~~ JOULUKUISTEN SYNNYTYSKERTOMUKSIA ~~

Tämä mamma on kyynelsilmin lukenut teidän kaikkien tarinat, aivan upeita :) Laittakaa toki kaikki lisää jotka jaksatte, nää on mahtavia muistoja!



Kaikkea hyvää ja jaksamisia teille kaikille! Jospa minäkin vielä joskus...



JMMK (lapset 3.1.04 ja 7.9.05)

Eli torstaina 5.1 oli koko päivän menkkamaista jomotusta.Kävin tytön kanssa ulkoilemassa ja käveltiin pieni lenkki mihin sitten loppujen lopuksi meni kuitenkin tunti.Ajattelin vaan että tätähän tämä on ollut jo pidemmän aikaa.Ilta esikoisen kanssa kahdestaan ei kuitenkaan houkutellut mutta jäimme sitten lopulta kuitenkin kaksin kotiin kun iskä lähti katsomaan peliä.



Joskus enne klo19 mentiin tytön kanssa suihkuun kun ajattelin että lämmin suihku auttaisi jomotukseen mutta vaikutus olikin päinvastainen.Klo19 tultiin suihkusta pois ja alkoi polttelemaan 5 min välein.Kun tätä oli jatkunut 45min soitin miehelle etten jaksa olla tytön kanssa kaksistaan kotona mutta voi olla ettei vielä synnytys kuitenkaan ole käynnissä.No miehen tullessa klo20 olin jo pakkaillut laukkuja ja lähdettiin viemään tyttö mummolaan.



Klo20.30 oltiin sairaalassa.Vähän sillä mielin että saa nyt nähdä...Supistuksen tullessa kyllä tuntui että nyt se on menoa mutta kun ei supistanut olo oli hyvä.Olin muutaman sentin auki.



Kätilö ehdotti ammetta mutta halusin vain levätä ja synnytyssaliin siirryttiin klo22.



Makasin sängyllä ja vaikersin supistusten tullessa.Mies oli onneksi vieressä ja sain puristaa kädestä kun miulla on kuulemma niin vähän voimaa=)



Ennen klo23 kävi kätilö sanomassa että kun haluan voin saada paracervikaalipuudutuksen mitä olin toivonut.Mies kysyi klo23 et oliskohan jo aika.Itse ajattelin et eihän tässä ole vielä edes kärsitty kauan.No pyysin kuitenkin puudutteen ja samalla puhkaistiin kalvot.Olin 4cm auki.Hetken päästä tulivat kätilöt kysymään miltä tuntuu.Sanoin ett ä tuntuu painetta takapuolessa johon he vaan totesivat että hyvä oot 10cm auki!!Ei muuta kuin ponnistamaan.Itse en pysynyt yhtään mukana enkä millään olisi vielä jaksanut alkaa ponnistamaan.No ei siinä kyllä muu sitten auttanut.Sattui aika tosi paljon!



Tyttö syntyi klo 23.25 ja ponnistusvaihe oli 5min.Et aika nopeaa toimintaa kalvojen puhkaisun jälkeen.



Esikoisen syntymä on jäänyt mieleen todella hyvänä kokemuksena mutta tämä toinen oli kyllä kokemuksena hieman toisenlainen.Voi olla että siihen vaikutti tuo todella nopea loppuvaihe.



No mutta kaikki lopulta hyvin ja terve tumma tukkainen tyttö tuolla tuhisee pahvilaatikossa=)Olo on hyvä mutta edelleen väsyttää todella paljon.



