minua joskus ahdistaa äitien syyllistäminen...

On hyvä, että nostetaan esiin nämä kamalat lapsensa pahoinpitelijät ja surmaajat, joita on ollut huom. aina, ennen niistä vaan vaettiin. Mutta joka mustelman kyttäys ja nirhaman tenttaaminen on mieletöntä. Eikö näiden ihmisten omille lapsille ole sattunut mitään ikinä? Mä yritän valvoa lastani kyllä kaikin tavoin, eikä hänellä ole mitään hätää, eikä juuri mitään kolhuja ole tullutkaan. Mutta yksikin mustelma niin anoppi alkaa tutkimaan asiaa. Hän on siis sosiaalialalla itse ja omaksunut sen tietyn tyylin udella, että "kunhan tässä jutustelen, mutta odotas kun sinut kiinni saan". Aaaaargh! Se on niin rasittavaa.



Tää helposti vois olla vaan yksi yksittäinen ihminen ja miun kaunaa anoppia kohtaan, mut minusta valitettavasti edustaa nykyilmiötä, jossa jokainen äiti on lapsensa pahoinpitelijä kunnes toisin todistetaan. Juurihan kaksplussassa oli pitkä juttu naisesta, jolta tippui vauva vahingossa hoitopöydältä lattialle ja meni monta vuotta ennenku oikeus- ja sossuhässäkät oli ohi ja he saivat jatkaa elämäänsä normaalisti. Lapsi onneksi selvisi siis täysin, vaikka joutui leikkaukseen kallonsisäisen verenvuodon takia. Koko sen ajan (ja ehkä vieläkin) äiti kävi terapiassa, jotta pääsisi syyllisyydestä ja sen lisäksi syyttäjä huusi "eikö neuvolassa opeteta, miten lapsia käsitellään". Tää on kamala esimerkki, mutta itelle pahin pelko on, että jotain mustelmaa vakavampaa sattuu silloin kun olen kahden lapsen kanssa. Kun ei ole muita näkemässä mitä kävi.



Mutta jatkan niin kuin ennenkin ja pidän huolen ettei mitään käy. Välillä pitää purkaa...:)