Tunnetteko yhtään media-assistenttia?
Tekeekö koulutusta vastaavaa työtä? Itse tunnen kaksi: yksi työskentelee ruokakaupan kassalla ja toinen on ollut työtön työnhakija valmistumisesta lähtien.
Kommentit (3)
Tunnen aika monta, koska opiskelin hetken aikaa tämäntyylisessä koulussa, en tosin media-assariksi vaan ulkoasuntuotantoa. Yksi tuntemistani media-assareista tekee oman alansa töitä (mm. mainosten ja verkkosivujen suunnittelua) ja tulee taloudellisesti toimeen. Kolme muuta tekee pääasiassa kaupankassa/postinjakaja/tarjoilija/jne. -töitä, mutta eivät ole työttöminä. Sitten on pari painotuotanto- ja suunnitteluassistenttia sekä kuva-artesaaneja, medianomeja jne. joista suurin osa on työllistynyt omalle alalleen, mutta lähes kaikki ovat ainakin joskus joutuneet tekemään muita töitä. Osa myös opiskelee jonkin muun tutkinnon lisäksi. Minusta tuli lopulta arkkitehti.
t. mies 22 cm tai ammattikirjailija, joka esiintyy naisena, mutta on mies. Valitse!
Valmistumisen jälkeen en edes vaivautunut etsimään alan töitä, vaan lähdin opiskelemaan hoitoalalle.
Aika moni entisistä koulukavereista näyttää facebookin mukaan olevan työttömiä tai opiskelemassa jotakin toista alaa. Yksi tosi lahjakas taitaa olla alan hommissa.