Niin se loppui tämän jouluisen pitkä odotus rvko41+4

kirjoittelempa minäkin omani tänne, vaikka enemmän vain odotusaikana seurailin muiden kirjoittelua.

lähdimme mieheni kanssa kohti PHKS:ä 31.12 klo 10. tarkoituksena oli käynnistää synnytys, viikkoja 42+2. lääkärin tutkiessa tilanteen, oli se niinkin lohduton kuin sentti kohdunkaulaa jäljellä ja sormelle auki. ihana lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä että aloitellaan hiljakseltaan, ja katsellaan kuinka tilanne kypsyy. eli hieman yli kymmenen laitettiin cytotec-murunen. ja odotus alkoi, lääkäri vielä ovelta varoitti että saattaa kestää päiviä...



n.klo 13 istuessa kiikkutuolissa tuli yht´äkkiä olo, että seisomaan. siinä meni sitten vedet. ja samassa alkoivat supistukset jotka tulivat heti kivuliaina ja 2min välein. supistukset tuntuivat todella vahvasti selässä ja kätilö ehdotti agua-rakkuloita. ne auttoivat, mutta ehkäpä sen 4 supistuksen ajan.....



viiden pintaan pääsin altaaseen, mutta se ei tuntunut hyvältä joten olin siellä vain hetken. samalla reissulla siirryttiin saliin. tässä vaiheessa kohdunsuu auki vain 2cm. sain uudelleen rakkulat ja ne helpottivat taas hetken.



seitsemän maissa oli paikat sen verran auki että sain epiduraalin. ei valitettavasti viennyt kipuja, teki vain turtuneen olon. onneksi ilokaasu toimi;) se olikin siinä vaiheessa uusi paras ystäväni.... epiduraalin laiton jälkeen vauvan sydänäänet rupesivat heittelehtimaan ja lääkäri puhui jo sektion mahdollisuudesta. onneksi nostivat minut sitten istumaan portatiivin päälle jolloin sydänäänet paranivat.. ilmeisesti napanuora jäi jotenkin huonosti vauvan alle.



lääkäri kuitenkin päätti tässä vaiheessa että vauva vauhdikkaasti ulos, ettei sydänäänet uudelleen huonone. tipalla sitten vauhditettiin asiaa, ja avauduin 15min/1cm. ponnistamaan pääsin 21.25 ja poika syntyi 21.54. pituutta 50cm ja painoa 3560g. olisi vauva vain odottanut sen parin tunnin ajan niin oltaisiin päästy vuoden 2006 puolelle... nyt oltiin viimeinen 2005 vuoden puolella syntynyt lahtelainen;)



kaikki meni mielestäni mukavasti, olin itse kovin synnytyspelkoinen, mutta nyt on olo että tämänhän voisi tehdä uudelleen.



terveisin Niina ja Rambo-Sylvester (syntymäpäivän mukaan.)

Nostan,ettei vielä katoa..jos joku jouluinen tahtoo oman synnytystarinansa laittaa :)

