöstään hallintaan = melkein pilasi juhlan muiden osalta. Rääkyi kun syötävä lopulta, kun raahasimme hänet ulos. Minulle tuo hetki oli erityisen raskas, jäin istumaan bussipysäkille ja itkemään, en tahtonut tulla samalla kyydillä kotiin miehen ja lapsen kanssa.



Nykyään olen tottunut lapsen outouteen ja korkeintaan kulmani nousevat erikoisista jutuista. Välttelemme silti erilaisia tilaisuuksia, koska en tahdo pilata niitä muiden osalta ja rutiineja rakastava lapsi stressaantuu vähintäänkin alitajuisesti niistä. Jos maanantaina käymme ravintolassa ja ostoksilla eli poikkeamme arjesta, tiistai menee päin helvettiä.

ja kauhistuin, kun oikeasti sain miettiä ja miettiä ja tuntuu ettei siinä oikeasti ole juurikaan mitään piirrettä/asiaa, jota ihailisin :( Siis objektiivisesti ajatellen. Tietenkin koska hän on oma lapseni, rakastan. Mutta jos ois vieras lapsi.. Varmasti välttelisin viimeiseen asti. Tasan näin kamala minä olen! Mikä tähän auttaa? Terapia, lääkitys?

No, poika on eläinrakas, se on hieno piirre. Hankinkin hänelle taannoin lemmikkihamsterin (josta sisarukset ovat aika kateellisia) jotta ei ois niin yksinäinen ja ois mielekästä puuhaa Tunnollisesti hoitaa sen otuksen kyllä. ap

hyvä että ymmärrät ja myönnät tunteesi ja koet huonoa oatuntoa ja empatiaa.



juttele jollekin ammaatilaiselle ajatuksistasi, luulen, että huomaat, että tuntemukset lähtee jostain muusta kuin pojastasi.



maailmaan mahtuu erilaisia ihmisiä, ei ole oikein että haluat lapsesi muuttuvan toisenlaiseksi että hän vastaisi kiusaavien koululaisten, sinun tai miehesi toiveita.

luepa omat viestisi ihan ajatuksella läpi, etenkin sen viestin jossa kuvailet poikaasi. Se on objektiivisesta näkökulmasta hyvin negatiivissävytteinen viesti ja ainakin itse sain sen kuvan, että sinua mahdollisesti hävettää uuden miehesi takia. Uusi miehesi häpeää tuota edellisen suhteen lastasi -> sinuakin hävettää ja projisoit sen poikaasi.



Poikasi kyllä tietää, että häpeät häntä, ikäväkseni voin tämän kertoa.



Hyvä kuitenkin, että myönnät ongelman ääneen! Se on jo suuri saavutus! Suosittelen, että otat yhteyttä vaikka johonkin mielenterveyspalveluun. Poikasikin voisi hyötyä keskusteluavusta.

esikoiseni edellisestä suhteesta, lukihäiriöinen, lihava (en tajua miksi, samaa syö kuin me kaikki muutkin, ja me ollaan hoikkia), koulukiusattu itkuherkkä nysverö. Sellanen rillipää punasteleva toppakenkäpoika, jota kaikki pilkkaa, ja joka ei saa ikinä yhtäkään kaveria.

Kaksi muuta lastani ovat kauniita, sosiaalisia, hoikkia ja suosittuja.

Jaa, hataraa on äidinrakkautesi, jos se tuollaisista pinnallisista seikoista on kiinni. Lapsiparka, ei riitä, että muut ihmiset häntä kiusaavat, mutta että äitikin väheksyy, koska lapsi on lihava ja hänellä on pari vaivaa (lukihäiriö, huono näkö,) joille ei itse mahda mitään.

Mutta luonteeltaan toivottavasti ihanampi kuin "äitinsä", niin ehkä hänelläkin jotain toivoa on.