Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olin ihan varma nuorena että musta tulee tosi hyvä äiti
16.01.2013 |
mutta tuntuu että oon totaalisen epäonnistunut. Siis mun lapset on ihania mutta ne ansaitsis paremman äidin kuin mitä oon pystynyt olemaan. Kaikki kaatuu päälle kun yrittää yhdistää työn ja perhe-elämän. Kaikki ne hienot periaatteet joita mulla oli on heitetty roskakoriin jo aikoja sitten.
Tuntuu että koko ajan on vaan vaikeampaa ja vaikeampaa vaikka vanhemmat lapset on jo koululaisia. Eikö tän pitänyt helpottaa kun lapset kasvaa?
Aamut on aina ihan järkyttäviä, edelleen. Hirveetä vääntämistä vaatteiden pukemisesta, kun mikään ei kuulemma ole hyvä päällä. Jopa 9-vuotias taistelee tästä asiasta.
Sitten kun lopulta pääsen työpaikalle, niin kohta soi puhelin kun koululaiset yrittää selviytyä keskenään kouluun. Huutavat mulle puhelimessa ja tappelevat keskenään. Minä luurin toisessa päässä yritän rauhoitella kumpaakin ja työkaverit kärppinä kuuntelemassa...
Kaikkea on yritetty: vaatteet valitaan yhdessä illalla, nukutaan tarpeeksi jne.
Ja tuo on vain yksi pikkujuttu kaiken muun härdellin keskellä. Tää ei mennyt niinku Strömsössä!!!!
Kommentit (6)
Tai oikeastaan meistä.
Tää on oikeasti ihan kamalaa, kun luulin että lasten tultua jaksan oikeasti siivota usein ja laittaa ruokaa ja olla muutenkin oikein malliesimerkki vaimosta ja äidistä.
No en ole. Täällä on aina hirveä kaaos ja lapset pyörivät koirankarvan seassa ja syövät valmisruokia, koska en ylipäätään jaksa/osaa kokata!
Lapset lojuisi päivät tietokoneen ja telkun ääressä, jos en pakottaisi heitä välillä uloskin. Lue: pakottaisin, meillä ei ole mukavaa yhteishenkeä ja ulkoilu on kamalaa pakkopullaa.
Koira ei osaa käyttäytyä lapsiperheelle sopivalla tavalla, vaan jyrää lapsia alleen ja kiskoo välillä hihnassa kuin syötävä.
Tuntuu että kaikkien muiden kodit on kauniita ja lapset käyttäytyy hyvin! Tuntuu että oon täysin epäonnistunut kaikessa. :( Ällöttää välillä kaiken paskaisuuskin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse lähden töihin samaan aikaan kuin lapset kouluun, vain tiistaisin 9v jää puoleksi tuniksi yksin eikä paljon soittele. Luojan kiitos heillä on kasin aamuja kaikki muut. Pystyisitkö menemään töihin myöhemmin?
menemään myöhemmin. Ei auta vaikka miten mun sydän sanoo, että mua tarvitaan enempi kotona kuin töissä. Pakko käydä töissä rahan takia.
Nyt just on vaan olo että ryven jossain itsesäälissä/-syytöksissä..
Mistä sekin johtuu että omat lapset tuntuu aina jotenkin "lapsellisimmilta" kuin muiden? Rakastan niitä yli kaiken mutta joskus mietin että meidän esikoinen ainakin on aika pihalla asioista:D Ei ymmärrä kelloakaan yhtään. Jos sanon että lähdetään 15 minuuttia vaille yhdeksän, niin kyselee että "missä pitkä viisari on silloin?"... Aaargh. Pitäis olla pätkä ratakiskoa kun juttelee sen kanssa...
Ap
Tai oikeastaan meistä.
Tää on oikeasti ihan kamalaa, kun luulin että lasten tultua jaksan oikeasti siivota usein ja laittaa ruokaa ja olla muutenkin oikein malliesimerkki vaimosta ja äidistä.
No en ole. Täällä on aina hirveä kaaos ja lapset pyörivät koirankarvan seassa ja syövät valmisruokia, koska en ylipäätään jaksa/osaa kokata!
Lapset lojuisi päivät tietokoneen ja telkun ääressä, jos en pakottaisi heitä välillä uloskin. Lue: pakottaisin, meillä ei ole mukavaa yhteishenkeä ja ulkoilu on kamalaa pakkopullaa.
Koira ei osaa käyttäytyä lapsiperheelle sopivalla tavalla, vaan jyrää lapsia alleen ja kiskoo välillä hihnassa kuin syötävä.Tuntuu että kaikkien muiden kodit on kauniita ja lapset käyttäytyy hyvin! Tuntuu että oon täysin epäonnistunut kaikessa. :( Ällöttää välillä kaiken paskaisuuskin!
ainoa äiti, joka potee tuota arkiaamujen hankaluutta. Kun ei mennyt niinkuin Strömsössä. Jotain auttaa, kun valmiiksi suunnittelee, nukutaan tarpeeksi, aikuiset ovat aikuisia jne. Niin kuin olet jo tehnytkin. Mutta lapsilla on omat ilonsa ja huolensa myös. Aikuisen hyvät suunnitelmat ei aina auta. Lapsuuteen kuuluu myös kinastelut sisaruksen kanssa, vanhemmille kiukuttelu jostain huolesta johtuen ja ne huonommat aamut. Kotona riitely on lapsille turvallisempaa kuin koulussa tai kaveripiirissä jollekin vieraammalle. Vanhempina voisi ajatella, että meihin luotetaan ja olemme niin turvallisia, että meille voi kenkkuilla.
Ehkäpä voisitte kokeilla myös MLL:n nettisivuilta löytyvää Kahden viikon muutosmatkaa http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kattapidempaa/tyokalut/koko_perheelle/. Se voisi myös auttaa kohti sopuisempaa arkea. Perhepalavereita voisi myös kokeilla. Yhdessä välillä jutella kaikki saman pöydän ääressä perheen iloista ja suruista. Ja jokainen lapsi ja aikuinen voisi kertoa omista toiveistaan ja vanhempana toiveestaan sopuisemmasta elämästä. Perhepalaverissa olisi hyvä, että jokainen saa rauhassa sanoa oman ajatuksen toisten kuunnellessa.
Toivon jaksamista ja yhteisiä hyviä hetkiä perheeseenne runsaasti!
Alue: Aihe vapaa
ettei töihin soitella pikkuasioista?
Et ole epäonnistunut, painiskelet ihan normaaleiden asioiden parissa. Sinun vain on selvitettävä lapsillesi missä menee raja.
Muistan omasta lapsuudesta miten iso juttu vanhempien töihin soittelu oli, sai siis soittaa vaan jos on oikea hätä eikä mitään "tyhjiä" puheluita. Samaa voisi opettaa nykylapsille. Ei koko ajan tarvitse olla tavoitettavissa.