Launtaiaamuna 10.12.2005 heräilin aamulla yhdeksän aikaan ja tuntui siltä kuin menkat alkaisi. Pakotti hetken reisiä ja alamahaa, ihan kuin menkkojen aikaan. Raskausviikkoja tällöin 39+3. Minulla ei ollut ollenkaan supistellut koko odotuksen aikana ja heti tiesin, että jotain outoa tääs nyt on. No, lähdimme äitini, tulevan mummon, kanssa joulumyyjäisiin kiertelemään ja kattelemaan josko jotain kivaa vaikka leivonnaisia jouluksi löytyisi. Supistuksia tuli säännöllisesti noin puolen tunnin välein. Kipeitä ne ei ollu, mutta ihan selvästi supistuksia kuitenkin. Kävimme vielä siinä kummitätäni luona kahvilla ja kolmen aikoihin menin kotiin. Neljästä lähtien rupesin kirjaamaan paperille supistuksien aikoja. Ne tulivat nyt 10-20 minuutin välein. Kylläpäs minua jännitti! Nytkö se sitten tulee?!! Olin koko ajan ajatellut että yli tässä mennään, koska minulla ei tosiaan ollenkaan ollut aiemmin supistellut. Seitsemän aikaan supistukset alko jo tuntumaan, kävin siinä muutaman kerran suihkussakin, mutta ei siitä paljon apua ollut. Puoli yhdeksän aikaan soitin synnärille josko pitäisi jo tulla, olihan minulla supistellut jo useamman tunnin 5-15 minuutin välein. Kätilö sanoi, että voin olla kotona niin kauan kun vain jaksan, olinhan ensisynnyttäjä ja harvemmin ensisynnyttäjillä synnytys on niin nopea ettei sairaalaan kerkeis. No, mieheni sitte lähti pelaamaan vielä klo 21-23 jääkiekkoa. (Sitä ei voi jättää missään nimessä väliin!!) Pyysin kaverini meille seurakseni. Turvallisempi kuin joku on kaverina, supistukset olivat jo mielestäni melko napakoita. Mutta kyllä siinä vielä mentiin, lantiota keinutellen ja selkää hieroen. Puoli 12 yöllä sitten olimme sairaalassa. Puin siinä sairaalavaatteet päälle ja jäimme odottelemaan kätilöä, joka tulikin sitten vasta klo 01 tarkastamaan kohdunsuun tilanteen. Taisin siinä vielä tuumata, että toivottavasti ei tulla turhaan. No, olin jo 4,5 cm auki!! Hyvä! Ei tultu turhaan. Kätilötkin ihmetteli, että onpas jo paljon auki. Menin sitten suihkuun tunniksi. Mieheni rupesi sitten nukkumaan, ei tainnut paljon jännittää! Suihkusta tullessani noin klo 02 limatulppa irtosi. Kohdinsuun tilanne katsottiin taas, 5-6 cm auki. Minusta tuntui, että no nuinko hitaasti se nyt aukee. Jäin sitten pitkälleen sängylle ja pyysin josko saisin ottaa ilokaasua koska olo oli jo melko tukala. Sitä sitten reilun tunnin verran naukkailin ja melko humalassa jo olin! Kolmen aikaan katottiin taas, 6cm auki. eikö se jo aukee nopeemmin, tuskailin. Kätilö huomasi että olin jo tosi kipee ja tilattiin lääkäri laittamaan puudutusta. Minulle laitettiin siinä 03.30 intratekaalipuudutus, joka aukasikin paikat sitten suht nopeasti ja se vei kivut melkein kokonaan. Varttia vailla viis olin 10 cm auki ja herättelin mieheni, että kohta se syntyy. 05.10 aloitin kunnon ponnistamisen ja siinä tovin äherrettyäni klo 05.35 syntyi meidän rakas poikamme. Painoa pienellä 3315g ja pituutta 50 cm. Pisteet 8/10/10. Elämäni paras hetki oli kuin sain poikani napanuoran katkaisun jälkeen rinnalleni !! Mieheni kylvetti pojan ja siinä samalla kätilö ompeli minua. Episiotomia tehtiin, koska pojan sydänäänet heikkenivät hetkellisesti. Napanuora oli jäänyt olkapään kohdalle kuristuksiin, joka aiheutti sydänäänten laskun. Pari tuntia synnytyksestä meidät siirrettiin osastolle, jossa vietimme neljä vuorokautta vauvan hoitoa opetellen. Synnytys kokonaisuudessan oli minulle erittäin positiivinen kokemus ja kaikkien naisten kuuluisi saada kokea se!

tällä kertaa, kun aika ei, kas kas, ole riittää nettisurffailuun...



ELi toissynnyttäjänä olin kuvitellut, että synnytys olisi hivenen helpompi kuin ensimmäinen, vaan kyllä se taas piiiiitkä ja rankka reissu oli. Onneksi palkinto on niin huikea, että kaikki karmea - KUMMA KYLLÄ - on taas unohtunut suurimmalta osin...



Jo torstaina 12.1 lähdimme toiveikkaina sairaalaan vietyämme esikoisen hoitoon mummolaan, olihan mua jo supistellut 7 tuntia säännöllisesti. Supistukset eivät kuitenkaan muuttuneet kovemmiksi, mikä vaivasi mua. Seur aamuksi oli sovittu synnytyksen käynnistäminen, koska viikkoja oli jo 42+1. Sairalassa oli kuitenkin täysi hulina ja osin ruuhkan (!!!) takia, lääkäri päätti olla puhkaisematta kalvojani. Tiistaina äitipolilla lapsi oli arvioitu tasan nelikiliiseksi j alapsivettä oli kuulemma aivan älyttömästä; kohtu ei lääkärin mukaan jaksaisi supistella tarpeeksi voimakkaasti, koska oli niin pinkeänä vedestä.

itkua tihruttaen sisäisesti palasin kotiin ajatellen, miten hiivatissa jaksan seur. aamuun näine supistuksineni, silloinhan sekä kohtu että minä olisimme jo aivan poikki. Supistukset uuvahtivat, mutta illasta potkua tuli lisää, ja perjantai aamuyöstä oli pakko lähteä uudelleen sairaalaan, kun tuntuivat sen verran kovina.

Olin nelisen senttiä auki, ja aamuyön tunnit kuluivat jotenkin tosi rauhallisesti hämärässä synnytyssalissa. Mies nuokkui keinustuolissa ja mä vaeltelin ympäri huonetta pysähtyen aina supistuksen aikaan jonnekin keinumaan ja hengittelemään ja mörisemään matalasti. Lopulta oli pakko mennä suihkuun, ja se auttoi kivasti - tunnin verran. Sitten täytyi jo turvautua ilokaasuun. Paul Anka veteli klassikoitaan radio Vaasassa ja minä heiluin naamareineni hiukan pöllyssä mahdollisimman paljon jaloillani, jotta kätilön mukaan " pian poksahtava" kalvovesirakko pläjähtäisi mäkehen ja vauva voisi laskeutua asemiinsa. JA paskat, eivät poksahtaneet!

Aamusesta, kauheasti nälissämme, tapasimme lempeän ihanan venäjänkielisen lääkärin, joka puhkaisi kalvoni, ja kuin Tonava kaunoinen aloin virrata vuolaana jokena. Ja supistukset älähtivät kertaheitolla karseiksi. Vikisin pedillä ja pyysin kohdunkaulanpuudutusta, jonka sain kahdesti, vaan tehoa oli nolla. Lisäksi lystiä ryyditettiin tipalla, josta kätilö lohdutteli,e ttä laitetaan se vain kolmeenkymppiin. Synnytyksen lopussa, kun kouristelin paikoillani taju kankaalla, kuulin vain, kun jo todettiin: " JA tippa kolmeensataan!" Eli se siittä luonnonmukaisuudesta.

Aukesin tosi hitaasti jälleen kerran. Oli lippaa ja reunaa jäljellä. Kun vihdoin sain luvan ponnistaa, olin jo aivan uupunut. Millään ponnistuksella ei tuntunut olevan tehoa, ja kätilökin ihmetteli, miksi lapsi ei etene kanavassa. Silloin iski ylläri jalkaani: joka supistuksella pakara kramppasi, ja supistuksen lopussa issiashermo salamoi pakarasta alas asti saaden mut näkemään tähtiä. Koetin ponnistaa seisaaltanikin, ja lapsi tuntuikin laskeutuvan paremmin, mutta sitten tuo jalka meni kivusta altani, ja meikkis vain roikkui ja itki kätilön kaulassa. Sama kontillani ponnistaessani. Yksi kätilö hieroi jalkaani, ja toinen touhusi alapäässä. Lopulta näkyi tummaa tukkaa, ja lääkäri tuli avittamaan imukupilla. Huomasivat, että lapsella oli käsi koukussa kasvojen edessä. Kohdussani lukeneekin: Uloskäynti vain käsi edellä, sillä esikoinen tuli maailmaan samoin. Ponnistin omasta mielestäni kuolinponnistukseni, ja tunsin, kun lapsi todellakin tuli ulos minusta. Se ei yllättäen sattunutkaan esikoisen tavoin. Eteemme ponnahti pullea peffa ja pimppi, ja kuului ison tytön parkaisu.

Suuri ihmeemme, 4690 g painanut ja 53 cm pitkä ihana, pehmeänmuhkea kaunotar Alma oli syntynyt. Kivut kaikkosivat heti, kykenin istumaan oitis, ja onni on ollut siitä hetkestä alkaen ylimmillään. Ainoa synnytyksestä jäänyt ongelma on puutunut jalkaterä(!!!) issiaksen vuoksi.



Vitanova, viikon vanha Alma ja pojat

Eli 25.12 oli toinen yliaikaiskontrolli 12.30 ja lääkäri kyseli vointia ja kyseli että haluaisinko jo käynnistystä. Paikat olivat kypsät 2 sormella auki. Jäin osastolle ja 13.30 laitettiin cytotec-tabletti ja innoissani odottelin niitä supistuksia. Ei mitään tapahtunut. Viideltä lähetin miehen kotiin syömään jouluruokia ja palamaan sitten pikku hiljaa kun kerkee. Viideltä oli myös kättärillä ruoka, ja joulupäivän kunniaksi kasvissosekeittoa... Puol kuuden aikaan piti tulla sitten se lääkäri katsomaan se kohdunsuun tilanne, ja kuuden jälkeen kyselinkin että missä se viipyy. 18.20 tunsin ensimmäisen supistuksen ja puol seitsemän toisen. Mies tuli siinä vaiheessa paikalle ja saman tien alkoivat järkyttävät poltot. 18.38 alkoivat supistukset 3 minuutin välein ja kipu oli aivan hirveä. jouduin juoksemaan vessassa kun suoli toimi ja pöntöltäkin jouduin välillä valumaan lattialle kivusta. Siinä supistuksien kourissa mies puki mulle sairaalavaatteet. 19.30 sanoin miehelle että hae joku tänne että en kestä ja kätilö tulikin sinne sitten ihmettelemään että miten voin olla jo noin kipeä ja totes samalla että taitaa ilmoittaa lääkärille että ei tarvitse tulla laittamaan uutta tablettia. Pyysin jotain kivunlievitystä ja sanoi että ei oikein ole mitään mitä voisi antaa näin alkuvaiheessa mutta tutki sitten kohdunsuun tilanteen. olinkin jo reilussa puolessa tunnissa avautunut lähes 5 cm. Tuli kätilölle kiire soittaa synnytyssaliin ja pyytää niitä valmistelemaan huone minulle. Jouduin vielä sitä huonetta odottelemaan 20 minuuttia, tämän ajan istuin pallon päällä, mikä hieman auttoi kipuja.

Pääsin saliin kahdeksalta ja samantien karjuin epiduraalia, synnytyskätilö sanoi eka tutkivansa kohdunsuun. Huusin että se on juuri ronkittu joten ei tarvitse vaan lääkettä peliin. Miestä kuulemma nolotti vähän. 20.20 sain epiduraalin ja 20.40 ihmettelin kun supistukset vielä tuntuivat. 20.50 kätilö tutki paikat ja 10 cm auki ja antoi luvan ruveta ponnistelemaan kun siltä tuntui. olin aivan kauhuissani että nyt jo. olin odottanut että milloin se epiduraali rupeaa vaikuttamaan ja saan ruveta nukkumaan niin kuin esikoisesta....

21.06 tuli ponnistuksen tarve ja 21.15 poika oli maailmassa.



Painoa oli 4105g, 51cm ja pipo 36,5 eli tarvittu leikata, kaksi pientä repeämää. Eli helposti tuli maailmaan. Synnytyksen kesto 2,5h.



Aivan ihana poika ja suloinen, koko perhe ollaan ihan sekaisin tästä ihmeestä. Ja " pelkoni" kävi toteen, me todella saimme joulupojan.



Myy81+poitsu 6vrk

Joulupäivä oli viimein odotettu päivä! Vauvamme lasketusta ajasta oli jo kaksi viikkoa ja kaksi päivää ja menimme kolmanteen yliaikakontrolliin, jossa synnytys olisi tarkoitus käynnistää keinotekoisesti. Raskausviikkoja siis koossa 42+2 ja mitään merkkejä synnytyksestä ei ollut paitsi juuri edellisenä päivänä, jouluaattona ensimmäistä kertaa. Sinä iltana oli limatulppa irronnut ja yöllä mulla oli ollut ekaa kertaa koko yön kestäviä supistuksia, ei tosin säännöllisiä ja omituisen pitkiä, usean minuutin kertapituisia. Aamulla ne katosivat.



Yllätys oli kun kätilö kysyi meiltä olimmeko ajatelleet käynnistää synnytys vai vielä odottaa. Olin pitänyt itsestään selvänä, että enää ei odotettaisi. Aloin miettiä, pitäisikö sittenkin odottaa vielä muutama päivä. Olisihan luonnollinen synnytys sittenkin parempi. Toisaalta tuntui, että tuttujen lisäksi puolitututkin odottivat jo synnytystäni ja jo sosiaalisesta painostuksesta jotakin olisi tapahduttava.



No onneksi lääkäri ei jättänyt meitä miettimään eri vaihtoehtoja vaan sanoi, että kyllä synnytys nyt käynnistetään. Riski, että istukka ei toimisikaan kovien supistusten tullessa, oli kuitenkin olemassa. Minut vietiin naistentauti- ja odottavien äitien osastolle, jossa ei joulupäivän aikaan ollut juuri ketään. Minulle laitettiin emättimeen tabletin murunen puoli yhden maissa ja sitten ei kun odottelemaan, käynnistämiseenhän voi mennä useampi päiväkin. Mies lähti siksi aikaa kotiin. No, kauaa ei tarvinnut odotella, supistukset alkoivat puolen tunnin päästä lääkkeen annosta. Ne olivälit heti alusta asti pitkiä ja niiden välit lyhyet. Tämä tekin niistä tuskaisia, koska niiden välillä ei saanut juurikaan vätä. Aluksi kivun lievitykseen riitti kaurapussi ja suihku, mutta melko pian kivuista tuli ainakin omasta mielestä sietämättömiä. Hoitaja vaan kannusti kun kerroin oksentaneeni kivusta. Se oli kuulemma merkki siitä, että synnytys eteni.



Kaikki synnytyssalit olivat varattu ja jouduin pinnistelemään ennen kuin pääsimme sisään kuuden jälkeen. Minulta kysyttiin toiveita synnytyksen suhteen ja sanoin ainoaksi toiveekseni saada kivunlievitystä. Kätilö salissa totesikin oloni olevan niin tuskainen, että siihen auttaisi enää kuin epiduraali. Sen vaikutusta odottaessani naukkailin ilokaasua, josta oli myös apua. Epiduraali oli maineensa veroinen ja sen ansiosta seuraavat tunnit olivatkin taivaallisia. Pikkuhiljaa sen vaikutuskin tosin pieneni vaikka annosta lisättiin kaksi kertaa.



Ponnistamaan pääsin ennen puolta yötä. Se olikin todella vaikeaa. Ponnistusvaihe kesti yhteensä 50 minuuttia, kun tällainen alle satakyyskytsenttinen nainen yritti pinnistää yli nelikiloista vauvaa maailmaan. Aloin olla jo todella epätoivoinen siitä, etten saa vauvaa ikinä maailmaan vaikka kätilöt olivat olivatkin todella kannustavia. Supistukset lyhenivät eikä niistä ollut enää juuri apua. En edes tiennyt milloin oli supistus ja milloin ei. Kätilöitä oli lopulta paikalla kolme, kahden kylkeen tuin jalkani ja kolmas painoi vatsatsa. Lopulta suloinen tummatukkainen tyttö saatiin ulos eikä onneksi imukuppiakaan tarvittu. Myöhemmin selvisi, että solisluu murtui tytöltä synnytyksessä, mutta onneksi se paranee. Synnytyksen jälkeen olin väsynyt, mutta onnellinen. Aika tokkurassa olin, mutta jaksoin kävellä itse suihkuun ja osastolle, jossa saimme onneksi perhehuoneen. Tytön mitat olivat 4180g ja 54cm, pipo 34cm.



Nyt olemme olleet kotona muutaman päivän ja aivan rakastuneet pikkutyttöömme, joka täyttää nyt viikon.